Parin päivän lumikaaos on pian vain muisto. Sen perään on luvattu hurjia pakkasia, mutta niistäkin selviämme. Lumen tupruttamista kutsuttiin Toini-myrskyksi tai meillä Toini-pyryksi, joskus Toini-myräkäksi, koska se sattui Toinin päivänä. Se sain minut silloin soittamaan Toinille, joka pian täyttää 93 vuotta. Kaiken lisäksi olin sopinut auton huollon keskiviikolle 13. päivä. Mutta kauheista lumikinoksista on ennenkin selvitty. Ajattelin.
Kaivoin auton esiin ja saman jouduin tekemään parikin kertaa. Lunta oli tullut kahtena vuorokautena ainakin puoli metriä, osittain kasautuneena. Kaiken lisäksi lumenauraajat eivät ehtineet putsata lähiteitä eikä pihoja kuin hetken, kun piti kiiruhtaa jo muualle.
Paikalta poispyrkijän on siksi käytettävä lapiota ja kolaa ennen kuin pääsee kiemurtelemaan lumisille kaduille. Liukastakin on eli on paras ajaa hiljaa, jotta ehtii pysähtyä liikennevaloissa. Onnistuin viemään autoni luvattua aiemmin huoltofirmalle ja sain tyttäreni kuljettamaan minut sieltä kotiin ja iltapäivällä, kun auto on valmis, hän lupasi lapsia koulusta ja päiväkodista hakiessaan viedä minut hakemaan autoni. Sitä ennen pitää käydä vielä siivoamassa autopaikkaa pihalla. Huollon jälkeen ajan katsastukseen ja sitten kauppaan.
Parin päivän säänsärkyjen takia oma olotilani ei myöskään ole ollut paras, mutta kiitin itseäni, että jaksoin tehdä kaiken. Kyllä me ihmiset olemme tarpeen vaatiessa sitkeitä ja tehokkaita, vaikka välillä on usko vähissä. Kaiken lisäksi pitää koko ajan muistaa korona, jonka pelätään alkavan uuden mutaation myötä räjähtävän käsiin tartuttaessaan ihmisiä entistä enemmän.
Nyt alkaessani kirjoittaa uudelleen, on jo seuraava päivä kääntymässä iltapäivään. Eilinen ponnistelu vei kaikki voimat eikä väsymys ole vieläkään hellittänyt.
Näin some-aikana meillä on tapana näyttää elämässä vain kaikki positiiviset puolet ja onnistumisista on hyvä iloita. Ihmisellä on silti paljon asioita, jotka kaivertavat mieltä, vaikka saakin useimmiten kaiken onnistumaan omin voimin, yksin. Ollen kyllä raottanut täällä myös ikävämpiä asioita. Tapani mukaan en kuitenkaan ole koskaan jäänyt niihin vellomaan sen enempää. Tämä aika, jota nyt elämme, voi olla erityisen vaikea monelle sellaiselle ihmiselle, jolle muiden seura on elinehto. Minähän en ole sellainen, vaikka seurallinen olenkin. Tunnen monia muitakin ihmisiä, jotka viihtyvät omassa seurassaan oikein hyvin.
Mutta en nyt aio kirjoittaa tästä sen enempää. Tällainen laiska päivä on omiaan tutkimusten jatkamiseen, lempipuuhaani. Toisaalta ajattelin tänään vihdoin leipoa korvapuusteja pitkästä aikaa.
Suomi odottaa rokotuksia. Osuin SSHY :n jäsensivulla ollessani piirilääkärien pitämiin rokotusluetteloihin 1900-luvun alussa. Rokotusaihe on nyt erikoisen ajankohtainen.
1900-luvun alussa ja sitä ennen isorokkorokotus oli tullut Suomessa pakolliseksi alle 2-vuotiaille. Erityisen paljon isorokkoon kuoli 1910-luvulla. Suomessa isorokkorokotuksia jatkettiin aina vuoteen 1980. Viimeinen tautitapaus maailmalla on THL:n mukaan ollut 1977. Sitä ennen siihen kuoli maailmassa 2 miljoonaa ihmistä vuosittain. Koronaan on nyt olla kuollut jo reilut 2 miljoona ihmistä.
Täältä voit käydä tarkistamassa, mitkä rokotukset olet ehkä saanut. Siellä kerrotaan myös, mistä saakka rokotuksia on annettu. Yleensä ne ovat muistinvaraisia, koska rokotustodistukset saattavat olla kadonneet. Nykyaikana lapset saavat huomattavan paljon erilaisia rokotuksia. Minun ikäluokkani joutui puolestaan sairastamaan useimmat rokkotaudit. Isäni pitämä lapsuuteni ”Ensi askeleet” kertoo synnyttyäni sairaalassa saamastani Calmette-rokotuksesta. Se annettiin vuodesta 1941 alkaen lapsille tuberkuloosia vastaan. Lisäksi minut oli rokotettu Kaloisten koululla isorokkoa vastaan. Olin sen jälkeen saanut erityisen pahan krampin, joka oli pelästyttänyt vanhempani. Todennäköisesti olen saanut myös hinkuyskää, kurkkumätää ja poliota vastaan rokotukset.
Naapuri 31.1.2010 urakan edessä
Isorokkorokotus herätti minussa myöhemmin valtavia tunteita, koska en antanut 1969 syntynyttä tytärtäni rokotettavan. Muistaakseni siitä oltiin minuun yhteydessä jossakin vaiheessa, oletan sen olleen Saksassa asuessamme. Ehkä saimme siitä huomautuksen myöhemmin myös Suomessa, sillä rokotuksia annettiin 1978 saakka. Rokotuspäiväkirjoihin kirjattiin 1900-luvun alussa rokotuksesta kieltäytyneet.
12.1.2010 ystävän kanssa lenkillä. Teki mieli liittää tähän muutama kuva talven alusta 2010, koska se oli ensimmäinen kunnon talvi, jollaista en ollut kymmenen edellisen vuoden aikana kokenut.
Isorokko oli kauhea virussairaus eikä siihen ollut hoitokeinoja. Siitä hengissä säilyneet saivat kasvojen rokonarpien lisäksi kärsiä muistakin ongelmista kuten nyt osa Covid-19-taudista parantuneista. Tämän linkin takaa löydät lisää tietoa isorokosta kirjoitettuna nykyisen koronapandemian aikana. Samoin täältä.
Palaan tuohon 1900-luvun alkuun ja rokotuspäiväkirjoihin. Näköjään Rengon lukkari/kanttori on kelvannut rokottajaksi. 1905 hän on vielä esiintynyt nimellä J.M. Grönroos. Nimensuomennuksen jälkeen nimi on J. M. Saloranta. Nimenlyhennys tulee nimistä Johan(nes) Mikael). Rengon historian mukaan hän toimi kanttorina 1891-1947 ja oli erityisen aktiivinen myös kunnan tehtävissä. Hänen sukujuurensa eivät olleet alun perin Rengossa.
Se oli siihen aikaan eli 12.1.2010
Renko kuului Hämeenlinnan piirilääkärin alueeseen. Rokotuspäiväkirjat ovat hyvin tarkkoja. Niissä kerrotaan rokotteen lähde esim. ”vasikka 14”. Rokotus suoritettiin pitäjän taloissa kylittäin. Alkuvuosina Vehmaisissa rokotuspaikkana oli Eskolan talo. Eskolan tuleva isäntä vuoden 1910 lopussa syntynyt Väinö, jonka hyvin muistan, rokotettiin 19.6.1911. Rokotuksen yhteydessä mainitaan isä, rippikirjan sivu, rokotteen lähde, tarkistuspäivä ja tarkistajan nimi. Kunkin rokotusrupeaman lopussa on kirkkoherran merkintä, milloin tiedot on viety kirkonkirjaan. (rokotuspäiväkirjat 1905-1912)
Vuosina 1913–1915 rokotuksia Rengon Vehmaisten kylässä tehtiin isoisäni Kalle Siukolan talossa.
