Historian paino

Joskus tuntuu siltä, että historian paino on liian kova. Silti palaan aina uudelleen siihen, milloin mitäkin kautta. Minulle on helpointa päästä kiinni sukututkimuksen kautta, koska se liittyy ihmisiin ja ihmiset tekevät historiaa.

 

Selailin kirjastosta lainaamiani kirjoja, joita en todellakaan ehdi kaikkia lukea.  Niiden joukossa oli Kari Tarkiaisen Suomen Kirjallisuuden Seuralle toimittama  2007 ilmestynyt  ”Ruotsin ja Venäjän rauhanneuvottelut 1557”. Kari Tarkiainen on suomentanut  ruotsalaiset asiakirjat. Venäläisten asiakirjojen kääntäjänä ja kommentoijina ovat toimineet Gennadi Kovalenko ja Nina Kovalenka.  Tämän kirjoituksen tiedot olen kerännyt sieltä.

5.7.2008 Kyrönniemellä

 

Vuoden 1557 rauhanneuvotteluihin liittyy läheisesti Mikael Agricola, joka on varsinkin meille kuolemajärvistaustaisille erityisen tärkeä. Sitä hän on myös Suomen koko kansalle Suomen kirjakielen isänä.  Suomen kieli olisi ehkä ollut hiukan toisenlainen, jos Agricola olisi jäänyt opiskelukaupunkiinsa Viipuriin eikä siirtynyt Turkuun. Muistan jonkun luennoitsijan maininneen tämän. 

Palatakseni tuohon mainitsemaani kirjaan, niin rauhanneuvottelumatkallaan Moskovaan Mikael Agricola tapasi Iivana Julman (Venäjän tsaari Iivana IV).  Kustaa Vaasan aikana vuosina 1554 – 1557 käyty sota ja siihen johtaneet riidat olivat taustalla.  Riidat alkoivat levottomuuksista rajoilla ja maiden erilaisista tulkinnoista rajoista, jotka perustuivat 1323 tehtyyn Pähkinäsaaren rajaan. Venäjällä ei tuolloin ollut kunnon kulkua Itämerelle ja kiistat koskivat mm. tulkintaa Siestarjoella kulkeneesta rajasta.  Suomalaiset tuntevat tämän joen paremmin Rajajokena.   Aluetta kutsuttiin Riitamaaksi. Kustaa Vaasa oli määrännyt 1553 alueen Äyräpäässä Siestarjoen kahden haaran välissä uudisasukkaiden asutettavaksi ja myöntänyt näille kolmeksi vuodeksi verovapauden. 

 

Agricolan patsas Pietari-Paavali kirkon pihalla Viipurin keskustassa 25.5.2014

 

 

Rajalla tapahtui kaikenlaisia kiistoja ja venäläiset hävittivät uudisasukkaiden satoja. Puolin ja toisin riideltiin. Viipurissa haluttiin tehdä ratkaisut aseilla. Kuningaskin oli tehnyt siitä muodollisen päätöksen. Sillä välin venäläiset tuhosivat Riitamaan uudistalot ja Kannakselle marssi 1555 suuri venäläinen armeija . Taistelu venäläisten ja suomalaisten talonpoikien välillä käytiin Joutselässä maaliskuussa 1555. 

Taistelua seurasi lisää vaikeuksia. Venäläiset tekivät kesällä 1555 hävitysretken Pohjanmaalle ja tuhosivat kokonaan Oulunjärven uudisasutusalueen.  Kuningas Kustaa Vaasakin tuli syyskuussa 1555 suuren seurueen kanssa (1000 henkilöä) Suomen alueelle ja viipyi täällä runsaan kuukauden  eli pisimpään kuin koskaan kukaan Ruotsin kuninkaista. Ruotsi yritti syyskuussa 1555 hyökätä Nevalla Pähkinäsaarta vastaan, mutta epäonnistui  ja vetäytyi.

Venäläiset tekivät tammikuussa 1556 suurhyökkäyksen , jolloin lähes koko Kannaksen asutus hävitettiin.  Viipurin piiritys alkoi. Kuningas oli ehtinyt jo pakoon. Piiritys katkesi kuitenkin heti alkuunsa, sillä kolme päivän kuluttu venäläiset purkivat leirinsä ja vetäytyivät pois. Jäi epäselväksi, mitä venäläiset pelkäsivät.

Kannaksen ja rajaseudun kansa oli surmattu, kidutettu tai viety orjiksi. Aloitettiin monivaiheiset rauhanneuvottelut, joita kirjassa kuvataan hyvin tarkkaan.  Samoin kuvataan matkan taustat, mukana olevat henkilöt, matkareitit  ja ongelmat mm. kielen suhteen.

 

Lähetystö lähti matkaan Tukholmasta 7.11.1556 ja Mikael Agricola liittyi mukaan Turussa, josta lähdettiin jatkamaan matkaa  23.-25.11. Joulukuun 5 päivä 1556 seurue yöpyi Pernajassa Agricolan kotipaikalla. Viipurissa vietettiin joulua ja Viipurin kaupunkikirkossa kuunneltiin jouluevankeliumia.  Samaan kirkkoon seuraavana keväänä lattian alle tuotiin Mikael Agricolan ruumis. Ja tämän saman kirkon raunioille teen pyhiinvaellusretken joka kerta Viipurissa käydessäni.

