Monenlaisia polkuja

Kyllä minua harmittaa välillä, kun huomaan kirjoittavani aina uudelleen ja uudelleen samoista asioista. Käytän samoja kuvia ja samoja sanoja uudelleen. Kun olen jättänyt kirjoituksen taakseni, unohdan sen, mutta vuotta myöhemmin palaan taas aiheeseen. Sitä se vanhaksi tuleminen teettää.

Saman polun varrella on aina uutta ja uutta tutkittavaa. Sen opin jo lapsena, Mutta toisaalta on myös, että joka päivä tulemme vanhemmaksi. Kaiken lisäksi elämän paineet rasittavat muistia ja keskittymistä. Huomaan saman ilmiön itseni lisäksi myös muissa. Puhumme samat asiat toisillemme monta kertaa. Nuorempana se ärsytti erityisen paljon, nyt jo vähemmän.  Tässä iässä huomaa, että toinenkaan ei muista. Mutta jos aiheen ottaa puheeksi, niin sitten tämä sen kyllä kieltää. Enpä enää otakaan. Vanhenevat ihmiset pelkäävät yli kaiken vanhenemista ja korostavat omaa nuoruuttaan ja nuorekasta ulkonäköään verrattuna ikätovereihinsa. Totuus on silti se, että vanhuus tulee auttamatta.

Isäni ja hänen nuorempi veljensä samassa pihapiirissä, missä vietimme lapsuutemme, sisarukseni ja minä.

 

Minustakin on kivaa, kun joku sanoo minua nuoren näköiseksi. Äskettäin kampaajani luuli minun olevan vasta siinä noin 55 vuotias. Itse tiedän olevani vanha ja mielenkiinnoton harppu. Ihmiset ovat vain kohteliaita. Tänään luin lehdestä, että joku nainen piti valokuvanäyttelyä nimellä ”Näkymätön nainen”. Voisin kaivaa vanhan päiväkirjani esille ja kirjoittaa sieltä tekstiäni samaan aiheeseen liittyen. Enköhän joskus aiemmin kirjoittanut aiheesta bloginkin. Tove Jansson on kirjoittanut näkymättömästä lapsesta.

Näkymättömästä naisesta en muista nähneeni paljon kirjoituksia. Nainen muuttuu näkymättömäksi siinä noin viidenkymmenen ikävuoden korvilla. Muistan itse aivan hyvin sen ajan, kun itse muutuin.  Se oli joskus 1990-luvun lopulla, kun asuin vielä Helsingissä. Huomasin nyt, että olen tosin jo unohtanut sellaiset asiat, mutta silloin kun se aikanaan tapahtui, se kirpaisi. Tiedän myös, että muut naiset eivät jaa tätä mielipidettäni kuten eivät myöskään myönnä vanhentuvansa. Mutta kyllä niin vain käy. Ennen vanhaan, aikana, jota nyt kutsumme historiaksi, naisen näkymättömyys oli olemassa lähes syntymästä lähtien.

Googlasin myös hiukan varmistaakseni, etten todellakaan ole ainoa, joka tuntee käsitteen näkymätön nainen.  En löytänyt mitään niin mielenkiintoista, että laittaisin linkin tänne, mutta kyllä heitä on vanhojen naisten lisäksi muissakin ikäryhmissä. Taitaa olla, että aihetta myös tutkitaan. Ajatelkaapa sitä viisautta, mikä aiheen takana on.  Minua ihan pyörryttää. Ulkonäkö, terveys ja jopa se minun rakastamani historiallinen ulottuvuus, ne kaikki ja vielä paljon muuta löytyy. Naisen aivotkin ovat ihmeellisin asia maailmassa, tutkimaton erämaa.

En silti lähde maallikkona tutkimaan aihetta sen enempää vaan pysyttelen näkyvänä ja useimmiten myös näkymättömänä täällä blogissani. En koe silti enää olevani erityisen näkymätön. Tässä iässä jopa haluaakin jo häivyttää itseään, vaikka käyttääkin persoonaansa suodattimena tutkiessaan asioita.

Sotapolku

Netissä avattiin äskettäin Sotapolku-niminen palvelu.  Sen oman kuvauksen mukaan Sotapolku.fi on verkkopalvelu, joka syntyi uteliaisuudesta ymmärtää missä isovanhempamme kulkivat sotien aikana. Palvelussa voi etsiä tai lisätä sukulaisensa tietoja ja vaiheita sotien aikaan kartalla. Täytyy sanoa, että kyseinen projekti palautti minut taas tutkimaan lisää isäni valokuvia. Olen jatkanut pari vuotta sitten tekemiäni asioiden pinnallista kaivuuta. Täytyy myöntää, että kaikki pienikin paneutuminen aiheeseen aiemmin on vain kiitokseksi myöhemmin, koska tietomäärä ja ymmärrys on siinä välillä lisääntynyt.

Olen myös skannannut järjestelmällisesti noita isäni sota-aikaisia valokuva-albumeja, jotta voin evakossa ollessani jatkaa paneutumista tähänkin aiheeseen. Digitaalisuus on mahtava asia. Voin jättää paljon asioita taakseni kunhan ne vain ovat koneella tallessa.

Tänään sain aikaiseksi isäni sotilaspassin ja kantakortin tietojen perustamisen Sotapolku-palveluun. Löydät isäni tiedot täältä. Jonkin verran saatan jatkossa niitä vielä täsmentää tai sitten en. Äitini tiedot aion myös lisätä sinne. 

Isäni haavoittui vaikeasti Kaukjärvellä 17.6.1944. Hän oli sen jälkeen hoidettavana neljässä eri sotasairaalassa. Olen sotapolulle merkinnyt vain kaksi, koska kantakortissa oli aikojen suhteen puutteita. Sen mukaan hän oli ensin 43. sotasairaalassa ja siirtyi sieltä 35. sotasairaalaan ja sitten vielä 45.  sotasairaalaan.  Ennen joulua 1944 (21.12.) hänet siirrettiin 54. sotasairaalan ja 7.5.1945 Hämeenlinnan sp E, josta kotiutettiin 9.5.1945.

Oletettavasti jokin sotilaiden koulutuspaikka?

Sotasairaalat

Eli hän oli yhtäjaksoisesti haavoittumisen jälkeen sairaaloissa 18.7.1944 – 9.5.1945 lähes kokonaisen vuoden. Mainitut sotasairaalat olivat seuraavilla paikkakunnilla:

43. Sotasairaala oli Tiuruniemi Joutsenossa ja Rauhassa Lappeenrannan alueella (tässä linkki mielenkiintoiseen Villimiehen jäljillä blogiin, jossa löytyy kuvauksia näistä sairaaloista.

• isä kertoi samassa rintamalta tulevassa kuljetuksessa olevasta nuoresta miehestä, jolla olivat suolet ulkona

35. Sotasairaala oli Hämeenlinnassa, ilmeisesti useammissa rakennuksissa.

45. Sotasairaala on sairaaloiden listan mukaan Kristiinankaupungissa. Joten tässä on sitten virhe kantakortissa. Päiväyksen kohdalla on myös kysymysmerkki

.

54. Sotasairaala oli SPR:n sairaala eli nykyinen Töölön sairaala

Täältä on mahdollista tarkastaa sotasairaaloiden sijaintipaikat.

Isäni marssii siinä joukon edessä.

Valokuvat

Valokuvissa on paljon selvitettävää. Isäni on liimannut kuvia albumeihin aika mielivaltaisesti. En voi olla varma, että samalla sivulla olevat kuvat kuuluvat loogisesti yhteen. Olen juuri saanut skannatuksi yhden mustan albumin, jossa on välillä myös hänen partiokuviaan vuodelta 1932.  Rakennuksia on vaikea selvittää. Äitikin vilahtaa muutamassa valokuvassa. Liitän tähän blogiini muutaman kuvan.

Kirjeet

Onneksi olen ottanut talteen myös kasan isäni sodan aikana saamia kirjeitä. Niistä selvinnee ehkä jotakin, toisesta näkökulmasta joka tapauksessa. Rakentelen palasista mennyttä aikaa ja tutustun tuntemattomiin vanhempiini ja yritän ymmärtää.

Tuo kirkko takana taitaa olla Terijoen suuri ortodoksikirkko. Siellä lähellä JR 1 oleskeli asemasodan aikana. Vammelsuu ja Lempaalanjärvi, Valkeasaari....