Sukututkimuksen aarteita

Olen monena päivänä aloittanut kirjoittaa milloin mistäkin aiheesta, mutta eivät ne ole pitkälle kantaneet. Suuria toiveita en aseta kirjoitukselleni edes nyt. Kuten en muutenkaan. Kirjoitus lähtee vain viemään minua jonnekin, minne ei ehkä ollut edes tarkoitukseni. Kirjoituksen kuvat ovat taas sattumanvaraisesti valittuja.

Tässä sisareni hallussa oleva vanha Uusi Testamentti, joka on kuulunut  Erik Nålbergille. Hänen veljensä on esi-isiämme. Kerroin hänestä täällä.

Olen jo pitkään yrittänyt etsiä tietokoneeni sokkeloista erästä viime vuonna aloittamaani blogikirjoitusta ja kirjojeni sekamelskasta sen aiheeseen liittyvää kirjaa. Kysymys on Ruotsin ja siinä samalla meidän entisestä kuningattarestamme Kristiinasta, jonka jalanjäljillä kuljin viime huhtikuussa Roomassa.  Sitten juutuin lukiessani Hämeen Sanomia Birger Jaarliin ja sitä kautta varhaisempiin aikoihin. Näistä aiheista ei toden totta ole taaskaan pitkä matka sukututkimukseen.

Hämeenlinnassa pohdittiin viikonvaihteen lehtien mukaan, ovatko Birger Jaarlin teot Hämeessä sitä luokkaa, että niiden takia olisi aikanaan pitänyt nimetä yksi pääkaduista tämän nimellä. En pääse lukemaan alkuperäistä mielipidekirjoitusta, josta keskustelu alkoi ehdottaen kadun uudelleen nimeämistä.  Lauantain lehdessä sitten toinen mielipidekirjoittaja ehdotti, että janakkalaiset voisivat sen sijaan nimetä jonkun tienpätkän Hakoisten linnavuoren liepeillä Jaarli Birgerin tieksi. Toinen taas on sitä mieltä, että jaarli on kyllä ansainnut katunsa Hämeenlinnaan. Molemmissa kirjoituksissa asia perustellaan ihan hyvin.  Birger Jaarlin suvulla ei todennäköisesti ole sen enempää kiinnekohtia Hämeeseen kuin se, että hän Eerikin kronikan mukaan teki kuninkaansa kanssa retken Ruotsin itämaahan poiketen sitten Hämeessä.  Hän liitti Suomen alueen tiiviisti Ruotsin yhteyteen. Hänet mainitaan myös Tukholman perustajana ja että hän olisi osallistunut taisteluihin Novgorodia vastaan Nevajoella (1240).

Nuijasodan Nokian taistelun muistomerkki. Isäni valokuvia. Hän on toinen oikealta.

Birger Jaarli eli Birger jarl (eller Birger Magnusson) (1210 – 1266) meni naimisiin Ruotsin silloisen kuninkaan Erik Erikinpojan (kutsuttiin myös Erik Änkyttäjäksi ja Rammaksi tai Sammalkieleksi) siskon Ingeborgin kanssa. He saivat useita lapsia, joista kahdesta pojasta tuli Erikin jälkeen Ruotsin kuninkaita (Valdemar jo vuonna 1250 ja Mauno Ladonlukko 1275). Tämän linkin takaa löytyy lisää sukuselvityksiä. Meille suomalaisille tutumpi kuningas Erik, jonka sanotaan tehneen nk. ensimmäisen ristiretken Suomeen (1155), oli Ruotsin kuninkaana n. 1120 – 1160). Hän sai lisänimekseen den Helige.

Tätä kuvaa olen yrittänyt selvittää siinä onnistumatta. Isäni kuvien joukossa on siitä vain kopio. Jostakin hän on sen saanut varmaan myös tunnistettavaksi. 

Niin tai näin. Keskiajan historiaa kaivetaan koko ajan lisää esiin ja usein myös eri tutkijat ja kirjoittajat lisäävät omat tulkintansa. Kuninkaallisten historiaan on tutkijoiden ehkä helpompi päästä, koska asiakirjoja löytyy runsaammin.  Kaipasin tässä yhteydessä isältäni perimää 1920-luvun aikana ilmestynyttä kirjasarjaa Suomen historiasta (Suomen kansan aikakirjat. Tekijä, Einar.W. Juvelius, myöhemmin Juva. Teoksen nimi, Suomen kansan aikakirjat 1-10. Painovuosi, 1928-1938. Painos, 41000. Kustantaja, Otava. ).  Löysin netistä sarjan myynnissä hintaan 60 e. Ei sen puoleen, että olisin sitä ostamassa, mutta minun omani sattuu olemaan banaanilaatikossa taloyhtiön kellarissa, koska oletin, etten tarvitse sitä evakkoaikanani.  Olen viitannut kirjasarjaan kuvan kera aiemmissa blogeissani kuten 19.11.2012.

