Ilman kasveja ei maailmassa olisi muuta elämää, ei olisi ihmisiä eikä eläimiä. Loppujen lopuksi kasviksi muuttuminen voisi olla ihmisen elämän paras tulevaisuuden kuva. Olisimme silloin ylläpitämässä elämälle välttämätöntä ilmakehää. Olemisemme on kaikin tavoin kietoutunut riippuvuussuhteeseen kasvimaailman kanssa.
Minun oli aikomus laittaa tänne valokuvia, joita olen ottanut kotienin ikkunasta. Juutuin sensijaan 2009 valokuviin, joista kuvitan nyt blogini. Tässä olen kotipihan syreenipuun alla 30.5.2009 |
Emanuele Coccia: Kasvien elämä – sekoittumisen metafysiikkaa. Mainitsin tämän kirjan postauksessani 1.5.2021 ”Yhteinen maailmamme”. Olin katsonut aiheeseen liittyvän videon. Olin häikäistynyt ja lumoutunut. Luonnon ilmiöt ovat niitä harvoja asioita, jotka nykyään lumoavat minut erityisesti. Aiemmin sellaisia asioita, ilmiöitä ja tapahtumia oli paljon enemmän. Olen hiukan huolestunut siitä laahaavasta välinpitämättömyydestä ja vetelästä olotilastani, joka on ripustautunut minuun. Johtuuko se vanhenemisesta ja sen mukanaan tuomasta liiasta tarkkanäköisyydestä tai ylenmääräisestä yksinolosta ja sen tuomasta arkuudesta. Ihminen tarvitsee katsomatta ikään tai mihinkään muuhunkaan asiaan aina häikäistymistä ja innostumista.
27.9.2009 miten paljon iloa erilaisten kasvien täyttämä ja meitä ympäröivä maailma tuottaakaan iloa. Tieni vie edelleen näille samoille paikoille. |
Olisiko kasveihin kiintyminen ja epätietoisuus siitä, mistä se alkaa ja mihin se vie ja loppuu, se jokin, mitä kohti olen yrittänyt mennä koko elämäni? Se ei olekaan kasvien nimet, suvut ja DNA, joita minun pitäisi tutkia vaan se on se kokonaisuus, filosofia niiden takana. Ilmakehä, ilmasto, luonto.
Ne ovat sanattomia asioita, mutta tärkeämpiä kuin mikään muu. Ilman niitä emme voi olla eikä meitä ole olemassa. Olemme hengissä ja hengitämme. Olemme rajattomia. Kaikki liittyy kaikkeen. Tätä ei saa tuhota.
1.10.2009 kovin tuttu paikka edelleen. Jatkossa aioinkin valita useammin sateisen, sumuisen sään, koska haluan olla yksin... |
Jossakin kirjassa mainittiin kasvien olevan toisia. Samoin on sanottu naisista ja useista valtavirrasta poikkeavista ihmisistä ja vähemmistöistä. Toiseuden käsite oli minulle aiemmin vieras, mutta opiskelun yhteydessä se tuli usein esille ja ihmettelin sitä. Ehkä vieraus tulikin siitä, että kuuluin joukkoon, joka on aina ollut toinen. Toisena oleminen oli luonnollinen olotila kuten se on ollut pitkälle joukolle esiäitejä.
Mutta että myös kasvit. Sekin on aivan loogista. Riittää taas, kun katselen työpöytäni edessä olevasta ikkunasta näkyvän puiston koivuja. Ne eivät voi mitään sille, että tuulen tuivertaessa ne heiluvat kiivaasti. Kun sataa, ne ottavat vastaan sateen. Vuodenajat käynnistävät niissä sisäsyntyisen prosessin. Jotta ne voivat jatkaa elämäänsä, ne seuraavat koko ajan ympäristöään ja alkavat jo keskellä kesää valmistautua tulevaan. Ne tunnistavat päivän lyhenemisen, sään, ympärillä liikkuvat olennot, muut kasvit, eläimet ja ihmisen, joka käy välillä silittämässä niiden kaarnaa. Lehtien väri muuttuu, niitä alkaa tippua maahan. Meille ne ovat yleensä vain olemassa ja niiden muuttuminen on luonnollista ja arkipäiväistä. Ovatpa ne nyt vielä kovin vihreitä huolimatta kuivasta kesästä!
