Katkelmallista elämää

Yritän pysytellä rauhallisena, mutta aina välillä löydän itseni penkomasta papereitani, valokuviani ja kirjojani. Ikään kuin epätoivoisena yritän pitää niistä kiinni, viimeisistä, jotka haluan lähelleni. Sitten kun joudun evakkoon. Ihmisellä on paha tapa elää tapahtumia etukäteen ja kuvitella kauheuksia. Niin se ei mene. Jos tuntee ja tietää elämäni viime vuosien taustan, niin sitähän se ollut, kuvittelua ja ikävien asioiden kohtaamista. Elämä on ollut kuin tuo myrsky tai kova tuuli, joka koko viime yön ulisi, kolisteli ja riehui ulkona.

Syksyllä ja talvella 2011 oli myös usein myrskyistä. Silloin pihan iso jalava kaatui osittain kahteen kertaan. Toisen kerran olin poissa kaukana Lapissa ja saapuessani ihmettelin katkennutta puuta pihalla ja ojassa aidan ulkopuolella. Palokunta oli kuulemma käynyt paikalla siirtämässä ja pilkkomassa puun oksan ojaan, kun lähes puolet puusta oli poissa ollessani kaatunut tielle. Pilkoin ja raahasin itkien puun oksia. Olkapääni ja käteni olivat alkaneet kipeytyä (sairastumiseni alkuoireet).

Sen jälkeen kaikkina tuulisina öinä pelkäsin puun kaatuvan kokonaan ja tulevan makuuhuoneeni ikkunasta sisään. Lisää puuta kaatuikin joulun aikaan myrskyissä. Olin siinä vaiheessa jo täysin kykenemätön nostamaan käsilläni mitään. Tyttäreni miehineen tuli keväällä kaatamaan loput puusta.  Kaunis korkea heleänvihreä jalava on nykyään korkeana kantona ja tukena viiniköynnökselle, joka sen jälkeen joka vuosi onkin tehnyt pienen sadon.

Näen elämäni tapahtumissa omituista kohtalonomaisuutta, jota joku toinen saattaisi kutsua naurettavaksi höperyydeksi. Vaikkapa se sitä olisikin?  Tosiasia kuitenkin on, että tunnen oman kasvutarinani ja korvani ovat herkentyneet mitä vanhemmaksi olen kasvanut.  Tunnen minua ympäröivän maailman voiman ja olen enemmän yhtä maailmankaikkeuden kanssa. Tuntuu hassulta kirjoittaa se tähän, mutta samanlainen yhteys meillä kaikilla on, kunhan vaan maltamme kuunnella intuitiotamme.  On paljon asioita, jotka yrittävät estää sitä.  Tiedän omat kipukohtani, joita koetellaan erityisesti nyt näinä päivinä kuten on koeteltu pitkään menneinä vuosina.  On omituista, miten lähellä minua kaiken sen tajuaminen on viime päivinä ollut. Kiitän siitä ja myös koettelusta joka päivä.

Tuuli lennättää taivaalla ihania valoisia pilviä, joita seuraan katseellani ja kamerallani. Ihmiset valmistautuvat joulunviettoon. Minulta jää tänä vuonna jopa joulukortit kirjoittamatta, vaikka ne ovat tuossa pöydällä jo pitkään odottaneet.  Postimerkitkin hankin.  Olen hukannut jopa osoiteluettelon postikorttilaatikon päältä ikään kuin tarkoituksella. Tämä kaikki kertoo minulle vain, että lakkaa huolehtimasta, kaikki järjestyy. Merja unelmoija katselee vain pilviä ja hoitaa jokaisen asian sitä mukaa kun se eteen tulee tai kun sen aika on. Toiveeni, että voisin jättää joulun väliin, on sekin nyt salaperäisellä tavalla toteutunut. Joku saattaa muistaa joulut, jolloin maksalaatikkoon oli pistetty kynttilä tai kun pakenin Leville. Lopulta huomasin, että pakeneminen ei auta.

