”Tulee päivä, jolloin hänen nimensä….”

Ihmisten historia on äärimmäisen mielenkiintoista. Ette ole voineet olla huomaamatta, että paneudun usein tuntemattomiksi jääneiden kaukaisten sukulaisten sukujuurien tutkimiseen. Kiinnostavaa on myös tutustua ei-sukulaisten elämään ja tutkia heidän syntyperäänsä.  Luen parhaillaan tänä vuonna julkaistua Teemu Keskisarjan kirjaa ”Saapasnahkatorni – Aleksis Kiven elämänkertomus” (Kustannusosakehtiö Siltala 2018). Siinä sivussa selailen myös Hannes Sihvon perinpohjaista kirjaa ”Elävä Kivi – Aleksis Kivi aikanansa”(SKS. Gummerus Kirjapaino Oy. 2002).

Tässä yhteydessä harrastin sukututkimusta rippikirjoista noin puolisen tuntia Aleksis Kiven äidin, Tuusulan Nahkelasta olevan Anna Stina Hambergin (1793 – 1863) osalta löytäen saman, joka täsmää professori Yrjö Blomstedtin sukututkimukseen Genos-lehdessä 1984 .

Silti minua kumma kyllä tai ei niin kumma sentään, alkoi tässä kohdin kaivertaa eräs oma tutkimukseni, jonka olin jättänyt kesken. Se liittyi erääseen blogikirjoitukseeni, josta muokkasin tekstin toukokuussa 2017 ilmestyneeseen Markkulan Viestiin otsikolla ”Se aika ei ole kaukana.”  Siihen saamani kommentin pohjalta pääsin kiinni varhaisempiin aikoihin oman hämäläisen sukuni osalta. Virheitä saattaa silti vielä esiintyä. 

Äskettäin eli 21.11.2018 kirjoitin Anna Matintyttärestä, hämäläisen sukuni esiäidistä, joka syntyi jo 1600-luvulla ja kuoli iäkkäänä 1777.  Anna ja hänen molemmat miehensä olivat olleet aiemmin avioliitoissa ja lapsia oli kaikissa suhteissa syntynyt eri paikoissa Janakkalaa. 

Veli- ja sisarpuolia eleli sitten 1700-luvun puoliväliä lähestyttäessä milloin Janakkalan Vähikkälässä ja milloin Rengon Vehmaisissa tai muualla Janakkalassa. Sauvalan torpassa (Seppälä 1754 – 1760) asusteli eräs Johan Antinpoika s. 1706, tämän vaimo Sofia s. 1712, pojat Paulus ja Johan Juhonpoika. s. 23.5.1741.

Juuri tämän perheen jälkiä lähdin aikanaan seuraamaan. En mitenkään ole edelleenkään pystynyt varmistamaan, että he olisivat vaikkapa Annan toisen miehen ensimmäisen avioliiton kautta sukua.  Viereisessä torpassa kun asui sukua Annan ensimmäisen miehen ensimmäisestä avioliitosta. No mutta niin lähekkäin he asuivat, että tunsivat ainakin toisensa. Kaiken lisäksi torpasta lähti porukkaa Rengon Vehmaisten kylään. 

Hassua ajatella, että he kaikki ovat liikkuneet siellä samoilla seuduilla parisen sataa vuotta aiemmin kuin minä 1950-luvulla.  Tosin Vähikkälän, kotikylääni Vehmaista lähimmän kylän ohi olen aina vain kulkenut sivuillle poikkeamatta.  Lapsina kävimme Valajärvellä uimassa, siellä oli silloin yleinen uimapaikka. Sinne ei näytä enää olevan kulkua samaa kautta kuin aikoinaan. (mutta pääsee muuta kautta, tuli nyt tarkistettua) Vuosisadat ja jopa vuosikymmenet ovat muuttaneet ihmisten kulkureittejä. Sivupoluille voi olla nykyään kaikessa kiireessä vaikea lähteä.

