Palaan taas jälleen kerran vanhoihin
blogikirjoituksiini. Kirjoitin nyt uudelleen
julkaisemani jutun jo 5 vuotta sitten 7.7.2011. Sinä kesänä minulla
oli terveyteni vielä tallella. Mainitsen sen, koska erityisesti tänä kesänä
olen usein ajatellut aikaa ennen sitä ja sen jälkeen. Se ei toki tule tässä
kirjoituksessa esille, koska en silloin vielä tiennyt, mitä on edessä.
En todellakaan jaa kaikkia
vanhoja blogejani uudelleen. Useat niistä ovat täydellisen typeriä. Joidenkin
eteen olen nähnyt edes hiukan enemmän vaivaa ja niiden aihepiiri on
kiinnostava. Otsikko Euroopan ytimessä
on ollut taas ajankohtainen, kun Britannia on sieltä poistumassa. Kirjoitin
aiemmin myös enemmän kuin nyt ajankohtaisista asioista. Voisin tehdä niin edelleenkin, sillä taidan
nyt seurata niitä entistä aktiivisemmin. Jätän kuitenkin niiden kommentoinnin
mielelläni muille. Sanon tähän isäni tavoin ”ei kannata”.
Osa kuvista on samoja kuin alkuperäisessä blogipostauksessa. |
” 7.7.2011 Euroopan ytimessä
Vaikka kuinka toivoisimme
muuta, me suomalaiset olemme auttamatta Euroopan periferiassa, kaukana sen
ytimestä. Olemme ulkopuolisia, tulemme ehkä aina olemaan, vaikka kuinka
yritämme. Toki kansamme joukossa on muutamia rohkeita ja onnekkaita,
jotka pääsevät Euroopan unionin kautta ytimen lähelle, joskus jopa sen
valokeulaan ja vaikuttamaan. Olen tällä viikolla kolunnut Eurooppaa, kuinkas
muuten Ruotsin kautta ja virtuaalisesti.
Luin ensin Herman Linqvistin
tänä vuonna suomeksi ilmestyneen kirjan ”Ensimmäinen Bernadotte – sotilas,
hurmuri ja kuningas". Enpä voi taas muuta kuin suositella tämän
suosikkikirjoittajani teosta. Olen aiemmin maininnut jo blogissani 8.3.2009
lukeneeni hänen loistavan teoksensa Napoleonista. Äskettäin kirjoitin Madame de
Pompadourista. Olen ehkä kertonut
lukeneeni myös hänen erinomaisen kirjansa Ruotsin historiasta.
On totta, että hän,
kruununprinsessa Viktorian historian opettaja, on loistava historian
viihteellistäjä, mutta juuri se tekee hänen kirjoistaan miellyttävää luettavaa.
Voi melkein kuvitella itsensä paikalle, historian sisään. Hän myös muistaa aina
mainita Suomen ja suomalaiset, koska hän on asunut nuoruudessaan Suomessa.
Ensimmäisen Bernadotten patsasta Tukholmassa kuvasin helmikuussa 2015. Slussenin alue oli täyden myllerryksen alla. |
Jean-Baptiste Bernadotte (1763 – 1844),josta sittemmin
tuli ensin Ruotsiin adoptoitu kruununprinssi Karl Johan ja vuodesta 1816
Ruotsin kuningas Karl XIV Johan oli kotoisin Etelä-Ranskasta tai paremminkin
Lounais-Ranskasta aivan Pyreiden vuoriston kupeesta Paun
kaupungista suhteellisen vaatimattomasta perheestä. Hän ei poislähdettyään
enää koskaan palannut kotikaupunkiinsa.
Koko Eurooppa tuli Jean-Baptistelle
tutuksi, kun hän tallasi sen sotatantereita aina 17-vuotiaasta lähtien kohoten jo
hienon luonteensakin (tosin tulisen ja kiivaankin, mutta oikeudenmukaisen)
ansiosta korkeimpiin mahdollisiin sotilasarvoihin. Napoleon tuntui jopa
kadehtineen häntä ja pitäneen ehkä varteenotettavana kilpailijana. Välittäjänä
ja monen tilanteen rauhoittajana Napoleonin ja Bernadotten välillä toimi
usein tämän Pariisissa viivyttelevä vaimo Desiree Clary, jonka sisko Julie
Clary oli naimisissa Napoleonin veljen Joseph Bonaparten kanssa.
Nyt
kävi auttamatta taas niin, että sorruin siihen samaan eksymisen kaipaukseen,
johon olen edellä mainitsemani blogin lisäksi usein viitannut tai sanoisinko
että jopa eksynyt. Koska tarkoitukseni ei ole alkaa kirjoittaa kirjablogia, en
siis kirjoita tästä aiheesta tämän enempää. Kirjablogeja muuten on olemassa
uskomattoman paljon. Niissä käydään usein jopa kirjan juoni niin tarkkaan läpi,
että voisi oikeastaan kuvitella niiden esittelyn luettuaan lukeneensa koko
kirjan. Sellainen lukeminenhan sopii tähän aikaan loistavasti, voisin sanoa
vähän ilkeillen. Minulla on tapana viitata joihinkin mielenkiintoisiin
lukemiini kirjoihin tai niihin, jotka putoavat täpötäydestä kirjahyllystäni
eteeni tai kuiskailevat ohi kulkiessani korvaani.
Luettuani Bernadotte-kirjan ja
suljettuani sen hiukan vastentahtoisesti, koska olin viihtynyt sen parissa niin
hyvin, otin luettavakseni Axel Munthen elämänkerran. Jos Jean- Baptiste
Bernadotte oli eurooppalainen kosmopoliitti, josta tuli ruotsalainen kuningas
niin Axel Munthe oli ruotsalainen, josta tuli tavallaan juureton
eurooppalainen. Sellainen tunnen minäkin olevani huolimatta siitä, että
olen syntynyt juuret maassa keskellä viljavaa Hämettä. Kirjan alussa oleva
lause jossa todettiin, että ”hän yritti koko ikänsä turhaan päästä eroon
tunteesta, että oli vankina omassa elämässään” kolahti minuun. (Jangfeldt,
Bengt. Axel Munthe – tie Caprin huvilalle. WSOY. 2010)
Espanjalaisren portaiden ihmisvilinää kuvasin maaliskuussa 2008. Kirjoituksessa mainitsemani talo oikealla. |
Axel Munthen eriskummallinen
elämä kietoutuu myös Ruotsin kruununprinsessa ja myöhemmin kuningatar Viktorian elämänvaiheisiin ja
sairauskertomukseen, koska Munthe oli lääkäri. Hän toimi myös Roomassa osan
vuotta hoitaen siellä asuvia ulkomaalaisia asuen talossa, jossa aikoinaan myös
runoilijat John Keats ja Shelley olivat asuneet. Espanjalaisten portaiden
vieressä sijaitsevassa talossa on nykyään näiden englantilaisten romantiikan
ajan runoilijoiden työtä ja elämää esittelevä museo.
Munthen elämä alkoi kiinnostaa
minua erityisesti, kun eräs ystäväni lainasi taannoin kirjahyllystäni hänen
kuuluisimman teoksensa ” Huvila meren rannalla”. Hän ylisti kirjaa ja Munthen
persoonallisuutta. Omasta lukukokemuksestani oli vuosikymmeniä enkä oikein pystynyt
sanomaan yhtään mitään. Lehdissä kirjoitettiin samanaikaisesti juuri
suomeksi ilmestyneestä elämänkertateoksesta. Moni blogiani lukeva lieneekin
huomattavasti paremmin perillä näistä henkilöistä.
Viime vuonna ensimmäisestä
Bernadottesta ja koko suvusta tuli tietoa kyllästymiseen saakka
kruununprinsessa Viktorian häiden yhteydessä. En jaksa katsella
televisio-ohjelmia kovin pitkään nukahtamatta ja syystä, että ne
lyhentävät ja popularisoivat aihetta liikaa ollakseen minun makuuni. Joten
minulta jäi suurin osa näkemättä. Paksut kirjat pienellä präntillä ovat mieleisiäni.
Seuraavaksi luenkin uudelleen myös Munthen filosofian omasta asumisestaan
huvilassa meren rannalla.
Lähto Tukholmasta helmikuussa 2015. |
Tulipa
tässä myös mieleeni, että sitten kun tämä minun oikeusjuttuni on loppuun käsitelty,
sallin itselleni kunnon loman. On lopputulos sitten millainen tahansa, voin
varmaan eläkeläisenä suoda itselleni hetken ilon ja matkustaa oikeasti jonnekin
kauas vaikkapa sinne Italiaan Caprin saarelle. Lisää unelmoidakseni, kävin jo
tutkimassa saaren hotellitarjontaa, mutta en sentään painanut varausnappia,
vaikka löysinkin aivan kohtuuhintaisen huoneen kahdelle pariksi yöksi
syyskuussa. Haaveet sikseen. Kohde ehtii vielä vaihtua vaikkapa minulle niin
rakkaaseen Kreetan saareen. Toisaalta juttuni voi kestää vielä hyvinkin
pitkään. Kunnes lopulta voin hengähtää.
Sitä ennen suomalainen
työorientoitunut eläkeläinen tuntee syyllisyyttä, kun ei tänään alkanutkaan
siivota autotallia ja varastoja. On se vaan niin kumma juttu, että koko ajan
pitää olla jotakin tekemässä, että tuntee olevansa oikeutettu elämään. Mistä
kummasta sen olemme itseemme niin syvästi iskostaneet. Siksi onkin varmaan hyvä
käydä ottamassa mallia muualta Euroopasta. Mitenköhän asia lienee, olisiko
uusavuttomuus ja osaamattomuus siellä ytimessä ollut edesauttamassa näiden
maiden ongelmia, vaikka syyt niiden niskoille kaadetaankin? Historiasta on hyvä
ottaa mallia. Minä taas voisin ottaa mallia Mökä-kissasta, joka parhaillaankin
nukkuu makeita päiväunia sohvallani. En näköjään vielä kolme vuotta eläkkeellä
oltuani ole täysin vapautunut laiskottelemaan vaan olen edelleen ”oman elämäni
vanki”.”
Kärhö kukki kesällä 2011. Nyt talvi melkein tappoi sen, mutta kyllä se sieltä vielä ylös pinnistää. |
Mitenköhän
tätä kommentoisi? Enpä ole vielä päässyt pitämään sellaista ”lomaa”, mistä
edellä haaveilin. Vaikka oikeuskäsittely päättyi jo loppuvuodesta 2012, olen
edelleen siihen liittyvässä kurimuksessa, kiinni tässä talossa, sananmukaisesti
turpeessa kiinni, talollisena kuten olen kirjoittanut äskettäin aloittamassani
toisessa blogissa nimeltä talo. Se löytyy täältä http://merjajatalo.blogspot.fi/
Komea kärhä, ihanan väriset kukat. Mullakin talvi tappoi monta kukkaa.
VastaaPoista