Yhteinen maailmamme

Lukiessani muun maailman ihmisten tarinoita, huomaan usein, että meidän tai minun tarinani poikkeavat yllättävän paljon muiden maiden ihmisten, erityisesti naisten, todellisuudesta. Naisen asema ja olot ovat jopa monessa Euroopan maassa hyvin erilaisia puhumattakaan muiden maanosien ja uskontojen naisten olosuhteista. Lukiessa ja perehtyessä asioihin tajuaa, kuinka hyvin asiat meillä ovat. Toisaalta maailmamme on yhteinen ja erot monissa asioissa ovat pieniä. Huolen luonnosta ja maailman tulevaisuudesta soisi koskettavan meitä kaikkia.

Helsingin Sanomat kirjoitti 29.4. yhdysvaltalaisen esseistin ja kriitikon, Vivian Gornickin s. 1935 juuri suomennetusta, jo yli 30 vuotta sitten julkaistusta muistelmateoksesta ”Fierce Attachments". Teoksen suomennettu nimi on ”Toisissamme kiinni". Gummerus. 2021. Teos käsittelee kirjoittajan ja hänen äitinsä suhdetta. En ole vielä päässyt lukemaan kirjaa. Kaiken lisäksi se on erityisen varattu lähikirjastoissa, mikä merkitsee sitä, että jos varaan sen, se on luettava heti.  Kirjojen ostamista harkitsen tarkkaan, koska asuntoni ja varastoni ovat täynnä kirjoja, myös paljon lukemattomia. Varasin tämän kirjan sijaan muita mielenkiintoisia kirjoja.

Käytän kuvituksena taas vanhoja kuvia, sillä usein juuri ne kuvaavat elämän monimuotoisuutta verrattuna tämän hetken valokuviin. kuva 5.4.2016

Sattumalta haaveilen edelleen kirjoittamisesta, erityisesti omien vanhempieni ja sukuni tarinoista, joihin olen koko ajan halunnut liittää tavalla tai toisella oman tarinaani. Siksi aihetta läheltä koskettavat kirjat ja kirjoitukset tuntuvat erityisen kiinnostavilta. Voin aina löytää joitakin yhtäläisyyksiä ja ideoita.  Ehkä saan vauhtia aloittaakseni varsinaisen kirjoitusprosessin, koska materiaali on muuten kyllä kasassa. Valitettavasti aloituksen tiellä on muita esteitä painamassa mieltäni.

20.3.2016

 

Juutuin äskettäin katsomaan aivan sattumalta Netflixistä israelilaisen televisiosarjan ”Shtisel".  Se kertoo haredijuutalaisesta Shtiselin perheestä. Haredit ovat äärimmäisen puhdasuskoisia juutalaisia. Perhe asuu Jerusalemin Geudan alueella. Päähenkilöt ovat perheen patriarkka, rabbi Shulem Shtisel ja hänen nuorin poikansa Akiva Shtisel, joka pitäisi saada avioitumaan. Akivan sisarusten perheiden henkilöt ja koko laajan muut jäsenet ovat mukana. Loistavassa sarjassa oli kolme kautta, joihin eläydyin täysin. Välillä minusta tuntui, että kävelin itse Jerusalemin kaduilla. Olisin seurannut perheen elämää vielä pidempään, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Siinä oli draamaa ja komediaa.  Vasta sarjan katsottuani kävin googlaamassa sarjasta lisätietoja. Vaikka filmin kohtaukset tuntuivat hyvin todenmukaisilta, niin se oli fiktiota ja kaikki esiintyjät olivat oikeita näyttelijöitä. Heitä oli myöhemmin palkittu työstään.

Vaikka "Shtisel" oli elokuvaa, niin varmaan tekijät olivat perehtyneet ortodoksijuutalaisten elämään. Mielenkiintoista oli erityisesti naisten salainen valta perheissä, jolla he välillä esille tulevien vaikeuksien keskellä pystyivät viisaasti ohjaamaan perheen elämää.

20.3.2016

 

Jostakin syystä olin merkinnyt kiinnostavien, luettavien kirjojen joukkoon myös monia muita. Yksi kirjoista oli Tutkijaliiton 2020 julkaisema suomennos Emanuele Coccian kirjasta ”Kasvien elämä: Sekoittumisen metafysiikkaa". Tässä linkki erääseen laajaan arvosteluun/kuvaukseen kirjan sisällöstä.

Kun olin etsimässä lisätietoa osuin erääseen YouTube-videoon, joka itse asiassa liittyi vielä ilmestymättömään kirjaan ”Metamorphoses” eli uuteen tämän alun perin italialaisen filosofin teoksesta. Tutkija selitti videossa ”One world, one life” erittäin selkeästi ja laajasti oman käsityksensä maailmasta ja kaikkien olioiden, ihmisten, eläinkunnan ja kasvien yhteisyydestä. Esimerkit olivat loistavia. 

22.4.2016

 

Sitä kuunnellessa, kaikki aiemmat ajatukseni loksahtivat paikoilleen. Tunnin videossa tuli käsiteltyä koti, patriarkallisuus, feminiinisyys, syntymä, kuolema, Darwin, evoluutio, taide, museot jne. ja lopputulos, että olemme kaikki yhtä maailman alusta alkaen. Emanuele kuvasi myös tarkkaan vastauksena kysymykseen opintiestään, että äiti päästi alun perin vanhimman sisaren opiskelemaan klassisen lukion kautta, mutta muut lapset joutuivat aloittamaan teknisellä koulutuksella. Hän aloitti agronomian eli maatalouden alueella, mikä osoittautui hedelmälliseksi ehkä maanläheisyyden takia johdattaen  hänet sittemmin filosofisiin pohdintoihin.Tässä linkki katsomaani videoon. Videoita löytyy useampiakin.

22.4.2016

 

Olen usein maininnut, että olen lapsuudesta lähtien pohtinut kasveja ja kiinnostustani niihin. Olen alitajuisesti kaivannut johdatusta ymmärtääkseni, miksi. Aina välillä palaan aiheeseen haluten syventyä lisää, saada lisää tietoa, opiskella ja oppia ja tehdä sillä kaikella jotakin. Loppujen lopuksi minun on ehkä vain hyväksyttävä oma riittämättömyyteni revetä kaikkiin ja kaikkeen tässä kaoottisessa maailmassa ja vielä kaoottisemmassa omassa elämässäni, jossa valinnan vaikeus ja lopuksi ajan puute rehottaa ja lopuksi se voittaa pienen ihmisen. On silti hienoa nähdä, miten koko ajan eri aloilla tehdään uraauurtavaa tutkimusta. Ehkä tämä maailma on jonakin päivänä kaikin puolin oikeudenmukaisempi kaikkia olentoja kohtaan. Sellaiseen maailmaan haluan syntyä uudelleen. On lohdullista ajatella, että ainakin lapsenlapseni ja lapsenlapsenlapseni saavat ehkä kokea uuden maailman. Kaiken lisäksi he ovat jatkumoa esivanhemmistamme ja minusta tulevaisuuteen.

22.6.2020

Tällaisena aikana, kun suurimman osan ajasta olen viettänyt kodin seinien sisäpuolella miettien, milloin mitäkin asiaa, kohtaan päivittäin omat rajani. En voi, en jaksa, virta loppuu usein jo iltapäivään. Jos lähden lenkille luontoon, saan siitä voimaa, mutta loppujen lopuksi en jaksa enää paneutua kirjallisiin tehtäviin. Joskus on pakko lähteä karkuun lattialla vilistäviä pölypalloja ja ikkunanpesun uhkaa. Joskus saan yllättäen mahtavan innostuksen puuskan ja niin paljon ideoita, että asunto on levällään kirjoja, valokuvia ja kaikkea muuta. 

Sitten yhtäkkiä saan silti siivouspuuskan, mutta sekin jää kesken. Kaupassakäynti uuvuttaa, ruoanlaitto huh. En jaksa kommunikoida puhelimessa tai netissä, en jaksa vastata viesteihin. Käyn vain harvojen ihmisten kanssa puhelinkeskusteluja, joskus pitkiäkin. Ihmettelen usein, miten nopeasti aika kuluu. Kuvittelen paljon, jopa tekemisiäni, joita en sitten toteuta. Olen usein pettynyt saamattomuuteeni ja vaativuuteeni. Normaalina aikana toiminta on saattanut peittää paljon.    

Paljon mielipahaa koen siitä, etten jaksa käsitellä kaikkia vuosien mittaan keräämiäni ihmisten muistoja kirjoittamalla ne muistiin. Kirjoittaminen on itse asiassa aika rankka ja vaativa harrastus. Sitä ei voi tehdä suunnilleen vaan täydellisesti. Poikkeuksena pidän tämän blogin kirjoittamistä ja aiheiden moninaisuutta. Ne saavat olla vähän niin ja näin. Joskus on silti työlästä kirjoittaa blogejakin tekemättömien töiden raastaessa mieltä.