Uuden ajan aamunsarastuksessa

Jotta en kokonaan sekoaisi tässä tilanteessa, astun jälleen läppärilleni ja alan naputtaa tekstiä. Aamuhetket ovat yleensä parhaita kirjoittamiseen, mutta tällä hetkellä hoitelen silloin muita asioita. Pakkaan ehkä lisää kirjoja banaanilaatikoihin, selvitän ja hoitelen epäselviä asioita. Usein herään yöllä miettimään jotakin naurettavaa ehkä tulevaa tilannetta ja sitä, miten sen sitten selvitän. 

Kuvat ovat aiemmin julkaisemattomia vuodelta 2016 eikä niillä ole mitään yhteyttä tekstiin

Eilen ymmärsin, että aiemmin noitumani kaaoshakuisuus ehkä pitää minua otteessaan.  Edellisen kerran ollessani vastaavassa tilanteessa kirjoitin nimenomaan tästä samasta asiasta blogissani 24.1.2014. Tuosta linkistä pääset sen lukemaan. Oikeastaan on täysin samantekevää, ymmärtääkö kukaan oikein kunnolla tätä juttua, jonka keskellä olen. Harva.

Mieleeni tuli postilaatikolle lompsiessani, että olen itse asiassa pyörittänyt jo vuosia melkein kuin pientä firmaa, jossa hoidan ja hallitsen kaikki tehtävät johtajasta aina alimpaan toimihenkilöön saakka. Olen eräänlainen Merja Oy, joka selvittää ja osaa ihan kaiken ja on aina valmis auttamaan muita. Useimmat ikäiseni ovat asettuneet rauhalliseen elämään eivätkä ota mitään turhia paineita opiskelemalla koko ajan uusia asioita vaan harrastavat jotakin ikäiselleen sopivaa.

Soitin sisarelleni saadakseni purkaa ajatuksiani ja pysyäkseni järjissäni. Mikä on tehnyt minusta niin hirveän itseriittoisen ja vahvan ja jopa melko vakavan ihmisen, että alan jopa voida pahoin sitä ajatellessani? Siinä sitten mietimme sitä, kuinka ihmiset eivät oikeasti enää välitä tipan tippaa toisistaan. Viimeksi kirjoitin, kuinka harvat meidän turvaverkkomme ovat.

Olikin siksi oikein ajankohtaista jakaa nyt viisi vuotta sitten 30.12.2011 julkaisemani blogi uudelleen, jonka nimi oli sama kuin tämän kirjoituksen:

”Olen usein kirjoittanut siitä, että ongelmia pitää katsoa suoraan silmästä silmään ja että asiat on käsiteltävä niiden kohdalle tullessa juurta jaksain. Siksi olenkin silloin tällöin käynyt läpi tärkeitä, usein monimerkityksellisiä, väärin ymmärrettyjä arvoja ja tunteita. Useinhan käytämme sanoja ajattelematta sen enempää, Itsekkyys ei ole oikeasti itsekkyyttä, pelko saattaa ollakin jotakin muuta. Rakkauskin voidaan ymmärtää monella tapaa. Kun puhutaan rakkaudesta, se onkin harvoin oikeasti rakkautta.

Sitten tulevat nk. uskovaisten käyttämät vaikeat sanat kuten armo, johon en ole edes uskaltanut puuttua. Olen vain joutunut kohtaamaan sen ajatuksissani ja tiedän sen odottavan käsittelyäni. Mutta on vaikea lähteä tulkitsemaan sanoja, jotka mielessäni ovat tähän saakka kuuluneet jonkun ”armoitetun” joukon käsitteisiin, joihin minulla ei ehkä ole edes lupa koskea. Kirkko on kautta vuosisatojen kahlinnut ja eristänyt meitä itsestään. Armo on meitä kaikkia varten, mutta ei tekojemme takia. Armolahjoja voimme pyytää ja saada. Niitä meillä useimmilla onkin ja voimme käyttää niitä kiitollisuudella. Jokainen kristinuskon kirkkokunta ja lahkot ymmärtävät ja tulkitsevat näitäkin Raamatun käsitteitä omalla tavallaan. Minulle pienistä pienimmälle ihmiselle riittää oma lapsen uskoni, jonka olen saanut lahjaksi samoista lähteistä. Saattaa käydä myös niin, että tulkitsen lukemaani täysin omalla tavallani. Eikä edes se ole väärin.

Sairauden ytimeen pitää mennä sisälle ja tutkia sitä tarkkaan. Kaikkein vaikeimmassa vaiheessa se ei vain tahdo onnistua. On hurjan vaativaa alkaa tutkia itseään symbolisesta ulottuvuudesta. Se ei voi tapahtua hetkessä vaan vaatii pitempää kypsyttelyä. Aina jaksaessani olenkin ottanut jonkin asian mietiskeltäväksi. Menneisyyden haamut ovat vierailleet yöllä luonani, tulleet uniini. En ole niistä kaikkia edes tunnistanut. Olen nyt ymmärtänyt, että minun olisi pitänyt kuunnella myös fyysisiä merkkejä.

Jopa melu ympärilläni oli sanoma. Ennen joulua kirjoitin siitä blogin ”Metelin olemuksesta”, joka jäi sitten kuitenkin julkaisematta. Läheinen rakennustyömaa kun on jo pitkään herättänyt minut aamuvarhain.

Nyt joulun aikaan tulivat myös nuo voimakkaat tuulet, jotka tekivät ympäri Suomea paljon tuhoa. Sairaasta jalavastani katkesi taas iso oksa suoraan tielle. Onneksi joku korjasi sen sieltä syrjään häiritsemästä. Olkavarteni kun eivät aivan vielä salli ruumiillista työtä. Nyt käsitän, että meluaihe oli käsiteltävä, se on tavallaan eräs avain olotilaani. Olen tuntenut itseni uhriksi aivan liian pitkään, en ole pystynyt käsittelemään monia asioita, koska en ole ymmärtänyt niitä. Itsesääli, jota aloin tuntea, itkut, ne johtuivat sellaisista kokemuksista, joista kirjoitin seuraavaa:

”Muutosten kesä 2009 toi kotiini vesivahingon myötä levottoman kesän levottomien tapahtumien ja mielen lisäksi. Remontin ja kuivurien äänet olivat täällä sisällä seuranani. Kun menin ulos, puutarhan aidan takana tehtiin viikkokaupalla kaukolämpötöitä ja sitten myöhemmin vielä rakennettiin kävelytie töiden jäljiltä kuntoon. Meteli kauniina kesäpäivinä oli usein korviahuumaava. Vältin aihetta, katsoin kauemmas horisonttiin.

Jotenkin vain kestin sen kaiken kuten olin kestänyt vuosikausia kotoa sisältä öisin tulevat häiritsevät äänet. Yritin aika ajoin käyttää erilaisia korvatulppia, jotta olisin saanut nukkua häiriöittä, mutta jostakin kumman syystä valtavan kuorsauksen ääni ohitti ne. Ei se mitään, jos kuorsaus olisi ollut ainoa häiriötekijä. Aamuyöhön saakka ensin viereisestä huoneesta kantautui television ääni ja erilaisten seikkailu- ja sotapelien äänet. Toisinaan pelaaja oli sammunut näppäimistön päälle ja kone huusi toistuvasti vaikkapa: You have attacked me. Unessa puhumiset, muut ääntelyt ja unissa kävely herättivät minua myös.  Sitten aamulla alkoi herätyskello soida, usein käytössä olivat normaali herätys ja sitten vielä puhelinherätys. Oli hänellä työpäivä tai ei, herätyskello tuntui aina olevan soimassa jo paljon aiemmin kun piti tai ei-pitänyt nousta. Varmuuden vuoksi. Makuuhuoneessa vallitsi täydellinen metelien sekamelska. Asiasta oli turha huomauttaa kuten aluksi toki yritin. Kyseinen henkilö ei omasta mielestään edes kuorsannut eikä hänellä ollut mitään käsitystä, kuinka tuskaisan olon hän aiheutti minulle. Jälkikäteen olen tajunnut, että hän oli täysin tunteeton tajuamaan muille aiheuttamaansa vahinkoa. Jos hän näytti jotakin tunteeseen viittaavaa, se oli opittua ja teeskentelyä jonkun tavoitteen saavuttamiseksi. Tässä vain pieni katsaus. Niin tai näin, yritin vain selvitä siitä kaikesta siirtymällä sohvalle, nukkumalla viikonloppuisin päivällä, bussissa työmatkoilla. Selvisin hengissä! ”

En kuunnellut enkä halunnut tunnistaa merkkejä itsessäni. On vaikea nyt edes päätellä, mitä olisin silloin edes voinut tehdä. Jatkoin vain elämääni omassa kauniissa ympäristössäni, mielikuvituksessani, inspiraatioiden ja energian pyörteessä.

Nyt syksyllä kun menetin kaiken energiani, ymmärrän sen johtuneen siitä stressistä, jonka piilotin liian pitkäksi aikaa syvälle ruumiiseeni. Miksi juuri jänteisiini, miksi juuri olkapäihini, jotka olivat vuosien mittaan ottaneet kantaakseen niin paljon?  Olkapäät ja selkä kestävät paljon painoa, jaksavat kannatella ison taakan. Ne ovat meille elintärkeät kaikissa toimissamme, ne vaikuttavat käsiimme.  Jos molemmat olkavarret ovat kipeät, ei pysty edes ilman tuskaa vetämään peittoa yöllä päälleen saati tekemään paljon mitään muutakaan, jollei sitten turruta kivuntunnetta vahvoilla särkylääkkeillä.

Aloin ymmärtää kantaneeni sisäistä uhria. Olisin ehkä vapautunut tästä jo aiemmin, jos en roikkuisi edelleenkin koko ajan olkavarsistani kiinnitettynä, tämän säälittävän, turhanpäiväisen oikeusjutun vankina. Olemmeko koskaan täysin valmiita kohtaamaan ne kaikki pirut, jotka meidän on kohdattava? Voimmeko edes luottaa täysin niihin ihmisiin, joiden tulisi auttaa meitä?

Kun minulla olisi paljon muutakin tekemistä odottamassa kulman takana!! Ja mukavampaa kirjoittamista.”

Nyt

Eihän näitä vanhoja menneitä asioita pidä koko ajan muistella ja niissä velloa. Moni sanoisi minulle niin. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että olen koko ajan käsitellyt niitä vaikeita kokemiani asioita.  Sillä tavoin olen välttynyt tulemasta katkeraksi, itseeni käpertyneeksi ihmiseksi. Lisäksi se kaikki mennyt, eletty ja koettu on valtava luovuuden lähde.

Kaikille lukijoilleni haluan sanoa, että arvostakaa ja rakastakaa sitä sisällänne olevaa luovuutta, voimaa ja rakkautta, joka tekee teistä juuri sellaisen kuin olette. Olkaa rohkeasti oma itsenne ja kulkekaa omaa polkuanne pitkin kohti omia unelmianne ja toteuttakaa niitä. Olkoot muut mitä mieltä tahansa. Olette ainutlaatuisia, kukaan maailmassa ei ole samanlainen.

Kiitos tästä vuodesta ja onnea uudelle vuodelle 2017!