Aikamatkalla

Auttaisiko keskittyminen muuhun? Lievittäisikö se väsynyttä minua avaamaan siipensä ja lentämään ajatuksen voimalle kauas muualle. Edes hetkeksi, tämän iltapäivän tunneiksi, vaikka muutakin arkista tekemistä riittäisi. Mutta monta tarinaa odottaa kirjoittamistani ja loppujen lopuksi kirjoittamisen pitäisi olla minulle tärkeintä.

Taustalla Elian kylä. Iraklion jää sen taakse alas rannalle. Kokkini Chani oikealla rannalla mäkien takana.

Tännehän "lomamökkiimme" Villa Katerinaan ollut hyvä jäädä paistattelemaan, mutta mentävä on, kun Merja käskee. Takana ne vuoret, joita kohti suunnistimme.

Tässä eräänä päivänä Facebookissa oli I Love Crete-sivustolla kuva lumihuippuisesta Kreetan vuoresta. Se pisti minut kaivamaan matkapäiväkirjani esiin. Jokin tuttu kevyt tunne kulki lävitseni, lämmin tuulenhenkäys talvisäässä. Se vaati minua kirjoittamaan, mutta en silloin ehtinyt. Sekava mielentilani ja väsymykseni ovat muutenkin viime aikoina olleet mielikuvitukseni vapaan lennon esteenä. 

Oli lauantai, ensimmäinen välipäivä kahdesta päivästä Helmin ja minun syntymäpäivän välillä. Me ja sisareni Heljä olimme lähteneet Kreetalle, vuokranneet huvilan ja autonkin. Syntymäpäivänäni 13.4. kävimme Festoksessa, minulle tärkeässä paikassa ja Helmin syntymäpäivänä 16.4. kohteena oli Kali Limenes, hänelle hyvin tärkeä paikka. Mutta välipäivinä ehdimme kierrellä muuallakin, kun kerran autokin oli käytössä, minä kuskina. Minulla on paha tapa suunnitella matkaohjelmia muidenkin puolesta. Usein suunnittelen ne vasta viime tipassa ja ilman muuta poikkeamat matkan aikana ovat sallittuja ja joskus jopa toivottavia. Kreeta sattuu olemaan niin mahdottoman täynnä mielenkiintoisia paikkoja, että on usein sääli vain ajaa ohitse.

Museoon menossa Mirtiássa.

Aikaisin tuona lauantai-aamuna lähdimme majapaikastamme Iraklionin lähellä sijaitsevasta Elian kylästä ajamaan kohti Episkopin kylää suoraan etelään. Varmaan tuossakin kylässä olisi ollut katseltavaa, mutta kirjoitin sen olleen melko hurja paikka autolla ajamiseen kapeiden katujen takia. Hyvä, että edes pääsimme ulos kylästä. Tarkoituksemme oli vierailla läheisessä Mirtián kylässä Nikos Kazantzákisin museossa. Myrtia, entiseltä nimeltään Varvari oli ollut Kazantzakisin isänpuoleisten esivanhempien kotikylä. Meillä Kazantzákis tunnetaan parhaiten romaanin "Kerro minulle, Zorbas" kirjailijana. Tutustuimme museoon, 3 euron sisäänpääsylippu on muistikirjan välissä.

Heljä tutkii vanhoja valokuvia.

Muistan mahdottoman helteisen päivän ja auringon poltteen. Hetkessä olen takaisin tuossa kaukaisessa päivässä. Voi tuntua omituiselta, että joku muistelee menneitä matkojaan. Elämäni matkat ovat ollet suhteellisen harvoja ja valittuja. En ole pitkiin aikoihin voinut lähteä minnekään edes viikon ajaksi, jolloin edes vähän ehtii mennä sisään paikalliseen elämään ja etsiä sieltä oleellisimmat asiat. Kuvia on kuitenkin kertynyt mahdottoman paljon. Kun niitä katsoo vuosien suodattimen läpi, niistä löytää aina uusia asioita, joiden ympärille pystyy kietomaan kertomuksia. On kiehtovaa matkustaa uudelleen, palata matkapäiväkirjan ja kuvien kera toiseen aikaan ja paikkaan. Kaikki ajat voivat olla tässä ja nyt, jos vain haluan. Nyt jo seuraavat seikkailut ovat odottamassa minua. Miten olisi paluu Pariisiin tai Roomaan? Entä Samoksen salaperäiset luostarit?

Arhánesissa saimme uskollisen seuralaisen. Niitähän Kreetalla riittää.

Mutta ensin palaan takaisin Kreetalle Zeuksen vuorelle. Mirtiásta ajoimme samoilla seuduilla sijaitsevaan Arhánesiin. Kylä on peräisin jo minolaiselta ajalta noin 1500-luvulta ennen ajanlaskumme alkua. Kävimme kahvilla ja pienessä minolaisaikaa esittelevässä arkeologisessa museossa. Ruokaostoksia "kotiin" teimme paikallisessa kaupassa. Kotimatkalla eksyimme taas edellisen illan tapaan ollen löytämättä kotiristeystä ja jouduimme rannan tylsään Kokkini Chaniin, jonne jäimme syömään.

Kun kuvia katselee jälkeenpäin, tulee mieleen monta asiaa. Tässä olemme jo Kokkini Chanissa. Tässä ja toisessakin kuvassa meitä seuraa oikealla oleva vaalea nainen. Hän oli suomalainen , joka lomallaan kävi töissä ravintolassa.  Taisimme olla ainoat asiakkaat myöhään iltapäivällä, mutta niinhän ulkomailla usein käy, kun olemme tottuneet syömään aikaisin.

Muistan hämärästi, että Arhánesissa ajatuksissani oli meno tuonne vuorelle nimeltä Jukhtas. Kävimme sinne johtavassa tienristeyksessä, mutta emme kuitenkaan lähteneet seikkailemaan kapeata tietä ylös vuorelle. Kreetalla lyhyihinkin matkoihin meni paljon aikaa (useita valokuvauspysähdyksiä) ja jo edellisenä iltana olimme olleet vaikeuksissa löytää asuinpaikkaamme pimeän yllättäessä niin aikaisin. Innoittajani vuorelle oli Merja Tuominen-Gialitakin kirja "Kreeta - vieraanvaraisten jumalten saari" (Tammi. 2002), jonka sivuilla 218-219 hän kertoo panijiri-juhlasta, jota vietetään Jukhtasin (nimi tulee Jupiterista) päällä olevassa Kristuksen kirkastumisen kappelissa elokuun 9 päivänä. Minua kiehtoi myös Zeus-jumalan profiili vuoren muodoissa. Iraklionista katsottuna Jukhtas näyttää tältä. Eli vuorella lepää Zeus kuolinunessaan. Entisaikojen jumalatkin kuolivat.

Kazantzákisin haudalla Iraklionin muureilla lukee "En toivo mitään, en pelkää mitään, olen vapaa." Kun ajattelen Kreetaa ja itseäni, toivon, että voisin joku päivä sanoa samalla tavalla.

Ja sainpas vanhoja kuvia esille.