Mielikuvitus

Hyviin päiviin sisältyy aina paljon tekemistä. Sitä on päällekkäin, rinnakkain eli monta rautaa on tulessa samanaikaisesti. Ikään kuin on saatava paljon valmiiksi tai alulle. Määrittämätön sisäinen palo on yksi tekijöistä, joka on ajamassa eteenpäin. Mielikuvitus, luovuus ja suunnittelu ovat aina mukana.  Miten siihen väliin mahtuvat arkiset pakolliset tehtävät? Ne on vain mahdutettava.  Nyt juuri hiustenpesu, ruoan valmistus, molemmat kaikkine vaiheineen. Sipulien ja jauhelihan paistuessa pannulla aloitin tämän blogini kirjoittamisen. Ehkä arkiset tehtävät ja joskus rutiinit pitävät ihmisen järjissään?

Kuva on marraskuun loppupuolelta Tuusulanjoen alueelta.

Eilen illalla päätin kyllä viimeistellä kyläkirjaan tulevaa tekstiäni. Ehkä ehdin aloittamaan sen kunhan hiukset on kuivattu ja makaronilaatikko kahdelle päivälle on uunissa. Lähikaupan automaatissa olisi käytävä hakemassa lähetys, tilaamani talvikengät. Siirsin ahdistavan liikkeellelähdön huomiseen, jolloin on poikettava myös kaupassa. Ne maskit. Sain nimittäin lauantaina melkein ahdistuskohtauksen ruuhkaisessa Lidlissä, jonne poikkesin ystäväni kanssa ja rohkenin pukea maskin naamalle. Maksoin ostokseni nopeasti ja pakenin ulos odottamaan.

Helsingin Sanomien kulttuurisivutkin ovat vielä lukematta. Aamupuuron ja –kahvin kanssa kulutin paljon aikaa muissa osioissa olevia mielenkiintoisia artikkeleita lukiessani.  Ne eivät olleet koronaan liittyviä, sillä aiheesta tulee kaikkialta niin paljon uutisia ja tietoa, että se riittää minulle. Jatkaessani tätä arkipäiväistä blogiani palaan vielä vaikkapa sanaan mielikuvitus. Ehkä kirjoitan myös vessalukemisesta, joka voi olla yhtä arvokasta kuin kaikki lukeminen. 

Joki tulvi 22.11.2020

Tästä tulee siis välipalakirjoitus. Eikö ne kaikki blogini ole juuri sitä samaa. Rentoutumista joskus jopa raskaiden asioiden välissä.  Meillä kaikilla on omanlaisemme elämä. Ja on ollut. Ihmettelen usein sitä, minne se on mennyt. Erään ystäväni kanssa keskustelemme myös usein siitä, millaisia alisuoriutujia olimme. Tiedämme, että meistä olisi ollut, vaikka mihin, mutta emme uskoneet itseemme. Vaikkei halunnut kultaa ja kunniaa, niin tässä vaiheessa elämää ymmärtää, että aikaansaannokset voisivat olla mittavampia.  Tällä hetkellä tuntuu, että mikään asia ei etene valmiiksi. Listalla on aika monta juttua, mutta…

Pari päivää viikossa menee usein toipumiseen (unettomasta yöstä ja päänsärystä). Sitten kun on taas hyvä olla, haluaa nauttia siitä olosta ja enimmäkseen levätä ja vain suunnitella. Sitten on muutama työntäyteinen päivä, jolloin ei malta mennä nukkumaan ajoissa. Ulkoilla pitäisi enemmän, mutta aina ei huvita. Viikot ohittavat minut samaa rataa.

Tälläinen oli Kuolemajärven vanha kirkko, joka oli rakennettu 1759 ja purettiin ikävä kyllä vanhan tieltä 1901. Kellotapuli on rakennettu 1786. Lähde: Kuolemajärven historia.

  

Mielikuvitus sanana on ihana. Taidan myös käyttää sitä kovin usein. Sanan keksijän syntymästä tuli eilen täyteen 200 vuotta. Hän on David Emanuel Daniel Europaeus (1820–1884). Hänestä löytyy googlaamalla runsaasti kuin enemmän tietoa. Katso vaikka täältä tai täältä.  Hän keksi paljon muitakin tärkeitä sanoja, joista löydät tietoa linkkien takia. Hän kierteli aikoinaan myös Kuolemajärvellä sukuni kotikylässä Karjalaisissa kansan sanomisia ja runoja keräämässä. Niistä ja hänen erikoisesta elämästään olisi myös kirjoitettavaa.  Hän lienee ollut myös hienon sukunsa parissa hyljeksitty, koska äiti oli vain karjapiika eli tavallisia ihmisiä. Hän oli paljon edellä aikaansa, mutta ei kerännyt kultaa eikä kunniaa eläessään ja kuoli Pietarin köyhäinsairaalassa ja haudattiin joukkohautaan. Sieltä hänet kyllä myöhemmin siirrettiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.

Anna juoksee kirkkoon. 7.7.2005.

  

Mutta tässä kerron hänen pikkuserkustaan, jos aivan oikein olen laskenut. Isak Emanuel Europaeus oli vuosina 1794–97 Kuolemajärvellä kappalaisena. Hän oli syntynyt Parikkalassa kirkkoherran poikana 14.7.1769. Hänen vaimonsa, samanikäinen Maria Christina Steen oli syntyisin Lempäälästä. 

Kuolemajärven Pinnoniemen kylän pappilassa kastettiin 26.6.1795 kaksi päivää aiemmin syntynyt poika Johannes Jacobus, heidän poikansa. Hänen kastepäivänsä on samalla hautauspäivä, sillä löydän kuolleiden luettelosta merkinnän, että joku nimetön on syntynyt kuolleena. Tilaisuudessa on merkitty olleen läsnä paljon sukulaisia kuten isän veli, tohtori Jacob Wilhelm Europaeus. Paikalla oli myös toinen veli Abraham Europaeus. Sitten minun on vaikea saada muista selvää. Molemmat veljekset oleskelevat Venäjällä ja mukana saattaa olla heidän seuralaisiaan. Mainitaan Petrograd ja Dannenberg. Isakin sisarukset, mademoisellet Dorotea ja Sofia Europaeus ovat myös mukana.  Olisiko kysymys kaksosten syntymästä?  Joka tapauksessa Johannes Jacobus on merkitty rippikirjaan ilman merkintää kuolemasta.  

Kävin tarkistamassa Parikkalan seurakunnan rippikirjoja, joista kävi ilmi, että arveluni pitivät paikkansa. Kysymys lienee ollut kaksosten syntymästä, joista toinen syntyi kuolleena. Johan Jacob jatkoi elämäänsä. Rippikirjat eivät kerro enempää, mutta googlaamalla löydän, että hän lähti 1820-luvulla Venäjälle, avioitui venäläisen naisen kanssa ja kuoli 1875 Tverin Pokrovskissa. Hän käytti etunimeä Jean ja toimi lääkärinä ja sai valtioneuvoksen arvon. Hän piti yhteyksiä Suomeen lähettämällä mm. Parikkalan kirkkoon kalleuksia. Täältä löydät tietoja hänestä ja hänen yhteyksistään ja perheestään.

Sanon taas kerran itselleni: älä käytä niin paljon aikaa selvittääksesi asioita, jotka eivät ole merkityksellisiä. Mutta sitten selitän itselleni, että tämä on vain opiskelua. Siitä hyötyvät muutkin tutkimukseni.

Kirjoittajan kommentti: linkit eivät toimi, koska Kansallisarkisto teki muutoksia hakutoimintoihinsa vuoden 2022 alussa. Korjaan linkkejä joskus myöhemmin. 

Silloin elettiin mansikka-aikaa, joita poimimme eri paikoista. 5.7.2005.

 

24.9.1796 syntyy seuraava poika, joka kastetaan nimellä Carolus Friedricus päiväyksellä 1.10. Paikalla on jälleen paljon pappissukuihin kuuluvia henkilöitä. Uudellakirkolla, johon Kuolemajärven kappeli kuuluu in tuolloin kirkkoherrana Anders Bogislaus Hornborg, jonka vaimo Sophia Nordberg on ainakin paikalla. Myös Uudenkirkon kappalainen Henrik Borenius ja vaimo Sophia Stråhlman mainitaan, samoin muita Hornborgeja kuten mademoiselle Charlotta Hornborg ja viimeisenä kappalaisen sisar Anna Europaeus. Kaikkea en yritä selvittää, mutta tässä linkki.  Surullista kyllä tämä lapsi kuoli 8.4.1798 puolentoista vuoden ikäisenä johonkin kulkutautiin kuten lapset niin usein aikoinaan.

 

Sillä välin perheeseen oli syntynyt kolmas poika 9.11.1797. Hän sai nimen Andreas Josephus 18.11.1797. Kummit löytyvät täältä. Perhe siirtyykin sitten Parikkalaan, kotiseudulle, jossa Isak Emanuelin isä Matias Reinhold on ollut kirkkoherrana 1750–1777 ja sitä ennen jo kappalaisena oman isänsä jälkeen. Isak on nyt vuorostaan seurakunnan kappalaisena aina vuoteen 1840. Tätä sukuhaaraa seuraa myös A.J. Europaeuksen sukuyhdistys, jonka sivuilla on paljon tietoa suvusta. Kuolemajärvellä syntynyt Anders Josef Europaeus vaikutti sittemmin Liperin kirkkoherrana.

Kesäretkellä 2005 poikkesimme Parikkalaan ja jouduimme kirkolle, jota kiertelimme ja ehkä kävimme myös sisällä. Kuvistahan se selviää.  En ole ottanut sisäkuvia. Mieleeni on jäänyt elävästi kirkon sijainti rauhallisella paikalla kirkonkylän ulkopuolella, ja kirkon ympäristössä perhoshaavin kanssa kierrellyt mies. Jäimme alueelle seuraavaksi yöksi, koska siellä oli muutakin tutkittavaa. Parikkalan uutta kirkkoa alettiin rakentaa 1813, mutta valmistumiseen meni vielä runsaasti aikaa. Siinä kauniilla paikalla lienee ollut aiempia kirkkoja.

Seuraavana aamuna kävimme lähistöllä erään naisen kivipuutarhassa. Hän oli rakentanut pihalleen kivitavarasta hienoja taideteoksia. Hän myös kertoi, että hänen perheensä tilan toinen puoli oli jäänyt Neuvostoliitolle.

Kuolemajärvellä 1700-luvun lopulla syntyneet veljekset elivät molemmat huiman elämän.

Tältä näytti kotipihalla 24.6.2005. Kuvat tuovat muistoja mieleen.

Silmiini osui suvun vanhoja artikkeleita lukiessani myös eräs henkilö, jonka olen saattanut jopa nähdä aloittaessani oppikoulun Hämeenlinnassa syksyllä 1958, vaikka  käytin silloin toista kirjakauppaa. Siihen aikaan oppikoulussa ostettiin itse koulukirjat!  Hänkin kuului äitinsä kautta Europaeusten sukuun. Äiti oli Anders Josefin tytär Natalia Europaeus. Hän oli Enok Rytkönen. Lisää tietoa löydät vaikkapa täältä.Kannattaa avata linkit. Enok Rytkönen oli merkittävä valokuvaaja.

Liitän tähän sukuyhdistyksen sivulta kopioimani tekstin, joka on ollut aikanaan Suomen Kuvalehdessä.

”Enok -Rytkösen 85-vuotispäivän johdosta kirjoittaa Arja Karjalainen Suomen Kuvalehdessä 7.3.59.

Hämeenlinnassa on torin laidalla vanha kirjakauppa ja kirjakaupassa vanha kirjakauppias., jota ei vanhaksi uskoisi, elleivät papinkirjat väittäisi hänen maaliskuun viidentenä täyttäneen 85 vuotta. Niin on kepeä vielä jalannousu, niin puhe selkeä ja ajatus kirkas. Kirjakauppias Enok Rytkösestä voi kyllä kokonainen kaupunki ylpeillä, ja niin se tekeekin. "Tuossa tulee Enok Rytkönen, kaupunkimme originaali", sanovat hämeenlinnalaiset. "Hän on maamme ensimmäisiä avantouimareita, ensimmäisiä valokuvaajia, kirjakauppiaitten kunniavanhus ym. ym."

Turhaa puhetta tämä ei olekaan. Kirjakauppias itse kertoo lopettaneensa uimisen kolmisen vuotta sitten pakosta, kun kaupunki hävitti ainoan uintipaikan. Siellä oli Enok Rytkösellä ollut oma avantonsa, johon hän sukelsi pari metriä korkealta, ja pienessä kojussa hän sitten pukeutui kamiinan lämmössä. Jos on uiminen jäänyt, niin hiihtäminen on vielä ohjelmassa. Viime talvena tuli suoritetuksi kansanhiihto ja tänä talvena ovat jo harjoitukset käynnissä. Sitten tämä veteraani tekee kävelylenkkejä, Ahvenistolle ja Hattelmalan harjulle. Tässäkö on pitkän ja terveen elämän salaisuus? "Eiköhän se ole yksinkertaisesti siinä, että on saanut lahjaksi terveen ruumiin, jota on ylläpitänyt jokapäiväisellä liikunnalla", vastaa kirjakauppias itse. Aamuisin hän nousee kello kuudelta ja on jo kahdeksalta kaupassaan, mistä lähtee vasta sulkemisajan jälkeen. "Toista se oli silloin, kun aloitin Viipurissa. Kirjakauppa oli auki puoli kahdeksasta iltakahdeksaan, mutta vasta silloin pietarilaiset kesävieraat heräsivät ja tulivat asioilleen. Olin silloin 15-vuotias. V. 1900 sain tämän hämeenlinnalaisen kirjakaupan."

Näin muistelee tämä valkotukkainen kirjakauppiasvanhus, joka on vielä niin kovin nuori. Vai mitä sanotte siitä, että hän viime vuonna suoritti pikakirjoitusmerkin ja Kuurilan junaonnettomuuden jälkeen on käynyt luovuttamassa säännöllisesti verta?

(Kirjoitukseen liittyy kuva Enokista kirjakauppansa ovella.)”

Siihen se aika sitten meni. Päivä kaartui taas iltaan. On vain nuo vanhat sukutarinat, vaikkeivat ole aina omia niin mahdottoman mielenkiintoisia. Huomenna on taas uusi päivä.