Sukunimenä Kala

Kevät alkaa tulla vauhdilla. Kerrostalon 4. kerroksesta sen tuloa ei pääse yhtä konkreettisesti seuraamaan kuin ennen omakotitalon pihalta parin askeleen päästä. Tällä viikolla on paljon muuta tekemistä (lähinnä kirjoitushommia), että en ehdi mennä kuljeskelemaan luonnossa niin paljon kuin haluaisin. 

Tyttärenpoikani viime lauantaina Tuusulan kirkon isojen kuusien juurella.

Kuten ennenkin olen usein todennut, pakolliset tehtävät saavat minut kipeästi kaipaamaan vapautta. Onneksi olen aloittanut tämän kertomuksen jo pääsiäisen aikaan. Kun saan tämän julkaistua, voin hetkeksi rauhoittua tekemään niitä muita juttuja. Mikä pistää ihmisen haalimaan itselleen pakollisia tai puolipakollisia tehtäviä kun vaihtoehtona voisi olla vapaus? Mieleeni pyrkii kesken kaiken jostakin menneisyydestä outoja väreitä. Ensin muistan, sitten unohdan, mitä muistin. Se liittyy luonteeseeni, joka on aina halunnut haastaa itseään, ottaa vaikeita tehtäviä, kulkea eturintamassa. Oppia uusia asioita. Yksin. Ilman muiden apua. Jos voisin hypätä historiaan, menneisiin aikoihin, olisin ehkä ollut, kuten jo lapsena haaveilin, tutkimusmatkailija. 

Tammikon tammi ennen sen kuolemaa kesällä 2013

Olen ollut silti omanlaiseni tutkimusmatkailija, mutta eri mielessä kuin edellä tarkoittamani. Olin sitä työelämässä, mikä vaipui historiaan eläkkeelle lähtiessäni. Kun kiinnostuin juuristani, niin sekin on tutkimusmatkailua. Harva se päivä tulee jokin asia, joka pistää minut tutkimaan palan sieltä tai täältä. Tämä tutkiminen ei ole niitä pakollisia tehtäviä vaan inspiroivaa ja mielenkiintoista. Selaillessani eri pitäjien rippikirjoja, katson samalla aluetta, kyliä ja ihmisiä monesta suunnasta. Äskettäin huomasin eräässä blogissani kommentin, joka sai minut taas tutkimaan vähän eteenpäin. Paneutuminen tutkimiseen ei ole oikeastaan ollenkaan harvinaista eikä enää edes mainitsemisen arvoista. Mutta…

Riskien jälkeläisiä kaikki.

Kysymyksen taustaa

Kuka oli Valborg Bertilintytär Kala, joka meni naimisiin Abraham Fredrikinpoika Riskin kanssa Kuolemajärven Karjalaisten kylän Lautarannassa 24.10.1814?

Valborg Bertilintytär Kala syntyi Koiviston Ingerttilässä 31.3.1793 ja tuli vanhempiensa ja sisarustensa kanssa muutamaksi vuodeksi Kuolemajärvelle, jossa syntyi pari sisarusta lisää. Valborgin avioliiton solmimisen aikaan vanhempien perhe asui jonkin aikaa Johanneksen Vahtolassa ja myöhemmin Koiviston pitäjän Eistilän Lepikon tilalla nro 1. Jossakin vaiheessa 1800-luvun alkupuolella perheen sukunimeksi vakiintuu Kala, sopiva nimi meren äärellä asuville ihmisille. Sitä ennen suku on kulkenut ilman sukunimeä.

Lautarannan maisemia 14.7.2012

Valborgin isä Bertil Juhonpoika oli syntynyt Koiviston Ingerttilässä 1760, josta hänet voi löytää rippikirjan sivulta (inhysningar) vanhempineen ja sisaruksineen. Samoilla paikoilla Bertilin vanhempien kanssa on elänyt myös koko Riskin suvun esi-isä Abraham Juhonpoika ennen siirtymistään Uudenkirkon Uskelaan joskus 1740-luvun loppupuolella.  Häneen ja muihin sukujuuriin saatan palata joskus myöhemmin.