25.5.2009 tuttu polku edelleen. |
Kunnes eräänä päivänä ymmärrämme. Sydän sykähtää ja maailma asettautuu oikeille uomilleen. Niin on tarkoitus. Ne ovat aina olleet suojelemassa meitä, toisena, erilaisena. Ne ovat ilmakehämme, joka pitää meitä hengissä. Kun ihminen muuttuu kasviksi, hänestäkin tulee toinen, hän lähestyy silloin kuolemaa. Sanonta on tuntunut minusta pahalta, mutta oikeastaan se ei ole paha. Tajuaako ihminen, milloin hän alkaa muuttua toiseksi?
Jos ihminen on koko elämänsä ollut toinen, siinä ei ehkä olekaan ymmärtämistä. Silmilläni olen aina elänyt ja hengittänyt luontoa ja kasveja. Omakotitalossa työpöytäni piti myös olla ikkunan ääressä. Se tuli vuosien myötä entistä tärkeämmäksi. Silmäni ja koko olemukseni imivät aina kuumeisesti puutarhan kasveja, niiden kehitysvaiheita ja vuodenaikojen vaihtumista joko ikkunasta tai niiden keskeltä. Tarvitsin niitä.
31.5.2009 Nyt näköala on peittynyt eli vastaavaa kuvaa on vaikea ottaa. Siis edelleen pidän samoja vaatteita... |
Muutkin ihmiset tuntuvat tarvitsevan ja elävän niitä. Kaikki eivät kuitenkaan ymmärrä yhteyttä.
Kävin äskettäin pitkästä aikaa kirjastossa, joka on erityisen lähellä kotiani. Palautin muutaman kirjan ja olin varannut alussa mainitseman kirjan, joka on viime vuonna ilmestynyt suomeksi Jussi Palmusaaren suomentamana ja Tutkijaliiton julkaisemana. Toinen kirja, jonka olin varannut oli Ilja Repinin elämänkerta. Huomasin, että en millään pääse Ateneumin näyttelyyn, sillä kaikki ajat elokuulle ovat jo varattuja. Enkä missään nimessä jaksaisi jonottaa museon ulkopuolella. Kumma kyllä, käsiini osui muita kasvien elämään liittyviä kirjoja mm. Stefano Mancuson ”Kasvien vallankumous”. Huomaan nyt, että kirja on ollut minulle lainassa myös kesäkuussa 2018, mutta taidan lukea sen nyt ajatuksella. Kirjoitin nimittäin siitä täällä ja myös täällä.
7.9.2009 |
Onhan aihe jo kiertänyt ympärilläni vuosikausia. Kun vain jaksaisin keskittyä ja syventyä. Aikaa on parina viime vuotena kyllä annettu, kun lähes kaikki muu toiminta on jäänyt taka-alalle. Kuuntelin myös äskettäin pari esitystä Sastamalassa olleista Vanhan kirjallisuuden päivistä. Kalenterini sivulle ilmestyi taas monta muuta luettavaa kirjaa.
Saatan käyttää erilaisia käsitteitä väärin, koska muokkaan niitä oman ajatteluni ja vajavaisen käsityskykyni mukaan. Emanuele Coccia kirjoittaa luvussa 1:
”Kasvia ei voi erottaa – sen paremmin fyysisesti kuin metafyysisestikään – maailmasta, joka ottaa sen vastaan. Se on intensiivisin, radikaalein ja paradigmaattisin maailmassa-olemisen muoto. Kasvien tutkiminen merkitsee maailmassa-olemisen ymmärtämistä. Kasvissa ruumiillistuu läheisin ja perustavanlaatuinen suhde, jonka elämä voi muodostaa maailman kanssa.” jatkuu
ja lopussa ” Emme voi ymmärtää kasvia ymmärtämättä, mitä maailma on.”
Toivon ymmärtäväni vielä paljon lisää filosofisen kirjan sisällöstä.
Mitä muutakaan tässä juuri nyt, kun normaali aika ei taida palatakaan.
7.9.2009 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti