Pieniä ihmisen alkuja ja erään perheen historiaa

Tässä on kaikenlaista mieltä piristävää, innostavaa ja vähän kuohuttavaa muistuttamassa elämästäni joskus aiemmin. Olenhan aika pitkään jo ennen korona-aikaa jättänyt tarkoituksella ja eri syistä paljon menoja väliin. Toimin varmaan jatkossakin niin, mutta eilen illalla Karjalatalolla tajusin kuitenkin, että monille ihmisille erilaiset tilaisuudet ovat aina olleet hyvä henkireikä ja se on saattanut nyt epidemian aikana puuttua. 

 

Jouduin yllättäen keskiviikkona pitämään Kuolemajärven pitäjää koskevan esittelyn Kuolemajärvi-säätiön Seppo Pirhosen puolesta. Hän on yleensä hoitanut kaikki tällaiset esiintymiset erilaisissa tilaisuuksissa. Hänellä on sen lisäksi paljon muutakin tekemistä, koska hän samalla toimittaa kirjoja ja lehtiä. Jos minulla olisi ollut aikaa, olisin tehnyt esityksestä enemmän oman näköiseni laatimalla oman PowerPoint-esityksen. 

Karjalasta lähtöisin olevat ihmiset tuntuvat  janoavan tietoa ja esityksiä menetetystä maasta, jota ei enää ole sellaisena kuin se oli. Tosin mikään muukaan paikka ei ole enää samanlainen kuin oli joskus!

Aikanaan kävin kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa, vaikka iltaisin pimeän aikaan tuntui raskaalta lähteä. Kuolemajärvisiä paikalla oli nyt vain muutama. Illan jälkimmäinen esitys oli Suojärven pitäjän. Esittelyvuorossa oli siis kaksi pitäjää, joista toinen on Suomenlahden tuntumassa Karjalan kannaksella ja toinen kaukaisin pitäjä Laatokan pohjoispuolella. Jäin kuuntelemaan suojärveläisten esitykset, joissa lähinnä käsiteltiin vain lukuisien pitäjäseurojen toimintaa. Suojärvi oli Viipurin läänin ja luovutetun Karjalan suurin pitäjä.  Nyt googlasin tietoa mm. täältä ja täältä.  Alueella puhuttiin karjalan kielen murteita ja suuri osa väestöstä oli ortodokseja. Heidän evakuoitiin pääasiassa Pohjois-Karjalaan ja Kainuuseen.

 

Kaikkia karjalaisia luullaan usein ortodokseiksi. Karjalan kannaksen alueella väestö oli pääosin luterilaista. Kannaksella puhuttiin suomen kielen karjalaismurteita eikä siellä olisi varmaan edes ymmärretty karjalan kieltä. Täältä löydät lisätietoa kielistä ja murteista.

Vaikka yritin keskittyä omaan esitykseeni, jota en ehtinyt kunnolla harjoitella, niin unohdin paljon asioita, joita olin suunnitellut sanovani. Aika oli kuitenkin rajattu. Esitykset videoitiin ja tunnen varmasti häpeää katsoessani aikanaan omaa esitystäni. Muutenkin mieleeni tuli paljon asioita tulevaisuutta varten. Minussa on aina ollut se vika, että pursun ideoita, kun saan virikkeitä. Se varmaan on ärsyttänyt monia ihmisiä. Olen siksi useimmiten yrittänyt vain kannustaa muita, rohkaista heitä ja työntää omat ajatukseni/ideani taka-alalle. Sillä tavalla olen tietoisesti vuosien mittaan yrittänyt kätkeä ja hillitä tätä ominaisuuttani laittaen sen toimimaan yhteiseksi hyväksi. Mutta kuten tiedätte, on paikka, jossa saan esittää vapaasti ajatuksiani. Se on tämä blogi!

Varsinkin viime aikoina luonto on riittänyt ideoiden lentämiseen. Nyt tuli toisenlaisia ajatuksia. Kun vain aika riittäisi. Onneksi harva näkee kotiini sisälle, joka pursuaa kirjoja, kansioita ja papereita ja keskeneräisiä töitä. 

 

Kaikilla muilla paitsi minulla oli tilaisuudessa maski, jota useat tosin joutuivat ottamaan välillä pois. Omat kertakäyttömaskini olivat muovipussissa laukussa. Esiintyessä en olisi kuitenkaan sitä pystynyt pitämään. Olen lopen kyllästynyt viimeaikaisiin maskikeskusteluihin ja väittelyihin siitä, kuka on sanonut milloinkin mitä. Pian sosiaalinen paine voi pakottaa kaikki, myös minut laittamaan maskin naamalleni. Muualla maailmalla on kuljettu maskit naamalla, vaikka kauan ja sairastuneiden määrä vain kasvaa. En oikein usko maskien auttavan, ne eivät yksin suojaa tartunnoilta. Kokeilin edellisenä päivänä Järvenpään Prismassa maskia ja otin jopa kuvan itsestäni hyllyn välissä, mutta en sitten pystynyt käyttämään sitä. 

 

Meillä päin kuten varmaan kaikkialla Suomessa näkee nyt, kuinka suomalaiset ovat kuuliaisia ja tottelevaisia ihmisiä. Minulle on tähän saakka riittänyt välimatkan pitäminen kaupassa, mutta ehkä minun on jatkossa perusteltava itselleni, että oikeastaan voisi olla kiva piiloutua maskin taakse ja olla ei-tunnistettava.  Ajattelinhan joskus aikoinaan 1980-luvulla, että olisi kiva kulkea ja olla koko ajan yksivärisessä uniformussa ja syödä ruoka tabletteina. Asuun voisi vielä liittää muslimien hijab-huivin, niin ei olisi edes väliä, miten tukka on.

Edellisessä blogissani mainitsin pienen haudan Tuusulan kirkon hautausmaalla aivan Aleksis Kiven muistomerkin vieressä. Se on jo ikään kuin vajoamassa maan sisään. Koska pian unohdan koko asian, niin kirjoitan tässä muistiin jotakin pienten, tavallisten ihmisten historiasta.  En silloin koskaan unohda sitä käydessäni Tuusulan kirkkomaalla.  Haudan merkintöjä selvittäessäni, perheen tarina tuli todeksi ja lähelle. Monissa perheissä lasten kuolema oli 1800-luvulla kovin yleistä. Se tuntuu aina yhtä surulliselta ja tarpeettomalta.

Hautakiveen on kaiverrettu ”Här hvilar J.A.  och    A.J. Linder. ”

 

 

Mitä sain selville? Sain selville, että hautaan oli vuonna 1861 laskettu erään perheen kaksi pientä lasta. Kun tällaista asiaa lähtee selvittämään, mukaan tarttuu paljon muutakin tietoa kuten huomaat lukiessasi eteenpäin.  Haudassa lepäävät Johan Arvid ja Alexanda Johanna Linder.

Olen kirjannut tekstin lomaan myös lähteitä, jotka blogin lukija voi ohittaa.

Hiskin kautta löysin, että J. A. tarkoittaa 24.2.1854 syntyneen, silloin Saimaan kanavalla asuneen työnjohtaja, mahdollisesti rakennusmestari Johan Linderin poikaa, joka on kirjattu syntyneeksi myös Kokkolan maaseurakunnassa. Perheeseen on syntynyt lapsi jo 1.12.1852 nimellä Johan Victor. Lasten äiti on nimeltä Brita Antintytär Luukkonen. Johan Victor on kuitenkin kuollut 24.4.1853 ja haudattu Saimaan kanavalla 1.5.1853. Hän oli kuollessaan vain viiden kuukauden ikäinen.

Saimaan kanavaa rakennettiin välillä 1845–1858. Se oli aikanaan Suomen suurin rakennustyömaa.  Oletan, että perhe on lähtöisin Gamlakarlebystä eli Kokkolan maaseurakunnasta. Myöhemmin selvisi Tuusulan rippikirjoista, että vaimo lienee ollutkin lähtöisin Lappeenrannasta/Lappeelta.

Perhe muutti sittemmin Saimaan kanavalta muuttokirjan mukaan 20.9.1857 Tuusulan Träskändaan eli Järvenpäähän. Siellä rakennettiin asemarakennusta, joka valmistui 1858 ollen ensimmäisiä Helsinki-Hämeenlinna radan asemarakennuksista. Ratahan oli valmistunut jo 1862.

Lähde: Tuusulan seurakunnan arkisto - Rippikirja 1853–1862, jakso 245, sivu 269: Träskända, Körölä Nygård; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6819325 / Viitattu 15.10.2020.

Rautatieaseman rakentamista johtavien henkilöiden perheet asuivat Kyrölän kylän Nygårdissa.  Järvenpää oli tuolloin maaseutua. Rautatieasemien tienoille ja ympärille alkoi myöhemmin kerääntyä asutusta. Järvenpäässä on edelleen sama asemarakennus, jonka suunnittelijana pidetään lääninarkkitehti Carl Albert Edelfeltiä. Häpeäkseni minun on tunnustettava, etten ole käynyt koskaan Järvenpään asemalla, vaikka olen lähistöllä kuljeskellut. 

Järvenpään rautatieasema. Finna. Museovirasto. Kansatieteen kuvakokoelma. Kuvaaja N.N. Simanovskij. Kuvan ajankohta tuntematon.

Johan Linder oli aluksi rakennusmestari. Saimaan kanavalla hän on toiminut eräänlaisena työnjohtajana. Tuusulan rippikirjasta löydämme hänen syntymäaikansa, joka oli 26.5.1826. Toisin sanoen hän on Tuusulan Träskändaan tullessaan vasta 30-vuotias ja vaimo vuotta nuorempi.  Brita Luukkonen on syntynyt 8.7.1827 ja hänen rivillään on merkitä Willmanstrand eli Lappeenranta/Lappee, joka lienee ollut hänen syntymäpaikkansa. 

 

Lastenkirjasta löydän vihdoin Tuusulan kirkkomaahan haudatun Johan Arvidin kuolinajan 3.7.1861. Hän on kuollut noin 7-vuotiaana. Hautaus tapahtui 7.7.1861. Kuolinsyyksi on merkitty kurkkutauti.

Lähde: Tuusulan seurakunnan arkisto - Lastenkirja 1853–1860, jakso 133, sivu 268–269: Träskändä Körölä; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6831104 / Viitattu 15.10.2020) 

tai  Tuusulan seurakunnan arkisto - Kuolleiden ja haudattujen luettelot 1827-1890, jakso 74: 1861; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6834597 / Viitattu 16.10.2020

Mutta mistä löydän A.J.:n eli Aleksandra Josefiinan, joka syntyi 22.4.1860 ja kuoli vajaan vuoden ikäisenä (tvinsot) 4.3.1861. Hänet on haudattu 23.4.1861. Hän on kuollut samana vuonna, muutama kuukausi aiemmin kuin vanhempi veljensä Johan Arvid ja haudattu samaan hautaan eli A.J. tarkoittaa pientä Aleksandra Josefiinaa.

 

Tuntemattomien perheiden lasten kuolemat tuntuvat jopa näin kauan myöhemmin surullisilta ja sydäntä särkeviltä. Kun hauta on tiedossa, asia tulee entistä konkreettisemmaksi. Vanhemmat olivat vuoden 1861 kesään mennessä haudanneet kolme lastaan. 

Edellä mainittuun lastenkirjaan on kirjattu myös Carl Oscar s. 17.8.1857 joka syntyi heti perheen tullessa Tuusulaan/Träskändaan ja 24.1.1862 syntynyt Alexander.

Brita synnytti 11.1.1864 kuolleen tyttölapsen, samoin saman vuoden joulukuussa perheeseen syntyi kuollut lapsi. Nämä on kuitenkin kastettu, joten kuolema on tapahtunut pian syntymän jälkeen.

Tässä vaiheessa Johan Linderin ammattinimikkeeksi on jo vaihtunut banmästare eli ratamestari.  Myöhemmin perheeseen syntyi vielä kaksi tytärtä 19.1.1866 Fanny Lydia ja 30.9.1869 Aina Olivia. Fanny Lydia kuoli kuitenkin vauvana 27.1.1869.

 

Mitä tapahtui vanhimmalle eloon jääneelle pojalle Carl Oscarille, jonka rippikirjatiedoissa on merkintä kyttyräselkäisyydestä? Hän syntyi 1857 perheen tullessa Tuusulaan. Löysin hänet ylioppilasmatrikkelista. Hän valmistui ylioppilaaksi Helsingfors Normallyceumista (Helsingin Normaalilyseo) 28.5.1877. Siellä on merkintä Jur.yo ja k. 15.12.1879 Järvenpään rautatieasemalla. Järvenpään rippikirjassa kuolinpäivämäärä on 16.12.1879.  Jälkimmäinen päivämäärä on oikea. 22-vuotiaan opiskelijan hautaus on suoritettu 23.12. Kuolinsyytä on sotkettu enkä saa siitä selvää.

Lähteet: Tuusulan seurakunnan arkisto - Lastenkirja 1860–1871, jakso 31, sivu 58: Järvenpää, Järnvägs stationen; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6831226 / Viitattu 15.10.2020

Tuusula rippikirja 1880–1889 (AP I Aa:13) Sivu 55 Träskända Station; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=33302&pnum=58 / Viitattu 16.10.2020

Tuusula kuolleet 1826-1885 (TK322 I F:1)  1878-1879 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=12517&pnum=110 / Viitattu 18.10.2020

 

SSHY:n jäsensivuilta löydän Järvenpään rautatieaseman rippikirjasta, että vaimo ja äiti Brita Antintytär Luukkonen kuoli 9.1.1899 ollen tuolloin 72-vuotias. Tuohon ikään mennessä aikanaan yleensä kuoltiin. Siellä sivulla näkyvät myös poika Alexander ja tytär Aina Olivia.

Lähde: Tuusula rippikirja 1890–1899 (MKO1-24) Sivu 691 Järvenpään Asema; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=12977&pnum=643 / Viitattu 16.10.2020

Leski, ratamestari Johan Linder kuoli 11.4.1905 ollessaan 78-vuotias. Lapset Alexander ja Aina Olivia olivat tuolloin vielä elossa. Tytär Aina Olivia oli avioitunut kesäkuussa 1904 helsinkiläisen Johan Alfred Gravithin kanssa. Mies oli tuolloin 37-vuotias ja vaimo 35.  On mahdollista, että suku on heidän kauttaan jatkunut.

Lähde: Tuusula vihityt 1903–1929 (AP I Eba:2) Sivu 6–7 1904; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=33316&pnum=5 / Viitattu 15.10.2020

Poika Alexander, ammatiltaan maanmittari kuoli 3.3.1909 keuhkokuumeeseen ja haudattiin 14.3.1909. Löysin hänet myös Helsingin kaupungin kunnallishallinnon henkilöluettelosta sivulta 129 merkinnällä varamaanmittari. Oletan, että vieressä mainittu luku 94 tarkoitti vuotta 1894. Toinen 129 saattaa merkitä sivua jossakin kertomuksessa. En lähtenyt tutkimaan asiaa sen enempää. Kuollessaan hän oli jälleen Järvenpään rautatieasemalla jossakin virassa.  (lähde sama kuin edellä)

Lähde: Tuusula kuolleet 1891–1919 (AP I Fa:1) Sivu 118–119; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=33317&pnum=61 / Viitattu 15.10.2020)

Ette pääse tarkistamaan tietoja SSHY:n eli Suomen Sukuhistoriallisen Seuran vain jäsenille tarkoitetusta tietokannasta, koska sinne pääsy vaatii yhdistyksen maksullisen jäsenyyden. Osa vanhempia tietoja on vapaata kaikille. Paljon tietoja löytyy myös digihakemiston kautta https://digihakemisto.net/. Siellä Tuusulan rippikirjan tiedot loppuvat vuoteen 1862. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt, että SSHY:n vapaaehtoiset ovat saaneet Tuusulan osalta tietoja lisättyä rippikirjojen osalta vuoteen 1919 saakka. Monen muun aineiston osalta päästään tätäkin pidemmälle. Huom. muutin 3.11.2020 digihakemiston osoitteen. Muutkin linkit vaatisivat korjausta johtuen Kansallisarkiston muutoksista.

 

Järvenpää ja Kerava olivat aikanaan osa suurta Tuusulan pitäjää. Järvenpäästä tuli  kauppala 1951 ja myöhemmin kaupunki. Kerava oli irronnut Tuusulasta jo vuonna 1924  kauppalakseen ja muuttui myös myöhemmin kaupungiksi. Käsilläni ei ole Suur-Tuusulan historiaa, josta löytäisin lisää tietoja 1800-luvun loppupuolesta. 

Rautateiden historiasta voisi ehkä myös löytää lisätietoja. Ratamestari Johan Linder lienee ollut hyvin yritteliäs ja kekseliäs ihminen, sillä googlaamalla löysin ratalumiauran kuvan, jonka hän oli suunnitellut. huom. myöhemmin: tähän liittämäni linkki ei toimi enää.  Tietoa löytyy myös 1922 ilmestyneestä kirjasta A.Hagman: Georg Strömberg ja muita Suomen rautatieläisiä (Otava, 1922), jossa on muistelmia Johan Linderistä. Kirjaa voi ostaa antikvariaateista, mutta se on lainattavissa myös joistakin kirjastoista.

Näemme, kuinka tavalliset ihmiset häipyvät historian hämärään vähin äänin. Ehkä myöhemmin kulkiessani Tuusulan kirkon tai Paijalan hautausmaalla en voi olla etsimättä, löytyykö sieltä muitakin Linderin suvun jäseniä. Järvenpään alueella ei silloin ollut vielä hautausmaata.

Sukututkijat ovat omituisia ihmisiä! Siinähän ei ole mitään uutta.

 

Sukututkijan kommentti 12.9.2021. Osuin tänään sattumalta Helsingin Sanomien 11.9.2021 paikallisuutisiin Järvenpään asemasta. Tutkija on selvittänyt varhaisten asemien historiaa, Järvenpään asema on vanhin edelleen asemakäytössä oleva rautatieasema. Jutun luettuani googlasin tutkija Roosa Ruotsalaisen Väylävirastolle tekemään Kerava-Riihimäki välisen rataosuuden kulttuurihistoriallisten kohteiden inventointiin. Se on ilmestynyt Väyläviraston julkaisusarjassa numerolla 53/2021. Liitän linkin ko. julkaisuun tähän.