1700-luvun alku on vaikeata tutkittavaa. Olen lähtenyt tähän saakka liikkeelle sukujen kautta. Matkalla kohtaan paljon uusia kysymyksiä ja aiheita, jotka vaativat lisää tiedon kaivamista ja asioihin perehtymistä. Kaikissa perheissä on samannimisiä ihmisiä ilman sukunimiä. Torppien asukkaat vaeltavat edestakaisin pakosta tai paremman elämän toivossa. Torpan haltijoiden suvut vaihtuvat. Onko mitään kirjallista tietoa tai kirjallisia sopimuksia edes olemassa? Kaikkeen kirjoitettuun historiaan ilman lähdetietoa ei voi täysin luottaa. Ja lopuksi vielä uudet asiat eli näkyisivätkö sukulaisuudet edes DNA-tutkimuksissa? Toisaalta, onko sillä enää edes merkitystä?

Olin aikanaan tutkinut hetken tuota Johan Antinpojan perhettä, koska hän ja kolme lastaan muuttivat Tuusulaan noin 1770. Miksi he lähtivät?  Johan  Antinpoika oli saanut vaimonsa 1712 syntyneen Sofia Juhontyttären kanssa muutamia lapsia. Paul syntyi jo 1730-luvulla ja häipyi Lopelle. Johan syntyi 1741. Nimi on melkein yleisin hämäläinen etu- ja sukunimi. Hänet voisi sekoittaa keneen tahansa. Rippikirjassa on kuitenkin syntymäpäivä.  Jos oikein tulkitsin merkintöjä hänestä tulee rakuuna vai onko hänen yli 10 vuotta vanhempi ”qvinnoperson” vaimonsa jonkun sotilaan leski. ”Qvinnoperson” tarkoitti, että nainen oli saanut aviottoman lapsen.  He saavat muutaman lapsen ja siirtyvät Janakkalassa muualle. Sitä haaraa pystyn hyvin seuraamaan.

Sofia Juhontytär kuolee 1762 ja Johan Antinpoika löytää Lopen Vojakkalasta uuden puolison Riitta Ristontyttären, jonka kanssa solmii 1764 avioliiton. Kuolo korjaa Riitankin Tömisevän torpassa Janakkalan Vähikkälän Sauvalassa 6.4.1770. Sitten tulee merkintä  rippikirjassa ”till Tusby med attest”.

 

Olin aikanaan löytävinäni heidät Hyrylästä, Paijalasta ja Nahkelasta.  Isällä oli jäljellä kolme täysikäistä lasta, nuorinkin jo 19-vuotias: Henrik Johansson s. 1743, Helena Johansdotter s. 4.3. 1747 ja Anders Johansson s. 25.2.1751.

Lähdin tutkimaan uudelleen, koska olin epäillyt aluksi vanhimman veljen Henrik Johanssonin olleen seppä. Olin kirjannut muistiinpanoni ja jättänyt asian kesken, kun ei ollut mitään aihetta sillä hetkellä jatkaa. Tosin en paljon aiheita tarvitse.

Aleksis Kiven sukujuuret 

Aleksis Kiven äidinisä oli seppä ja nimeltään Anders Johansson ja syntymäaika oli lähellä tuon em. nuorimman veljen syntymäaikaa ja nimikin oli sama.  Blomqvistin Genos-artikkelissa kerrotaan: 

 

”Antti Juhaninpoika Hamberg (1800-luvun alkuun Hannula), s. Tuusula 4.9.1753. Asui kotona Nahkelan Hannulassa isännän veljenä ilmeisesti sepäntöitä tehden, oli 1775 lyhyen aikaa muualla. Kyläseppä, sitt. pitäjänseppä Tuusulan Nahkelassa, mainitaan taitavaksi viikate- ja kirvessepäksi. K. Tuusula 17.3.1818, 64-vuotiaana. - Puoliso Tuusula 14.3.1786”

Syntymäajat eivät aivan täsmää ja rippikirjassakin hän on merkitty Hannulan talon pojaksi ja isännän veljeksi. 

Johan Antinpojan perhe Tuusulassa 1770 eteenpäin

Ei se mitään, sitkeästi jatkoin tutkimista antamatta periksi, koska halusin tietää, minne oman tutkimani perheen tie johti. Samalla mietin syitä, miksi ihmiset lähtivät kauas toisella paikkakunnalle. Voi olla, että joku perheestä oli lähtenyt jo aiemmin. Sitten kun löysin yllättäen Janakkalan kappalaisen Matias Castreniuksen allekirjoittaman selkeän muuttokirjan Tuusulan seurakunnan asiakirjoista (seurakunnista tulleet muuttokirjat 28.5.1770), oli aivan pakko jatkaa penkomista.

