Sukujen jäljillä milloin missäkin

Mitä jos viettäisin päivän kirjoittamalla niitä näitä kuten niin usein monena vuotena ennen tätä juuri tähän vuoden aikaan. Ajattelen niin harva se aamu, mutta usein käy toisin. Kirjoittaminen olisi pelkkää hermolepoa eri tapahtumien jälkeen ja ennen kuin alan suunnitella esitystä seuraavaan tilaisuuteen tai jotakin muuta edessä odottavaa tehtävää. Henkistä rikkautta pursuava elämä vaatii veronsa ja lepo on välillä paikallaan. Joskus saatan kärsiä koko päivän ikävästä, ilmanpaineen vaihteluihin liittyvästä päänsärystä, johon apu ei löydy edes särkytabletista.

Eikä pitäisi mennä vilkaisemaan Facebookin postauksia. Siitä tulee pitkä katko kirjoittamiseen. Ei ne omat sivut minua huoleta, sieltä voin olla päiväkausia poissa.  Mutta Juuret Kuolemajärvellä-ryhmässä on usein keskustelua, joka pistää minut vastaamaan ja myös tutkimaan jotakin asiaa. Ryhmässä on jo liki 600 jäsentä, mikä on ilahduttavaa. Se on neljän vuoden olemassaolonsa aikana lyönyt itsensä läpi. Meissä jälkipolvissa esivanhempiemme juuret elävät vielä vahvoina ja elinvoimaisina janoten tietoa ja ehkä myös yhteyksiä muihin, joiden juuret menevät sinne tai jotka vain muuten ovat kiinnostuneita Karjalan kannaksen asioista. 

Olen tavattoman ylpeä Juuret-Kuolemajärvellä- ryhmästä, sen henkilöistä, näiden aktiivisuudesta ja elinvoimaisuudesta.  Itsestäni sen perustajana ja ainoana ylläpitäjänä ei osaa olla ylpeä, se on vierasta luonteelleni. Juureni ovat myös syvällä eteläisessä Hämeessä.  Opin jo kotona vanhemmiltani vaatimattomuuden ja sen, että itseä ei pidä tuoda esille.  Muut ovat joka tapauksessa parempia, jopa naapurin lapset ja sukulaisten lapset. Paras pysytellä hiljaa pyrkimättä mitenkään esille.

Olen silti rikkonut hiljaisuuden katon ja saanut kyllä aina välillä kuulla tai tuntea sen, että olen poikennut oikealta tieltä. Se tulee silloin esille ohitse puhumisena, vähättelynä ja vastaavana. Yritän aina ohittaa sen ja ajatella kaikkea sitä hyvää, mitä olen uskallukseni ja avoimuuteni takia saanut lisää. Olen myös yrittänyt samalla kannustaa muita vastaavaan.  Olen myös iloinnut siitä, kun muut lähtevät liikkeelle, laittavat itsensä likoon. 

Ylpeys ja kateus vaikkapa piilotettuina ominaisuuksina ovat ihmisessä todella pahoja ominaisuuksia. Niitähän on kutsuttu myös kuolemansynneiksi. Mielestäni, jos joku toinen saa jotakin näkyvää aikaiseksi, siitä pitää iloita ja onnitella häntä. Pitää myös antaa arvoa nykyajan hienoille välineille, Facebookille, blogeille, videoille, jotka kaikki mahdollistavat meille kaikille vapauden tuoda itse kullekin tärkeitä asioita esille myös suuremmalle joukolle.  Niiden käytön opetteleminen kun vie oman aikansa. Samoin on opittava kommunikoimaan niin, ettei synny väärinymmärryksiä.  Se on nimittäin lyhyessä viestinnässä tosi helppoa. Yksikin sana voi aiheuttaa ison tulvan, mikä on usein nähty julkisuuden henkilöiden kohdalla.

Äitini kotirannassa suuren Suomenlahden rannalla.

 

Olen myös silloin tällöin huomannut, että osittain tuon aiemmin mainitsemani Juuret Kuolemajärvellä-ryhmän takia minut on mielletty pelkäksi Facebook-ihmiseksi unohtaen kaikki muu, mikä on sitä edeltänyt ja kulkenut rinnalla kautta vuosien. Olen ehkä ollut liian herkkä kokiessani sen joskus loukkaavaksi.

Mutta onhan se niin, että jollakin aikavälillä ensin vähän vastaan pantuaan muut tulevat perässä sinne nettiin omiksi toimittajikseen, parantavat kuviaan, ilmaisujaan ja toimintaansa. Jokainen toimii omassa viitepiirissään, omissa tärkeissä asioissaan. 

Kuolemajärven kirkon kivijalalla katse menneiden sukupolvien haudoilla. Taustalla häämöttää Kuolemajärvi, josta pitäjä on saanut nimensä.

 

Liika vaatimattomuuteen, näkymättömyyteen ja tuntemattomuuteen pyrkiminen ei kaunista ketään. Kannattaa tutustua nykyaikaan ja sen välineisiin ja ottaa niistä tukeva ote opiskelemalla asioita perinpohjin. Muussa tapauksessa saattaa vaipua kaiken ulkopuolelle, pikku hiljaa tai joskus jopa äkkiä. Tekniikka, älylaitteet ja koneet eivät ole aina helppoja ymmärtää. Minullakin on mennyt aikani, mutta toisesta syystä kuin yleensä. Totuin tekemään kaiken itse, koska tunsin tietotekniikkaa. Oli aikamoista, kun piti opetella maailmaan, jossa koneet ohjaavat ihmistä eikä päinvastoin eikä oikein tiedä, mitä tapahtuu, kun tekee jotakin. Ennen sentään tiesi.  Maailma muuttuu koko ajan kiihtyvällä vauhdilla. Ja me ihmiset vanhenemme ja ehkä hidastumme.

Tätä edeltävä viikko on ollut kovin vilkas. Se huipentui lauantaina hämäläisen Markkulan sukuseuran Urjalan retkeen. Sain mukaani kaksi ystävää. Minun oli jo sukuseuratehtävieni takia pakko lähteä mukaan. Onhan se kaikin puolin myös ilo. Päivästä tuli kovin pitkä, mutta se oli täynnä hienoja elämyksiä tutustuessamme Väinö Linnan kotiseutuun.  Aivan loppuvaiheissa, kun jatkoimme retkeä vielä viimeiseen vapaaehtoiseen kohteeseen Akaan Kylmäkosken Sotkian kylässä sijaitsevaan Kinnarin kotimuseoon, sääkin oli jo alkanut muuttua pilviseksi ja uhkasi sataa. Sielläkin on asunut kaukaisia sukulaisia, joiden kanssa yhteiset juuret ovat 1700-luvun alussa!  Kun olimme myöhään iltapäivällä kotimatkalla, niin moottoritiellä reilusti ennen Hämeenlinnaa tuli vettä mahdottoman suurina pisaroina. Oli pakko ajaa hiljaa, sillä näkyvyys oli myös todella huono. Kotona ei ollut satanut yhtään. 

Koskelan torpan edustalla kahvien jälkeen. Kohta asettaudumme ryhmäkuvaan. Matkalla oli mukana 33 henkilöä.

 

En millään jaksa kertoa kaikista ihanista kokemuksista, joita viimeisimpään viikkoon sisältyy. Liitän tänne väliin kuvia, jotka kertovat puolestaan oman tarinansa. Ne saivat minut myös muistelmaan aikaisempien kesien iki-ihania retkiä ja tapaamisia ystävien kanssa. Nyt ehkä jo osittain taaksejääneillä helteillä tukahduttava kuumuus melkein välillä unohtui, kun tutkimme jotakin hautausmaata, kirkkoa tai kuuntelin kertomuksia suvuista. Onneksi olen välillä päässyt uimaan joko Hämeenlinnan Alajärvellä ystävän mökillä tai läheisellä Hyrylän Urheilukeskuksen montulla toisen ystävän kanssa. 

Silti taas tulee mieleen, kun vaan ehtisi kaiken, mitä suunnittelen. Tunnen laiminlyöväni eräitä vanhempia ystäviäni, kun en ole ollut heihin yhteydessä. Välimatkat toisiimme ovat pitkät. Pitäisi ehkä alkaa kirjoittaa taas kirjeitä. Niinhän teimme aikanaan ja tein pitkään myös äskettäin. Yhteydenpitotavat ovat muuttuneet, mutta kaikki eivät todellakaan ole niissä mukana.  En voi aina ajaa satoja kilometrejä edes takaisin tapaamaan, vaikka mieli tekisi. 

Hattelmalan harjulla, Hämeenlinnan häämöttää edessä.

 

Viime päivinä aikaani on vienyt Family Tree DNA:lta viime lauantaina saamani mitokondrioDNA testin tulokset. Aiemmin sain jo samasta näytteestä otetun Family Finderin tulokset ja sitä kautta lähes 4800 etäserkkua. Näiden määrä on hiukan jopa noussut parin päivän aikana.

Family Finderin kautta voi tutkia jopa kromosomitasolla oman ja molempien vanhempiensa kautta olevien kaukoserkkujensa perimää. MitokondrioDNA eli mtDNA testi on suoraa äitilinjaa koskeva testi.  Sen enempää nainen ei voikaan tätä kautta selvittää. Jos haluaa tutkia omaa isälinjaansa, tarvitaan tutkittavaksi vaikka veli tai veljenpoika, jos oma isä ei ole enää elossa.  Jos haluaa selvittää äitinsä isän sukua, olisi hyvä saada tutkittavaksi äitinsä veli tai veljen poika. Tuloksissa näkyvät siis vain kaikki kyseisessä tutkimusfirmassa testin tehneet henkilöt. 

Urjalan kirkossa.

 

Olen aina korostanut, että DNA sukututkimus ei korvaa varsinaista sukututkimusta. Huomaan sen nytkin. Serkkutestissä saan näkyviin muutaman tuntemani kaukaisemman serkun, joille kaikille olen varsinaisen sukututkimuksen kautta montaa haaraa pitkin sukua (Kuolemajärvellä). Muuten ylipäänsä kaukoserkut ovat vieraita kuten myös heidän ilmoittamansa suvut.

  

Tulen palaamaan tähän aiheeseen myöhemmin ehkä jopa useamman kerran. Kirjoittamalla myös oppii uusia asioita. Onhan kysymys aika merkittävästä asiasta.

Ihmisen perimän geenikartta valmistui 2003 reilusti etuajassa suunnitellusta. Helsingin Sanomat kirjoitti aiheesta uutisen 15.4.2003, jossa kirjoitettiin mm.

"Valmiin geenikartan viralliseksi päiväksi tullee 25. huhtikuuta 2003. Silloin tulee kuluneeksi tasan 50 vuotta siitä, kun tutkijat James Watson ja Francis Crick ilmoittivat Nature-tiedelehdessä selvittäneensä peiytymistä ohjaavan dna-nauhan rakenteen.

Myöhemmät sukupolvet muistanevat nuo päivät 50 vuoden välein maailmanhistorian merkkipaaluina. Ne päässevät samaan sarjaan kuin pyörän tai tulen keksiminen tai ensimmäinen kuumatka vuonna 1969."

Mänty Hattelmalan harjulla