Tammikuussa kuljettiin 54 reen kulkueessa halki Kannaksen Muolaan ja Sakkolan läpi Metsäkylään, joka oli viimeinen pysähdyspaikka ennen Venäjää.  

Seurue lähti Moskovasta paluumatkalle 24.3.1557 ja oli Novgorodissa kuusi päivää myöhemmin. Tänä aikana he eivät yöpyneet kertaakaan kunnollisessa sängyssä.  Paluumatka Viipuriin alkoi 3.4.1557 ja raja ylitettiin Metsäkylän kohdalla. Metsäkylä on kylä Uudellakirkolla Vammelsuusta Viipurin suuntaan. Päästäkseen pikemmin kotiin, he päättivät oikaista meren jäätä pitkin, kun toinen vaihtoehto olisi ollut mutkitteleva rantatie. Tällä tavalla oli mahdollisuus voittaa ajassa ainakin yksi päivä.

Kyröniemeä 2008

 

Kun saattue oli Seivästön ja Kyrönniemen välillä , Turun piispa Mikael Agricola nousi muiden auttamana omasta pyynnöstään reestä ja kuoli sairaskohtaukseen  9.4.1557. Lähteiden mukaan on epäselvää, missä kohdin tarkalleen tämä tapahtui.  Yksi raporteista kertoo tämän tapahtuneen Seivästön kylässä, mutta pari muuta kertomusta sanovat paikan olleen Kyrönniemen kylässä. Nykyään ei ole Kyrönniemen kylää vaan Kyrönniemi on Muurilan ja Karjalaisten kylän välissä. Maat saattavat kuuluneen aikoinaan vaikkapa Seivästölle?

Ruotsalaisille on tuskin ollut tarkkaa käsitystä kylistä tai paikoista rannikolla. Itse ajattelen, että kaiken todennäköisyyden mukaan se on ollut paikassa, missä on ollut taloja, jonne sairastunut Agricola olisi voitu viedä.   Välimatkaa näiden paikkojen välillä on 10 kilometriä. (Siinä välillä on mm. äitini synnyinpaikka Seivästön kylän Tammikossa ja Lautaranta, jossa on ollut aikoinaan satama.) Muistomerkki on pystytetty Kyrönniemeen, joka on nykyään asumaton paikka. Siellä on korkeintaan leirintäalue. Joka tapauksessa paikka on myöhemmän Kuolemajärven pitäjän alueella. Pitäjä ei ole saanut nimeään Agricolan kuolemasta vaan Kuolemajärvi tulee alueella olevasta järven nimestä. 

Maisemaa Kyrönniemestä kohti Lautarantaa, Tammikkoa ja Seivästön kylää.

 

Koiviston nuorisoseura pystytti 1900 Kyrönniemeen muistokiven. Sitä ennen aiheesta kirjoitettiin paljon sen ajan sanomalehdissä.  Huomaan minäkin usein palaavani aiheeseen, kun ajattelen niitä seutuja, joilla äidinpuoleinen sukuni asui vuosisatoja.

Kun aloitin kirjoittaa tätä, tarkoitukseni oli paneutua sadistisen, kauhistuttavan ja  julman Iivana Julman sukuselvitykseen ja Kremlin italialaiseen taustaan. Näistäkin kirja kertoo suhteellisen paljon. Koska muut kirjoitusaiheet odottavat pakottavina taustalla, jätän Iivana Julman historian pohdittavaksi toiseen kertaan. 

Suosittelen lukemaan tämän mielenkiintoisen kirjan.

Jotta ette kuvittele, että matkustan historian pilvellä koko ajan, kerron, että tosielämä vaatii minulta runsaasti. Koska tänä vuonna on ja varsinkin nyt kesällä on jäänyt paljon asioita tekemättä oman jaksamiseni takia, pesin tässä välillä kaksi isoa ikkunaa ulkopuolelta.  Pesu vaatii telineille kiipeämistä. Samalla tein vähän siivousta puutarhassa, terassilla. Työtä on aivan liian paljon ehtiäkseni kaiken. 

Aamun aherrus sai polveni  kipuilemaan joten oli paras lopettaa.  Samanaikaisesti olen miettinyt  kuumeisesti, miten selviän eteenpäin tässä tilanteessa, missä elän.  Siihen auttaa aina myös historiaan sukeltaminen kuten olen tainnut monta kertaa kirjoittaa.  Voin edelleen vain haaveilla elämästä, jossa voin vihdoin hengähtää helpotuksesta, kun ikeet ovat poistuneet niskastani.

Allaolevasta näkee alueen Kuolemajärvellä, jota tässä blogissa käsittelin. Pallukoista ylin on Kyrönniemessä, seuraava Lautarannassa (Karjalaisten kylä), sitten Tammikossa (isovanhempieni kotipaikka) kuului Seivästöön ja alin varsinaisessa Seivästön kylässä.