Niinpä lopulta löysinkin perheen Ylikeravalta Keravan kartanosta (Humleberg) Tuusulan seurakunta > Tuusulan seurakunnan arkisto > Pää- ja rippikirjat > Rippikirja 1769-1777 /jakso 10. Johan Andersson on merkitty tilan lampuodiksi eli vuokraajaksi, mitä se nyt merkitseekään. Todennäköisesti hän viljeli tilaa jonkun omistajan puolesta. Netin historiatiedot omistajista ovat lyhyitä eivätkä kerro tarkkoja tietoja. Rippikirjan sivulla syntymäajat on merkitty hienosti, samoin tilalle tulovuosi. Yleensä Tuusulan rippikirjojen sivuilla on erituisen paljon puutteita syntymävuosista. Väkeä on valtavasti ja liikkuvuus suurta. 

Tytär Helena vihitään pian eli 16.10.1771 rakuuna Johan Hummelbergin kanssa.  Henrik löytää puolison Ulrika Juhontyttären Sipoosta ja vihkiminen tapahtuu samoilla päivämäärillä kuin sisaren.  Tilanhoito siirtyy isältä Henrikille. 

Helena kuolee Keravan Kurkelassa pian kaksosten Erkin ja Helenan 18.3. tapahtuneen synnytyksen jälkeen 21.3.1774. Poika Anders Juhonpoika on syntynyt 1772. En pysty tarkistamaan lasten kohtaloa. 

Henrikin perheeseen syntyy kolme poikaa 1772, 1774 ja 1780. Merkinnän mukaan perhe lähtee Sipooseen noin 1783. Ehkä, mutta he saattavat ollakin edelleen Keravan Humlebergissa tai sitten yllättäen Tuusulan Lahelan Mikkolassa. Nimittäin Henrikin ja Ulrikan vanhin poika Johannes avioituu Nahkelan Setälästä olven Anna Kustaantyttären kanssa 1797 ja toisen kerran 1806 Maria Berglundin kanssa.

Vanha isäntä, joka kuljetti perheensä uusille asuinsijoille,  Johan Antinpoika kuolee  4.11.1789 ollessaan jo 85-vuotias.

Mutta edelleen tämän perheen nuorimman 1751 syntyneen Antti Juhonpojan kohtalo on auki.Ehkä on paras jättää tämä tähän, kun en kuitenkaan ole tutkimassa tuusulalaisia sukuja. Mutta niin vain aina haluaa aukaista yhden rippikirjan lisää. Suku häviää sieltä Mikkolan alueelta, kun taloon tulee Winqvistin perhettä.

Älykkyydestä

Jo pitkään on medioissa siteerattu tutkimusta, joka väittää lapsien perivän älykkyytensä äidiltään. Älykkyysgeenit kun kuulemma siirtyvät sukupuolikromosomin kautta sijaiten siis X-kromosomissa ja niitä naisella on kaksi miehen yhden sijaan, niin ne siirtyvät hänen lapsilleen ja sitä kautta eteenpäin. Toisaalta vain 40-60 % älykkyydestä tulee perinnöllisyyden kautta, muuhun vaikuttavat monet ulkoiset vaikutteet ja ihmisen oma toiminta ja luonteenpiirteet, jopa vanhempien tunteet lasta kohtaan. Tutkimuksia tehdään koko ajan ja media mässäilee usein niillä raflaavimmilla jutuilla. Toisaalta tässä tapauksessa ei ollut kysymyskään älykkyyden periytyvyydestä. Otin tämän kohdan vain sattumalta mukaan. Kätevyys ja pään viisaus taitavat silti olla sukua toisilleen.

