Euroopan ytimessä

Palaan taas jälleen kerran vanhoihin blogikirjoituksiini.  Kirjoitin nyt uudelleen julkaisemani  jutun jo  5 vuotta sitten 7.7.2011. Sinä kesänä minulla oli terveyteni vielä tallella. Mainitsen sen, koska erityisesti tänä kesänä olen usein ajatellut aikaa ennen sitä ja sen jälkeen. Se ei toki tule tässä kirjoituksessa esille, koska en silloin vielä tiennyt, mitä on edessä. 

En todellakaan jaa kaikkia vanhoja blogejani uudelleen. Useat niistä ovat täydellisen typeriä. Joidenkin eteen olen nähnyt edes hiukan enemmän vaivaa ja niiden aihepiiri on kiinnostava.  Otsikko Euroopan ytimessä on ollut taas ajankohtainen, kun Britannia on sieltä poistumassa. Kirjoitin aiemmin myös enemmän kuin nyt ajankohtaisista asioista.  Voisin tehdä niin edelleenkin, sillä taidan nyt seurata niitä entistä aktiivisemmin. Jätän kuitenkin niiden kommentoinnin mielelläni muille. Sanon tähän isäni tavoin ”ei kannata”.

Osa kuvista on samoja kuin alkuperäisessä blogipostauksessa.

” 7.7.2011 Euroopan ytimessä

Vaikka kuinka toivoisimme muuta, me suomalaiset olemme auttamatta Euroopan periferiassa, kaukana sen ytimestä. Olemme ulkopuolisia, tulemme ehkä aina olemaan, vaikka kuinka yritämme.  Toki kansamme joukossa on muutamia rohkeita ja onnekkaita, jotka pääsevät Euroopan unionin kautta ytimen lähelle, joskus jopa sen valokeulaan ja vaikuttamaan. Olen tällä viikolla kolunnut Eurooppaa, kuinkas muuten Ruotsin kautta ja virtuaalisesti.

 

Luin ensin Herman Linqvistin tänä vuonna suomeksi ilmestyneen kirjan ”Ensimmäinen Bernadotte – sotilas, hurmuri ja kuningas". Enpä voi taas muuta kuin suositella tämän suosikkikirjoittajani teosta. Olen aiemmin maininnut jo blogissani 8.3.2009 lukeneeni hänen loistavan teoksensa Napoleonista. Äskettäin kirjoitin Madame de Pompadourista.  Olen ehkä kertonut lukeneeni myös hänen erinomaisen kirjansa Ruotsin historiasta. 

On totta, että hän, kruununprinsessa Viktorian historian opettaja, on loistava historian viihteellistäjä, mutta juuri se tekee hänen kirjoistaan miellyttävää luettavaa. Voi melkein kuvitella itsensä paikalle, historian sisään. Hän myös muistaa aina mainita Suomen ja suomalaiset, koska hän on asunut nuoruudessaan Suomessa.

Ensimmäisen Bernadotten patsasta Tukholmassa kuvasin helmikuussa 2015. Slussenin alue oli täyden myllerryksen alla.

Jean-Baptiste Bernadotte (1763 – 1844),josta sittemmin tuli ensin Ruotsiin adoptoitu kruununprinssi Karl Johan ja vuodesta 1816 Ruotsin kuningas Karl XIV Johan oli kotoisin Etelä-Ranskasta tai paremminkin Lounais-Ranskasta aivan Pyreiden vuoriston kupeesta Paun kaupungista suhteellisen vaatimattomasta perheestä. Hän ei poislähdettyään enää koskaan palannut kotikaupunkiinsa.

Koko Eurooppa tuli Jean-Baptistelle tutuksi, kun hän tallasi sen sotatantereita aina 17-vuotiaasta lähtien kohoten jo hienon luonteensakin (tosin tulisen ja kiivaankin, mutta oikeudenmukaisen) ansiosta korkeimpiin mahdollisiin sotilasarvoihin. Napoleon tuntui jopa kadehtineen häntä ja pitäneen ehkä varteenotettavana kilpailijana. Välittäjänä ja monen tilanteen rauhoittajana Napoleonin ja Bernadotten välillä toimi usein tämän Pariisissa viivyttelevä vaimo Desiree Clary, jonka sisko Julie Clary oli naimisissa Napoleonin veljen Joseph Bonaparten kanssa.

Nyt kävi auttamatta taas niin, että sorruin siihen samaan eksymisen kaipaukseen, johon olen edellä mainitsemani blogin lisäksi usein viitannut tai sanoisinko että jopa eksynyt. Koska tarkoitukseni ei ole alkaa kirjoittaa kirjablogia, en siis kirjoita tästä aiheesta tämän enempää. Kirjablogeja muuten on olemassa uskomattoman paljon. Niissä käydään usein jopa kirjan juoni niin tarkkaan läpi, että voisi oikeastaan kuvitella niiden esittelyn luettuaan lukeneensa koko kirjan. Sellainen lukeminenhan sopii tähän aikaan loistavasti, voisin sanoa vähän ilkeillen. Minulla on tapana viitata joihinkin mielenkiintoisiin lukemiini kirjoihin tai niihin, jotka putoavat täpötäydestä kirjahyllystäni eteeni tai kuiskailevat ohi kulkiessani korvaani.

 

Luettuani Bernadotte-kirjan ja suljettuani sen hiukan vastentahtoisesti, koska olin viihtynyt sen parissa niin hyvin, otin luettavakseni Axel Munthen elämänkerran. Jos Jean- Baptiste Bernadotte oli eurooppalainen kosmopoliitti, josta tuli ruotsalainen kuningas niin Axel Munthe oli ruotsalainen, josta tuli tavallaan juureton eurooppalainen. Sellainen tunnen minäkin olevani huolimatta siitä, että olen syntynyt juuret maassa keskellä viljavaa Hämettä. Kirjan alussa oleva lause jossa todettiin, että ”hän yritti koko ikänsä turhaan päästä eroon tunteesta, että oli vankina omassa elämässään” kolahti minuun. (Jangfeldt, Bengt. Axel Munthe – tie Caprin huvilalle. WSOY. 2010)

Espanjalaisren portaiden ihmisvilinää kuvasin maaliskuussa 2008. Kirjoituksessa mainitsemani talo oikealla.

Axel Munthen eriskummallinen elämä kietoutuu myös Ruotsin kruununprinsessa ja myöhemmin kuningatar Viktorian elämänvaiheisiin ja sairauskertomukseen, koska Munthe oli lääkäri. Hän toimi myös Roomassa osan vuotta hoitaen siellä asuvia ulkomaalaisia asuen talossa, jossa aikoinaan myös runoilijat John Keats ja Shelley olivat asuneet. Espanjalaisten portaiden vieressä sijaitsevassa talossa on nykyään näiden englantilaisten romantiikan ajan runoilijoiden työtä ja elämää esittelevä museo.

Munthen elämä alkoi kiinnostaa minua erityisesti, kun eräs ystäväni lainasi taannoin kirjahyllystäni hänen kuuluisimman teoksensa ” Huvila meren rannalla”. Hän ylisti kirjaa ja Munthen persoonallisuutta. Omasta lukukokemuksestani oli vuosikymmeniä enkä oikein pystynyt sanomaan yhtään mitään. Lehdissä kirjoitettiin samanaikaisesti juuri suomeksi ilmestyneestä elämänkertateoksesta. Moni blogiani lukeva lieneekin huomattavasti paremmin perillä näistä henkilöistä.

Viime vuonna ensimmäisestä Bernadottesta ja koko suvusta tuli tietoa kyllästymiseen saakka kruununprinsessa Viktorian häiden yhteydessä.  En jaksa katsella televisio-ohjelmia kovin pitkään nukahtamatta ja syystä, että ne lyhentävät ja popularisoivat aihetta liikaa ollakseen minun makuuni. Joten minulta jäi suurin osa näkemättä. Paksut kirjat pienellä präntillä ovat mieleisiäni. Seuraavaksi luenkin uudelleen myös Munthen filosofian omasta asumisestaan huvilassa meren rannalla.

Lähto Tukholmasta helmikuussa 2015.

Tulipa tässä myös mieleeni, että sitten kun tämä minun oikeusjuttuni on loppuun käsitelty, sallin itselleni kunnon loman. On lopputulos sitten millainen tahansa, voin varmaan eläkeläisenä suoda itselleni hetken ilon ja matkustaa oikeasti jonnekin kauas vaikkapa sinne Italiaan Caprin saarelle. Lisää unelmoidakseni, kävin jo tutkimassa saaren hotellitarjontaa, mutta en sentään painanut varausnappia, vaikka löysinkin aivan kohtuuhintaisen huoneen kahdelle pariksi yöksi syyskuussa. Haaveet sikseen. Kohde ehtii vielä vaihtua vaikkapa minulle niin rakkaaseen Kreetan saareen. Toisaalta juttuni voi kestää vielä hyvinkin pitkään. Kunnes lopulta voin hengähtää. 

 

Sitä ennen suomalainen työorientoitunut eläkeläinen tuntee syyllisyyttä, kun ei tänään alkanutkaan siivota autotallia ja varastoja. On se vaan niin kumma juttu, että koko ajan pitää olla jotakin tekemässä, että tuntee olevansa oikeutettu elämään. Mistä kummasta sen olemme itseemme niin syvästi iskostaneet. Siksi onkin varmaan hyvä käydä ottamassa mallia muualta Euroopasta. Mitenköhän asia lienee, olisiko uusavuttomuus ja osaamattomuus siellä ytimessä ollut edesauttamassa näiden maiden ongelmia, vaikka syyt niiden niskoille kaadetaankin? Historiasta on hyvä ottaa mallia. Minä taas voisin ottaa mallia Mökä-kissasta, joka parhaillaankin nukkuu makeita päiväunia sohvallani. En näköjään vielä kolme vuotta eläkkeellä oltuani ole täysin vapautunut laiskottelemaan vaan olen edelleen ”oman elämäni vanki”.”

Kärhö kukki kesällä 2011. Nyt talvi melkein tappoi sen, mutta kyllä se sieltä vielä ylös pinnistää.

Mitenköhän tätä kommentoisi? Enpä ole vielä päässyt pitämään sellaista ”lomaa”, mistä edellä haaveilin. Vaikka oikeuskäsittely päättyi jo loppuvuodesta 2012, olen edelleen siihen liittyvässä kurimuksessa, kiinni tässä talossa, sananmukaisesti turpeessa kiinni, talollisena kuten olen kirjoittanut äskettäin aloittamassani toisessa blogissa nimeltä talo. Se löytyy täältä  http://merjajatalo.blogspot.fi/

Huomenna vietän "lomaa" kodistani ja talosta Urjalassa evakkovaelluksella, toivottavasti yhtä vapaamuotoisella kuin kaksi vuotta sitten Virolahdella.