Melkein kotinurkilla

Olipa taas kulttuuria täynnä oleva viikonvaihde! Teimme ensin perjantaina rengasmatkan Lappeenrantaan palaten kotiin Virolahden kautta. Pääkohteena oli tutustuminen Anna Kortelaisen kuratoimaan ”Avojaloin- näyttelyyn. Näyttely oli mahtava kokemus ja vietimmekin kahdessa museossa olevassa näyttelyssä ilman taukoja yhteensä 5 tuntia. Päätimme palata kaupunkiin ja näyttelyyn uudelleen myöhemmin syksyllä. 

Lappeenrannan linnoituksella 31.7.2015.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa reissu lähes tuntemattomille paikoille Lopelle. Voisin laittaa otsikoksi ”Paluu nuoruuteen” tai ”Menneisyyttä penkomassa” tai ties mitä kuten vaikkapa ”Portteja avaamassa”.  ”Melkein kotinurkilla” on neutraali ja sisältää kaiken muun.

Pälsin tiellä Lopen Sajaniemessä. Kuva auton ikkunasta.

Kotiin palattua googlasin tietoja matkaan liittyvistä aiheista ja osuin seuraavaan tekstiin (loppilaisen kansanedustaja Timo Heinosen blogissa),  joka sitten myöhemmin jatkettuani johdatti koko ajan eteenpäin. Väsymykseni oli matkojen jälkeen niin valtava, etten jaksanut syventyä heti kirjoittamaan, vaikka kuinka olisin halunnut. Monet muutkin asiat rasittavat juuri nyt mieltäni. Mutta eihän elämän olekaan tarkoitus olla helppoa.

Johan Henrik Foudila kirjoitti 110 vuotta sitten kirjasensa Lopen Pitäjä – kanteen:

”Pane tapaukset tallelle. Merkitse muitten varalle: Järjestäköön jälkeläinen. Tulevainen Täytelköhön, Viisas teot vertailkohon, Lapsille luettavaksi. Muistoksi muinaisten isien”.

Olipa lohduttava teksti! Kun nyt usein tuntuu, että käsittelen vain pientä osaa kaikesta siitä, mitä pitää koskettaa. Jos teksti on lohduttava se on myös ohje meille kaikille. Laitetaan asioita muistiin, säilöön tulevaa varten. Olemme lahjakkaita lukemaan ja kuuntelemaan muiden keräämää aineistoa. Kuljemme suurmiesten jäljillä kaikkialla. Heistä jää muutenkin jälkiä, mutta entä meistä pienistä ihmisistä?

Lopelle minut alunperin vei Markkulan sukuseuralaisten pieni tapaaminen. Olinhan joutunut tuossa keväällä Markkulan sukuseuran sihteeriksi ja sitä kautta aloittamassa karjalaisten juurien tonkimisen rinnalla myös hämäläisten juurien kaivamisen. Täytyy myöntää, että olen sitä tehnyt jo pidempään, mutta nyt se tuli virallisemmaksi.  Häme on lapsuuden ja nuoruuden paikka, omat maalliset juureni ovat syvästi siellä.  Enpä sitten yhtään ihmetellyt, että laulaessamme eilen Hämäläisten laulua, kyyneleet tulivat silmiini. Laulun sanat on kirjoittanut  Johan  Henrik  Erkko (1849 – 1906), joka oli syntynyt Orimattilassa ja kuoli Helsingissä.  J H Erkko rakensi 1902 itselleen kodin Tuusulan rantatien varrelle lähelle Aleksis Kiven kuolinmökkiä.  Siinä lähellä on myös Tuusulan kunnan omistama ranta-alue Fjällbo, jossa aina silloin tällöin tulee käytyä. Erkkola toimii nykyään museona, näyttelytilana ja siellä järjestetään erilaisia tapahtumia.

Jukka Relas, Sakari Pälsi seuran puheenjohtaja avaamassa näyttelyä.

Mutta menisinkö jo vihdoin asiaan? Tai mikähän se asia oikein onkaan? Tästä kirjoituksesta taitaa tulla yksi sekamelska, jossa hypin paikasta ja asiasta toiseen. Ajatusten kiinnikkeet mennä kiiruhtavat jo kirjoituksen edellä. Monet yhtymäkohdat tuovat aina uuden asian esille.

Olen vuosien mittaan kierrellyt Rengossa ja sen lähiympäristössä ja Lopella tuli käytyä lyhyesti myös viime vuonna. Nyt mainitsemani tapaaminen oli järjestetty Hämeen Heimojuhlan yhteyteen, jota vietettiin Sakari Pälsin hengessä. Samanaikaisesti juhlittiin Lopen päivää.  On jännittävää ja mukavaa sulautua vieraiden ihmisten joukkoon ja oppia tuntemaan uusia asioita.  Olimme molemmat siellä kuin kalat vedessä.  Vähän piti pohtia paikkoja ja niiden sijoittumista, vaikka niitä etukäteen kartoista katselenkin (tapani mukaan), mutta en koskaan laita mieleeni, koska haluan säilyttää muistini luovuudelle.

Juhlapäivän ohjelma alkoi juhlan avajaisilla Lopen kirjastossa.  Osa vieraista lienee aloittanut sen jo jumalanpalveluksella Lopen kirkossa. Aiemmin mainitsemani Juho Henrik Foudila oli aikoinaan vuosina 1890- 1918 Lopen seurakunnan pappi. Hän oli ollut sitä ennen seurakunnan kappalaisena viisi vuotta. Hän muutti nimensä Juho Henrik Tuoriksi 1906. Hänen aikanaan 1914  ilman vakuutusta ollut Lopen kirkko paloi. Kirkkoherra surmattiin punaisten toimesta ampumalla sairasvuoteellaan pappilassa 65-vuotiaana  helmikuussa 1918. 

Ehkä nyt jumalanpalveluksessa saarnasi viimeisin kirkkoherra Tuomas Hynynen, joka valittiin kirkkoherraksi 2007. Vaalissa hänelle hävisi Ulla Rosenqvist, joka toimii nykyään Tuusulan seurakunnan kirkkoherrana. Täältä löytyy lisää tietoa Lopen kirkollisen elämän historiasta.

Sakari Pälsin seura oli pystyttänyt kirjastoon upean näyttelyn ”Täällä kirjani syntyivät”.  Näyttely kattoi hyvin Sakari Pälsin elämän vaiheet.  Lopen kirjasto on paikka, jonne minunkin on usein pitänyt lähteä käymään syystä, että siellä on mm. Markkulan sukuseuran 2009 kuolleen sukututkija Rauli Tammelan  loppilaisia  sukuja käsittelevä Tammenjuuri-sarja.  Nyt ovella tapasimme Lopen entisen kirjastotoimenjohtajan Tarja Toivosen, joka muun muassa kertoi meille tien loppilaisen kirjailijan Juhani Peltosen haudalle. 

Avajaisten jälkeen juhla jatkui Sajaniemen Taidemäellä, jossa oli mahdollisuus syödä keittolounas ja tutustua erilaisiin näyttelyihin. Näiden jälkeen alkoi varsinainen pääjuhla paikalla olevassa katetussa ulkoilmateatterissa.

Sajaniemessä olin käynyt kerran aikaisemmin joskus 1970-luvulla (1976 ehkä), kun kauppaopistoaikainen ystäväni asui siellä jonkin aikaa.  Otin siellä muun muassa kuvan tyttärestäni kaniinin kanssa; se kuva on ollut lempikuviani kautta aikojen.  Vaikka muistan kuvan nyt hyvin ja olen joskus kehittänyt siitä itsekin valokuvan, en kuitenkaan ole tähän päivään mennessä skannannut sitä.  Enkä sitä nytkään tähän etsi, koska silloin tämä juttu jäisi kirjoittamatta.

Tuntemattoman taiteilijan ,maalaus näyttelyssä kuvaamassa  Pälsin hautaa.

Taidemäellä joku oli laudoista rakentanut jonkinlaisen alun entisaikojen rysästä. Siinä sitten eräs nainen sanoi, että kun karjalaiset tulivat, niin he kalastivat Lopen järvet  tyhjiksi kaloista. Niillä karjalaisilla kun oli niin tehokkaat kalastusvälineet.  Senaikaiset rysät eivät kyllä olleet laudoista sahattuja.  Olisikin kiva nähdä, millaisia vehkeitä ne olivat. Vaikka olen kannakselaisten  kalastajien sukua, en ymmärrä kalastamisesta mitään. Äitini olisi kyllä osannut kertoa.

Myöhemmin pääjuhlan ohjelmanumeroiden yhteydessä tuli myös hyvin esille Lopen yhteys Karjalan kannakselle. Sakari Pälsi oli arkeologi ja erityisesti kivikauden asiantuntija.  1913 - 1914 Antrean Korpilahden kylästä löydettiin kaivauksissa Suomen vanhin esihistoriallinen esine, Antrean verkko. Se on edelleen yksi maailman vanhimmista esihistoriallisista esineistä.  Radiohiiliajoituksen mukaan se on ajalta 8500 eaa. Silloin nykyisen Suomenlahden paikalla oli Anculys-meri. Täältä löytyy tästä verkosta lisää tietoa.

Kotiseutuneusos Ahti Gåpå ja FT Jukka Relas kertomassa tilan historiaa ennen ja nyt lähellä Loppijärven rantaa.

Verkko tallennettiin Suomen Kansallismuseoon. Sakari Pälsi oli Kansallismuseossa esihistoriallinen osaston johtajana ja myös Museoviraston edeltäjän Muinaistieteellisen toimikunnan johtajana. Museoviraston nykyinen pääjohtaja Juhani Kostet olikin kutsuttu pitämään juhlapuhe ja selvittämään meille mikä oli ”Pälsin kuoppa”.  Olikin mielenkiintoinen puhe. 

Loppi-seura ry:n puheenjohtaja Eeva Sahari oli aiemmin lausunut tervehdyssanat. Olinkin nimen Sahari osalta kysymysmerkkinä, mutta  heti alussa selvisi, että kysymyksessä on vanha loppilainen talonpoikaistalo ainakin 300 vuoden takaa. Kuolemajärvellä kun on myös Sahareita. Sekin on vanha suku. Itselläni on talletettuna Hatjalahden Sahareita aina 1700-luvun alkupuolelta.

Siinä välillä Seppo Lankinen ja Seppo Soittila soittivat haitaria ja jutustelivat tarinoitaan.  Siinä sitten kävi ilmi, että toisen Sepon  vaari oli Antreasta, kun Lopelle asutettiin antrealaisia.

Pälsin tilalla Sajaniemessä. FT Jukka Relas oikealla kertoo tilalla olevasta uhrikivestä.

Sakari Pälsi oli varmaan tunnetuin kirjailijana hienoista pikkupoikajutuistaan, joita hän kirjoitteli myöhemmin elämässään.  Yhden jutun;  ”Minä olin pikkuinen vielä”  meille luki Markku Siivola, Vilho Siivolan poika.  Olipa kaunis ja lämminhenkinen tarina,

Päivä jatkui vierailulla lähistöllä sijaitsevalla Pälsin tilalla, jonne juhlaväkeä kuljetettiin linja-autolla. Me menimme omalla autolla, tarkoitus kun oli vielä jatkaa Pälsin haudalle Lopen vanhan puukirkon mäen alla.  Sakari Pälsin lapsuuden pihapiireissä runsasta joukkoa opastivat kotiseutuneuvos Ahti Gåpå ja tutkija Jukka Relas. Olipa mielenkiintoista!

Olisiko se voinut olla tämä?

Ukkonen lähestyi. Yritimme Lopen hautausmaalle, mutta lähestyvä sade ja väsymys ajoivat meidät jatkamaan matkaa. Edes huoltoaseman kahvila Lopella valtatien reunalla  ei ollut auki.  Todennäköiseti juuri sillä paikalla kävimme aikoinaan, ystävättäreni ja minä  Lopen poikia kyttäämässä  kesäretkillä pyöräiltyämme sinne kotikylästämme Ojajärven kautta. Matka oli melko lyhyt, mutta Loppi jäi kuitenkin vieraaksi.  Nyt myös Lopen vanha Pyhän Birgitan kirkko eli Santa Pirjon kirkko ja Sakari Pälsin hauta jäivät edelleen käymättä.

Lopen vanha Santa Pirjon kirkko kuvattuna harmaana toukokuisena päivänä 2014. Tein sinne silloin pikakäynnin tullessamme Lopen Räyskälästä Marskin majalta.

Näitä kirjoittaessani eteeni tuli myös Urho Havumäki, suomen kielen lehtori, opettajani Hämeenlinnan yhteiskoulussa. Hän oli oli syntynyt Lopella 1904 ja kirjoittanut kotipaikastaan. Muistan hänet hyvin. Erääseen sinikantiseen päiväkirjavihkooni olen kirjannut: ”13.1. Havumäki, entinen suomenopettajamme kuoli.”. Vuosi oli 1961. Hän oli alle 60-vuotias. Jossakin albumissani on valokuva hänestä puhujanpöntössä Renko-juhlissa. Hän taisi loppilaisena olla puhumassa myös Lopen juhlissa.

Taisin sittenkin kuvata silloin toukokuussa 2014 myös sen Sakari Pälsin haudan. Olisiko se tuo kivi kuvan vasemmassa alanurkassa?

Sakari Pälsi monipuolisena ihmisenä liittyy myös valokuviin. Hän kirjoitti kirjan ”Näppäilkää hyviä kuvia - käsivaraisen pikavalokuvauksen opas, 1930”. Jussi Aalto, valokuvaaja, tunnettu muotokuvistaan on vuorostaan kirjoittanut kirjan  ”Sakari Pälsi näppäili hyviä kuvia. Helsinki: Otava 1985.” Monipuolisista ihmisistä riittää moneen vielä heidän elämänsä jälkeen.