Isä koiran kanssa. Pellavatko siellä kuivuvat?

On hyvin yleistä, että aiempien historiantutkijoiden kuten myös sukututkijoiden tulkintoja usein arvostellaan negatiivisesti. En pidä sitä kovin sopivana, sillä ne, jotka lukevat tai opiskelevat historiaa katsovat asiaa usein monen lähteen kautta. On aina hyvä jättää tännekin tilaa luovuudelle, ajatuksille ja inspiraatiolle. On niin, että ilman vallankumouksellisia ja poikkeavia ajatuksia, ei mitään kehitystä edes tapahtuisi.

Siitä tulikin mieleeni, että palaankin vielä Ruotsin kuninkaisiin, vaikka Kristiina jää jonnekin tulevaisuuteen. Kuninkaat raahasivat mukanaan tänne itämaahan mukanaan ties millaisia ihmisiä, sotapäälliköitä, rakentajia, pappismiehiä.  Heitä saattoi jäädä tänne lopullisesti ja meidän esi-isiämme saattaa olla heidän joukossaan. Neitseellinen maa oli täynnä puhdasta ja rikasta luontoa ja asukkaita oli vähän.  Uudisasukkaita on ollut kautta aikojen, ensin maan sisällä ja myöhemmin väki on lähtenyt paremman elämän toivossa naapurimaihin tai kauas valtamerten taakse. Minäkin lähtisin, siis vielä nyt, kipin kapin Karjalan kannakselle, jos se jostakin syystä tulisi Suomelle takaisin. Se saattaisi olla eräänlainen ratkaisu elämän pysähtyneisyyteen ja jumittumiseen, siihen, mikä pitää minut täällä lähellä voimat viemää remonttia ja tekee minut levottomaksi. Uuden ajan alku. Sellaista vaihtoehtoa ei omilla esi-isilläni ollut, he olivat sidottuja turpeeseen ja Karjalan osalta lopuksi kansakunnan kohtaloon.  Välissä kaikilla oli kaikenlaisia ongelmia, kun me elämme yltäkylläisyydessä ja ongelmamme ovat naurettavia.

Mitähän tässä tehdään?  Ehkä puutarhan pohjaa. Äidilläni oli siinä ensimmäisen kasvimaa ja edessä ja tuolla takana kasvoi marjapensaita.

Asiakirjojen mukaan Erik Pyhän mukana ensimmäisellä ”ristiretkellä” Suomeen oli sitä johtamassa ja Henrik piispaa tänne tuomassa myös Rötker Ingesson, kuninkaan tanskalaissyntyinen aseenkantaja. Hän eli noin 1110 – 1160.  Hänet on aateloitu Jägerhorn Af Spurilan myöhemmin kuolleeseen aatelissukuun, joka löytyi sekä Suomen että Ruotsin ritarihuoneesta. Hänet tai hänen poikansa tai pojanpoikansa mainitaan vanhimpana kristittynä paimiolaisena. Sukutarinaa, joka löytyy täältä, ei ole voitu todistaa oikeaksi. Netistä löytyy paljon sukututkimuksia, jotka katsovat oman suvun lähteneen tuolta.

Jokin kumma on kautta aikain saanut ihmiset kaihoamaan aatelisia sukujuuria. Kuulen vieläkin silloin tällöin jonkun kommentoivan oman suvun aatelisista eli hienommasta perimästä kertoessani tekeväni sukututkimusta. Yleensä henkilö ei tiedä sukututkimuksesta ja historiasta sen enempää, joten on turha oikaista kertomalla, että aateliset suvut ovat lähteneet ihan tavallisista ihmisistä, joita kuningas on vaikkapa sodassa kunnostautumisen takia palkinnut aatelisarvolla.  On varmaan sitten ihan hyvä, että suvun jäseniä on hypännyt syrjään aatelisten piirileikistä vaikkapa naimalla jonkun ulkopuolisen. Usein silloin henkilö on työnnetty muutenkin suvun ulkopuolelle, hänestä on tullut ”musta lammas”. Mutta on myös niitä, jossa suku on pikkuhiljaa alentunut tavalliseksi kansaksi.

