Tavallista elämää

Elämä on useimmiten hyvin tavallista, kotoista touhuamista, harrastuksia, ystävien tapaamisia. Jopa samat asiatkin tuntuvat vuosi vuoden jälkeen toistuvan aina uudelleen, vaikka hiukan erilaisina. Kuvioihin tulee uusia ihmisiä ja joitakin poistuu. Säätkin ovat samanlaisia. Kesän alussa tehdään samoja juttuja, vaikkapa hankitaan kasvit pihoille, useimmiten nekin ovat samoja, vuosien mittaan jo hyviksi havaittuja.

Lahelassa 18.6.2007. Taustalla maisema on sittemmin muuttunut. Kuva ollut myös postikorttina.

Jotkut ovat asuneet jo vuosikymmeniä samassa talossa tai samassa asunnossa. Monen itseäni vanhemman ihmisen elämä tuntuu kulkeneen jo pitkään tasaisesti eteenpäin. Sellaisia ihmisiä ovat useat naapurini ja lähes kaikki muutkin tuntemani ihmiset.  Mutta entä sitten, missä joukossa minä seison?

Kun tulin tähän taloon kohta 15 vuotta sitten, taloon, jota nyt yritetään myydä, ajattelin jääväni tänne vuosikymmeniksi ehkä lopuksi ikääni.  Lapseni asuivat lähellä. Tiedättehän, tunsin tulevani kotiin.  Jäin eläkkeelle siitä kahdeksan vuoden päästä. Kanssani taloon muuttanut lähti talosta seuraavana vuonna, siis kohta kuusi vuotta sitten.  Se oli minun tahtoni.  Olimme jo vuosia aikaisemmin alkaneet hienosti sanoen ”kasvaa erillemme”. Ehkä kaiken kaikkiaan olimme alusta pitäen olleet liian erilaisia.  En lähde analysoimaan tämän enempää. Sehän olisi lukijallekin äärimmäisen kiusallista ja saattaisi pakottaa katsomaan liikaa itseensä.

Etkös jo lähdetä?  Eläkkeelle lähtemisjuhliani vietettiin 16.6.2008. Minut haettiin kotoa ja vietiin Annalaan, josta sitten hevosen rattailla Vallilaan työpaikalleni.

Huolimatta raskaiksi käyneistä ihmissuhteista ja eroista, olen kulkenut eteenpäin tasaisesti kuin pikajuna. Nyt tämä juna kuuntelee samalla kun kirjoittaa kirjosiepon laulua, johon muuten usein aamuisin heräänkin, koska sen pesäpönttö on makuuhuoneen ikkunan vieressä. Poikaset ovat vielä pöntössä , koska sinne raahataan ruokaa.  Voi olla niinkin, että naaras hautoo munia vielä, koska koiras lentelee oksalle ja siitä pesään useammin. 

Wikipedia kertoo erikoisia juttuja kirjosiepoista. Ikkuna on sen verran likainen, että  sen läpi ottamani kuvat eivät ole varmaan mistään kotoisin, mutta en halua häiritä lintuja tässä niiden elämän kriittisessä vaiheessa. Ikkunan pesu ja puun juurella kasvavien humalan varsien kiinnittäminen saa siis hetken odottaa.

Lähimaiseman ihanuuksia kuvasin silloinkin. (15.6.2007) .Tämä kuva oli jossakin vaiheessa postikorttina.

Tänään tuntui taas niin ihanalta herätä, kun tiesi, että kukaan ei odota minulta tänään mitään eikä minun ole pakko tehdä mitään. Ulkonakin on sen verran kylmää ja tuulista, että siellä on vaikea työskennellä, Koti oli oikein siisti eilisen siivoamisen ja kiinteistönvälittäjän pitämän  iltanäytön jäljiltä.  Näytöllähän ei käynyt ketään. Nyt olen kuitenkin ehtinyt jo myllätä mappeja ja papereita esiin.  Ruokapöytä pursuilee korteista ja postimerkeistä. Ehdin jo kirjoitella muutaman kortin, muut saavat nyt odottaa. Yhden koneellisen pyykkiä ripustin ulos kuivumaan. Linnunlaulukin on lakannut. Olen kietoutunut kesäpäivän hiljaisuuden kaapuun. Vaikka olen mielelläni ihmisten joukossa, tarvitsen näitä hiljaisia hetkiä.  Niiden aikana aistin sellaisia asioita, joita muuten vain ohitan.

Näen ryppyiset käteni näppäimistöllä. Olen osannut kirjoittaa kymmensormi menetelmällä, mutta en käytä sitä. Kirjoittamiseni ja aiheet ovat hitaita ja mietiskeleviä. Niihin ei sovi nopeus ja hätäily. Joutuisin enemmän korjailemaan jälkikäteen.  

Nukarilla kesäkukkia hakemassa 15.6.2007. Kansiossa myös kuva viereisestä autosta, jossa istui samanlainen iso schäferi odottamassa. Minun autossani istuu Tarjan Rexu, joka on jo poistunut keskuudestamme.

Takanani on kirjahylly, jossa jokin kirja tuijottaa minua juuri nyt. Mikä kirja se on, se varmaan selviää pikapuoliin. Syreeninoksat tuoksuvat maljakossa. Kuulen kukkapenkin violettien ukkolaukkojen keinuvan tuulessa ja päivänkakkaroiden avaavan terälehtiään. Kello on 12. Tietokoneeni pärähtää  kesken kaiken ja muistuttaa hollantilaisen ystävättäreni huomisesta syntymäpäivästä. Kortti tuskin enää ehtii sinne, mutta onhan hän Facebookissa.

Kysyin aiemmin, missä joukossa seison. En varmaan missään joukossa vaan yksin ja tukevasti tämän maapallon kamaralla. Olen kiitollinen kaikesta, mikä on tullut eteeni. Minulla on vielä paljon opittavaa ja toivottavasti myös annettavaa muille. Olen kiitollinen ystävästäni ja ajasta, jonka saan olla hänen seurassaan. Olen kiitollinen perheestäni ja ystävistä ja muista läheisistä ihmisistä, joita kaikkia arvostan suuresti juuri sellaisina kun he ovat. Verkostoni ulottuu myös kauas muihin maihin kiitos tämän päivän tekniikan.  Olen tutustunut myös moneen sellaiseen ihmiseen, joita harvoin tai ollenkaan tapaan.

Maailma ympärillämme on muuttunut toisenlaiseksi, mutta sisältää vielä paljon elementtejä entisistä ajoista. Onneksi niin. 

”Vapaapäivä” sitten vaan hurahti iltaan.  Kortit ja kirje oli lähdettävä viemään postilaatikkoon ja samalla poikkesin pikkuostoksilla ja tilasin ensi viikoksi hiustenleikkuun.  Söin edellisten päivien ruokia ja otin pienet torkut sohvalla television ääressä. Siivosin vaatekaapin ja siirsin loput talvivaatteet varastoitavaksi.  Kirpputorille ei ole mitään menossa.  Olenkin kauhistellut viime vuosikymmenen valokuvia katsoessani sitä, että minulla on päällä samat vaatteet ja kengät kuin tänä päivänä. Nuukuus on hyveeni.

Ulkona on tänään ollut sen verran kylmää, että jätin eilen ostamani kelaleikkurin kokoamisen huomiselle.  Ruoho kasvaa vauhdilla ja tällä viikolla se on leikattava. Vanhaa ruohonleikkuria olen nyt niin monta kertaa yrittänyt saada käyntiin siinä onnistumatta, että oli pakko luovuttaa.  Aamulla pesemäni pyykit kuivuivat hyvin tuulessa.

Kaikki 16.6.2008 ottamissani kuvissa olevat pitkäaikaiset työtoverini ovat myös eläkkeellä. Pelle jäi jo aiemmin vuosituhannen vaihtuessa 61-vuotiaana. Hänen olisi pitänyt jäädä jo 60-vuotiaana, mutta hänelle anottiin yksi vuosi lisää. Hän kuoli 10.1.2011.

Olisin voinut  tänään kirjoittaa lauantaista, jolloin vietimme päivän Hyvinkäällä Karjalaisten kesäjuhlissa osallistuen kesäjuhlien avajaisiin ja poiketen markkinoilla.  Ehdimme Rautatiemuseoon kierrokselle Heimo Rumpusen kanssa ja avajaisten jälkeen kiiruhdin hiljaiselle parkkialueelle keskustassa sukuseuran hallituksen kokoukseen. Loppupäivä menikin sitten kyläillessä ja kauniista illansuusta nauttiessa. Joskus vain on tapahtumia, jotka haluaa säilyttää itsellään sydämessään, vaalia niitä ja ottaa esiin silloin tällöin muistellakseen.

Loppukommentti seuraavana päivänä eli 17.6.: 

Kirjoittamiseni saattaa olla nopeata, mutta voi käydä niinkin, että lopahdan kesken kaiken enkä jaksa julkaista juttuani. Suoraan sanoen koko blogi alkaa väsyneenä tympiä minua. Kuvat niistä sadoista tuhansista minulle olevista ovat silloin vielä valitsematta. Sekin oksettaa. Seuraavana päivänä sitten samantapaisten toistuvien asioiden innoittamana pengoin kovalevyltä jonkin vanhan kuvan tämän kuvitukseksi. 

Huomaan myös, että mekkala linnunpesällä johtui ehkä siitä, että poikaset olivat lähtövalmiina. Tänään pönttö on hiljentynyt.  Kokosin ruohonleikkurin ja ehdin alottaa leikkaamisen, mutta jouduin jättämään kesken, kun ruuvi irtosi.  Ihan kivaa tehdä työtä tuollaisella luonnonläheisellä koneella. Sopii elämäntyyliini. No onneksi pihalla on paljon muutakin tekemistä. Viime vuonna tänä päivänä satoi muuten lunta. Hei taas, lähden jatkamaan. 

Kukkapenkkiä juhannuksen aikaan 2007.