Valborgin äidin Maria Simontyttären s.  1771 juuret menevät Johanneksen Riionsaareen. Isä Simo Erkinpoika saattaa olla lähtöisin Patalan kylästä.

Saadakseni tarinaani paikallista väriä maantiedosta. lainasin seuraava tekstin Suomen Koivisto seura ry:n sivulta:

”Koivusaari eli Koiviston saari oli eteläisin ja pinta-alaltaan saarista suurin. Koivusaaren kyliä olivat: Eistilä, Ingerttilä, Jaakkola, Patala, Hyttölä ja Saarenpää.

Koivusaaren pohjoisosan kyliä olivat Eistilä, Ingertilä, Jaakkola ja Patala. Eistilä, Ingerttilä ja Jaakkola muodostivat kiinteän kyläyhteisön, jossa oli yhteensä 95 taloa ja 450 asukasta. Kyläyhteisön alueeseen kuuluivat myös Kirkkosaari, Petäjäsaari ja Susisaari (joka kauppalan perustamisen yhteydessä liitettiin virallisesti kauppalaan). Koiviston kirkko ja hautausmaa sijaitsivat vuoteen 1706 asti Kirkkosaaressa.  Susisaaressa sijaitsi vartioitu hiilivarasto, josta Koiviston satamassa käyneet höyrylaivat täydensivät polttoainevarastonsa. Eistilän kylän nimi viittaa vanhoihin suhteisiin Viroon, Ingerttilän taas Inkerinmaalle. Meren yli on kuljettu jo vuosisatoja sitten.”

Karjalankartat-sovelluksessa voit käydä katsomassa, kuinka kartan näkökulmasta Koiviston saari oli lähella Kuolemajärven kyliä, Muurilaa, Karjalaista ja Seivästöä. Eteläpäässä sijaitsevat Saarenpään rannat saattoi nähdä kaukaisuudessa rannalta katsottaessa. Sillä samalla alueellahan käytiin ankaria taisteluja talvisodan aikana.

Johanneksen kylät sijaitsevat pohjoisempana,  Riionsaari on saari ja Vahtola on vieressä mantereen puolella. 

Vahtola oli ikivanha kylä, jossa sijaitsi myös 1700-luvun puolivälistä alkaen pitäjän kirkko ja jo aiemmin pappila. Aiemmin kirkko lienee ollut lähempänä merta Kirkkosaarella ja Kirkkoniemellä. Vaahtolan kylän nimi on nykyään Sovetski. Monet Karjalassa käyneet ovat yöpyneet aikoinaan Lokki-nimisessä hotellissa. Se sijaitsee juuri tässä kylässä. Minäkin vielä täysin tietämättömänä kaikesta siitä, mitä nyt tiedän, yövyin hotellissa kesällä 1997.  Kävimme jopa lähistöllä olevalla hienolla uimarannalla. Matkoilla ajamme edelleen Johanneksen kirkon paikan ohitse.

Heimo Rumpunen lapsuutensa leikkipaikoilla.

Valborg, jota kutsuttiin ehkä Vapuksi tai Valpuriksi, jäi Kuolemajärvelle ja hänestä tuli esiäiti suurelle joukolle ihmisiä. Hänestä tuli myös minun esiäitini siten, että Valborgin ja hänen puolisonsa Abraham Fredrikinpoika Riskin tytär Helena (joissakin lähteissä Hanna) s. 1824 avioitui Hatjalahteen Taavetti Gabrielinpoika Kirjosen s. 1820 puolisoksi ja he saivat kahden muun tyttären lisäksi Eeva-nimisen tyttären s. 1850, joka vuorostaan 1871 meni naimisiin isoisäni isän Abraham Joosepinpoika Sirkiän s. 1849 kanssa.  

Helena Riskin vaiheista olen kertonut blogissani ”Kurkistan menneeseen”.  Kyseiseen blogiini äskettäin tulleet kommentit pistivät minut jostakin kohtalon oikusta tutkimaan Helenan äidin Valborgin suvun taaksepäin meneviä juuria.  Valborg on siis äitini isänäidinäidinäiti.

Tässä näkyy paremmin koko alue. Lohijoki kuvan keskiössä. Ahvijoki ja myöhempi Mannerheim-linja tulevat kohti rantaa  oikealla. Pienen niemennypykän takana Hiidenpää ja sen takana Kyrönniemen rantoja. Siellä pääteltiin aikanaan olleen Mikael Agricolan kuolinpaikka.  Aivan vasemmalla häämöttävät Koiviston saaret. Siis kirjoituksessa mainitut paikat olivat näköyhteyksin havaittavissa paitsi, että Ingerttilä ja Eistilä ovat saaren pohjoispäässä.

Auttamatta tulee mieleen, että Riskeillä ja Kaloilla on ollut yhteyksiä jo 1700-luvun alkupuolella. Jos vaikka Johan Matinpojan vaimo Helena Johanintytär s. 1722 olisi ollut Abraham Juhonpoika Riskin (Frisk) s. noin 1717 sisar? 

Johanilla ja Helenalla on ollut paljon yhteisiä lapsia, joita en ole vielä seurannut eteenpäin. Perhe löytyy Ingerttilän rippikirjasta 1762 – 1774  (inhyses viimeinen sivu). Jos käsitän Hiskiä ja rippikirjaa oikein, niin edellä mainittu Valborg Kalan isoisä Johan Matinpoika on murhattu 1764. Samalla sivulla näkyy, että ilmeisesti Johan Matinpojan veljen Matti Matinpojan tytär Riitta Johanintytär asuu Kuolemajärvellä. Aikani rajoittaa kaikkien polkujen seuraamista. 

Oikeassa reunassa näkyy Kyrönniemeä, himmeänä taaempana Koiviston saaria.

Lautarantaa ja lähiympäristöä

Rannikolla oli paljon sopivia asuinpaikkoja ja monenlaista työtä. Ihmisten toimeentulo vaati muuttamaan elannon kannalta sopiville paikoilla. Karjalaisten kylän Lautarannassa oli luonnonmuovaama satama, josta vaikkapa Juvanruukin aikoina lienee viety rautaa.  Johan Thorwösten 1600-luvun lopulla perustama Juvanruukin rautatehdas tuhottiin täydellisesti helmikuussa 1704.  Myöhemmin 1700-luvulla paikalla toimi sahalaitos. Myllykin siellä on ollut. Voimansa laitokset saivat Juvajoen putouksesta. 

Lautarannassa on mainittu olleen hyvä satamapaikka, jonne pääsi myös suuremmilla aluksilla. Sieltä rahdattiin puutavaraa Pietarin rakentamiseen. Kyrönniemessä, viereisessä niemessä mainitaan Kuolemajärven historian s. 606 mukaan myös olleen luonnonmuovaama satama. Niemet ovat hyvin lähekkäin. Lautaranta lienee kuitenkin saaneen nimensä puutavarasta. 

Seppo Pirhosen toimittamassa kirjassa ”Paluu muistojen Muurilaan” s. 157 on Väinö Vaitolan  kirjoitus tai kuvaus laivojen lastauksesta, joka selventää, miten tavaroita lastattiin Muurilan kylän rannoilta laivaan. Puutavara, halot, hiekka, kivet, rapa vietiin veneillä laivoille. Teoksen mukaan paras satama sillä puolella Lautarannan lahden vieressä oli Kyrönniemessä samannimisellä lahdella, jossa kirjan mukaan oli aikanaan 1915-1916 pitkä laituri, josta johti lähes kilometrin pituinen kapearaiteinen rautatie niemen selkärannalle.  Venäläinen yhtiö Kyrönniemen Graniitti kuljetti sieltä Pietariin soraa ja hiekkaa laivoihin. (katso s. 157) Mainitun kirjan lopussa on ss. 324 – 325 mielenkiintoinen ja arvokas Sulo Saarenpään piirtämä kartta, jossa on kuvattu Muurilan kylän talot ja muut paikat kuten satamien paikat.

Lautarannassa rakennettiin laivoja. Ainakin 1880-luvulla avoimen meren aikaan kulki välillä Joensuu-Pietari useita höyrylaivoja, joissa kuljetettiin ihmisiä ja rahtia. 1900-luvun alussa liikennöi myös Höyrylaiva Pohjola välillä reittiä Viipuri-Koivisto-Kuolemajärvi. Laiva pysähtyi Lautarannassa. Aikataulu löytyy Kansalliskirjaston sanomalehtiarkistosta.

