Tyhjä paperi

En pääse kirjoittamisen alkuun, mikä on tavallaan erikoista ja tavallaan ei. Aloitan kirjoittaa päässäni joskus yöllä ja pääsen hyvään alkuun, mutta aamun ja päivän koittaessa pääni on tyhjä. Lähteet tihkuvat tietoa kaikkialla ympärilläni. Lykkään aloitusta, välillä yritän, mutta hetkessä keksin jotakin muuta, johon sukellan. Välillä sanon itselleni, ettei minun ole todellakaan pakko. Voin viettää elämääni ilman näitä huolia, voin ottaa kirjoittajan viitan päältäni milloin vain ja olla jotakin muuta tai olla ei mitään.

Kaikki kuvat lukuunottamatta lukevaa tyttöä ovat tältä viikolta.

 

Hyvä lukijani, ymmärrät varmaan, ettei kirjoittamisen lukko koske näiden blogien kirjoittamista. Olen kait juuttunut näihin. Hyvä, että edes jokin asia sujuu. Tyhjän paperin kammo soi päässäni. Tyhjä paperi on meidän aikanamme tekstinkäsittelyohjelma ja läppärin ruutu. Keksin siis taas jotakin muuta. Aloitin kirjoittaa blogia.

Mieleeni tuli eräs kirja, jota luin 2000-luvulla. Piti etsiä kirja esiin kirjahyllyjeni kätköistä. Kirja oli Julia Cameronin ”Tyhjän paperin nautinto- tie luovaan kirjoittamiseen”, jonka minulla oleva kappale on Liken julkaisema 2004. Alkuteos on ilmestynyt 1998 nimellä ”The right to Write” – An Invitation and Initiation into the Writing Life.” Etsin kirjan kirjahyllyjeni sokkeloista.

Olen kirjoittanut kirjaan omistuskirjoituksen: ”Annalle joskus tulevaisuudessa 7.3.2005”.  Ajatella. Vanhin lapsenlapseni, ainoa tyttö, on ollut tuolloin 11-vuotias. Hän oli siihen aikaan usein nenä kirjassa. Olin liimannut häneen tulevaisuuden toiveen kirjoittamisesta. Olin haaveillut koko elämäni kirjoittamisesta, joka oli kyllä jäänyt lähinnä päiväkirjojen kirjoittamiseen. Muutaman vuoden päästä tuosta keksin blogikirjoittamisen, mistä minun kirjoittajantaipaleeni alkoi.

En yleensä alleviivaa kirjoihin, mutta Julia Cameronin kirjan johdannossa olen alleviivannut lauseen:

”Meidän pitää kirjoittaa, koska ihmiset ovat henkisiä olentoja ja kirjoittaminen on väkevä rukouksen ja mietiskelyn muoto, joka yhdistää meidät sekä omiin oivalluksiimme että sisäisen ymmärryksen korkeampaan ja syvempään tasoon.”

Johdanto tuo selkeästi esille, että se on tarkoitettu houkuttelemaan epävarmoja ihmisiä kirjoittamiseen. Kirjan ajatukset ovat omankin kirjoittamiseni taustalla, vaikka pääasiassa lähinnä oman epävarmuuteeni takia koulutusten suhteen olen ollut self made- opiskelija. Olen silti kannustanut eri tilanteissa muita aloittamaan pienestä, kirjoittamaan jotakin päivittäin, ihan mitä vaan. 

Blogin kirjoittaminen on siihen helpointa, kunhan ensin ylittää henkiset ja  tekniset esteet. Monet kirjoittavat paperille ja piilottavat kirjoittamisensa kaappiin. He toivovat salaa pystyvänsä julkaisemaan joskus jotakin. 

Julkaiseminen omakustanteena onnistuu tänä päivänä helposti. Olen aikoinaan tutustunut aiheeseen monelta kantilta enkä sulje sellaista julkaisemista vieläkään pois. Valitsin silti blogikirjoittamisen, jonka aloitin keväällä 2008. Joitakin blogeja olen muokannut ja käyttänyt niitä muissa julkaisuissa. Blogini ovat silti jo aikamoinen viidakko, jonka muokkaaminen muuhun muotoon vaatisi paljon työtä. Tallessa kaikki silti on.