Tuusulanjärvellä 25.1.2010
Kun asiaan perehtyy, huomaa kyllä, että rokotusten keksiminen on ollut siunaukseksi ihmiskunnalle. Mutta luonto on ihmeellinen, kun aina jostakin putkahtaa uusi virus, joka sitten vielä muuntuu ja leviää. Luonnon kosto ihmiskunnalle, kuten minä joskus sanon.
Päivät kuluvat enkä saa edes yhtä blogia valmiiksi. Erikoista on, että tosiaan leivoin eilen korvapuusteja. Suurimman osan pakastin. Olen välttänyt pistämästä nenääni ja itseäni ulos aurinkoiseen pakkaseen. Huomenna lauantaina on lähdettävä liikkeelle. Ehkä huomisen jälkeen syntyy valmista. Tänään olen vanhoja sanomalehtiä selattuani erityisen väsynyt. Kansalliskirjasto on avannut 1930-luvun digitoidut lehdet asiakkaiden käyttöön, mikä on erityisen hieno asia. Jatkan kirjoittamista viikonloppuna.
Tunnustan tämän paheeni (hyveeni), koska se on tavaramerkkini. Hidas kirjoittaminen. Nyt sunnuntai-aamupäivällä jatkan, jotta saisin tämän valmiiksi. Aamuisia töitäni tehdessä, ajattelin paljon kaikenlaista. Se onkin rutiinien hyvä puoli, se vapauttaa aivot ajattelemaan. Joskus silloin syntyy uusia oivalluksia, tosin ei niin paljon kuin öisin tai aamulla herätessä. Tähän loppuun kokoan niitä ja kaikkea muuta.
Arttu 4.2.2010 koulumatkalla
Eilinen lauantaipäivä meni nopeasti ja iltapäivällä kotiin
palattuani en jaksanut enää muuta kuin katsella sarjoja ja elokuvia Yle
areenasta. En jaksanut laittaa edes ruokaa. Olisin mielelläni lähtenyt palatessani kiertelemään ja kuvaamaan järven rantoja, kun sää oli mitä kaunein.
Yli 20 asteen pakkanen ei houkutellut. Vanhin lapsenlapsenlapseni täytti eilen tasan
neljä vuotta. Oli harvinainen ilo vierailla hänen synttäreillään ja nähdä
perhettä. Olemme aika paljon pysytelleet erossa toisistamme. Ehkä se on ollut
turhaa, mutta me tavalliset ihmiset olemme kuuliaisia ja kilttejä. Sitten on
osa porukkaa, jolle kaikki on sallittua; matkustaminen, jopa muiden haukkuminen
ja arvostelu kaupoissa ja somessa.
Poikkesin ennen kyläilyä lahjaostoksilla Keravan Prismassa. Kotitie on mahdottomassa kunnossa, se on kuin perunapelto. Hyvä, että sain auton liikkeelle, pakkasta oli todella reilusti. Olen ennenkin sanonut, että on erityisen ahdistavaa lähteä kauppaan. Nytkin tein vain pakolliset ostokset ja jätin kaiken muun keräämättä ja lähdin kotiin. Kaupoissa on kyllä turvallista, lähes kaikki ihmiset ovat naamioituneet tuntemattomiksi, minäkin tietysti. Näin siitäkin huolimatta, että koko aikana, virusta tuskin on levinnyt kauppakäynneillä eivätkä maskit ole mikään ehdoton suoja, jos joku tulee yskimään kasvoille. Mutta mieluummin kuin muualle,lähden luonnon helmaan. Sekin on nyt vaikeaa, kun kaikki paikat keräävät ihmisiä pilvin pimein. Eilisestäkin oli Facebookissa vaikka kuinka paljon valokuvia.
10.2.2010
Viime yönä en sitten saanut unta. Monet asiat pyörivät päässäni. Nukahdin vasta aamuyöllä, mutta heräsin normaaliin aikaan. Älytöntä kirjoittaa melkein joka askeleesta, mutta kirjoittamalla siirrän tietoa ajatuksistani ja tunteistani vaikka ensi vuodelle. Silloin saatamme ihmetellä monia asioita. Olen nytkin ilahtunut lukiessani vanhoja blogejani ja päässyt sitä kautta eläytymään kunkin ajan hetkiin.
