Kirjat vievät mukanaan

Sain äskettäin luettua Hilary Mantelin romaanin ”Syytettyjen Sali” (Kustannusosakeyhtiö Teos. 2012). Romaani on kirjoitettu alun perin englanniksi ja ilmestynyt 2012 nimellä  ”Bring up the bodies”. Suomennoksen on tehnyt Kaisa Sivenius. Kirjaa on edeltänyt maailmanmenestykseen noussut ”Susipalatsi”-teos, jota en ole vielä lukenut. 

En aio arvostella  kirjaa muuten kuin kertomalla, että se on melko vaikeata luettavaa valtavan henkilögallerian takia. Henkilöistä useampia kutsutaan kahdellakin nimellä, mutta myös lempinimiä käytetään. Satunnainen lukija, jota historia ei kiinnosta, jättää kirjan helposti  kesken. Kirjan alusta löytyy kylläkin henkilöluettelo ja yksinkertaistettu Tudorin kuningassuvun  sukukaavio, joista on apua. Jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut kerrata historiaa ennen lukemista. Sitä olenkin tehnyt nyt jälkikäteen koko ajan yrittäessäni kirjoittaa tätä päivitystä. 

Hamstead Heath joulukuussa 1985. Valokuva, josta aikoinaan lähti innostukseni valokuvakerhotoimintaan ja kilpailuihin. Mennyttä elämää nyt. Kuvassa kaksi sisartani ja toisen silloinen mies kipuamassa ihailemaan Lontoota.

Vaikealta voi tuntua myös se, että romaanin tarina kulkee melkein yksinomaan keskustelujen kautta, joita Thomas Cromwell käy itsensä, kuninkaan ja muiden henkilöiden kanssa punoen verkkoja ja suunnitelmia ihmisten ja ajan tapahtumien välille lyhyen ajan sisällä 1535- 1536. Toisaalta kirjoituksen tyyli preesensissä antaa tämän päivän ihmiselle mahdollisuuden olla lähes läsnä keskusteluissa ja siirtyä niiden kautta vuosisatojen taakse yhdeksi historian merkkitapahtuman todistajaksi tai silminnäkijäksi.

Hans Holbein nuoremman maalaus  Cromwellistä.

Thomas Cromwell on paljon haltija kuninkaan läheisenä miehenä toimien Henrik VIII:n pääsihteerinä ja valtionarkiston johtajana, Cambridgen yliopiston kanslerina ja kuninkaan käskynhaltijana ja Englannin kirkon päänä. Hän on alun perin sepän poika, joka on kerännyt oman kokemuksena ja taitonsa Euroopan eri maissa ja on nyt uransa huipulla. Hän on tuossa vaiheessa noin 50-vuotias ja pohtii usein myös omaa kohtaloaan suunnitellessaan kuninkaan eroa tämän toisesta vaimosta  Anne Boleynista. Tuohon lyhyeen aikaan sisältyy kuninkaan ensimmäisen vaimon Katariina Aragonialaisen sairaus ja kuolema.

Henrik VIII suunnilleen kirjan tapahtumien aikaan. Mahdollisesti myös Hans Holbein nuoremman maalaus

Kirjan luettuani, kuvani Henrik VIII:sta hiukan muuttui. Hänet tunnetaan yleisesti vaimojensa tappajana. Vaimoja oli näiden kahden ensimmäisen jälkeen vielä neljä. Mutta asiat eivät ole niin yksinkertaisia kuin olemme historiankirjoista lukeneet. Asia nousi itse asiassa taas pinnalle, kun osuin netissä Iltasanomien artikkeliin, jossa kerrottiin brittitutkijan professori Kevin Duttonin psykopaattitutkimuksesta. Tutkija nimeää Henrik VIII:n pahimmaksi psykopaatiksi Englannin historiassa. Näköjään tutkimuksen kohteina olleiden joukossa on myös Henrik VIII:n ja Anna Boleynin tytär, Englannin myöhempi kuningatar Elisabet I.

En puutu sen enempää tutkimuksiin ja ota kantaa psykopaatteihin. Uutisointi asiasta kuin asiasta on yleensä meidän aikanamme niin mahdottoman yleisluontoista, että se johtaa auttamatta harhateille. Mutta onneksi se johtaa myös muuten eteenpäin, jos vain jaksaa seurata eteensä avautuvaa tietoa. 

Sensijaan kävin etsimässä tietoa kirjailija Hilary Mantelista ja osuin hänen puheeseensa, jolla hän oli suututtanut median ja loukannut ihmisiä. Puheessaan hän vertasi Marie Antoinettea, prinsessa Dianaa ja Gambridgen prinsessa Catherinea ja muitakin kuninkaallisia ja tuoden mukaan myös Henrik VIII:n aikakauden ja hänen vaimonsa ja mahdollisen biologisen tragedian koskien perijän aikaansaamista. Hänen pohdintansa laajenivat lopuksi koskemaan kysymystä monarkian sopivuudesta nykyaikaan.

On todella niin, että eipä tämä meidän maailmamme ole paljon muuttunut.  Olemme olevinamme vaikka kuinka kehittyneitä ihmisiä, niin samat asiat vaikuttavat edelleenkin siellä pinnan alla.  Niitä käsitellään, paljastellaan ja peitellään vain vähän eri tavalla kuin aiemmin, mutta samat lainalaisuudet vallitsevat. Tänään vain kaikki unohtuu salamannopeasti ja odotamme seuraavaa skandaalia. Huomenna tämän päivän uutiset on unohdettu.

Tässä olen tutkimusretkellä marraskuussa 2004 lontoolaisessa antikvariaatissa muiden istuessa pubissa.

Viime aikoina, kun olen yrittänyt tutkia karjalaista äidinpuoleista sukuani menemällä itse asiassa aivan liian kauas 1700-luvulle, aikaan, josta kirkonkirjojen antamat tiedot ovat katkonaisia ja usein myös virheellisiä ja  kun vielä olen tuijottanut  liian kauan samoja asioita yrittämällä löytää yhteyksiä päästäkseni eteenpäin, on virkistävää välillä leikkiä ja ”tutkia” jotakin, josta aineistoa riittää.  

Vaikka tänä päivänä kuninkaallisten kihlauksia ei solmita poliittisten näkökohtien määräämänä näiden ollessa vielä lapsia, ymmärrän hyvin Hilary Mantelin vertaukset naisen roolista kuninkaallisissa avioliitoissa (ja joskus muissakin, ainakin aiemmin myös meillä), tekisi mieli jatkaa aiheesta, mutta sen monimutkaisuuden ja ehkä myös ärsyttävyyden takia en tee sitä.

Prinssi Williamin puoliso  Catherine on näköjään saamassa Britannialle tulevaa kruununperijää enkä ole seurannut asian uutisointia yhtään. Me täällä Suomessa elämme omassa pienessä maailmassamme edelleenkin vähän ulkopuolella Euroopan, vaikka EU:ssa tunnumme olevamme koko ajan esillä. Se johtunee  uutisistamme ja niiden näkökulmasta.. Ulkomaisista online-lehdistä  Suomesta ei paljon tietoa heru. Mutta yhtäkaikki kuninkaallisten asiat ovat edelleenkin kiertämässä juttuina ympäri maailmaa kuten 1500-luvullakin. Välitystapa on vain muuttunut.

Henrik VIII  noin 17 vuotiaana kruunajaisten jälkeen vuonna 1509. Maalauksen tekijä tuntematon.

Nuori Katariina Aragonialainen. Michel Sittow'n maalaus n. 1503–1504, Kunsthistorisches Museum, Wien.

Palaan vielä 1500-luvun alkuun.  Katariina Aragonialainen, Henrik VIII:n ensimmäinen puoliso, syntyi 1485 Espanjan kuuluisan Isabellan (varusti mm. Kolumbuksen matkalle löytämään Amerikkaa)ja tämän puolison Ferdinandin nuorimpana tyttärenä. Katariina kihlattiin 3-vuotiaana Englannin kruununperijän kuningas Henrik VII:n pojalle Arthurille. Avioliitto solmittiin välittäjien toimiessa edustajina 1499 ja oikeasti 1501 prinssin saavuttaessa 15 vuoden iän.  Arthur kuitenkin kuoli pian kuumetautiin, johon Katariinakin sairastui.  

Kun Henrik VII kuoli hänen nuorempi poikansa Henrik VIII astui valtaistuimelle 1509. Vähän ennen kruunausta hänet oli vihitty veljensä lesken Katariinan kanssa. Walesin prinssistä ja prinsessasta tuli Englannin kuningas ja kuningatar. He olivat onnellisesti naimisissa 18 vuotta paitsi, että Katariinan raskaudet päättyivät useimmiten lapsen syntymän jälkeen lapsen kuolemaan.  Ainoa eloonjäänyt oli tytär Mary, joka syntyi 1516, mutta tytär ei tuolloin kelvannut kruununperijäksi. Katariina oli erityisen suosittu ja vieläkin häntä kunnioitetaan ja hänen kohtalonsa koskettaa.  Oli toki muitakin poliittisia ongelmia. Syytettyjen salin luettuaan voi hyvin kuvitella, miten taustavoimat toimivat ja ohjaavat hallitsijaa voimien haluamiin suuntiin. Valta, vallanhalu, raha, asemat ohjaavat yhteiskuntaa tänäkin päivänä. 

Muuten Syytettyjen salin molemmat kuningattaret synnyttivät kuitenkin Englannille hallitsijat! Katariinan tyttärestä Marystä tuli kuningatar kuten myös Anne Boleynin Elisabetistä.

Katariina pistettiin pois, koska hän ei enää pystynyt synnyttämään. Syitä avioliiton mitätöintiin löytyi. Samaa mallia käytettiin hyväksi myös tulevissa kuninkaan eroissa, mutta entistä julmemmin. Koska Katariinaan liittyvät tapahtumat olivat vastoin katolista uskoa, niin tästä kehittyi myös Englannin kirkon ero  Rooman vallasta ja maan omanlainen uskonpuhdistus, joka johti anglikaanisen kirkon syntymiseeen.

