Epävakaista

Sää lienee paranemassa, vaikka aurinko ei taida millään päästä pilvikerroksen läpi. Valmistelin aamulla pihalla tunnin verran tulevaa ruohonleikkuusessiotani. Leikkelin isoiksi röyhähtäneitä puunalkuja ja siivosin keväällä kaadetun jalavan jälkiä, jotta pääsen sitten mukavasti käymään kaikki haluamani paikat läpi. Samalla leikkelin myös jonkin verran kuivuneita oksia alas. Työtä pihalla riittää, minne sitten katsookin. Pitää vain hyväksyä, että tämä vuosi on tällainen. Tulevia vuosia en edes ajattele. Katolle en ihan vielä uskalla mennä sadevesikouruja puhdistamaan. Viime syksynä tein puhdistustyön lokakuun alussa, siis vähän ennen sairastumistani. Vaikka pitkään lääkärit olivat sitä mieltä, että rankat työt aiheuttivat oireitani, eivät ne kuitenkaan ole syy nivelreumaani. Päinvastoin, juuri sellainen työ käy eräänlaisena kuntosalitreeninä. Nyt pitää kuitenkin vielä säännöstellä tekemistä.

Alexille olisi mustikkapiirakka myös maistunut, muutaman mustikan hän sentään sai.

Muru on siten nykyään myös ulkokissa. Samanlainen peloton ja reipas kuin minunkin luonani, mutta elämässä on nyt paljon enemmän , kun pääsee kuljeskelemaan luonnossa.

Jätän tänä kesänä mustikkametsien etsimisenkin väliin ja ostan suosiolla mustikat kaupasta. Tänään tein tyttäreni nimipäivän kunniaksi mustikkapiirakan ja pyörähdin sitten hänen perhettään tervehtimään.  Kun ajelen pitkin maaseudun pikkuteitä, tulee aina mieleen monenlaisia, minua erityisesti inspiroivia asioita.  Meitä ympäröivä luonto on se jokin mahdottoman herättävä asia, niin monimuotoinen, niin paljon sisältävä, että sydämeni on välillä pakahtua. Joudun hillitsemään intoani. Ehkä seuraavassa elämässä olen vihdoin taiteilija. Tässä elämässä olen tuhlannut sen alkupuolella liian paljon aikaa kaikkeen epäoleelliseen, mistä ei ole jäänyt mitään muuta kuin pakahtuva sydän.

En oikein tiedä, miten muut tuntevat sen saman. Oikeastaan voisin kutsua sitä luomisen tuskaksi. Luotavaa vaan on kertynyt niin paljon, etten pysty käsittelemään sitä enkä kanavoimaan sitä valmiiksi. Pitkän hedelmättömän kauden aikana, se on nyt tukkinut minut niin, etten aina tiedä, mistä aloittaisin. Toisaalta sanon itselleni, että ei se ole nyt edes tärkeätä, olen ottanut aikalisän opetellakseni uusia asioita, kunnes olen täysin toipunut.

Taitaa ruohonleikkuu jäädä huomiseen.

Nämä kuvat ovat viime vuoden lokakuulta, kun työskentelin talon katolla. Kylläpä piha näytti silloin siistiltä.

... ei voi verrata rikkaruohojen tänä kesänä valtaamaan puutarhaan.