Eriskummallista elämää...

Miten sen nyt sanoisi tai tässä tapauksessa kirjoittaisi. Outo elämäni jatkuu paitsi, että on siinä välillä selkeitä kohtia ja vaiheita. Olen jo monta päivää halunnut kirjoittaa uuden postauksen, mutta olen tarkoituksella alkanut tehdä muuta. Tämä bloggaaminen tuntuu joskus myös huomion hakemiselta, vaikkei se ole sitä. Haluan kirjoittaa, kun minulla on hyvä olla ja ajatukset pursuvat yli. Muunkinlainen toiminta voisi hoitaa sen, mutta tiedän, etten jaksa niin kuin ennen, en ainakaan joka päivä. Menoja muualle on suunniteltava vai onko?

Viime lauantaina meillä oli Markkulan sukuseuran kesäretki Janakkalassa teemana puutarhaviljely. Retki oli todella hauska. Sää oli aamusta alkaen vaihteleva. Ajoin Riihimäelle noutamaan ystävän mukaan retkelle. Koko matkan satoi vettä kaatamalla. Samanlaisia kaatosateita välillä ukkosen kanssa seurasi koko päivän. Kotimatkan Riihimäeltä ajoin edelleen kunnon kaatosateessa. Vierailimme kolmella eri paikalla. Hakolan marjatilalla Tanttalassa söimme tosi hyvän lounaan ja kuulimme marjatilan toiminnasta.  Paikan historia jäi ainakin minulta kuulematta. Sen verran kuulin, että paikalla oli aikoinaan ollut torppa, jonka väki teki töitä kartanolle, jonne oli jonkin verran matkaa ja joen ylitys.

Tanttalan kylä näyttää kartasta katsottuna pellolta ja metsältä ja se sijaitsee Janakkalan ja Hausjärven rajalla. Pitäjien rajalla virtaa Puujoki. Puujoen alku on Lammin Pääjärvi  ja päätepiste Janakkalan Kernaalanjärvi.  Alue oli minulle täysin vierasta ja itse asiassa huolimatta Googlen GPS-avusta sekoilin koko matkan ajan luvattoman paljon. Sehän oli minulle tuttua jo aiemmilta retkiltäni Turengin tienoilla. Olin ehdottanut aikanaan Janakkalaa kesäretken kohteeksi, koska Janakkalan historia on vertaansa vailla, Pitäjä oli täynnä isoja kartanoita ja laajoja viljelysmaita. Kaiken lisäksi isänpuoleisen sukuni historia menee kaikilta osiltaan sinne aikojen alkuun. Paljon viisaammaksi en tullut nytkään.  Tuli vain lisää mielenkiintoisia aiheita pääkoppaan, kuten tuon Puujärven historia. Sitä pitkin viikingitkin jo aikoinaan kulkivat Hämeessä.

Tanttalasta jatkoimme matkaa Kiipulaan, joka oli melko lähellä. Siellä tutustuimme Koulutus- ja kuntoutuskeskus Kiipulaan, lähinnä sen kasvihuoneisiin, Miinantoriin ja eläimiin. Sekin oli erityisen innostavaa. Saimme perusteellisen ja mielenkiintoisen esityksen joulutähtien kasvuvaiheista, kurkkujen ja tomaattien kasvatuksesta.  Kasvihuoneissa ollessamme sattui juuri pari mainitsemistani rankkasateista ukkosen kera.

Kiipula liittyy Markkulan sukuun ja siinä Liisa Sipintytär Markkulan s.1702 haaraan, johon minäkin liityn.  Wilhelmiina Juhontytär Kiipula (1847–1936) ja miehensä Kustaa Kustaanpoika Kiipula (1847–1918) testamenttasivat omaisuutensa tuberkuloosin vastustamistyöhön tyttärensä Alman kuoltua 1918 tähän sairauteen ollessaan 38-vuotias. Pariskunnan pojat olivat kuolleet lapsina. Wilhelmiina oli isoisäni isän Kalle Kustaa Heikinpoika Siukolan (1851–1917) 4. serkku. 

Iso-Hiiden marjatilalla

Poikkesimme vielä Iso-Hiiden marjatilalla käyden vain kahvilla ja munkilla. Matkalla sinne sekoilin taas, vaikka hyvin tiesin, missä paikka on, koska olen käynyt siellä viime kesänä ja kirjoittanut paikasta silloin blogipostauksen jos toisenkin ja muutenkin, koska siellä aikoinaan 1700-luvulla oli mm. Härkälän talo, jossa esiäitini Anna Orenia asui. Anna Orenian tyttären Hedvig Härkälän poika Kustaa Yrjönpoika Nikkilä nai Ulrika Heikintytär Ylöstalon, joiden tytär Hedvig Kustaantytär Nikkilä meni naimisiin räätälimestari Taavetti (David) Kaaprielinpoika Nålbergin kanssa, joiden pojasta Heikki (Henric) Nålberg-Siukolasta päästään sitten minun isoisäni isään, jonka mainitsin jo aiemmin. Ulrika Heikintytär Ylöstalon äidinäiti oli Liisa Sipintytär Markkula. Näiden sukujuurien kanssa sekoilen myös koko ajan.

Oli siis kaiken kaikkiaan kiva retki. Saman porukan kanssa on aina hyviä puheenaiheita. Olin pitkästä aikaa innoissani ja virtaa täynnä palattuani kotiin. Kestää päivän pari, kun mieli on jo maassa. Eikä se johdu siitä, että olen yksin kissa seuranani vaan juuret ovat muualla.  Niitähän olen monesti tutkinut kirjoittaessani.

Tilasin sunnuntaina labra-ajan verikokeeseen, koska edellisestä kokeesta on pian neljä kuukautta. Käyn vakiokokeissa syömieni lääkkeiden takia.  Ei olisi pitänyt tilata maanantaiksi. Sonnustauduin matkaan pian kello 13.20 jälkeen, koska aikani oli 13.40. Pysäköin autoni isolle kentälle terveyskeskuksen viereen, koska varsinaiset parkkipaikat olivat täynnä. Kentällä ei ollut merkittyjä paikkoja ja käsitin, että sinne voi pysäköidä. En kuitenkaan laittanut pysäköintikiekkoa, vaikka se kävi mielessä. Alkoi olla jo kiire. Pääsin melkein heti kokeisiin. Vakiolähete oli taas unohdettu laittaa, joten näytteenottaja soitti hoitajille, joka järjesti nopeasti lähetteen.  Sain annettua näytteen. Näytteenottaja oli reipas ja iloinen nainen, joka puhui kaikkea muutakin. Piristävää. Ajattelin käydä samalla myös röntgenissä, mutta ilmoittautumiseen mennessä huomasin, että se on auki vain tiistaisin ja torstaisin. Keväällä sanimittäin lähetteen käsi- ja jalkakuvauksiin. Kiiruhdin tyhjällä kentällä seisovalle autolleni ja eikös vain siellä ollutkin lappu ikkunassa. Sakko oli annettu 13.40 syystä, etten käyttänyt pysäköintikiekkoa.  60 euroa. Hullunhauska ja kallis labrakäynti. Onkin paras pysytellä tämä tiistaipäivä kotona ja vaikka kirjoittaa, kun liikkeelle lähtiessäni hölmöilen milloin mitenkin.

 

Eilen kotiin palattuani lähdin tutkimusretkelle. Mielessäni on jo pitkään ollut, että selvittäisin Ravintola Kosmoksen Lopelta lähtöisin olevan omistajasuvun kauemmalle meneviä juuria. Ajatus heräsi lukiessani muistaakseni Hesarista artikkelin ravintolasta. Kosmoksen perusti Yrjö Lindfors-niminen mies vuonna 1924.  Ravintola perustettiin silloiselle Vladimirinkadulle, joka muuttui sittemmin Kalevankaduksi. Se on ollut monen tunnetun henkilön kantapaikka. Ravintola täyttää tänä vuonna 100 vuotta ja siitä on ilmestynyt tai ilmestymässä Laura Kolben kirjoittama teos.  Yrjö Lindfors muutti nimensä Hepolammeksi kotipaikkansa Lopen Salon Hepolammen torpan mukaan ja sillä nimellä jälkipolvet ovat jatkaneet toimintaa tähän päivään saakka ja eteenpäin. Pitää tässä mainita, etten muistaakseni ole koskaan käynyt Kosmoksessa.

Selvitykseni tuotti tulosta.  Saatan kirjoittaa aiheesta perinpohjaisemmin toisella kertaa, kunhan olen tutkinut kaikkien osapuolten juuret.  Sukua ollaan. Hän oli isäni isoisälle Kalle Kustaa Heikinpoika Siukolalle s. 1851 kolmas serkku ja muutakin kaukaisempaa sukua yllättäen edellä mainittujen Janakkalan Härkälöiden kautta. Parasta oli, että kyseisen Yrjö Lindforsin ja sisarustensa isänisänisänisä Kalle Kustaanpoika Kukkola (entinen Seppälä) s. 1742 ja tämän vaimo Hedvig Gabrielintytär Junnila s. 1755 elivät Rengon Vehmaisissa ja olivat Kukkolan uudistilan ensimmäisiä asukkaita aina 1820-luvulle. Lapsista poika Emmanuel s. 14.12.1785 lähti sitten Lopen Hunsalan Läättään avioiduttuaan sinne.

Tutkiessani joudun uskomattomille retkille. Sukunimi Lindfors tuli myös Vehmaisten kylässä esille ja liittyy sikäli edellisiin juttuihin, että Hedvig Gabrielintytär Junnilan sisarentytär Cecilia Juhontytär Junnila s.  1786 meni naimisiin räätälinpoika Juho Erkinpoika Lindforsin kanssa s. 1782 Janakkalan Hyvikkälästä. Tästä tuli myöhemmin Pyhäjärven lukkari. 

Samaisen Kukkolan pariskunnan Emmanuelin pari vuotta vanhempi veli Kaarle  s. 1782 avioitui Vanajalle Nikkilän taloon ja hänen poikansa Kalle Kustaa s. 1817 otti sukunimen Lindfors.  Hän oli Vanajalla lukkarina ja koulumestarina. Hänen holtittomasta elämästään olen kirjoittanut aiemmin. Hänen lapsistaan moni Lindfors-sukunimellä kulkenut lähti etsimään parempaa elämää Venäjältä. Heistä olen myös kirjoittanut, mutta lisätietoakin olen löytänyt. Kaiken lisäksi  Vanajan Nikkilään tulleen Kaarlen vanhin tytär Maria Helena s. 1809 palasi Rengon Vehmaisiin kotitalooni  Juho Juhonpoika Siukolan s. 1796 puolisoksi ja heidän tyttärensä Leena Maija Siukola s. 1833 nai Heikki Juho Nålbergin, josta sitten isälinja kulkee omaan isääni. Kunhan ehdin joskus, kirjoitan näistä kaikista vielä lisää. Ettehän menneet sekaisin?

Jätänkin tähän, kunnes jatkan tutkintaa. Junnilan talo oli kotini naapurissa ja se purettiin jossakin vaiheessa, maat jaettiin ja suku lukuun ottamatta suvun haaroja, joiden geenit elivät jälkeenjääneissä ihmisissä.