Aina välillä on toki lähdettävä maailmalle. Vietin juuri pari päivää Turussa, tulevaisuuden suunnitteluasioilla, mutta myös sirpaleserkkujeni Toinin ja Eilan seurassa. Monta tarinaa jatkuu mielessäni ja odottaa paneutumistani niihin. Kokonaiskuva yli 70 vuoden takaisista ajoista ja maailmasta tarkentuu pikku hiljaa. Yritän tavoittaa entistä aikaa hyvin monesta näkökulmasta. Olen huomannut sen olevan erityisesti minun oma tapani käsitellä asiaa. Kerään siihen vivahteita vanhoilta ihmisiltä niin paljon kuin mahdollista. Heidän kertomansa, muistamansa mutta myös unohtamansa asiat lisäävät omaa kuvaani. Eilen keskustellessani jälleen kerran parin vanhemman henkilön kanssa, ymmärsin todella, että olen valmistautunut tähän perehtyessäni keväällä 2000 äitini kertomusten kautta hänen elämäänsä. Nyt ne tarinat saatuaan lisäväriä alkavat olla valmiita kirjoitettavaksi. Kaikki kuohunta ympärilläni tänä aikana ei ole lopettanut aiheeseen sukeltamistani vaan se on kulkenut koko ajan punaisena lankana.

Se langan pää jää meiltä ihmisiltä usein kadoksiin. Muistan vuosien takaa käymiäni keskusteluja tästä aiheesta. Usein käy ehkä niin, että emme koskaan edes tavoita sitä langan päätä tai toisaalta meillä kaikilla ei ole edes tarvetta siihen. Aluksi lannistuin helposti, varsinkin kun innostuneena kerroin näistä omista löydöistäni ja haaveistani jollekin, jonka luulin ymmärtävän. Sain useampaan otteeseen kylmän suihkun, jossa minut palautettiin maan pinnalle. Usein joku kanssaihminen alkoi verrata suunnitelmiani muiden vastaaviin sanoen, että kaikkihan noin ajattelevat. Joku toinen alkoi pilkata. Kun vuosien mittaan olen tarkkaillut ihmisiä ja kerännyt tietoa, havaitsen, että ei meitä aivan samalla tavalla ajattelevia ole paljon.  Enkä muuten kirjoita tätä itseäni kehuakseni. Voitte vain kuvitella tai samaistua.

Elämän katkelmallisuus. Oli mahdottoman ihana taas tavata vanhoja työkavereita ja keskustella niitä näitä. Istuimme kahvilla runsaan tunnin kierreltyämme ensin Helsingin Musiikkitalon kaikki paikat oppaan seurassa. Kierroksella tutustutaan talon arkkitehtuuriin, toimintaan ja eri saleihin. Konserttisalissa viivyimme pisimpään. Maanantaina on tiedossa pikkujoulu, jossa näkisin lisää vanhoja työtovereita.

Kahvittelun jälkeen olikin jo kiire Helsingin Kuolemajärvikerhon viimeiseen tapaamiseen tämän vuoden puolella. Sen vietimme Käpylässä Park Hotellin ravintolassa ison pöydän ympärillä syöden, juoden ja keskustellen. Viereeni sattui taas kaukaisia sukulaisia. Kunpa vielä enemmän pystyisin laittamaan omaa vilkkauttani kuriin, voisin vain kuunnella ja esittää kysymyksiä. Toisaalta saan omilla havainnoillani usein toisenkin avautumaan ja huomaamaan jotakin sellaista, joka ei ole aiemmin tullut mieleen. Ihailen suuresti itseäni vanhempien ihmisten viisautta ja varmaan siksi hakeudun heidän seuraansa. Vanhemmiltani saamani henkinen perintö vie minua eteenpäin. Toisaalta on tärkeää hakeutua myös nuorten seuraan, heidän innostuksensa auttaa ymmärtämään oman innostuksemme juuret.

Tämä kirjoitus ei ole mistään kotoisin. Mutta ongelmani on nyt juuri tuo aiemmin mainitsemani katkelmallisuus. Siinähän ei ole mitään uutta, mitä nyt on uusia piirteitä tämän hetkisen tilanteeni takia. Sitten viime viikon olen aloittanut monta juttua, jotka kaikki ovat jääneet kesken. Tällekin taitaa käydä niin, jollen heivaa nyt heti nettiin. Sitten on aika tutustua syvällisemmin uuteen tablet-laitteeseen nimeltä Huawei MediaPad 10 Link, tarjous, jota ei tai en voinut ohittaa. Testaan täyttääkö se kaikki tarpeeni ollessani liikkeellä.