Takana on useita huonosti nukuttuja öitä, useita heräämisiä ja välillä paljon unennäköjä. Huono nukkuminen painaa seuraavan päivän silmissä, vaikka muuten se ei vaikuta päivän kulkuun. Kaikki tarpeellinen tulee tehtyä ja olen aina valmis myös ylimääräisiin juttuihin. Tämä marraskuun aika on kestettävä puskien vasten sadetta ja pimeyttä. Lisävärinä tai esteenä on edelleen tietenkin korona, vaikkei se meitä kaikkia kosketa kovin läheltä.
Vanha ihminen on vaikeuksista huolimatta hyvin kestävä, mutta toisaalta myös hyvin hauras. Jokaisen on hyvä ajatella vahvuuksiaan ja heikkouksiaan sen sijaan, että tyytyy pelkästään positiivisiin asioihin. Kannattaa miettiä vaihtoehtoja, vaikkeivat ne olekaan aina ajankohtaisia. Keskustelin ikätoverini kanssa aiheesta, joka koskettaa monia meistä. Se sattui myös olemaan meille ajankohtainen. Miksi avun pyytäminen toisilta ihmisiltä on niin hirveän vaikeaa? Monilla ihmisillä on nykyään hyvin pienet turvajoukot ympärillään. Näiden valmiudet tukea ja antaa käytännön apua, ovat todella pienet johtuen ajan puutteesta, mutta myös osaamisesta. No jaa, en kuitenkaan jatka enempää tästä aiheesta, olkoon sitten kuinka ajankohtainen, myös minulle.
Kaikkein mieluiten jatkan menneisyydessä kulkemista, sekä muiden menneisyydessä että omassani, vaikken sinne kaipaakaan enkä sitä ihannoi. Mieluiten edelleen kuten joskus nuorena matkaisin hamaan tulevaisuuteen jatkamaan elämääni siellä. Se ei kuitenkaan ole mahdollista vaan kaikkien ihmisten tavoin olen eräänlaisena vankina omassa ruumiissani. Henki ja mieli saavat silti lentää mielin määrin.
On tavallaan aika jännittävää, että mieleen tulee päivittäin mitä pienimpiä yksityiskohtia omasta elämästä. Niitä tulee niin paljon, että on lähes mahdoton lähteä kaikkien mieleenjohtumien perään tekemään tutkimusta omasta elämästään. Tässä kohdin haluan taas kerran muistuttaa kaikkia, jotka sattuvat lukemaan blogejani, ottamaan vakavasti oman elämänsä yksityiskohdat ja mietiskelemään niitä. Se kannattaa, silloin jatkossa on helpompi palata niihin, ajatella ja niitä ja ymmärtää, miten ne ovat vaikuttaneet meihin itseemme ja lähiympäristöön. Jossakin on tulevaisuuden juuret, mutta emme ole kaikkiin tapahtuneisiin asioihin syyllisiä eikä meidän kannata koskaan katua omaa elämäämme.
Ehkä kohtalomme on päätetty jo hedelmöitymisen hetkellä! Mielenkiintoinen mielleyhtymä. Oikeastaan se liittyy myös siihen, miten sukupolvesta toiseen ihminen kuljettaa aiempien sukupolvien kokemuksia mukanaan. Ihmisellä on vapaus käsitellä niitä, mutta useimmat eivät edes halua vaan antavat niiden siirtyä seuraavalle sukupolvelle.
Minun sukupolvellani on erityisen suuri taakka, kun ajattelemme vanhempiemme nuoruuden kokemuksia, sotia ja kotien jättämisiä ja kaikkia niihin liittyviä raskaita asioita. Useimmat sanovat kyllä olevansa sinut näiden traumakokemusten kanssa, mutta jos tarkastelemme asiaa syvemmälti, asia ei ole niin. On monia erilaisia tapoja peittää asia, leikinlasku, sarkasmi, vähättely, mitkä kaikki ovat poispäin katsomista. Olen huomannut olevani aika tarkkanäköinen näiden asioiden huomaamisessa, koska itse käsittelen traumaa koko ajan. Vanhempieni sotakokemuksiin ja meille lapsille siirtämiin asioihin, apunani on ollut niiden tarkastelu usein jopa pienimpiä yksityiskohtia myöten. Olen sittemmin kytkenyt mukaan myös edeltävät sukupolvet. Ikävä on, etten pysty jakamaan näitä asioita oman perheeni kanssa. Se tarkoittaa, että trauma siirtyy eteenpäin huolimatta omasta käsittelystäni. Olen kykenemätön siirtämään asiaa eteenpäin osittain myös siksi, että kukaan ei ole kiinnostunut avaamaan asioita kanssani.
Siksi perintöni sisältyvät blogikirjoituksiini ja haaveenani olevaan vielä keskeneräiseen kirjaan. Näitä kirjoittaessani olen ymmärtänyt, kuinka isosta asiasta on kysymys. Minun olisi pitänyt aloittaa paljon aikaisemmin. Aina tulee väliin kaikkea muuta.
Marraskuun päivät kuluvat harmaina. Kummallisen paljon on tehtävää myös tähän aikaan vuodesta. Nukuin kaikki viikon yöt huonosti. Kesken kaiken tajusin, että ehkä kuu vaikutti, kun eräänä aamuyön tuntina heräsin siihen, että kuu paistoi makuuhuoneen verhon välistä suoraan kasvoihini. Asuntoni kolmeen suuntaan olevista ikkunoista en ollut muuhun aikaan päässyt näkemään täysikuun kauneutta.
Sää lienee juuri nyt myös vaihtumassa, kun pitkän hyvän kauden jälkeen, oikean puolen jalkani, nilkkani ja oikea käteni ovat alkaneet kipuilla. Parina aamuna olen ollut melkein raajarikko. Onneksi saan avun ottamalla Burana-tabletin. Reumani yllättää minut aina uudelleen ja uudelleen huolimatta siitä, että tänä syksynä sen alkamisesta on tullut täyteen 10 vuotta. Aina välillä unohdan asian viikoiksi, kunnes sitten kesken kaiken tulee muistutus. Kehon muisti on aktivoitunut jostakin syystä tai syistä.
Oli pakko kaivaa päiväkirjani syksyltä 2011, jolloin salaperäiset oireeni alkoivat. Marraskuu oli vaikeata aikaa. Kävin terveyskeskuksessa, mutta en saanut apua vaivoihini, en vielä ennen kuin vasta myöhään seuraavana keväänä. Silloin syksyllä olin yleensä aamuisin paremmassa kunnossa, ehkä siksi, että otin särkylääkettä iltaisin. Nythän en koskaan ota iltaisin särkylääkkeitä. Pähkäilin vaihdettujen auton kesärenkaiden kanssa (19.11.2011), joita en pystynyt nostamaan peräosasta autotalliin. Oli vaikeata saada tai edes pyytää apua siihen.
Kuljin koko ajan harrastuksissani ja opiskeluissani. Näin jälkikäteen ajateltuna, olin silloin vielä todella luottavainen, että kaikki kivut olkapäissäni, käsivarsissani ja käsissäni olivat ohimeneviä. Niistähän kaikki alkoi. Marraskuun lopussa kirjoitin, että tyttäreni perheen kissa Muru oli ollut luonani jo kolmisen viikkoa. Hän joutui muualle hoitoon, kun oli avannut kotonaan vesihanan, tyhjentänyt kaivon ja rikkonut sen pumpun.
Ettei vain edellinen blogipostaukseni aktivoinut tunnemuistiani? Tai tapahtuiko aktivointi perheessä tapahtuneiden ongelmien takia? Ovatko posttraumaattisina koetut asiat vaikuttavampia kuin uskommekaan. Vaikuttaako ikä vanhojen traumaperäisten asioiden vahvistumiseen ja johdattaa kehon kautta tuntemaan niitä uudelleen. Onko tarkoitus johtaa toimintaan? Tietenkin kysyn niin, koska olen toiminnan ihminen, jonka motto on ollut ”teot ratkaisevat”. Nivelreuma on itsessään jo autoimmuunisairaus, jonka syntyyn saattaa vaikuttaa koettu trauma, stressi, ahdistus. Omassa tapauksessani liitin sen syntyyn aikanaan tärkeimpänä ahdistuksen parisuhteessani kokemistani asioista.
Jo varhain 2000-luvulla olin erityisen kiinnostunut kehon muistista, kun epäilin, että vanhempieni sotamuistot olivat aktivoituneet minussa pikkulapsena suojautuessani menemällä kyyryyn kotini yli lentäneiden lentokoneiden takia. Entä nuoruudessa kotipihalla syntyneet ajatukset menneisyyden haamujen ilmestyessä? Olin silloin myös jo kuullut epigenetiikasta. Nyt kehon muistista kirjoitetaan ja puhutaan koko ajan. Sitä hoidetaan lääketieteen avulla. En ole ehtinyt millään lukea kaikkea siitä kirjoitettua, mutta huomaan, kuinka aihe on pinnalla erityisesti, kun puhutaan katastrofeista, sodista ja muista isoista kriiseistä ja niiden vaikutuksesta ihmisen psyykeen. Katso täältä Duodecimin Käypä hoitosuositusten kautta.
Kirjoitin 28.11.2011 aiheesta enemmän. Olin huomannut, kuinka olkavarteni olivat iltaisin erityisen kipeät tehtyäni päivän mittaan pakollisia töitä. Kaupassa käynti oli vaikeaa, koska en pystynyt oikein kantamaan tavaroita. Autolla ajaminen vaikeutui, myöhemmin keväällä vielä entisestään, jalkojen kipeydyttyä. Opin menemään asioissa sieltä, missä aita oli matalalla. Joulukuussa ystäväni sanoi, etten saisi edes kirjoittaa. Häneltä sateli koko ajan kaikenlaisia ohjeita.
Aloin miettiä, etten tiedä edesmenneiden sukulaisteni, en edes isäni ja äitini kehonsa kautta kokemia asioita. Ennen vanhaan ihmiset kärsivät vaivoistaan eivätkä puhuneet. Minä taas etsin vaivoihini koko ajan syytä. Keskustelin puhelimessa pikkuserkkuni Helmin kanssa. Olimme aiemmin keskustelleet DNA:sta ja sen muuttumisesta. Hänellä oli samanlaisia ongelmia kuin minulla. Hän käveli parhaillaan kepin kanssa jalkakipujen takia. Se ei ollut hänelle siihen aikaan ollenkaan normaalia. Kysyin, että käymmekö parhaillaan läpi jotakin menneen elämän traumaa.
Entä jos todella perimme vielä enemmän kuin uskommekaan edellisiltä sukupolvilta? Täällä pintatietoa epigenetiikasta ja täällä lisää. En millään ehdi perehtyä näihin asioihin syvemmälti, jotta voisin kirjoittaa enemmän. Olen erityisen onnellinen siitä, että tutkimusta tehdään paljon ja että olen itse jo varhain sisäistänyt asian.
Kovin moni asia oikeastaan aktivoituu tähän aikaan vuodesta. Siitä tulisi pitkä luettelo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti