Joskus tuntuu siltä, että historian paino on liian
kova. Silti palaan aina uudelleen siihen, milloin mitäkin kautta. Minulle on
helpointa päästä kiinni sukututkimuksen kautta, koska se liittyy ihmisiin ja
ihmiset tekevät historiaa.
Selailin kirjastosta lainaamiani kirjoja, joita
en todellakaan ehdi kaikkia lukea.
Niiden joukossa oli Kari Tarkiaisen Suomen Kirjallisuuden Seuralle
toimittama 2007 ilmestynyt ”Ruotsin ja Venäjän rauhanneuvottelut 1557”.
Kari Tarkiainen on suomentanut
ruotsalaiset asiakirjat. Venäläisten asiakirjojen kääntäjänä ja
kommentoijina ovat toimineet Gennadi Kovalenko ja Nina Kovalenka. Tämän kirjoituksen tiedot olen kerännyt
sieltä.
5.7.2008 Kyrönniemellä |
Vuoden 1557 rauhanneuvotteluihin liittyy läheisesti Mikael Agricola, joka
on varsinkin meille kuolemajärvistaustaisille erityisen tärkeä. Sitä hän
on myös Suomen koko kansalle Suomen kirjakielen isänä. Suomen kieli olisi ehkä ollut hiukan
toisenlainen, jos Agricola olisi jäänyt opiskelukaupunkiinsa Viipuriin eikä
siirtynyt Turkuun. Muistan jonkun luennoitsijan maininneen tämän.
Palatakseni tuohon mainitsemaani kirjaan, niin
rauhanneuvottelumatkallaan Moskovaan Mikael Agricola tapasi Iivana Julman (Venäjän tsaari Iivana
IV). Kustaa Vaasan aikana vuosina
1554 – 1557 käyty sota ja siihen johtaneet riidat olivat taustalla. Riidat alkoivat levottomuuksista rajoilla ja maiden
erilaisista tulkinnoista rajoista, jotka perustuivat 1323 tehtyyn Pähkinäsaaren
rajaan. Venäjällä ei tuolloin ollut
kunnon kulkua Itämerelle ja kiistat koskivat mm. tulkintaa Siestarjoella kulkeneesta rajasta. Suomalaiset
tuntevat tämän joen paremmin Rajajokena. Aluetta kutsuttiin Riitamaaksi. Kustaa Vaasa
oli määrännyt 1553 alueen Äyräpäässä Siestarjoen kahden haaran välissä
uudisasukkaiden asutettavaksi ja myöntänyt näille kolmeksi vuodeksi
verovapauden.
Rajalla tapahtui kaikenlaisia kiistoja ja venäläiset
hävittivät uudisasukkaiden satoja. Puolin ja toisin riideltiin. Viipurissa
haluttiin tehdä ratkaisut aseilla. Kuningaskin oli tehnyt siitä muodollisen
päätöksen. Sillä välin venäläiset tuhosivat Riitamaan uudistalot ja Kannakselle
marssi 1555 suuri venäläinen armeija . Taistelu venäläisten ja suomalaisten
talonpoikien välillä käytiin Joutselässä
maaliskuussa 1555.
Taistelua seurasi lisää vaikeuksia. Venäläiset tekivät
kesällä 1555 hävitysretken Pohjanmaalle ja tuhosivat kokonaan Oulunjärven
uudisasutusalueen. Kuningas Kustaa
Vaasakin tuli syyskuussa 1555 suuren seurueen kanssa (1000 henkilöä) Suomen
alueelle ja viipyi täällä runsaan kuukauden eli pisimpään kuin
koskaan kukaan Ruotsin kuninkaista. Ruotsi yritti syyskuussa 1555 hyökätä
Nevalla Pähkinäsaarta vastaan, mutta epäonnistui ja vetäytyi.
Venäläiset tekivät tammikuussa 1556 suurhyökkäyksen ,
jolloin lähes koko Kannaksen asutus hävitettiin. Viipurin piiritys alkoi. Kuningas oli ehtinyt
jo pakoon. Piiritys katkesi kuitenkin heti alkuunsa, sillä kolme päivän kuluttu
venäläiset purkivat leirinsä ja vetäytyivät pois. Jäi epäselväksi, mitä
venäläiset pelkäsivät.
Kannaksen ja rajaseudun kansa oli surmattu, kidutettu
tai viety orjiksi. Aloitettiin monivaiheiset rauhanneuvottelut, joita kirjassa
kuvataan hyvin tarkkaan. Samoin kuvataan
matkan taustat, mukana olevat henkilöt, matkareitit ja ongelmat mm. kielen suhteen.
Lähetystö lähti matkaan Tukholmasta 7.11.1556 ja Mikael
Agricola liittyi mukaan Turussa, josta lähdettiin jatkamaan matkaa 23.-25.11. Joulukuun 5 päivä
1556 seurue yöpyi Pernajassa Agricolan kotipaikalla. Viipurissa vietettiin
joulua ja Viipurin kaupunkikirkossa kuunneltiin jouluevankeliumia. Samaan kirkkoon seuraavana keväänä lattian alle
tuotiin Mikael Agricolan ruumis. Ja tämän saman kirkon raunioille teen
pyhiinvaellusretken joka kerta Viipurissa käydessäni.
Tammikuussa kuljettiin 54 reen kulkueessa halki
Kannaksen Muolaan ja Sakkolan läpi Metsäkylään, joka oli viimeinen
pysähdyspaikka ennen Venäjää.
Seurue lähti Moskovasta paluumatkalle 24.3.1557 ja oli
Novgorodissa kuusi päivää myöhemmin. Tänä aikana he eivät yöpyneet kertaakaan
kunnollisessa sängyssä. Paluumatka
Viipuriin alkoi 3.4.1557 ja raja ylitettiin Metsäkylän kohdalla. Metsäkylä on kylä Uudellakirkolla Vammelsuusta Viipurin suuntaan. Päästäkseen
pikemmin kotiin, he päättivät oikaista meren jäätä pitkin, kun toinen vaihtoehto
olisi ollut mutkitteleva rantatie. Tällä tavalla oli mahdollisuus voittaa ajassa
ainakin yksi päivä.
Kyröniemeä 2008 |
Kun saattue oli Seivästön ja Kyrönniemen välillä ,
Turun piispa Mikael Agricola nousi muiden auttamana omasta pyynnöstään reestä
ja kuoli sairaskohtaukseen 9.4.1557. Lähteiden mukaan on epäselvää, missä kohdin tarkalleen
tämä tapahtui. Yksi raporteista kertoo
tämän tapahtuneen Seivästön kylässä, mutta pari muuta kertomusta sanovat paikan
olleen Kyrönniemen kylässä. Nykyään ei ole Kyrönniemen kylää vaan Kyrönniemi on Muurilan ja Karjalaisten kylän välissä. Maat saattavat kuuluneen aikoinaan vaikkapa Seivästölle?
Ruotsalaisille on tuskin ollut tarkkaa käsitystä
kylistä tai paikoista rannikolla. Itse ajattelen, että kaiken todennäköisyyden
mukaan se on ollut paikassa, missä on ollut taloja, jonne sairastunut Agricola
olisi voitu viedä. Välimatkaa näiden paikkojen välillä on 10
kilometriä. (Siinä välillä on mm. äitini synnyinpaikka Seivästön kylän Tammikossa ja Lautaranta, jossa on ollut aikoinaan satama.) Muistomerkki on pystytetty
Kyrönniemeen, joka on nykyään asumaton paikka. Siellä on korkeintaan leirintäalue.
Joka tapauksessa paikka on myöhemmän Kuolemajärven pitäjän alueella. Pitäjä ei
ole saanut nimeään Agricolan kuolemasta vaan Kuolemajärvi tulee alueella olevasta järven nimestä.
Maisemaa Kyrönniemestä kohti Lautarantaa, Tammikkoa ja Seivästön kylää. |
Koiviston nuorisoseura pystytti 1900 Kyrönniemeen
muistokiven. Sitä ennen aiheesta kirjoitettiin paljon sen ajan sanomalehdissä. Huomaan minäkin usein palaavani aiheeseen,
kun ajattelen niitä seutuja, joilla äidinpuoleinen sukuni asui vuosisatoja.
Kun aloitin kirjoittaa tätä, tarkoitukseni oli paneutua
sadistisen, kauhistuttavan ja julman Iivana
Julman sukuselvitykseen ja Kremlin italialaiseen taustaan. Näistäkin kirja
kertoo suhteellisen paljon. Koska muut kirjoitusaiheet odottavat pakottavina
taustalla, jätän Iivana Julman historian pohdittavaksi toiseen kertaan.
Jotta ette kuvittele, että matkustan historian pilvellä
koko ajan, kerron, että tosielämä vaatii minulta runsaasti. Koska tänä vuonna
on ja varsinkin nyt kesällä on jäänyt paljon asioita tekemättä oman jaksamiseni
takia, pesin tässä välillä kaksi isoa ikkunaa ulkopuolelta. Pesu vaatii telineille kiipeämistä. Samalla
tein vähän siivousta puutarhassa, terassilla. Työtä on aivan liian paljon
ehtiäkseni kaiken.
Aamun aherrus sai polveni kipuilemaan joten oli paras lopettaa. Samanaikaisesti olen miettinyt kuumeisesti, miten
selviän eteenpäin tässä tilanteessa, missä elän. Siihen auttaa aina myös historiaan
sukeltaminen kuten olen tainnut monta kertaa kirjoittaa. Voin edelleen vain haaveilla elämästä, jossa voin
vihdoin hengähtää helpotuksesta, kun ikeet ovat poistuneet niskastani.
Allaolevasta näkee alueen Kuolemajärvellä, jota tässä blogissa käsittelin. Pallukoista ylin on Kyrönniemessä, seuraava Lautarannassa (Karjalaisten kylä), sitten Tammikossa (isovanhempieni kotipaikka) kuului Seivästöön ja alin varsinaisessa Seivästön kylässä.
Allaolevasta näkee alueen Kuolemajärvellä, jota tässä blogissa käsittelin. Pallukoista ylin on Kyrönniemessä, seuraava Lautarannassa (Karjalaisten kylä), sitten Tammikossa (isovanhempieni kotipaikka) kuului Seivästöön ja alin varsinaisessa Seivästön kylässä.
Minulla on myöskin ikkunoiden pesu mahdoton, on niin paljon kremppaa kehossani, että on hengenvaarallista kiivetä tikkaille.
VastaaPoistaKoitahan jaksaa, hyvää kesän jatkoa sinulle.