Olen yllättynyt lukiessani nyt Julia Cameronin kirjaa. Aika hyvin sen opit ovat aikoinaan jääneet päähäni ja muuttuneet omikseni. Se johtuu siitä, että ne opit ovat meissä jo sisäänkirjoitettuina. Kunhan vain osaamme ottaa ne esiin ja käyttöön. Siihen tarvitaan joskus opasta, mutta jatko on sitten itse hallinnoitava.

En taida olla lukenut kirjaa kokonaan edes loppuun, sillä olen aina inhonnut opaskirjoja ja erityisesti niissä olevia harjoituksia.  Ehkä pitäisi lukea. Jo ensimmäisen luvun ”Aloittaminen” jälkeen on harjoitus. Kirja sopii kirjoittamisen oppikirjaksi opettajalle ja oppilaille. 

Maisemakuvat ovat Tuusulanjärven rannalta Vanhankylän niemestä. Tuusulanjärvessä on pikku saari. Aluetta voit tarkastella tästä linkistä, joka johtaa Google mapsiin.

 

Lähdin suoraan soitellen kirjoittamaan napaten omaa ajatteluani tukevan lauseen sieltä sun täältä. Mietin kyllä koulutuksia, mutta peräännyin. Siinä tein aivan oikein. Joku toinen voi tarvita niitä. Minulle niistä olisi saattanut tulla luovuuden este. Päiväkirjani ehkä kertoisi lisää polustani.

Olen alleviivannut vielä ensimmäisessä luvussa muutaman asian, sitten alleviivaukset loppuvat:

• voit aloittaa siitä, missä on

• erääseen kohtaan olen kirjoittanut ”kirjoita siitä”.  Olenkohan kirjoittanut? En muista.

• ”voidakseni rakastaa vastaleivottua leipää minun ei tarvitse syödä sitä” kirvoitti minulta ”sopii moneen muuhunkin

• Olen laittanut kysymysmerkin seuraavan lauseen eteen: ”Kabir on sanonut: Voit aloittaa sieltä, missä ikinä oletkin.”

•  ”hyvä kirjoittaminen puhdistaa sielun.

Kysymysmerkki on tarkoittanut, etten tiennyt kuka Kabir oli.  Wipedia kertoo :  Kabirin olleen 15 vuosisadan intialainen mystinen runoilija, filosofi jne. Hän on siis yksi heistä, jonka sanontoja, viisauksia, mietelauseita tai aforismeja käytetään edelleen.

Tyhjän paperin kammo tai syndrooma (Writer´s block), josta löytyy myös kirjoituksia mielin määrin netistä, on näköjään paljon käsitelty ja ajankohtainen aihe. Monet käsittelevät sitä erityisesti silloin, kun blogikirjoittaminen ei suju. Minä katson sitä nyt toiselta kantilta.  Ongelmani on toisenlainen.

Sitä ongelmaani on vaikea kuvata. Näen kirjoitukseni silmieni edessä kuin elokuvana. Luovuuteni edessä ei ole esteitä. Lähdeviitteitä löydän kirjoista, joita asuntoni pursuaa. Kokemukseni on melkein fyysinen. Kiusaan saamattomuudella itseäni, lykkään tekemistä keksimällä koko ajan puuhaa. Väsyn pelkästään sen ajattelusta. Olen silti aina niin kiltti, etten koskaan jätä lupaamaani asiaa tekemättä. Alitajuntani tekee koko ajan työtä, jotta sitten kun deadline on edessä, kirjoittaminen alkaa soljua, elokuva valmistuu.

Niin tai näin. Maailma on täynnä oppaita kaikkiin mahdollisiin asioihin. Hyvästä tarkoituksestaan huolimatta ne eivät päde tai sovellu kaikille. Olemme niin erilaisia, mikä on hyvä asia. Toisaalta juuri siksi, saatamme olla aika yksin niiden ajatustemme kanssa, joissa saattaisimme tarvita tukea.

Tyhjä paperi ei tarkoita koskaan tyhjää päätä. Minulla on mielessä monenlaisia muita asioita, joista haluaisin kirjoittaa vapaasti, mutten voi. Siihen on erilaisia syitä. Toisaalta taas tällaiseen aiheeseen paneutuminen herättää lukemattoman määrän muita tarpeita, kiinnostuksia ja inspiraatioita, jotka vievät minua toisille urille kuin siihen tekstiin, jonka pitäisi syntyä. Mitäs siinä sitten teet?

Jään odottamaan jälleensyntymistä.