Tämän viikon Annassa oli juttu Paul Austerista,
kuuluisasta amerikkalaisesta kirjailijasta, jonka vaimo jo 36 vuoden ajan on
ollut kirjailija, puoliksi norjalainen Siri Hustvedt, jonka kirjat ovat
minulle tutumpia. Kirjoitin mm.
blogissani 20.12.2015 otsikolla ”Katso
lähelle, näe kauas tai lähellä on kaikki”, kuinka Tukholman risteilyllä
jäin koukkuun hänen kirjaansa ”Kaikki mitä rakastin.” En ollut päässyt Annan jutussa edes niin
pitkälle, että tuo kirja olisi siinä mainittu, kun minun oli pakko lopettaa
lukeminen. Paul Austerin elämän kuvaaminen pisti minut vähäksi aikaa sekaisin.
Mieleeni ryntäsi mahdottoman voimakkaana tuo otsikko ”Vaihtoehtoinen elämä”.
Sanat mainitaan nimittäin artikkelissa, jossa kerrotaan
myös Paul Austerin uusimmasta romaanista ”4321”, jossa kirjailija kuvittelee
kirjan päähenkilölle neljä vaihtoehtoista elämää. Tuossa vaiheessa vain nuo
sanat alkoivat kutkuttaa ja jäin niiden koukkuun moneksi päiväksi. En ajatellut
siinä vaiheessa kirjaa, koska en tiennyt siitä vielä mitään. Sen sijaan aloin
ajatella omia vaihtoehtoisia elämiä.
Ystäväni sanoisi tässä taas, että aina
sinä kuljetat kaikki asiat itsesi kautta. Se kuulostaa siltä, että olen
itsekkyyden huippu ja täysin minä-keskeinen. Minä taas koen sen eräänlaisena
voimakkaana luovuuden lähteenä. Tosin hän tuskin edes lukee blogejani, joten on samantekevää, mitä hän ajattelee. Minulla olisi ollut aika monta vaihtoehtoista
elämää, mutta valitsin helpoimman, sen, joka tuli eteen aivan itsekseen. Tässä
linkki Annan artikkelin lyhennelmään.
Nyt olen vanhuuden porteilla enkä ehdi aloittaa enää
yhtäkään niistä vaihtoehtoisista elämistä. Mutta voin kuvitella. Kun luin alun
tuosta Annan artikkelista, niin juutuin ensin juuri siihen kohtaan, missä
mainittiin, että Paul Auster on täyttänyt tänä vuonna 70 vuotta (3.2.), saman
verran kuin minä täytin.
Ajatus vei jonkinlaiseen pohdintaan, kaipaukseen,
ikävään, pettymyksen tunteeseen ja ties mihin. Tiedän aivan hyvin, etten pysty
enää palaamaan sinne kaukaiseen nuoruuteen ja aloittamaan toisella tiellä.
Onneksi minulla on tämä kirjoittaminen, vaikka tämä tuskin johtaa mihinkään sen
kummempaan. Voin silti kerätä sellaisia ihania pilviä, joissa on koottuna ne
kaikki tapahtumat omista vaihtoehtoisista elämistäni.
Ja niitä elämiä kyllä riittää. Sain tämän jutun
alkuun käytyäni tarkistamassa, onko järvi tyyni. Aamu oli niin kaunis, että
ajattelin käväistä kävellen tuossa lähistöllä, josta olen näissä blogeissa
äskettäin pariinkin otteeseen kirjoittanut. Järvi ei ollut ihan tyyni, mutta
sainhan sentään pitkästä aikaa käydä lempipaikallani. Poikkesin sitten
ystävättären luona, joka tarjosi kahvit ja rauhallisen hetken hänen pihallaan,
samassa taloyhtiössä, johon aikoinaan 1979 muutin. Kävelin takaisin
Klaavonkallion kautta. Vaikka alue on täyteen rakennettu, niin kallio ja metsä
sen keskellä ovat jäljellä ja täysin tunnistettavissa. Se koirani ja minun metsä, josta kävin poimimassa ensimmäiset
mustikat.
Mitä, jos se silloinen elämä 1980-luvulla olisi aikoinaan jatkunut tähän päivään asti? Itse
asiassa aivan sitä minun vaihtoehtoinen elämäni ei tarkoita. Minähän valitsin
jossakin vaiheessa, muutaman kerran sen oman elämän elämisen, koska halusin
säilyttää itsenäisyyteni ja vapauteni.
Tullessani äsken kaupasta, päähäni pälkähti se hyvin
todennäköinen elämäni, jota olen aina välillä kokeillut. Perheenäiti. Jos
olisin syntynyt aiemmin, mikä ei ollut edes todennäköisesti mahdollista, koska
ilman sotaa vanhempani eivät olisi koskaan tavanneet, olisin saattanut olla
perheenäiti tai emäntä. Kuten äitini. Äitini ei koskaan ollut aivan tyytyväinen
siihen osaan, sillä hän oli ehtinyt ennen sotaa päästä maistamaan vapautta. Lähes
kaikki naiset voivat kokeilla kotiäitiyttä. Siitäkin voi tehdä taidetta.
Kaikilta se ei onnistu, paitsi puolittain. Ei minultakaan, vaikka olen sitä kokeillut ja osaan sen.
Paul Austerin oma elämä on ollut täynnä sattumia,
vaihtoehtoja. Kirjailija syntyy juuri siksi, että elämässä on särmiä, jotka
kiihottavat sitä luovuutta. Hän puhuu mahdottoman kauniisti vaimostaan,
avioliitosta ja puolisoiden välissä olevasta tilasta. Sen tilan hoitaminen on
olennaista. Toisen kunnioittaminen on
olennaista, molempien on ajateltava, että toinen on yhtä arvokas tai jopa
arvokkaampi kuin itse ja toisen hyvinvointi on ensisijaista. Olen monta kertaa
ajatellut samoin ja jopa ääneen sanomalla, että meidän pitää kantaa toisiamme kuin kukkaa
kämmenellä.
Austerin romaani ”4321” on yli tuhat sivua pitkä.
Laitan kirjan lukulistalle. Ehkä jatkan niistä muista vaihtoehtoisista
elämistäni toisella kertaa, ehkä en. Minusta tuntuu, että tämä juttu jäi
puolitiehen. Toisaalta elän koko ajan jotakin niistä, toisinaan kuvittelen
niitä. Siri Hustvedtin kirja, johon jäin aikanaan koukkuun, mainittiin ja käsiteltiin jutussa. Siinä kun oli omaelämänkerrallisia aineksia. Mahdottoman hyvä artikkeli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti