Ensilumen aikaan

Viime yönä oli vihdoin satanut lunta. Odottelin sitä ja kun heräsin yöllä hetkeksi, kurkistin ulos. Mutta silloin oli vielä syksyisen pimeää. Olisin halunnut kokea sen hetken, kun ensi lumi alkoi sataa. Aamulla herätessäni maa oli valkoisena. Ei varmaan ollut sattumaa, että edellisenä iltana olin skannannut isän 1930-luvun valokuva-albumista seuraavan kuvan. Siinä oli kysymys poikkeuksellisesta lumisateesta, kun jonkin 1930-luvun loppupuolen kesäkuun 2 päivänä Hämeessä satoi lunta. Nythän lumisadetta tuli oikeaan aikaan.

Kuvan on ottanut silloin nuori isäni ja maisema on ilman tuota aitaa hyvin tuttu minullekin.  Perunavarastoja oli vierekkäin kaksi ja lapsena me jopa uskalsimme laskea mäkeä niiden päältä. Kauempana naapuritalon Eskolan rakennuksia.

Onneksi minun ei ole tänään pakko lähteä minnekään. Voin siirtää hyvin suunnittelemiani asioita ensi viikkoon. On hankittava auringonkukansiemeniä ja pähkinöitä linnuille ja oraville. On varattava aika autonrenkaiden vaihtoon. En ole ehtinyt aikoihin käydä tervehtimässä ex-anoppiani. Keittiön tippuva hana vaivaa minua päivittäin. Uusi olisi hankittava ja ehkä saan tyttäreni miehen sen vaihtamaan. Tässä vaiheessa olisi kuitenkin viisainta alkaa suunnitella talviunia.

Helsingin Kirjamessuilla

Mutta ei, ihminen vain mennä raksuttaa eteenpäin ja suunnittelee uusia asioita. Vietin eilisen päivän kirjamessuilla, osan ystävän seurassa, mutta pitkän tovin myös itsekseni. Koska en ole päässyt pitkiin aikoihin matkustelemaan, niin tällaiset pienet hyppäykset pois kotoa, toimivat ikäänkuin matkojen korvikkeina. Sitä samaa on postcrossing, kirjastot, lukeminen ja kirjoittaminen. Halpoja tapoja matkustaa välillä kauas pois. Jos joskus ostan kirjan tai toisenkin, postikortteja ja postimerkkejä, talouteni ei kaadu niihin.

En mitenkään yrittänyt bongata tunnettuja henkilöitä ja kuvata niitä, koska heitä oli joka kulmassa. Tähän kuvaan on osunut eräs heistä, joka itse asiassa liittyy kirjamessuihin.

Vietin pitkän tovin selaillen antikvariaattiosastoilla erityisesti paikallishistorioihin liittyviä kirjoja, En raaskinut ostaa yhtäkään niistä niiden korkean hinnan vuoksi. Karjala-aiheiset vanhat teokset ovat todella hintavia. Kun joskus joku aihe tulee ajankohtaiseksi, voin etsiä siihen liittyvää kirjallisuutta kirjastoista.

Sen sijaan ostin kolme vanhempaa tutkimuskirjaa jäännöskirjoja myyvältä 5 euron osastolta. Nämä kirjat sattuvat olemaan itseäni kiinnostavia aiheen, ajan ja paikan puolesta.

• Kimmo Katajala. Nälkäkapina - Veronvuokraus ja talonpoikainen vastarinta Karjalassa 1683-1697, väitöskirja, joka on ilmestynyt Suomen Historiallisen seuran sarjassa vuonna 1994
• Seppo Suvanto. Yksilö myöhäiskeskiajan talonpoikaisyhteiskunnassa. Sääksmäen kihlakunta 1400-luvun alusta 1570-luvulle. SHS 1995
• Anna-Maria Vilkuna. Kruunun taloudenpito Hämeen linnassa 1500-luvun puolivälissä. SHS 1998

Lisäksi reppuuni tuli pari suomalaista etymologiaa käsittelevää Tietolipas-sarjan kirjaa Suomalaisen Kirjallisuuden seuran osastolta. Kuljeskelun välillä kävin kuuntelemassa pari keskustelua kokonaan ja osista pienen palasen.

Olinkin jo hankkinut etukäteen Anna Kortelaisen ensimmäisen romaanin  "Ei kenenkään maassa" ja kuullut aikoinaan hänen esityksensä Keravan kirjastossa kirjan suunnitteluvaiheessa. Oli mielenkiintoista kuunnella nyt kirjan valmistumisen jälkeen hänen kokemuksistaan. Faktan ja fiktion yhdistäminen rohkeasti itse eläytymällä kirjan päähenkilön elämään, on hieno valinta. Se ja puhumattominen asioiden avaaminen ja tuominen kirjaan, kiitos Anna.  Ne molemmat tukevat omia ajatuksiani kirjoittamisen suhteen. En ole vielä lukenut kirjaa, mutta tuossa vieressäni se odottaa.

Kävin myös kuuntelemassa Kaari Utrion ja Kristiina Vuoren yhteishaastattelun. Kristiina Vuoren kirjan olin jo lukenut ja siitä myös blogissani  12.9. maininnut.

Virikkeitä on viime aikoina tullut taas hurjan paljon ja olisi aika niitä vähän purkaa luovaan toimintaan. Ihmettelenkin usein sitä, miten kirjailijat ja muutkin taiteilijat, jotka ovat hyvin sosiaalisia ja elävät täyttä elämää, ehtivät saada aikaiseksi hienoja teoksia, usein jopa huomattavan lyhyessä ajassa. Kun se kirjoittaminen ei kuitenkaan ole ainoa tehtävä vaan kirjan julkaisuun saati jo aiempiin etukäteistutkimuksiin liittyy paljon tehtäviä. Tosin täytyy myöntää, että useat kirjat vain avaan ja suljen. Makuja on monenlaisia. Turhaan ei halua kuluttaa aikaa lukemalla sellaista, mikä ei kosketa. Joukossa on usein paljon sellaista kirjallisuutta, jota muu kansa arvostaa suuresti. Sofi Oksasen "Puhdistus" oli hieno lukukokemus, mutta en mitenkään päässyt koskaan kiinni Riikka Pulkkisen maailmaan. Sofi Oksasen uusin tosin odottaa vielä käpertymistäni lukemaan.

Viime aikoina olen yrittänyt iltaisin lukea pätkän tänä vuonna ilmestyneestä Seppo Aallon kirjasta "Sotakaupunki Helsingin Vanhankaupungin historia 1550-1639". Se kertoo hyvinkin tarkasti Helsingin  synnystä, sen alkuajoista ja vaikeuksista jatkossa. Suhde meren toisella puolella olevaan Tallinnaan ja yleensä Liivinmaahan liittyy vahvasti nuoren kaupungin tuon ajan historiaan. Kustaa Vaasa määräsi vuonna 1548 Erik Flemingin perustamaan uuden kauppapaikan Santahaminaan, jonne kaupunkia ei  koskaan rakennettu vaan ensimmäinen Helsinki syntyi Vantaanjoen suun jokivarteen Koskelan kylän talonpoikien maille. Sieltä kaupunki sittemmin vuonna 1640 siirtyi uuteen paikkaan Vironniemelle. Täältä löytyy kiinnostuneille tietoa kaupungin perustamisesta.