Karjalaisten kylään Lautarannasta oli muutama kilometri.  Seivästön Tammikkoon, viereiseen niemeen riskiläiset siirtyivät jossakin vaiheessa. Siellä myös äitini ja hänen sisaruksensa syntyivät. Metsän poikki on lyhyt matka Lautarannasta Tammikkoon. Jos sinua kiinnostaa, voit tutkia aluetta nyt käyttäen tätä Googlen karttaa, johon olen merkinnyt eteeni tulleita paikkoja. Koiviston kohteet olen merkinnyt myös karttaan. Kartta elää edelleen. 

Saattaa olla, ettei minulla ole koskaan mahdollisuutta oleskella tuolla alueella pitempään ja tehdä paikallisia havaintoja kuten muutama vuosi sitten haaveilin.   Olen onnellinen siitä, että nämä sukujeni kotipaikat ovat siellä useamman kerran käytyäni iskostuneet mieleeni. Voi sitä riemua, kun pääsen kuljeskelemaan siellä.  Halutessani voit käydä lukemassa tämän blogini, jossa intoilin keskellä metsää Karjalaisten kylässä. Harhailu on veressä.

Minusta oli aikanaan aloittaessani sukututkimusta ja löytäessäni tuon Valborg Kalan, vaikea uskoa, että hänen sukunimensä oli Kala. Tosiasia on kuitenkin, että sukua on levinnyt myös Koivistolla ainakin Valborgin veljen Paul Bertilinpoika Kalan pojan Matti Paulinpoika Kalan perillisten kautta Saarenpäässä Koivistolla. Myös veli Philip jatkoi sukua Koiviston Eistilässä.  Samoin sisar Ulrika Koiviston Ahtialassa. Kala-sukunimellä löytyy henkilöitä tänäkin päivänä. He saattavat aivan hyvin olla tätä samaa sukua.

Pieni ihminen on ihmeissään aavan meren rannalla. Näkymä merelle keskelle Suomenlahtea saattaa olla kohti Seiskaria ja siellä lähistöllä olevia saaria. Seiskarin majakka näkyi kuulemma hyvällä säällä.

Valborg Kalan ja Abraham Riskin perillisiä

Valborg Kala (1793 - 1873) ja Abraham Fredrikinpoika Riski (1791 - 1833) saivat Lautarannassa asuessaan ainakin yhdeksän lasta, olen suomentanut nimet tähän sukututkimusopettajani  Teuvo Ikosen ohjeiden mukaan. Suluissa kastenimi, kaikkien osalta en lähde muuttamaan tietoja.

Lapset:

Katariina (Catharina), s. 3.11.1815 Kuolemajärvi, Lautaranta, k. 13.11.1815 Kuolemajärvi

Fredrik, s. 6.1.1817 Kuolemajärvi, Lautaranta, k. 13.1.1817 Kuolemajärvi, Lautaranta.
.

Antti (Anders), s. 25.11.1817 Kuolemajärvi, Lautaranta, k. 7.12.1817 Kuolemajärvi, Lautaranta.

Jooseppi (Joseph), s. 6.3.1819 Kuolemajärvi, Lautaranta, k. 22.3.1819 Kuolemajärvi, Lautaranta.

Maria, s. 28.6.1820 Kuolemajärvi, Lautaranta k. 5.6.1856 Kuolemajärvi, Yläkirjola Puoliso: 11.12.1839 Salomon Peterinpoika Sinkkonen, s. 10.6.1814 Kuolemajärvi, Juva, k. 3.1.1876 Kuolemajärvi, Yläkirjola. Vanhemmat: Peter Juhonpoika Sinkkonen, s. 29.3.1778, k. 26.4.1825 Kuolemajärvi, Juva ja Eeva Yrjöntytär Ilonen, s. 9.11.1781, k. 12.2.1834.Maria ja Salomon saivat ainakin viisi lasta, jotka kaikki kuolivat lapsina.

   

Fredrik, seppä, s. 20.7.1822 Kuolemajärvi, Lautaranta, k. 2.9.1877 Kuolemajärvi, Seivästö n:o 4. Kirkkoraati, valittu virkaan 1870, Abraham Joosepinpoika Sirkiä tuli "kasvattipojaksi" Karjalaisista perheineen.Puoliso: 27.7.1851 Beata Juhontytär Vyyryläinen, s. 8.5.1833 Kuolemajärvi, Kirkonkylä, k. 3.1.1882 Kuolemajärvi, Seivästö, vanhemmat: Juho Matinpoika Vyyryläinen, s. 5.11.1809 Kuolemajärvi, Taatila ja Anna Antintytär Ilonen, s. 1811, k. 17.5.1842.

Helena, s. 29.11.1824 Lautaranta, Kuolemajärvi, k. 20.12.1899 Kuolemajärvi, Hatjalahti,  puoliso 1: 17.9.1843 Taavetti Kaaprielinpoika Kirjonen, s. 6.11.1820 Kuolemajärvi, Hatjalahti, k. 31.7.1868 Kuolemajärvi, Hatjalahti n:o 5. Vanhemmat: Gabriel Johaninpoika Kirjonen, s. 1.1.1787 Kuolemajärvi, Hatjalahti, k. 23.3.1840 Kuolemajärvi, Hatjalahti ja Maria Jaakontytär Kirjonen, s. 22.3.1792 Kuolemajärvi, Hatjalahti, k. 8.8.1870 Kuolemajärvi, Hatjalahti.

puoliso 2: 19.6.1870 Samuel Abrahaminpoika Rusi, s. 18.7.1824 Kuolemajärvi, Karjalainen n:o 2, k. 7.5.1884 Kuolemajärvi, Karjalainen. Avioliitosta ei lapsia.

Avioliitosta 1. syntyi ainakin kahdeksan lasta, joista kolme tytärtä jatkoivat sukua, muut kuolivat lapsina. Tässä sukua jatkaneet tyttäret:

Katariina Taavetintytär Kirjonen, (äiti Helena Riski), s. 22.4.1848 Kuolemajärvi, Hatjalahti., 14.11.1921 Kuolemajärvi, Karjalainen, puoliso: 18.12.1864 Tahvo Erkinpoika Kukko, s. 22.12.1838 Kuolemajärvi, Karjalainen, k. 6.6.1898 Kuolemajärvi, Karjalainen. Vanhemmat: Erkki Mikonpoika Kukko, s. 28.4.1807 Kuolemajärvi, Karjalainen, k. 29.7.1840 Kuolemajärvi, Karjalainen ja Beata Tahvontytär Matikainen, s. 19.1.1815 Kuolemajärvi, Karjalainen, k. 5.10.1876 Kuolemajärvi, Karjalainen.

Eeva Taavetintytär Kirjonen, (äiti Helena Riski), s. 13.11.1850 Kuolemajärvi,Hatjalahti, k. 28.3.1931 Kuolemajärvi, Seivästö. puoliso: 24.9.1871 Abraham Joosepinpoika Sirkiä, s. 13.5.1849 Kuolemajärvi, Karjalainen, k. 27.3.1903 Kuolemajärvi. Vanhemmat: Jooseppi Tahvonpoika Sirkiä, s. 3.7.1803 Kuolemajärvi, Karjalainen, k. 28.5.1859 Kuolemajärvi, Karjalainen ja Helena Paulintytär Kukko, s. 17.4.1803 Kuolemajärvi, Karjalainen, k. 20.11.1867 Kuolemajärvi, Karjalainen.

Maria Taavetintytär Kirjonen, (äiti Helena Riski), lautamiehen vaimo, s. 11.7.1853 Kuolemajärvi, Hatjalahti, k. 26.3.1909 Kuolemajärvi.Puoliso: 25.6.1871 Matti Samuelinpoika Kirjonen e. Kilkki, s. 6.3.1849 Kuolemajärvi, Karjalainen n:o 4, k. 18.3.1924 Kuolemajärvi, Karjalainen.Vanhemmat: Samuel Johaninpoika Kilkki, s. 14.2.1823 Kuolemajärvi, Karjalainen n:o 4, k. 14.4.1893 Kuolemajärvi, Karjalainen ja Beata Simontytär Muurinen, s. 26.7.1828 Kuolemajärvi, Muurila.