Hilary Mantel on kirjoittamassa kolmatta kirjaa Thomas Cromwellin näkökulmasta. Cromwellin itsensä kävi myös aika pian  huonosti, koska hänet mestattiin ilman oikeudenkäyntiä 1540 samana päivänä kun kuningas meni viidenteen avioliittoonsa.  Hän taisi liikaa sekaantua Henrikin avioliittojen järjestelyihin. Noista muutamasta vuodesta löytynee runsaasti romaaniaineksia ja lähdemateriaaliakin tuntuu olevan käytettävissä vaikka kuinka paljon. 

Tunnetumpi Cromwell oli kuitenkin Oliver Cromwell (samaa sukua ollen Thomasin siskon jälkeläisiä),joka 1600-luvulla hallitsi Englantia, Irlantia ja Skotlantia yksinvaltiaana parlamentin lopetettua monarkian. Tämä Cromwell kuoli luonnollisen kuoleman, mutta kun monarkia palautettiin ja Kaarle II palasi  1660, hänet kaivettiin seuraavana vuonna haudastaan Westminster Abbeyssa  ja teloitettiin ja häväistiin kuolleena.

Joltakin työmatkalta junassa Lontoosta etelään.

Satunnainen lukija voi alkaa perätä minulta "pointtia" tähän kirjoitukseeni.  Ehkä se voisi olla kaikesta maan ja taivaan välillä kiinnostuneen naisen harharetki aikaan joskus ennen.  Ollaan sitten Suomessa tai jossakin muualla Euroopassa. Kirjoittamalla pyrin jäsentämään sekavia ajatuksiani ja yhdistämään ihmiselämän lainalaisuuksia eri aikojen välille itselleni opiksi. Oikeasti haluaisin kirjoittaa enemmän suunnitelmallisesti ja jotakin tiettyä tarkoitusta varten. Kun sellaista ei juuri nyt ole näköpiirissäja kun muutenkin tunnen tippuneeni kärryiltä, teen omia historialliskirjallisia harharetkiäni. Ja usein ne ovat vailla päätä ja häntää. Kirjoja putoaa luettavakseni. Eipä yksinäisellä vanhalla kääkällä ole paljon muuta tekemistä. No, tietenkin voin vapaalla ajallani tehdä puutarhatöitä, siivota, tehdä pikku retkiä  mutta ei aina huvita.

Kohtaaminen New Forestin kanssa. Taustalla kuuluisia Newforestin poneja. 

The Forest

Äskettäin aloin lukea Edward Rutherfurdin vuonna 2000 ilmestynyttä kirjaa ”The Forest”, jonka hankin aikanaan kohdatessani eräällä työmatkalla Englannissa alueen nimeltä New Forest. Romaani käsittelee kiehtovasti Hamshiren kreivikunnassa sijaitsevan Uuden metsän aluetta yhdistäen siellä asuneiden sukujen historian Englannin historiaan. Aikajänne on vuodesta 1099 vuoteen 2000. Kirjan lukeminen pisti minut tarkistamaan joitakin historiallisia asioita ja toi takaisin tuohon 1500-luvun alkuun ja edelliseen lukemaani ja kommentoimaani kirjaan.  

Olen parhaillaan 883-sivuisen kirjan  sivulla 487, jossa Englannin kuningas Kaarle II saapuu seurueineen metsään eräänä elokuun päivänä 1670 mukanaan Nell Gwynn, näyttelijä, kuninkaan sen hetkinen rakastajatar ja muuta seuruetta pääasiassa naisia. He eivät ole erityisen kiinnostuneita metsästyksestä vaan metsän Rufuksen puusta, tammesta, joka perimätiedon mukaan olisi kasvanut paikalla, missä 1099 normannikuningas Rufus kuoli nuoleen. Siis mahdottoman mielenkiintoinen romaani, jossa fakta ja fiktio kohtaavat. Haluaisin heti lähteä tutustumaan tuohon metsään. Tässä linkki Uuden metsän kansallispuistoon.  Mutta tämä onkin sitten toinen juttu paitsi, että nuo käynnit Englannissa ovat herättäneet mahdottoman mielenkiinnon maan historiaan.

En halua näissä kirjoituksissani toistaa ja kertoa asioita, joita netti on tulvillaan, mutta myös alleviivattuja kohtia klikkaamalla pääsee tutustumaan ko. aiheista kirjoitettuun laajempaan tietoon. Löysin jopa sivun, jossa pääsee aikalaisten kirjoittamiin kirjeisiin, runoihin ja muihin alkuperäisiin lähteisiin Tudorin ajan Englannissa ja hyvin laajaan henkilöitä koskevaan informaatioon. Nyt onkin sitten mielenkiintoista nähdä, mitkä kuvat valitsen tähän juttuun.  

Hyde Park. Lontoo.