Kirjoja lukiessa tulee monta muutakin yhteensattumaa tai tietoa, jotka on tiennyt aikaisemmin. Jälkeenpäin sitten saattaa osata yhdistää ne kokonaisuudeksi uuden tiedon kanssa ja varmaan muistaa jatkossa asian paremmin. Jos muistaa. Aivojen kapasiteetti on täpötäynnä ja koko ajan tietoa valuu jonnekin syvemmälle eikä se olekaan tarvittaessa esille otettavissa. Sen olen kyllä huomannut.

Kopion seuraavan kohdan edellä mainitsemastani Blomqvistin tekstistä:

”Erkki Eskonpoika Hannula, s. Tuusulan rippik:n mukaan 1684 (vht sotamies Narvassa Esko Pentinpoika ja vaimonsa Anna Antintytär, s. Tuusulan kuolleitten luettelon mukaan 14.12.1650, k. Tuusula 25.5.1736, 86-vuotiaana). Tuli veljensä Juhani Eskonpojan kuoltua 1710 ruttoon tämän noin 1709 viljelyyn ottaman Tuusulan Nahkelan Hannulan isännäksi 1711 lähtien. Rakensi tilalle pienen (kotitarve)vesisahan, joka mainitaan 1729. Oli taitava seppä, muurari ja kirvesmies. Kirkonrakennusmestari, rakensi Tuusulan uuden kirkon 1732-34, kellotapulin 1746 sekä myös pappilan rakennukset. Seurakunnan talonpoikaisen väestönosan johtomiehiä, kirjoitti mm. 1731 Porvoon tuomiokapitulille tuloksiin johtaneen valituskirjelmän toimitetun kirkkoherranvaalin johdosta.

Monitaitoinen mies, soitti mm. viulua yhdessä kolmen muun kanssa kirkon vihkiäisissä. Allekirjoitti asiakirjoja merkiten nimensä Erich Hannula. K. Tuusula 15.2.1752, 68-vuotiaana - Puoliso  [25. 1) (jo 1711) Regina Klemetintytär, jonka vanhemmat olivat Nahkelan Penttilän talollinen Klemetti Antinpoika (isäntänä 1680-1694), ja 2. vaimonsa Margareta, mainitaan vuodesta 1682 Penttilässä ja vielä 1706; 1. vaimo mainitaan 1656-70; 2) jo 1722 Anna Jaakontytär, s. Tuusulan rippik:n mukaan 1691, k. Tuusula 22.11.1775, 84-vuotiaana.”

Myllykoski on siinä lähellä Nurmijärven Palojokea ja mainitaan kirjassakin. Mukava retkeilypaikka.

Äidin puolen tuusulalaisten sukujen kautta tuli jälkipolville valtavasti kädentaitoja ja muuta osaamista. Aleksis Kivi erottautui erilaisena lapsena lähtiessään muista poiketen kaupunkiin kouluun.  Opintie oli tuona aikana 1800-luvulla paljon raskaampi ja vaikeampi tie kulkea kuin meidän aikanamme, mitä koko Kiven elämä osoittaa. Hänen osaltaan se oli edelläkävijän tie, suomen kieli oli kohteena. Kiitos siitä. Ymmärrän hyvin, että hänestä on edelleen paljon ammennettavaa. Minullekin, joka olen suuren osan elämästäni elänyt hänen jalanjälkiensä lähettyvillä. 

Eli Aleksis Kiven äidin Anna Stina Hambergin isän seppä Antti Juhonpoika Hannulan myöh. Hamberg isänisä rakensi Tuusulan kirkon, kellotapulin ja pappilan rakennukset 1700-luvulla. Saman kirkon hautausmaalla lepää hänen lapsenlapsensa. Mieltä kutkuttava yhdistelmä, jota varmaan seuraavan kerran ajattelen kävellessäni tuossa lähistöllä olevan kirkon hautausmaalla.

Vaikkemme sitten sukulaisiksi osoittautuneetkaan.

Blogini otsikko tulee erään Aleksis Kiven ystävän, Emil Nervanderin runosta 1864 ”Torpan poika”, jonka hän kirjoitti ruotsiksi tajuttuaan Kiven lahjat:

”Tulee päivä, jolloin hänen nimensä on säteilevä rakastettuna kuin kevätpäivän aurinko yli suomalaisen syntymämaamme.” (kirjan Saapasnahkatorni luvussa Jumalan valittu ase s. 85)