Sateinen lauantai. Jokin pieni ajatuksenkatkelma johdatti minut läppärille aloittamaan uuden blogipostauksen. En koe juuri nyt pakenevani ylikuormittumista, joka usein tuo minut rauhoittumaan kirjoittamisen parissa. Kun alan ajatella, niin ymmärrän alkulähteen.
Sain eilen yllättävän paljon tehtyä, kun minua jo parisen viikkoa ajatusten ja toiminnan tasolla rääkännyt tehtävä oli päässyt riittävän onnistuneeseen lopputulokseen. Seuraavat odottavat lähitulevaisuudessa ja ovat jo tärkeälle mietinnälle alistettuja.
Sain siivottua arkistohuoneen. Se tarkoitti roskien imuroimista, pöydän kääntämistä eri suuntaan, laatikoiden siirtämistä ja järjestelyä. Tosin se saattaa tarkoittaa, etten taas tarvittaessa löydä, mitä etsin. Imuroin muutkin huoneet ja parvekkeen. Tein ruokaa, josta riittää tällekin päivälle. Kirjoitin somepäivityksiä, muutaman sähköpostin. Ystäväni soitti ja päivitti tilanteensa, hänkin oli saanut paljon aikaiseksi odottaessaan aikaa tulevaan lonkkaleikkaukseen. Kyllä me olemme hyviä. Siinä tuli myös maailmantilanne taas uudelleen käsiteltyä. Tutkin taas valokuviani, joista löydän jatkuvasti jotakin uutta.
Katselin muutaman seuraamani sarjan ja edellisen päivän BB:n koosteen. En tiedä, olenko aiemmin tunnustanut, että seurasin myös edellistä Big Brother 2021 kautta ja sitä edeltävää Julkkis BB:tä. Aiemmin en ole sitä koskaan seurannut. Huomaan monien paheksuvan minua, kun kerron tällaista. Katson enää tuskin ollenkaan mitään suoraan TV:stä vaan kaikki tallenteina jälkikäteen. Olen vähentänyt uutisten ja monen ajankohtaisohjelman seuraamista, jollen sitten katso niitä jälkikäteen. Kännykälleni kaikki uutiset tulevat suoraan, luen ne tai poistan heti. Helsingin Sanomiin paneudun syvästi, siellä on hienoja, syvään luotaavia artikkeleita. Mitä kaikkea on vielä tulossa? Huomaan maailman muuttuneen myös informaation jakamisen osalta.
No, edellinen oli vain pieni osa kaikesta siitä, mitä teen. Ihmisten käyttäytyminen on mielenkiintoista seurattavaa. Ehkä minussa herää taas pieni psykiatri. Kaikkien muiden urahaaveideni lisäksi se oli myös nuorena mielessäni. Yleensä tutkin itseäni.
Olen keskustellut tyttäreni kanssa paljon mm. ADHD:stä (attention deficit hyperactivity disorder), koska tämä neuropsykiatrinen häiriö on diagnosoituna hänen pojallaan. Viime vuosina tämä oireyhtymä näyttää vain yleistyneen. Terveyskirjastosta voit lukea linkin takaa lisää. Onneksi siihen voi nykyään saada apua. En ole tutkinut aihetta syvällisesti, mutta häiriö on tunnistettu jo kauan sitten ja sitä on tutkittu valtavasti. Mutta vieläkään kaikki eivät ole tietoisia siitä. Monet aikuiset ihmiset ovat myös nykyään saaneet diagnoosin.
Koska oireyhtymä on suureksi osaksi perinnöllinen ja kohdistuu voimakkaammin poikiin, olemme aina välillä puhuneet siitä, miten se on ehkä ilmennyt meissä. Ennen ADD:ksi nimetty häiriö on ADHD:n alalaji, tarkkaamattomuushäiriö, jota on ollut vaikea tunnistaa. Kyllä vaan, meillä kaikilla on ko. häiriötä jollakin tasolla, erilaisena. Minulla se on varmaan ilmennyt liian moneen asiaan kerrallaan keskittymisenä, aiheesta toiseen poikkeamisena. Se on saattanut näkyä työelämässä eivätkä kaikki ole sitä ymmärtäneet. Itsenäistä ja omituista ihmistä ovat monet ihmetelleet ja se saattoi olla myös esteenä tehtävissä etenemiselle. Silti olen ollut hyvin pitkäjänteinen, vaikka olen kulkenut omia polkujani. Niin teen edelleen. Omituiset ihmiset alkavat ehkä vasta nyt olla valtavirtaa.
En aio syventyä tässä nyt itse tekemääni diagnoosiin. Totean vain, että asiassa on myös lukemattomia hyviä puolia. Tällaiset oireet voivat olla jollekin epäonni, mutta jollekin toiselle suuri rikkaus.
Keneltä menneisyyden henkilöltä tai henkilöiltä olemme perineet ominaisuuden? Miten lapsuuden ympäristö vaikutti siihen.
Palaan siihen, mikä aktivoi tänään aamupäivällä kirjoittamisen. Sade. Yksinkertaisesti se oli sateinen ilma. Sekin tulee kaukaisesta lapsuudesta. Kun satoi vettä tai lunta, oli kiva keskittyä sisällä kirjoittamiseen ja piirtämiseen. Se oli inspiroivaa.
Jatkan tätä tekstiä tiistaina. Niin vain käy usein, etten löydäkään seuraavina päivinä sopivaa hetkeä kirjoittamiseen. Eilen illalla tosin tutkin ja kirjoitin erästä toista, täälläkin aiemmin mainitsemaani artikkelia. Se kun tuli edellisinä yöllä kummittelemaan mieleeni.
Eilen maanantaina oli kaunis sää ja jopa vähän pakkasta aamulla, jolloin minun oli pakko lähteä katsomaan pitkälle edenneen syksyn maisemia lempipaikallani, jokilaaksossa. Yhdistin siihen kirjastossa käynnin, olin varannut useita kirjoja. Kotimatkalla kävin ruokaostoksilla. Sitten olinkin niin väsynyt, että lepäsin hetken.
Kyllähän se kaikki tulee täältä blogistani myös esiin. En ole sisäisesti koskaan asettunut aloilleni, vaikka ulkoisesti olenkin pysytellyt samoilla seuduilla.
Kuormitun todella helposti. Siitähän olen viime aikoina kirjoittanut. Aloin ajatella sitä yrittäessäni tänään aamulla etsiä postikortteja lähettääkseni niitä parille ystävälle, joiden syntymäpäivät lähestyvät. Olen jo pitkään ollut lähettämättä mitään kortteja, en edes kiitoskortteja, vaikka olinkin aikoinaan oikea korttiaddikti. Kuormituin niistäkin. Aloin miettiä muitakin syitä ja löytyihän niitä.
Mietin, miksi minulle tuli jossakin vaiheessa vaikeaksi pitää
yllä yhteyksiä ystäviin, joiden kanssa olimme aikanaan paljon tekemisissä?
Oliko siinäkin taustalla häpeää kaikista epäonnistumisistani? Typerä ajatus
sinänsä, mutta se kolahti. Totta toinen puoli.
Olenko ollut häpeissäni myös kaikista onnistumisista? Se on myös mahdollista. Saamme todella harvoin kiitosta, kun teemme jotakin ja opimme olemaan ilman kiitosta ja huomiota. Tässä iässä ihminen on usein todella yksin. Minäkin saan voimaa, jos voin tarvittaessa auttaa jotakin toista tai toisia, mutten silti halua sitoutua sen enempää. Nämä ajatukseni ja kysymykseni jäävät tällä kertaa roikkumaan.
Kun mennään vuosisata eteenpäin, sen ajan ihminen on oleva aivan erilainen kuin nyt. Haluaisin nähdä sen ajan. Jos nyt yleensä sitä aikaa ihmiskunnalle tulee.
Tänään sain vihdoin varattua ajan talvirenkaiden vaihtoon. Rengasfirmani vaihtoi äskettäin omistajaa, uusikin omistaja on alun perin ulkomaalainen. Tällä uudellakin oli asiat hyvin hallussa, sillä soittaessani, hän heti tunnisti, kuka soitti ja autoni rekisterinumerokin oli pöydällä valmiina. Tiedossa on ollut ennen ja jatkossakin loistavaa palvelua.
Tänään oli Hesarissa artikkeli talvirenkaisiin tulossa olevista muutoksista. Otin sen talteen, koska viimeistään ensi vuonna minun on pakko hankkia uudet renkaat. Nimittäin on aika huvittavaa, että nykyiset talvirenkaani on valmistettu jo 2005. Auton katsastaja tarkisti päiväyksen minulle viime talvena todeten, että ovat edelleen aivan kunnossa.
Jospa huomenna saisin tämän julkaistua. Tuli taas väliin muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti