On se vaan kumma, että joskus siirtyy hetken oikusta, mielessä olevasta raosta tai jostakin ajatuksesta menneeseen aikaan. Se ei tietenkään minun kohdallani ole kovin erikoista, koska useimmiten oleskelen juuri ajatuksissa. Niitähän riittää. Kun vielä ottaa valokuvat avuksi, niin kokonainen maailma avautuu edessäni. Saan usein johdattavia vaikutteita myös muiden ajatuksista ja kirjoituksista. Silti lopputulos on jotakin aivan muuta, se on minun näköistäni. Lukijani sanoisi tähän: Niinhän se on meidän muidenkin osalta.
Kuvaaja Alex |
Elokuun alku on erityisen kiehtovaa aikaa. Kesä ei ole vielä loppunut eikä syksy alkanut. Aamuisin saan eteeni juuri tietyn päivän valokuvia, joista saatan valita postauksia Instagramiin. Olen tehnyt kuvavalintoja tiettyihin kansioihin joskus aiemmin, syystä tai toisesta. Joskus kannattaa palata kuvien lähteelle saakka (eli sille ulkoiselle levylle, jolle olen tallentanut valokuvat), jolloin mieleen palautuu paljon lisää. Tällaisena aikana sekin on kuin aarrearkun avaamista. Joka päivä ei halua eikä voi lähteä seikkailemaan jonnekin. Kaiken lisäksi minulle, kuten monella muullakin on halu välttää ihmisjoukkoja. Olen jopa alkanut inhota kaikkia somepostauksia, joissa ihmiset esittelevät laajoja matkojaan Suomen eri kolkille. Toivon, että he kaikki lähtisivät pian taas ulkomaille, niin kauas, missä pippuri kasvaa. Silloin saattaisin jopa tehdä vihdoin retken, vaikka sinne Kolille, josta olen puhunut vuosikausia. Toisaalta sekään ei enää kiinnosta.
Elokuun alussa 2009 kävin erään ystäväni kanssa samoilemassa Nuuksiossa. Sinä kesänä otin vastaa kaikki mahdolliset ehdotukset lähteä jonnekin, koska elin todella vaikeaa aikaa. Vietin myös paljon aikaa kukoistavassa puutarhassani joko yksin kameran kanssa tai ystävien, naapurien kissojen, oravien ja fasaanien kanssa. Kävin tyttäreni ja tyttärentyttäreni kanssa ostoksilla Helsingissä. Koulun alkaessa saattelin lastenlastani kouluun, koska hänen koulutiensä kulki kotini ohitse. Hän oli silloin 9-vuotias eli samanikäinen kuin tämän kesän uintikaverini, pikkuveli.
Vaikka oma elämäni oli sekaisin, niin maailma oli muilta osin mallillaan eikä minulla ollut mitään vaikeuksia olla silloin ihmisten keskellä. Puutarhan kukkamaa oli täynnä kurkkuyrttiä, jota siinä oli joskus aiempana kesänä kasvanut muutama kappale. Sittemmin maata muokatessa siemenet levisivät koko alueelle ja tuloksen näkee kyllä valokuvista. Siellä kasvoi myös paljon silkkiunikkoja, klarkiaa ja muitakin kukkia. Piha vilisi perhosia. Välillä siivosin varastoja ja tein kaikenlaista hyödyllistä.
Tämä muistelu ja valokuvieni esittely on tietenkin sitä sarjaa eli EVVK eli ei voi ketään muuta vähempää kiinnostaa. Sitä samaa sarjaa on sukututkimus, siitä puhuminen, historiainnostukseni, filosofia ja moni muu asia. Asiahan on niin, että emme tunne toisiamme emmekä ole kiinnostuneita toisistamme tipan vertaa. En tarkoita missään nimessä, että minä en olisi. Samoin purkaukseni ei koske kaikkia yleensä.
Olen blogeissani silloin tällöin kirjoittanut, että kaipaan syvällisiä keskusteluja ja sitä, että ihmiset kertoisivat itsestään oleellisia asioita. Voi toki olla, että ihmiset eivät aina tiedä, mitkä asiat ovat syvällisiä tai oleellisia. Tai toisaalta me olemme kaikki loputtoman erilaisia. Siksi harvoin kohdallemme sattuu sellaisia ihmisiä, jotka ymmärtävät, mitä minä tai yleensä joku muu tarkoittaa. Kohtaamiset ovat myös hyvin lyhyitä eikä ihmisillä ole enää pitkäjänteisyyttä ja kykyä asettua pidemmäksi hetkeksi paikoilleen. Meillä on aina kiire, vaikka aivan hyvin lyhyessäkin ajassa voi mennä syvälle. Toisaalta emme myöskään osaa enää kommunikoida sillä tavalla, koska tunnemme, ettei ole aikaa puhua niin, että toinen kuuntelisi. On aikamoista vaatia, että ihmiset muuttuisivat ja tulisivat ulos itsestään.
Kuvaaja Alex |
Meistä jokaisen on hyvä purkaa ajatuksiamme. Se voi olla joskus vaikeaa jopa saman perheen sisällä, koska olemme useista asioista täysin eri mieltä. Minä olen aina halunnut välttää konflikteja asioista, joista ei kannata riidellä tai väitellä. Nyt tämä ominaisuus minussa on entisestään korostunut.
Poikkesin äskettäin Porvoossa tyttäreni ja pikkupoikien kanssa. Tyttäreni ajoi tietenkin kaupungin keskustaan. Itse asiassa olin kauhistunut kaikesta ihmispaljoudesta, vanhan kaupungin kaduilla oli melkein vaikea kulkea, koska niin monet muut olivat myös päättäneet lähteä Porvooseen. Kävimme rannassa syömässä jäätelöt ja ajoimme Näsinmäelle, jossa on suuri hautausmaa. Aloin heti Alexin kanssa suunnitella uutta retkeä Porvooseen. Silloin tutustuisimme Näsinmäkeen paremmin ja kävisimme myös Linnamäellä, joka on hiukan vanhan kaupungin ulkopuolella. Ehkä veisin Alexin myös Johan Ludvig Runebergin kotiin, jossa itse olen käynyt parikin kertaa. Nyt ehdimme käydä vain Runebergin isolla haudalla Näsinmäen hautausmaalla. Huomasin kyllä, että siellä on myös Eugen Schaumanin hauta, mutta olimme silloin jo lähdössä. Kerroin kyllä autossa tarinaa Eugen Schaumanista. Olen nimittäin kuvannut hänen veristä paitaansa Kansallismuseossa ja käynyt muistomerkillä Malmin hautausmaalla, jonne hänet aluksi haudattiin. Vanha kaupunki kauppoineen ei jaksa nykyään minua sen enempää kiinnostaa. Nyt pojille oli tärkeintä käydä Brunbergin suklaakaupassa. Uudella käynnillä veisinkin Alexin Brunbergin tehtaanmyymälään.
Minua kauhistuttaa hiukan se, että olen jo liikaa oppinut elämään ja suunnittelemaan asioita vain mielikuvituksessani. Silti olemme sen jälkeen ehtineet tehdä muutamia pikkuretkiä kuten jo monena aiempana vuotena. Aikanaan tein retkiä myös hänen isoveljensä kanssa, mutta niistä ajoista on jo kymmenen ja enemmän vuosia. Jonakin päivänä lapsenlapsetkaan eivät enää lähde mukana retkille. Mummin askel lyhenee entisestään. Täytyy jo nyt myöntää, että aivan kaikkeen en lähde mukaan. En lähtisi enää mihinkään huvipuistoon kuten aiemmin oikein kinusin päästä jonkun lapsen kanssa Linnanmäen vuoristoradalle.
Kuvaaja Alex |
Yöuneni ovat halunneet ohjata minua jatkamaan tutkimuksiasi kotitalojeni historiasta. Helsingin Sanomien elokuun kuukausiliitteen artikkeli Isovihan ajasta innosti minua jatkamaan muutenkin 1700-luvun historiassa. Kuun lopussa tulee kuluneeksi 300 vuotta isovihan päättäneestä Uudenkaupungin rauhasta.
Aiheesta Isoviha olen kirjoittanut pari kertaa ja joskus sivunnut sitä. Yleensä kaikissa artikkeleissa ja kirjoissa jätetään Karjalan alue pois. Joskus syyksi sanotaan, että se eroaa muusta Suomesta. Toisaalta alue menetettiin Uudenkaupungin rauhassa 1721. Samalla vihjataan, että Karjala ei ole ollut Suomea. Minua se aikakausi on kiehtonut erityisesti. Kirjoitin siitä, kun Pietari Suuri valloitti Viipurin kesäkuussa 1710. Täältä pääset lukemaan blogini ”Vuosisatojen takaa”.
Pohjanmaan kansan kauheat kokemukset, ihmisten viennit orjiksi ylittivät ehkä maaseudun karjalaisten kokemukset. Viipurilaisilla lienee ollut erityisen vaikeata. Samoin Koivistolla, jossa venäläiset polttivat mm. Koiviston kirkon ja jatkoivat myös muualle Suomen saaristoon kuten Porvooseen. Vuosi oli 1707. Kaivoin esiin 1930 julkaistun Suomen kansan aikakirjat IV osa 1680–1721. Alaotsikkona on Suomalaisen historiallisen kirjallisuuden ja Carl Grimbergin suurteoksen pohjalta esittänyt Einar W. Juvelius, myöhemmin Juva. Tässä linkki Wikipediaan. Meillä on erityisen yleistä, että kaikkia aikoinaan tehtyjä historian tulkintoja väheksytään, pidetään virheellisinä jne. Luen niitä kiinnostuneena, koska joskus saan niistä uutta täydentävää tietoa.
Kuvaaja Alex |
Samanaikaisesti Pietaria rakennettiin. Syksyllä 1702 venäläiset olivat valloittaneet Pähkinälinnan. Em. kirjassa on mielenkiintoinen kuva linnan piirityksestä. Samoin kirja sisältää kertomuksen eräästä miekasta, jonka oli omistanut eräs ruotsalaisten luutnantti Kilian Wilhelms, joka oli räjäyttänyt laivansa miehistöineen päivineen, koska ei halunnut antautua. Todistajan mukaan tsaari Pietari kantoi kyseisen luutnantin vaatimatonta miekkaa vyöllänsä muistomerkkinä ensimmäisestä meritaistelusta, jonka venäläiset olivat voittaneet. Silminnäkijöiden mukaan miekka pysyi Pietarin vyöllä aina 1722 saakka.
Etsin tovin erästä kirjoittamaani blogia Laatokan etelärannalla olleesta ”Laatokanlinnasta”. En löytänyt, ehkä olen kirjoittanut sen aikanaan vanhaan blogiini. Täältä pääset katsomaan tietoja siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti