En pääse
kirjoittamisen alkuun, mikä on tavallaan erikoista ja tavallaan ei. Aloitan
kirjoittaa päässäni joskus yöllä ja pääsen hyvään alkuun, mutta aamun ja päivän
koittaessa pääni on tyhjä. Lähteet tihkuvat tietoa kaikkialla ympärilläni.
Lykkään aloitusta, välillä yritän, mutta hetkessä keksin jotakin muuta, johon sukellan.
Välillä sanon itselleni, ettei minun ole todellakaan pakko. Voin viettää
elämääni ilman näitä huolia, voin ottaa kirjoittajan viitan päältäni milloin
vain ja olla jotakin muuta tai olla ei mitään.
Kaikki kuvat lukuunottamatta lukevaa tyttöä ovat tältä viikolta. |
Hyvä lukijani, ymmärrät
varmaan, ettei kirjoittamisen lukko koske näiden blogien kirjoittamista. Olen
kait juuttunut näihin. Hyvä, että edes jokin asia sujuu. Tyhjän paperin kammo soi
päässäni. Tyhjä paperi on meidän aikanamme tekstinkäsittelyohjelma ja läppärin
ruutu. Keksin siis taas jotakin muuta. Aloitin kirjoittaa blogia.
Mieleeni
tuli eräs kirja, jota luin 2000-luvulla. Piti etsiä kirja esiin kirjahyllyjeni
kätköistä. Kirja oli Julia Cameronin ”Tyhjän paperin nautinto- tie luovaan
kirjoittamiseen”, jonka minulla oleva kappale on Liken julkaisema 2004. Alkuteos
on ilmestynyt 1998 nimellä ”The right to Write” – An Invitation and Initiation
into the Writing Life.” Etsin kirjan kirjahyllyjeni sokkeloista.
Olen
kirjoittanut kirjaan omistuskirjoituksen: ”Annalle joskus tulevaisuudessa
7.3.2005”. Ajatella. Vanhin
lapsenlapseni, ainoa tyttö, on ollut tuolloin 11-vuotias. Hän oli siihen aikaan
usein nenä kirjassa. Olin liimannut häneen tulevaisuuden toiveen
kirjoittamisesta. Olin haaveillut koko elämäni kirjoittamisesta, joka oli kyllä
jäänyt lähinnä päiväkirjojen kirjoittamiseen. Muutaman vuoden päästä tuosta
keksin blogikirjoittamisen, mistä minun kirjoittajantaipaleeni alkoi.
En yleensä alleviivaa
kirjoihin, mutta Julia Cameronin kirjan johdannossa olen alleviivannut lauseen:
”Meidän pitää kirjoittaa, koska ihmiset ovat henkisiä olentoja ja kirjoittaminen on väkevä rukouksen ja mietiskelyn muoto, joka yhdistää meidät sekä omiin oivalluksiimme että sisäisen ymmärryksen korkeampaan ja syvempään tasoon.”
Johdanto tuo
selkeästi esille, että se on tarkoitettu houkuttelemaan epävarmoja ihmisiä
kirjoittamiseen. Kirjan ajatukset ovat omankin kirjoittamiseni taustalla, vaikka
pääasiassa lähinnä oman epävarmuuteeni takia koulutusten suhteen olen ollut self made- opiskelija.
Olen silti kannustanut eri tilanteissa muita aloittamaan pienestä,
kirjoittamaan jotakin päivittäin, ihan mitä vaan.
Blogin kirjoittaminen on siihen
helpointa, kunhan ensin ylittää henkiset ja tekniset esteet. Monet kirjoittavat paperille
ja piilottavat kirjoittamisensa kaappiin. He toivovat salaa pystyvänsä
julkaisemaan joskus jotakin.
Julkaiseminen
omakustanteena onnistuu tänä päivänä helposti. Olen aikoinaan tutustunut
aiheeseen monelta kantilta enkä sulje sellaista julkaisemista vieläkään pois.
Valitsin silti blogikirjoittamisen, jonka aloitin keväällä 2008. Joitakin blogeja
olen muokannut ja käyttänyt niitä muissa julkaisuissa. Blogini ovat silti jo
aikamoinen viidakko, jonka muokkaaminen muuhun muotoon vaatisi paljon työtä.
Tallessa kaikki silti on.
Olen yllättynyt
lukiessani nyt Julia Cameronin kirjaa. Aika hyvin sen opit ovat aikoinaan
jääneet päähäni ja muuttuneet omikseni. Se johtuu siitä, että ne opit ovat
meissä jo sisäänkirjoitettuina. Kunhan vain osaamme ottaa ne esiin ja käyttöön.
Siihen tarvitaan joskus opasta, mutta jatko on sitten itse hallinnoitava.
En taida
olla lukenut kirjaa kokonaan edes loppuun, sillä olen aina inhonnut opaskirjoja
ja erityisesti niissä olevia harjoituksia. Ehkä
pitäisi lukea. Jo ensimmäisen luvun ”Aloittaminen” jälkeen on harjoitus. Kirja sopii
kirjoittamisen oppikirjaksi opettajalle ja oppilaille.
Maisemakuvat ovat Tuusulanjärven rannalta Vanhankylän niemestä. Tuusulanjärvessä on pikku saari. Aluetta voit tarkastella tästä linkistä, joka johtaa Google mapsiin. |
Lähdin
suoraan soitellen kirjoittamaan napaten omaa ajatteluani tukevan lauseen sieltä
sun täältä. Mietin kyllä koulutuksia, mutta peräännyin. Siinä tein aivan
oikein. Joku toinen voi tarvita niitä. Minulle niistä olisi saattanut tulla
luovuuden este. Päiväkirjani ehkä kertoisi lisää polustani.
Olen
alleviivannut vielä ensimmäisessä luvussa muutaman asian, sitten alleviivaukset
loppuvat:
- voit aloittaa siitä, missä on
- erääseen kohtaan olen kirjoittanut ”kirjoita siitä”. Olenkohan kirjoittanut? En muista.
- ”voidakseni rakastaa vastaleivottua leipää minun ei tarvitse syödä sitä” kirvoitti minulta ”sopii moneen muuhunkin
- Olen laittanut kysymysmerkin seuraavan lauseen eteen: ”Kabir on sanonut: Voit aloittaa sieltä, missä ikinä oletkin.”
- ”hyvä kirjoittaminen puhdistaa sielun.
Kysymysmerkki on tarkoittanut, etten tiennyt kuka Kabir oli. Wipedia kertoo : Kabirin olleen 15 vuosisadan intialainen mystinen runoilija, filosofi jne. Hän on siis yksi heistä, jonka sanontoja, viisauksia, mietelauseita tai aforismeja käytetään edelleen.
Tyhjän
paperin kammo tai syndrooma (Writer´s block), josta löytyy myös kirjoituksia mielin
määrin netistä, on näköjään paljon käsitelty ja ajankohtainen aihe. Monet
käsittelevät sitä erityisesti silloin, kun blogikirjoittaminen ei suju. Minä
katson sitä nyt toiselta kantilta. Ongelmani
on toisenlainen.
Sitä ongelmaani
on vaikea kuvata. Näen kirjoitukseni silmieni edessä kuin elokuvana. Luovuuteni
edessä ei ole esteitä. Lähdeviitteitä löydän kirjoista, joita asuntoni pursuaa.
Kokemukseni on melkein fyysinen. Kiusaan saamattomuudella itseäni, lykkään
tekemistä keksimällä koko ajan puuhaa. Väsyn pelkästään sen ajattelusta. Olen silti
aina niin kiltti, etten koskaan jätä lupaamaani asiaa tekemättä. Alitajuntani
tekee koko ajan työtä, jotta sitten kun deadline on edessä, kirjoittaminen
alkaa soljua, elokuva valmistuu.
Niin tai
näin. Maailma on täynnä oppaita kaikkiin mahdollisiin asioihin. Hyvästä
tarkoituksestaan huolimatta ne eivät päde tai sovellu kaikille. Olemme niin
erilaisia, mikä on hyvä asia. Toisaalta juuri siksi, saatamme olla aika yksin niiden
ajatustemme kanssa, joissa saattaisimme tarvita tukea.
Tyhjä paperi
ei tarkoita koskaan tyhjää päätä. Minulla on mielessä monenlaisia muita asioita,
joista haluaisin kirjoittaa vapaasti, mutten voi. Siihen on erilaisia syitä. Toisaalta
taas tällaiseen aiheeseen paneutuminen herättää lukemattoman määrän muita
tarpeita, kiinnostuksia ja inspiraatioita, jotka vievät minua toisille urille
kuin siihen tekstiin, jonka pitäisi syntyä. Mitäs siinä sitten teet?
Jään odottamaan
jälleensyntymistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti