Syksyisen päivän ajatuksia

Niin, postikorttien välissä ajattelin… Otsikoin blogini näillä sanoilla tasan neljä vuotta sitten (13.11.2011). Jaoin kirjoitukseni Facebookissa, joka nyt ehdotti uudelleen jakoa. Se ei ole mahdollista, koska blogini on nettihautausmaalla, mutta kopio ja printti löytyvät.

Kirjoittelin blogeja tuolloin paljon aktiivisemmin kuin nyt.  Siksi otan sieltä joskus materiaalia uudelleen jakoon. Itselleni on aika hienoa ja valaisevaa lukea noita ajatuksiani vuosien jälkeen. Tässäkin käsittelemäni aiheet ovat vielä  hyvin muistissani. Olisikohan niin, että kaikki kirjoittaminen selventää ja vahvistaa muistoja myös jälkikäteen? Se pätee myös oppimisessa. Kun kirjoittaa asioita muistiin, niin samalla kirjoittaa ne vahvemmin omaan muistiinsa. Aika huvittava yhdistelmä, sanojen leikki.

Jaoin kirjoitukseni  Facebookiin syksyllä yhdessä hoidossani olevan tyttäreni perheen kissan Murun kanssa otsikolla ”Kirjoitettiin yhdessä Murun kanssa”.  Yritänkin etsiä ne samat kuvat tähän kuvituskuviksi. Postikorttejakin kun tulee nykysään lähetettyä harvemmin, vaikka niitä edelleen ostelenkin.

"13.11.2011 Postikorttien välissä ajattelin...

Kiitoksista ja erityisistä ystävällisyydenosoituksista,  ovat ne sitten totta tai vain puoleksi totta, voi aina iloita täysin sydämin. Emme kukaan kulje ruusuilla peiteltyä tietä. Saan valtavasti voimaa postikorttien lähettämisestä ja myös saamisesta. Lähettäminen on antamista ja se on ehkä harrastuksen paras puoli. Siinä voin valita ”tuhansista” korteistani mahdollisimman sopivan kortin vastaanottajan esittämien mieltymysten ja/tai minun tulkintani mukaan. Joskus on vain käytettävä omaa intuitiota. Aika usein onnistun ainakin omasta mielestäni, vaikka valinta on ollut sattumanvarainen.

Muru-kissalla oli silloin sen elämän ensimmäinen kiima-aika, mikä kyllä näkyy kuvista.

Postcrossingissa on mahdollisuus rekisteröinnin yhteydessä kiittää ja kommentoida vapaalla viestillä saamastaan kortista. Tällä viikolla sain kiitokset eräästä kortista, jonka kuvapuolella olevan sanoman olin kääntänyt kirjoituspuolelle englanniksi. Kortti osoitti, etten oikein tiennyt. mitä vastaanottaja odotti, en ollut ehkä osannut tulkita hänen toiveitaan tai sitten hän oli maininnut pitävänsä sitaateista.

” On kaksi tapaa elää elämäänsä. Joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on yhtä lailla ihmettä.”

Kortin saaja Maltan saarella olikin ilahtunut kortistani, tuosta lainauksesta, postimerkistä (tavalllinen metsäpostimerkki ja 5 centin lisämerkki), mutta kaikkein eniten hän oli piti käsialastani. Hänen mielestään se on täydellistä kalligrafiaa. Koska hän pyysi, että opettaisin sitä hänelle, voisin helposti ymmärtää hänen kommenttinsa myös eräänlaiseksi peitellyksi ironiaksi. Mutta kun hän lopettaa viestinsä lähettämällä paljon rakkautta, niin se tuskin on sitä, vaan ainoastaan ystävällinen ja sydämellinen kannanotto.

 Joskus sitaatin mukaan ihmeiden maailma vetäytyy kauemmaksi. Viimeisimmän kuukauden aikana olen käsivarsieni ja käsieni lihaskipujen takia joutunut miettimään monia asioita. Ne ovat saattaneet olla juuri niitä kokemuksia, jotka ovat nyt muuttuneet ruumiillisiksi kivun tuntemuksiksi lihaksissa. Olen miettinyt näkymätöntä maailmaa, joka on oikeampi ja viisaampi kuin tämä näkyvä.

Olen koko tämän ”elämä”- prosessin ajan työstänyt tunteitani tunne kerrallaan. Osa tunteistamme on niin vaikeita ja tukahtuneita, että niiden työstämiseksi saattaa olla hyvä kokeilla muitakin menetelmiä. Osallistuinkin ystäväni kanssa eilen kehoterapeutti Riitta Kokon pitämään ”Vapauta tunne-energiasi”- päivään. Päivän aikana pyrittiin hengityksen, kehon kuuntelun, liikkeiden ja äänen avulla päästämään vapaaksi tukahtuneita tunteita. Olen itse käyttänyt kautta aikojen muunlaista vapautumismenetelmää, johon tänä syksynä halusin liittää vielä joogan. Käsivarsieni kipeytyminen kuitenkin on ollut nyt esteenä. Toivottavasti eilinen ruumiillinen rasitus auttoi ainakin siinä asiassa eteenpäin.

 

Minun olikin pakko eilisen jälkeen kaivaa esiin keväällä lukemani kirja:

Emotionaalinen vapaus – Vapaudu kielteisistä tuntesta ja muuta elämäsi
Kirjailija: Orloff, Judith
Alkuteos: Emotional Freedom – Liberate Yourself From Negative Emotions and Transform Your Life
Suomentaja: Jouni Porio
ISBN: 978-952-5734-41-6
Sidosasu: nidottu, 470s.

Kirjassa Judith Orloff  kuvasi hyvin sitä linjaa, jota olen seurannut omien tunteideni käsittelyssä ja sain siitä nyt lisää  tukea moneen asiaan, joissa oli/on vielä parantamisen varaa.

Mutta kun tapani mukaan kuuntelen kaikkia muitakin lähteitä, ystäviä ja asiantuntijoita tarkalla korvalla, olen ollut vähän hukassa. Vihantunteen käsittelyä tuodaan nimittäin joka puolella eteeni käsiteltäväksi. Viime kirjoituksessani yritinkin siksi kesysti kehittää miesvihaa. En vain onnistu siinä hyvin, koska minulla ei yksinkertaisesti ole enää vihantunteita ketään eikä mitään kohtaan. Mutta totta toinen puoli, aikoinaan huonosta kohtelusta tuntemani vihan lonkerot pyrkivät ehkä nyt ulos ruumiistani lihasten kautta. Siksi eilen päällimmäiseksi noussut tunteeni oli puhdasta itsesääliä. Itkin sitä, mitä kaikkea olen joutunut kokemaan ja mitä kaikkea minun on pitänyt kestää ja sitä kaikkea, mitä se on aiheuttanut minulle. Toisaalla vaa´assa ovat hyvät asiat ja voima, joita vaikeudet ovat kaivaneet esiin, mutta toisaalla ovat ne vaivat ja hankaluus, joita olen saanut osakseni. Mutta ehkä kaikista vaikeinta on edelleenkin myöntää oma heikkous ja avuttomuus.  Ja toisaalta se, että vaikka olenkin ollut vahva ja pystyvä, minut halutaan alistaa johonkin rooliin, jossa itsemääräämisoikeuteni on asetettu kyseenalaiseksi. Jos tarkemmin ajattelen, eteeni on myös monelta taholta siroteltu ulkopuolisiakin viittauksia osoittamaan asian ajankohtaisuus.

Ihmisen elämä on yhtä pelkkää ihmettä!  Pienet, tuskin havaittavat asiat ympärillämme voivat olla viittauksia isompiin asioihin omassa kasvussamme, omalla polullamme.

Olen sentään terve ja vahva. Pystyn hoitamaan kaikki asiani itse. Tunnen ihmisiä, jotka hymyillen kantavat kipunsa ja sairautensa niistä valittamatta ja vaikuttavat onnellisilta. Olisikin mukava lukea enemmän myös heidän tarinoitaan. Useimmiten ihmiset kirjoittavat vain pintapuolista kertomusta elämänsä kulusta. Toki niistäkin voi rivien välistä lukea tai vaistota jotakin kipupisteistä, mutta täällä on yksi, joka kaipaa syvällistä tilitystä.

 

Monet ihmiset kaipaavat myös jotakin enempää, jotakin merkitystä, jotakin ihmettä, rakkautta, ystävällisyyttä, lämpöä. Olen ollut surullinen siitä, ettemme kuuntele toisiamme oikeasti, meillä ei ole riittävästi empatiaa. Emme myöskään aina salli toisille kasvua ja/tai onnea.  Kaikkoamme ystäviemme epäonnea ja huonoja aikoja. Olemme myös usein liian kiireisiä pysähtyäksemme hetkeksi ajattelemaan. Pelkäämme ehkä, että toisen vaikeudet avaavat meissä sellaisia ovia, joiden haluamme pysyvän suljettuina.

 

Jaan Facebook-ystävilleni monta sellaista asiaa, jotka eivät useimmiten selviä blogiini asti. Joskus haluan kertoa samoista asioita täälläkin, jotta Facebookin ulkopuoliset ystäväni pääsevät myös mukaan. Nimittäin äskettäin Moldovalaisen Vladimirin toivomuksen mukaisesti runsailla postimerkeillä täytetty postikortti sai Moldovan postin leimaamaan sen, kun Suomessa kortit jätetään usein leimaamatta. Eikö olekin aika erikoinen yhdistelmä. Vanhoja suomalaisia  postimerkkejä, muutama uusi ja vieraan maan leimat! Markkapostimerkkejä voi vielä käyttää tämän vuoden loppuun astin  joko yksin tai yhdistettynä euromerkkeihin."