Isoäidit ovat tärkeitä

Kuten hyvin tiedämme, aikoinaan ihmisten juuria seurattiin vain miehen mukaan. Nykyään otamme kyllä myös äitien suvut mukaan tutkimukseen. Sitä kautta valkenee lisää monta asiaa ja/tai saamme uudenlaisen näkökulman jonkun ihmisen historiaan.

Tarkkaavainen lukija on myös huomannut, että leikittelen välillä sukututkimusten avulla. Jostakin oikusta lähden tutkimaan pienen pätkän vaikkapa jonkun tunnetun henkilön sukujuuria. Saa nähdä, millainen ulottuvuus tulee DNA-tutkimuksen myötä, jota alan vasta opetella. Olen äskettäin lähettänyt omat näytteeni  Family Tree DNA:lle Yhdysvaltoihin Texasin Houstoniin saadakseni niistä äitilinjaisen mtDna-haploryhmän tulokset ja etäserkut molemmilta vanhemmilta. Näytteet olivat viikossa perillä USA:ssa ja seuraavaksi saan tulokset. (huom. tämän kirjoituksen julkaisun ajankohtana olen jo saanut serkkuosumat.)

Lainasin äskettäin kirjastosta hiukan vanhemman kirjan Väinö Linnasta, N.-B. Storbom: Väinö Linna, kirjailijan tie ja teokset. Teos on ilmestynyt alun perin 1963. Kirjoittaja on kirjoittanut teoksen ruotsiksi. N.-B. Storbom (s. 1925) oli kirjailija, kulttuuritoimittaja ja kääntäjä. Hän käänsi mm. Linnan teokset ruotsiksi. 

Huomaan jatkuvasti, kuinka paljon minulla on tiedoissani aukkoja ja ihmettelen, miten ehdin niitä enää edes täyttää, jollen sitten toteuta opiskeluhaaveitani. En ole koskaan tutustunut syvällisesti Väinö Linnan koko tuotantoon, vaikka olenkin hänen tunnetuimmat kirjansa "Tuntemattoman sotilaan" ja Pentinkulma-trilogian "Täällä Pohjantähden alla" aikoinaan lukenut. On suorastaan häpeä, että olen koko ikäni ylipäänsä laiminlyönyt suomalaista kirjallisuutta. No, miten nyt kaikkeen ehtisi. Ja nyt en edes yksinkertaisesti jaksaisi.

Elokuun alussa lähdemme Markkulan sukuseuran retkelle Urjalaan. Pääkohteemme on Väinö Linnan reitti. Retken ajankohta sattuu olemaan tämänvuotisten viikon kestävien Pentinkulmapäivien lopussa oleva lauantai. Jos sinua kiinnostaa, niin täällä voit tutustua reittiin ja sen kohteisiin. Ajattelin sitä ennen laventaa tietämystäni kirjailijasta.  Ja kuten arvata saattaa, lähden silloin sorkkimaan sukuja ja erityisesti niitä kaukaisempia juuria. 

Eikös siinä käynyt taas kuten äskettäin kävi Veijo Meren osalta!  Tartuin kirjan tekstissä eräisiin sukua koskeviin tietoihin. Siellä kerrottiin muun muassa, että Väinö Linnan isänpuoleinen suku on ollut torpparina Urjalassa niin pitkälle kuin sitä on voitu seurata. Hänen isoisänsä isä Johan Gustafsson oli syntynyt 1770 (1.12.1770) jne. Tekstissä on hiukan epätarkkuuksia, mutta en puutu tässä niihin. Tällä Juho Kustaanpojalla oli ainakin kymmenen lasta. Näistä nuorin, poika Ville (Vilhelm) syntyi 1807 (26.6.1807) ja kuoli 1874. Tämän pojasta Carlista eli Kallesta (1843 – 1930) tuli Väinö Linnan isoisä.

Kalle otti isänsä Ville Juhonpojan jälkeen Urjalan Velkalan Lähteenkorvan torpan haltuunsa. Hänen isänsä kuoli 1874. Vanhempi veli Vilhelm Vilhelminpoika oli siirtynyt ison perheensä kanssa Velkalan kylän Sillanpään torppaan. Rippikirjassa torpat ovat peräkkäisillä sivuilla.  Lähteenkorvan torpan nimeksi muuttui Linna siinä 1880-luvun alkaessa, vaikka Linna-nimi esiintyi asiakirjoissa jo aiemmin 1860-luvulta lähtien. Siitä tuli sukunimi perheelle. 

Kuten jo alussa mainitsin, niin pitkään oli tapana, että sukuja tutkittaessa jätettiin usein naisten juuret tutkimatta. Kun tekstissä mainittiin, että Väinö Linnan isoisä Kalle nouti itselleen vaimon Janakkalasta, oli lähes pakko tutkia, minne ne juuret johtivat. Markkulan sukuseuran alkujuuret ovat Rengossa, mutta suku on vuosisatojen kuluessa levittäytynyt laajalle alueelle eteläisessä Hämeessä jopa Urjalaan saakka. Janakkala, Loppi, Hausjärvi ovat keskeisiä sukujen asuinpaikkoja. Liittyisikö Väinö Linnan isoäiti jo tutkittuihin sukuihin?

Janakkalasta noudettu nuorikko,  Mariaana Juhontytär syntyi  19.1.1845 Janakkalan Lempeldossa.  Kylän nimi on kartoissa Lempelto ja se sijaitsee Lempellon ja Isojärven tuntumassa Turengista noin 15 kilometriä itäänpäin. Siinä vieressä on Saloisten kylä, josta löytyy tietoa täältä. Tuolta sivulta huomaan, että Markkulan sukuseuran puheenjohtaja Pekka Peltotalo on kirjoittanut Saloisista kyläkirjan: Peltotalo, P. 2006. Saloksilta, Historiaa ja kertomuksia Janakkalan Saloisten ja Lempellon kyliltä. Saloisten kyläyhdistys r.y. 208 s. ISBN 952-92-0722-0.

Miten Kalle ja Mariaana tutustuivat, kun he asuivat noinkin kaukana toisistaan? Jokin yhteys saattaa olla ollut ennestään olemassa? Sukuja tutkiessani huomaan usein mielenkiintoisia yhteyksiä perheiden välillä. 

Isoäiti Mariaana kuoli 1922. Hän ehti nähdä pojanpoikansa Väinö Valtterin, joka syntyi 20.12.1920.

Mariaanan isä oli Juho Mikonpoika (Hakoinperä), joka syntyi  8.10.1794 Hausjärven Ryttylän Nikkilässä. Äiti Helena Kristiina Adamintytär (Selinummi) oli syntynyt Vanajan Kirrin Selinummen torpassa 2.7.1804. He avioituivat 26.12.1819. Huomaa, että äiti oli tuolloin vasta 16-vuotias. Paikka sijainnee muuten lähellä Lempeltoa. Juho Mikonpoika tuli Selinummen torppaan vävyksi ja perheen vanhimmat lapset syntyivät siellä.

Isä Juho Mikonpojan vanhemmat olivat Mikko Mikonpoika (1757 – 1799) ja Elisabet Joonaantytär (1764 – 1834). Juhon isä Mikko Mikonpoika oli kuolemaansa saakka Hausjärven Ryttylän Nikkilän tilan lampuoti. Äiti Elisabet oli avioitunut 1800 uudelleen isän kuoltua Vanajan Syrjän Ylöstalon rälssitilan toisen lampuodin Juho Kustaanpojan kanssa. Vanajan rippikirjan mukaan perhe asui Juho Mikonpojan avioon mennessä siellä. Käsittääkseni kaikki nämä alueet ovat olleet Harvialan kartanon mailla. 

Juhon äiti Elisabet Joonaantytär oli lähtöisin Hausjärven Karhin kylän Kuumolasta. Laitan tähän linkin, jossa kerrotaan sekä Janakkalan Kuumolan että Hausjärven Kuumolan pitkästä historiasta. Elisabetin isä oli Joonas Jaakonpoika (1735 – 1806), jonka kuoltua perhe häviää saavuttamattomiin. Kauemmas taaksepäin pääsin vielä tavoittaen edellisen Karhin Kuumolan isännän eli Joonaksen isän Jaakko Samuelinpojan (1706 – 1789) ja äidin Riitta Erkintyttären s. 1711.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Elisabet Joonaantyttären veli Erkki s. 1761 lähti 1780 opiskelemaan Helsinkiin. Palasiko hän koskaan takaisin, minne hänen tiensä vei?

Tutkimukseni ei siis johtanut Markkulan sukuihin. Kuumolan talon väki vaihtui kokonaan. Myöhemmän Hausjärven Karhin Kuumolan isännän Kustaa Antinpoika Kuumolan puolison Heta Loviisa Brusilan kautta (1838 – 1876) juuret johtavat loppujen lopuksi Liisa Sipintytär Markkulaan s. 1702.  Se on jo toinen juttu ja kirjattu sukuseuran sukututkimukseen.

Huomaan myös, että em. Väinö Linnan isoisän Kalle Villenpoika Linnan sisaren Vilhelmiinan pojan puolison kautta sukujuuret yhtyvät Markkulan sukuun vieden Anna Sipintytär Markkulaan s. 1700, joka tuli 1719 Urjalaan Välkkilän Huovilan emännäksi.

Tämänkaltainen sukututkimus on eräänlaista verryttelyä (tai näpertelyä), joka vaan vie mukanaan. Samalla minulla on mahdollisuus edes virtuaalisesti saada tuntumaa Hämeen pitäjiin, kyliin ja kaikkeen siihen, mikä on jäänyt aiemmin aivan liian pienelle huomioille. 

Mainitsemani kirjakin on luettava. Miten heiveröisestä, suuren perheen pojasta kehittyy loistava kirjailija. Ilman sen kummempaa koulunkäyntiä? 

Väinö Linna ahmi nuorena poikana kaiken mahdollisen kirjallisuuden. 

”Hänen tapasi hyvin usein silmät suurina kuin teevadit ja nenäänsä etusormella hieroen tai makaamassa kirja edessään, kuurona ja sokeana koko ulkomaailmalle. Olisi voinut vaikka kaataa koko talon, eikä hän olisi sitä huomannut.” 

Näin kertoi eräs hänen tovereistaan. Mikään ei tuolloin kuitenkaan viitannut siihen, että hänestä tulisi suuri kirjailija. Se taival alkoi 1940, kun hän lähti tehdastöistä Tampereelta sotapalvelukseen kutsuttuna. Hän alotti Riihimäellä Koulutuskeskus n:o 3:ssa. Hänet lähetettiin muutamien muiden alokkaiden kanssa Lopella olevaan kansakouluun majoitettuun konekiväärikomppaniaan. Sieltä aliupseerikouluun Launosiin ja myöhemmin Ryttylään. Sitten hän siirtyikin Kiteen kirkonkylään.  Edessä oli rajavartiointitehtäviä. Kunnes sitten jatkosodan syttyessä hän lähti kiväärinjohtajana Jalkaväkiryhmentti 8:n 1. pataljoonan mukana valtaamaan Laatokan Karjalaa.

Lukiessani tätä vaihetta voin oikein hyvin kuvitella, miten Linnan kirjailijan identiteetti alkoi kehittyä. Hän tarkkaili luontoa, hän tutki ihmisluonteita. Se kaikki koettu näkyi sitten Tuntemattomassa sotilaassa.

Eipä muuta kuin lukemaan hämäläisiä kirjailijoita. Kirjoitin aiemmin Veijo Merestä, jonka juuret ovat vahvasti Hausjärvellä.  Mutta myös Väinö Linnan isoäidin isän puoleinen suku on sieltä lähtöisin. No ainakin niin kaukaa, kun pystymme kirkonkirjoista selvittämään. 

Kirjoitukseni perustuvat tiukasti rippikirjoihin. Toivoisin omaavani enemmän paikallistuntemusta.  Onneksi meillä on sentään Google Maps ja paikallishistoriat. 

Kuinka tärkeitä isoäidit ovat ihmisen perimän kannalta, siitä minulla on vielä paljon oppimista, kaikki.  Kun luen muiden Facebookin Suomi DNA-sivuilta kirjoituksia, kysymyksiä ja kommentteja, en todellakaan ymmärrä paljon mitään. Mielenkiintoinen näkymä aukenee ehkä vähitellen. Jokin merkitys äideillä ja isoäideillä silti on kaikista laiminlyönneistä ja naisten syrjäyttämisestä huolimatta. Ajatelkaapa vaikka sairauksien periytymistä. Tunnetuin on ollut hemofilia eli verenvuototauti, joka vainosi Englannin pitkäaikaisen kuningattaren Victorian jälkeläisiä ja eurooppalaisia kuningashuoneita. Englanninkielisessä Wikipediassa voit tutustua aiheeseen täällä. 

Opettelemista siis riittää monella taholla. Ehkä kirjoitan joskus myös blogiini jotakin havainnoistani.  Mutta nyt ensin jatketaan kärventymistä tässä helteessä, jonka voi unohtaa mukavilla tapaamisilla. Onneksi silloin tällöin sadekuurot kastelevat.