Emanuel, s. 28.3.1827 Kuolemajärvi, Lautaranta, k. 22.12.1828 Kuolemajärvi, Lautaranta.

Paavo (Paul), s. 20.1.1829 Kuolemajärvi, Lautaranta, k. 1.7.1834 Kuolemajärvi, Seivästö.

Kuolemajärven vanha kirkko (Museovirasto) Wikipedia: Toinen Kuolemajärven kirkko valmistui vuonna 1759 Kirkkoniemeen, jossa Kuolemajärven kirkot tämän jälkeen sijaitsivat. Tämä kirkko oli puinen ristikirkko, jossa oli erillisenä rakennuksena kellotorni (valmistui 1786). Kirkossa oli runsaasti maalauksia, mutta tässäkin kirkossa oli alttaritaulun paikalla ikkuna. Osa näistä maalauksista on nykyisin Kansallismuseossa, jonne ne siirrettiin kirkon purkamisen yhteydessä. Uuden kirkon rakentamista oli suunniteltu jo 1887, mutta vasta 1899 tilattiin Josef Stenbäckiltä uuden kirkon piirustukset. Tämä kirkko purettiin vuonna 1901, vaikka uusi kirkko ei vielä ollutkaan valmistunut.

Riskit

Abraham Fredrikinpoika Riskin isä Fredrik Abrahaminpoika Riski (1750 – 1804) tuli Kuolemajärven Karjalaisten kylään Uudenkirkon Uskelasta noin 1781 nuoren perheensä kanssa. 

Sepän ammatti kulki suvussa, isä Koivistolta Uudenkirkon Uskelaan tullut isä Abraham Johaninpoika (1717 – 1771) oli seppä, samoin veljet, niin myös Fredrik. Perhe asui rippikirjan mukaan Lautarannassa. Ensimmäinen vaimo Beata Juhontytär Parkkari kuoli 1789 ja uudeksi vaimoksi löytyi Juvanruukilta Susanna Ristontytär Leskinen (1772 -1840), jonka kanssa  Fredrik avioitui 1790.   

Valborg Kalan tuleva puoliso Abraham Fredrikinpoika Riski syntyi sisarussarjan ensimmäisenä 1791.  Ensimmäisen avioliiton lapsia Beata Parkkarin kanssa oli kolme, joista kaksi vanhinta tytärtä kuoli lapsina, mutta 1787 syntynyt tytär Ulrika jäi henkiin ja avioitui Muurilan kylään Antti Erkinpoika Muurisen kanssa. Heidän poikansa Fredrikin pojan Antin pojan Fredrikin poika oli kuolemajärvisten hyvin tuntema Tatu Muurinen, jonka jälkeläisille olen siis tätäkin kautta melko läheistä sukua kuten myös esiäitini Margareta Kamparin kautta, josta kirjoitin täällä. Kaukaisempia sukuyhteyksiä löytyy myös Kirjosten ja Juvien kautta.

On mielenkiintoista tutkia näitä sukujen kiemuroita. Tunnen molempien vanhempieni suvut taaksepäin sen verran hyvin, etten ole vielä lähtenyt tutkimaan serkkuja DNA-tutkimuksen kautta. Minulla ei ole edes siihen aikaa.  Omien sukujuurteni lisäksi monen tuntemani kuolemajärveläistä syntyperää olevan sukujuuret ovat tiedossani. Äitini äidin kautta, jonka sukujuuret ovat vähän hämmentäviä, olen joka tapauksessa sukua lähes kaikille kuolemajärvisille suvuille. Samoin äitini isän kautta löytyy hurjan paljon yhteyksiä. Mutta isovanhempani eivät näytä olleen keskenään sukua, mikä on aika ihmeellistä.

Nyt sitten siirrän katseeni hämäläisen sukuni puolelle, sillä ensi lauantaina meillä on vuosikokous ja seminaari syntymäpitäjässäni Rengossa, samassa paikassa, jossa vietimme Sirkiän sukukokousta 2014. On hyvä saada kaikki jutut tehtyä ennen kokousta.

Kivien kääntely verissä.

.