Eräs päivä elämässä

Aloin kirjoittaa asioita ylös blogiini viime torstaina, mutta tapahtumat etenivät sen verran nopeasti, että kirjoittamiseni ei pysynyt vauhdissa mukana. Joillakin ihmisillä kuten siis minulla, on omituinen tarve dokumentoida omaa elämäänsä. Olen sanonut usein, että minulle on samantekevää, minne ruumiini tai tuhkani joutuvat kuoltuani. Ne eivät enää ole minä. Mutta olen olemassa kirjoittaessani, jään elämään teksteissäni, vaikken koskaan ehtisi saada niistä aikaiseksi yhtäkään kirjaa. 

Pallo hukassa 29.6.  Tämäkin on selfie.

Tai sitten nekin kaikki, siis blogini häipyvät virtuaalisen maailman taivaaseen, kun minä istun taivaalla purjehtivan pilven päällä ja kirjoitan kirjoittamistani. Oikeastaan olisi kiva muuttua itsekin kirjaksi.

Kommentti. Seuraavassa muutossa  kymmeniä banaanilaatikoita ja varmaan lisäksi aika monta muuttolaatikkoa täynnä kirjoja (käsikirjasto) muuttaa seuraavaan asumukseeni. Kukaan perheessäni ei tule huolimaan yhtäkään jälkeeni jäävää kirjaa (ehkä 5-vuotias Alex voisi haluta).  Jollen minä pääse niistä eroon tulevina vuosina, niin ...

Torstai 29.6.2017

Viime torstaina huipentui iso asia, jota olin valmistellut koko kuukauden, aina kesäkuun 4. päivästä alkaen, jolloin aloitteestani liikkeelle lähtenyt onnekas sattuma johdatti erään perheen tutustumaan tähän taloon, jossa vielä hetken viivyn kirjoittamassa silmieni edessä ihana näkymä puutarhaan. Juuri nyt heinäkuun alussa illan suussa on täysin tyyni sää. 

Lähimpänä ikkunan takana parin metrin päässä on pihan komistus, pionipuska, joka on täynnä pulleita kukan nuppuja. Kun ne joku päivä avautuvat voin tuntea juuri tuon pionin ihanan tuoksun ja nähdä sen kermanvalkoiset terälehdet, keskellä häivähdys karmiininpunaista. Se on "Festiva Maxima".  Pionin takana aaltoilevat keltaiset päivänliljat. kauempana kukkamaalla vyöryy valkoisten päivänkakkaroiden armeija. Pieni multainen maakaistale odottaa silkkiunikoiden nostavan hennot vartensa kukkiakseen kuun lopussa. Ne  ottavat uuden perheen vastaan, kun minun aikani täällä on lopussa. Ehkä sieltä nousee jokunen kehäkukkakin. Auringonkukat, jotka tyhjensin vanhoista pusseista, itämään, pitää vielä istuttaa jonnekin.

Kuten lukijani huomaa, sorruin kirjoittamaan puutarhasta, vaikka minun piti kirjoittaa päivästä, jolloin tein kaupat tästä talosta. Voisin jatkaa aiheesta ja itse asiassa puutarha-aiheeseen tulen melko varmasti palaamaan jatkossakin. Usein. Vierailin eilen erään ystäväni kanssa Ainolassa ja silmissäni hehkuvat vieläkin Aino Sibeliuksen puutarhan ihanat näyt. Nainen puutarhassa, lempiaiheeni. Mutta myös mies puutarhassa kuten Claude Monet.  On vaikea hillitä itseään sukeltamasta puutarhan hämyyn heinäkuun iltana. Mutta menisitkö jo asiaan!

Melkein tasan vuosi sitten...

Viime torstai oli uskomattoman rauhallinen päivä. Olin yksin kotona ja siivoilin etupihaa, haravoin autopaikkoja. Kastelin äskettäin ostamiani yrttejä, jotka pystyn ottamaan mukaani täältä lähtiessäni.  Juuri ennen juhannusta ostin Bergströmin puutarhasta Pornaisista myös lempikesäkukkani Karjalanneidon. Siellä oli myös niitä valtavan hienoja, jättimäisiä pelargoneja 17 euron hintaan. Sellainen minulla oli viime kesänä, mutta jostakin syystä se kuoli sisällä talven aikana. Hillitsin itseni. Jokavuotiset salkoruusut jäävät myös taakse.

Katselin kun Kiertokapulan roska-auto kävi tyhjentämässä kujamme roskalaatikot. Päivä oli varmasti kaunein koko viikolla. Tärkeä päivä. Yksi vaihe elämässä oli päättymässä. Kiertelin valokuvaamassa ja lähetin joitakin suoria kuvia Facebookiin.

Odotin samalla mukavaa vierasta. 

Olin hoitanut aivan kaiken kauppaan liittyvän yksin netin ja sähköpostien kautta lukuun ottamatta tietenkin ostajien käyntejä.  Maanmittauslaitoksen kiinteistövaihdannan palvelu mahdollistaa kiinteistökaupan teon kokonaan sähköisesti. Olin laatinut siellä jo aiemmin oman räätälöidyn kauppakirjan, palvelusta käyttäjä löytää kaikki tarvittavat ehtomallit, jotta mikään asia ei jää pois. Malleja voi muokata itselleen sopiviksi. Kauppakirjaan pitää myyjän ostaa liitteeksi tuoreet kiinteistöön liittyvät asiakirjat.  Siihen voi tehdä myös omia liitteitä.  Kirjoitin erilliseen liitteeseen kaikki ostajien kanssa suullisesti läpikäymämme asiat ja muistettavat asiat.

Iltapäivällä kello 14.35 alkoivat ostajat allekirjoittaa pöytäkirjaa. Eniten olin jännittänyt toisen myyjän, talon toisen omistajan, elämääni vuosikausia vainonneen henkilön allekirjoitusta. Olin aiemmin selittänyt hänelle sähköpostilla milloin mitäkin valmistellakseni mahdollisimman sujuvaa kaupantekoa. Pyysin häntä allekirjoittamaan jo aamulla. Saatoin huokaista helpotuksesta, kun hän teki ohjeeni mukaan. 

Pankin hallussa olleet panttikirjat eivät vielä siirry sähköisesti kaupanteossa. Olin jo alkuviikosta antanut pankille sähköpostilla ohjeen niiden siirrosta ostajan konttoriin. Koska en ollut saanut omasta konttoristani minkäänlaista vahvistusta sähköpostiini, niin soitin aamulla kysyäkseni, onhan kaikki kunnossa. Kuten tavallista, jouduin valtakunnalliseen asiakaspalveluun, jonne jätin neuvojalle soittopyynnön. 

Sieltä ei tullut soittoa ennen kuin vasta myöhään iltapäivällä kun kauppa oli jo tehty. Vähän ihmettelin välinpitämättömyyttä, kun kerran kysymyksessä on ihmiselämän suurimpia asioita. Kaikki oli kuitenkin kunnossa, ohjeet oli noteerattu ja toimenpiteet tehtiin jossakin takatyönä. Mutta pankkitoiminta on muuttunut sitten niiden aikojen, kun itse olin siellä.

Vieraani oli myös tällä välin saapunut.  Jouduin kuitenkin myöhemmin keskeyttämään seurustelumme, koska halusin tarkistaa, ovatko rahat saapuneet antamalleni tilille. Kyllähän ne olivat. Olikin sitten vielä pakko maksaa yksi taloon liittyvä luotto pois ja jakaa rahat. Kaikki onnistui erinomaisesti.

Olihan se päivä. Välillä piti ottaa selfieitä.

Kiinteistöhallinnan palvelussa tehtävissä kiinteistökaupoissa kaupan teko tulee halvemmaksi. Asiakirjat maksavat 14 euroa kappale ja asiointimaksu on 55 euroa. Allekirjoituksen kukin hoitaa tahoillaan ja siitä sitten asia jatkaa ostajan osalta lainhuudatukseen jne. Julkista kaupanvahvistajaa ei tarvita.

Voitte uskoa, että olin itsekseni vähän ylpeä, kun osasin hoitaa kaiken niin hienosti, myynnistä kauppaan asti. Kiinteistönvälittäjätkin kuulemma tekevät edelleen useimmiten kaupat vanhalla tavalla. Olihan se myös jännittävää.

Samalla, kun olin työstänyt kauppakirjaa ja liitettä ym. kävin katsomassa asuntoja, mutta päätöksen teko asunnon ostamisen suhteen on hurjan vaikeaa. Itse asiassa en haluaisi olla pakon edessä, vaikka vähän olenkin. Kerrostaloasunnot tuntuvat olleen täällä ikuisuuksia myynnissä, hinnatkaan eivät ole aivan kohdallaan. Mutta en kirjoita siitä nyt.

Vietimme vieraamme kanssa mukavan illan. Muut joivat punaviiniä ja minäkin rohkaistuin juomaan lasillisen olutta.   En kuitenkaan ole yhtenäkään yönä aikoihin nukkunut kunnolla.

Aina seuraava ja sitten seuraavakin hoidettava asia alkaa kaivertaa. Mutta nyt oli kaikkein tärkein vaihe saatu päätökseen. Eräs raskas taakka oli nyt pois.

Lähdin seuraavana päivänä vieraani kanssa sinne Ainolan puutarhaan. Se oli mukavaa rentoutumista kaiken hulinan jälkeen tai hulinan keskellä. Ensi viikonloppuna me molemmat olemme Viipurissa ja Kuolemajärvellä. On vielä paljon tehtävää ennen sitä.

Mitä lie tunteita koen tässä vielä ennen poislähtöä? En ole voinut ottaa lapsuuden kotiani mukaani, en pysty ottamaan tätä rakasta kotia mukaani lähtiessäni. Kuljetan silti nytkin mukanani jopa sukuni kotia rajan toisella puolella. Se on omani, vaikken ole koskaan siellä asunut. Kuljeskelin aikoinaan äitini kanssa metsissä marjassa tai sienessä. Muistan, kuinka pakenimme ison kuusen alle sadetta pakoon. Sekin kulkee mukanani, vaikkei minulla ole siitä edes kuvaa. Vai onko jossakin? No, ainakin mielen reunalla. 

Näkymä Ainolan ikkunasta kohti Tuusulanjärveä.

Surullisinta on, että lapsenlapseni eivät enää voi tulla tänne. Se ehkä tuntuu nyt pahemmalta kuin oma lähtö.

Jean Sibeliuksen kirjasto.