Sunnuntain Hesarin lukemisen aloitin jo yöllä. Sanomalehdet kolahtavat aina äärimmäisen säännöllisesti postiluukustani pian puolenyön jälkeen. Viime yönä jopa seurasin ikkunasta niitä tuovan auton lähtöä pihalta. Kuinka moni tällä alueella tilaa vielä lehtiä? Jakelupalvelu sekä lehtien että postin osalta on äärimmäisen hyvää. Ihmettelenkin usein, miksi aivan lähistöllä asuvat jatkuvasti valittavat somessa kummastakin ja laajakaistayhteyksistä. Minulla kaikki mobiiliyhteydet pelaavat aina erinomaisesti. Tosin en kaikkina päivinä edes avaa läppäriäni.
Aamupuuron ja kahvin jälkeen olin ajatellut tehdä vaihteeksi ruokaa. Puolikas kaalia odotti jääkaapissa. Siitä tulikin parin-kolmen päivän ruoka, kaalilaatikko, jossa jauhelihaa ja riisiä. Se kypsyy nyt uunissa. Kaikki astiat pesin saman tien pois.
Siinä puuhatessani ajattelin taas äitiäni, joka heräsi aikanaan joka aamu aikaisin valmistelemaan perheen ruokia. Siihen aikaan 1940-1960-luvuilla ruoanvalmistus oli aivan toista kuin nykyään. Nykyään voimme ostaa ruoan ja/tai kaiken valmiina ja vain lämmittää, jos se vaan maistuu. Mutta useat ikätoverini tekevät edelleen itse ruoat. Kaiken saa kaupasta, säilytykseen on jääkaapit ja pakastimet. Niin ei ole aina ollut. Olen varmasti muistellut myös näitä olosuhteita usein aiemmin. Nyt löysin 12.7.2015 julkaisemani blogin ”Ihmisen osa”, jossa sivuan aihetta. Pääset lukemaan sen täältä.
Kotitöitä tekevä nainen saattaa tarvita rutiinitöiden vastapainoksi muuta. Monet ovat tehneet ruoanlaitosta ja kotitöistä myös harrastuksen. Jos kotitaloustyöt rasittavat ja vievät usein liiaksi aikaa muulta, niin ainakin kirjoittaminen on hyvä vastapaino kuten minulla. Tosin se ei mitenkään päde, jos pitää kirjoittaa jotakin tärkeämpää kuin blogeja. Äidilleni puutarhanhoito, mattojen tekeminen kangaspuilla, käsityöt ja lukeminen olivat niitä muita harrastuksia, mutta myös samalla töitä.
17.2.2010 Torniossa
Pyykkikone surisee kylpyhuoneessa. Siivotakin pitäisi. Samalla tavalla kuin äitini aikanaan, olen koko ajan joko tekemässä jotakin tai suunnittelemassa jotakin. Niin ovat kaikki sukuni naiset. Se on meissä sisällä oleva koodi. Koodiin voi tulla jokin särö, kuten minulla tuli reuma, joka on vaikuttanut aika ajoin pahasti jaksamiseeni. Vaikkei säröä ole, niin levolle pitää löytyä myös aikaa. Vanhalle ihmiselle se jo sallittakoon. Sitäkin mietin yöllä.
Muuten, sunnuntain Hesarissa oli mielenkiintoinen essee, jossa toimittaja Satu Vasantola paneutui ajankohtaiseen aiheeseen. Kysymys on nopean rokotteen pelosta. Minulla ainakin tieto näiden rokotteiden uudesta tekniikasta, joka ei itse asiassa ole enää edes uutta, on vahvistanut uskoa rokotteisiin. Aiemmat rokotteet sisälsivät useimmiten joko tapettuja tai heikennettyjä taudinaiheuttajia kuten viruksia kuten nuo isorokkorokotteet. Täältä pääset lukemaan esseen, joka ei ainakaan vielä ollut vain tilaajille.
Mutta ei ole mikään ihme, jos harkitsee ja miettii. En minäkään ole koskaan uskaltanut ottaa influessarokotusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti