Aamuajatuksia

Aina aamuvarhain herätessäni monet aiheet pulputtavat mielessäni ja yrittäen kiinnittää huomioni, jotta kirjoittaisin niistä. Toiset asiat taas kehottavat minua sulattelemaan niitä, ymmärtämään. Kaikella on aikansa. Ajattelen usein, miksi ihmiselämä on niin vaikeaa. Miksi emme tyydy siihen, mikä tulee eteemme ja kutsuu meitä tarttumaan itseensä. Sen sijaan pakenemme sitä ja samalla itseämme. Kunhan vain osaisimme kuunnella ja keskustella itsemme kanssa ja luottaa näin aina lähellämme olevaan ystävään. Niin minäkin olen tehnyt. Kautta aikain. Kaiken sen kautta tapahtuu ihmeellistä kasvua, joka vie eteenpäin. Ja sitten olemme tässä ja nyt.

Kuvan otti Heljä Laitinen

Mutta nyt minulla onkin monta mennyttä näkökulmaa vahvistamassa itseäni, ikään kuin auttamassa, kun on tarvetta selittää asioita. Uudet tilanteet, tapahtumat, ihmiset antavat mahdollisuuden tarkistaa oppimaamme, testaavat meitä. Emme lakkaa koskaan kasvamasta ja oppimasta. Niinhän minäkin olen kasvattanut itseäni nuoresta tytönhupakosta asti. Se oli todellakin aikanaan jopa tietoinen päätös, sopimus oman itsen kanssa. Mutta tie ei ole ollut helppo, ei sinne päinkään.

Ennen kuin....

En ole tarvinnut siihen mitään sen kummempia kehitysoppaita kuten eivät useimmat muutkaan meistä. Olen silloin tällöin niitä selannut ja lukenut yrittäen oppia viisaammilta. Wayne W. Dyerin eräs kirja 1980-luvulla vaikutti minuun kaikkein eniten.  ”Hyväksy itsesi, uskalla elää” oli kirjan nimi. Niin vain on käynyt, että vaikka minulla on ollut kaksikin kappaletta kirjaa (toinen ainakin paljon alleviivattu), en ole enää vuosiin omistanut yhtäkään. Molemmat kappaleet kirjaa ovat jääneet sille tielleen. Ehkä hyvä niin. Nimittäin ne ohjeet olivat minulle aikanaan vallankumouksellisia. Opi rakastamaan itseäsi, opi olemaan huolehtimatta. Kun meitä lapsesta saakka on opetettu olemaan epäitsekäs ja unohtamaan itsensä ja huolehtimaan ja murehtimaan vain muista itsensä unohtaen ja uhraten. Se oli lapsen saama malli.

Vähän ennen

Mutta ei se, että oppii jotakin ja sisäistää sen, olekaan heti täysin selvää. Emme ole koskaan yksin tässä maailmassa. Kun muutumme sisäisesti, se vaikuttaa voimakkaasti myös meitä ympäröiviin ihmisiin. Muutosta ei ehkä hyväksytä, koska se sotkee totuttuja kuvioita. Muutokset vievät vuosia emmekä itsekään aluksi ymmärrä niitä ja niiden vaikutuksia. Kuljemme melkein kuin sumussa oman aikansa. Rakennamme omanarvon tunteen, joka ei ole riippuvainen muista ihmisistä, näiden sanomisista ja arvosteluista. Tutkimme tunteitamme, jotka tulevat ja menevät. Opimme käsittelemään niitä juuri sellaisina. Ehkä yritämme jopa soveltaa niitä yhteiselämään toisen kanssa. Meitä kyseenalaistetaan muiden toimesta. Kuljemme eteenpäin, mutta välillä peruutamme.

Sitten..

Emme löydä onnea tai kutsuisin sitä paremminkin tasapainoksi, jollemme ota täyttä vastuuta omasta elämästämme. Kukaan muu ei edes voi tehdä meitä onnelliseksi. Kaikki lähtee itsestämme, oman itsemme hyväksymisestä sellaisena kun olemme. Voimme vain rakastaa muita, mutta emme vaatia mitään itsellemme. Kunhan senkin ensin opimme. Kuljemme usein yksinäisenä polkuamme pitkin, kohtaamme taipaleella muita, kuljemme hetken yhdessä, mutta useimmiten jäämme yksin jatkamaan, koska harva uskaltaa kasvun tielle.

Viime viikolla..

Wayne W. Dyer on kirjoittanut lukemattomia oppaita ihmisen taipaleelle. Olen vuosien mittaan lukenut niistä useimpia ja jopa antanut sitten kirjat eteenpäin. Kirjat kuvaavat niiden kirjoittajan omaa polkua elämän läpi ja samalla tuovat valaistusta meille lukijoille. Tässä linkki Wayne W. Dyerin kotisivulle. Taidan olla ennenkin kirjoittanut hänestä tai ainakin olen aloittanut viime vuosina montakin kesken jäänyttä blogikirjoitusta. Äskettäin lainasin kirjastosta ”Elämän tasapaino” (”Being in Balance”–nimisen teoksen, jonka olen nyt lukenut.  En voi muuta kuin vahvistaa hänen ajatuksensa ja todeta niiden toteutuneen jopa omassa elämässäni. Jos Dyerin tänä vuonna ilmestyneen omaelämänkerran nimi on ” I Can See Clearly Now”, en yhtään ihmettele.

27.10.2012 Alex. Muumien  matkassakin on hyvä kulkea.

En pysty enkä edes halua tässä käydä näitä asioita tarkkaan läpi. Jokainen kiinnostunut voi lainata tai ostaa hänen kirjojaan. Elämän tasapaino tarkoittaa ihmisen pyrkimystä tavoittaa hengen ja muodon tasapaino. Kun saa hengen ja aineen tasapainoon ja tajuaa olevansa pääsääntöisesti henkinen olento tai henki kuten minä koen olevani, niin jotenkin vaan asiat tulevat tasapainoon. Sanon aina, että emme saa mitään täältä mukaamme, emme omaisuutta emme ihmisiä. Jossakin vaiheessa pitkän prosessin päätteeksi hyväksyin kaiken juuri niin ja aloin nähdä kaiken olevaisen läpi. Olemme kaikki samaa energiaa, koko maailma kasveineen, eläimineen, ihmisineen. Yhdymme energiatasolla tarkoituksellisesti toisiimme.

5.11.2013 Arttu. Suklaakin auttaa joskus.

Dyer kirjoittaa tuon kirjansa loppusivuilla pari lausetta, joita minun on pakko siteerata

”Hengellisesti ja fyysisesti paremmassa tasapainossa oleminen antaa minulle mahdollisuuden pysyä jatkuvassa kiitollisuuden ja ihmettelyn tilassa.” 

 Hän viittaa muutokseen ja jatkaa Elisabeth Carret Browningin runolla:

”Maa on tulvillaan taivasta, jokainen tavallinen pensas on Jumalan tulessa: Mutta vain hän joka näkee sen, riisuu kenkänsä. Muut istuvat maassa ja poimivat karhunvatukoita…”

Selitys löytyy kirjasta, mutta pitää niin paikkansa, että… Lopuksi hän vielä liittää mukaan Sogyal Rinpochen (kirjoittanut muun muassa aikanaan käsisssäni kuluneen kirjan ”Tiibetiläinenkirja elämästä ja kuolemasta”) toteamuksen:

 ”kaksi ihmistä on elänyt sinussa koko elämäsi ajan. Toinen on ego, riitaisa, vaativa, hysteerinen, laskelmoiva; toinen on kätkössä oleva hengellinen olento, jonka hiljaisen viisauden äänen olet vain harvoin kuullut saati sitten totellut sitä…”.

Katselkaamme taivasta. Kun tarpeeksi sitä katselemme ja tarkkailemme niitä hiljaisia ääniä, löydämme aarteen, saamme lahjan. Elämme elämäämme kuin ennenkin täällä maan päällä, mutta toisaalta kaikki on muuttunut.

Juhannusaattoillan taivas...