Joka tapauksessa minullakin on sukututkimus, jossa lähdetään tuosta Rötker Ingenpojasta. Kartanonomistaja, ehkä ensimmäisen Rötkerin pojanpoika Rötker Jurgeninpoika Jägerhorn af Spurila nai  Brita Jönsintytär Galle-Palttilan (Laitila), joiden tytär Kristiina Rötkerintytär Jägerhorn meni suunnilleen 1355 naimisiin Kuusiston linnan voudin  Hattulasta lähtöisin olevan Olavi Niilonpoika Tavastin kanssa. He saivat pojan nimeltä Niilo Olavinpoika (s. n. 1360 Kaarinassa ja kuoli n. 1430 Turku). Tästä pojasta tuli aikanaan merkittävä rälssimies, ritari  ja tämän sukuselvityksen mukaan hän oli kuninkaan käskynhaltija.  Hänen veljestään Maunu II Tavastista tuli Turun piispa. Kädessäni olevassa sukuselvityksessä mainitaan Maunu Tavast hänen täysveljekseen, mutta se ei päde, koska Maunu Tavastin isänä pidetään Olavi Juhonpoika Tavastia. Samaa sukua he kuitenkin lienevät olleet.  Aiheesta on käyty keskustelua muuallakin, mutta en ota siihen sen enempää kantaa, koska en ole siihen pätevä.

Niilo Olavin tytär Elina Niilontytär Tavast avioitui Niilo Olavinpoika Särkilahden kanssa. Siitä avioliitosta syntyi Martta Niilontytär Särkilahti. Sukuselvityksessä mainitaan vielä erikseen, että Turun piispa Maunu III Särkilahti oli Martan täysveli. Martta on syntynyt noin 1435.

Martta Niilontytär Särkilahti avioitui noin 1450 Olavi Pertinpoika Kirveksen kanssa ja heille syntyi Kaarina Olavintytär Kirves , joka vuorostaan nai Turun pormesterin Niilo Pietarinpoika Särkilahden, joka on tunnettu nimellä ”Kiukku Niku”. Heille syntyi Paavali Niilonpoika Särkilahti noin 1495. Paavali toimi Sääksmäen kirkkoherrana 1536-66 ja rovastina Hattulan ja Sääksmäen kihlakunnassa 1541-1552. Kuuluisampi oli veli Pietari Särkilahti, Suomen uskonpuhdistuksen edelläkävijä.

Paavali Niilonpoika Särkilahti nai noin 1535 maanviljelijän tyttären Sääksmäellä. Nimi puuttuu, mutta patronyyymi on Juhontytär ja suku Sillantaka. Heidän poikansa on Israel Paavalinpoika Särkilahti, jonka sukututkija mainitsee olevan aikansa mahtavin mies Suomessa. Hän kuoli 1588 Tukholmassa teloituksen seurauksena. Sukututkimuksessa viitataan myös seuraavaan kirjoitukseen Kyösti Kiuasmaa:  Israel Paavalinpoika Särkilahti, vouti, sotilas ja suurmaanomistaja. Historiallinen Arkisto 55, ss. 298–360. 

Israel nai Sääksmäellä rusthollarin  ja kihlakunnanr:n tyttären Margareta Martintytär Uittamon noin 1565 ja heidän tarkemmin nimeämätön tyttärensä nai kihlakunnan vouti Yrjänä Juhonpoika Kankaroisen. Suvusta löytyy lisätietoa Yrjö Blomstedtin tutkimuksesta.

Suku jatkuu Sääksmäellä edellä mainitun Yrjänän lapsesta lainlukija ja suurmaanomistaja Erkki Yrjänänpoika Kankaroisesta (n. 1595 – 1670), joka menee avioon noin 1625 Kuurilan kartanon omistajan Hannu Erkinpoika Finne-Kuurilan Dorde-nimisen tyttären kanssa. Heille syntyy sitten Kustaa Erkinpoika Kyän- nimellä tunnettu poika 1639. Hän nai rovastin tyttären Beata Jaakontytär Ichtydiuksen Akaalta. Tässä kohdassa viitataan tuohon professori Yrjö Blomstedtin tutkimukseen, jossa kuvataan huomattavasti enemmän näitä aikoja. Tutkimuksen mukaan Erkki on jo vajonnut isänsä alapuolelle ollessaan vain lainlukija ja maaomaisuuden vähentyessä. Heidän poikansa Kustaa Erkinpoika Kyä on nimismies ja hoitaa myös valtiollisia tehtäviä edustaessaan Sääksmäen talonpoikia, mutta myös Hämeenlinnan kaupunkia.

Vanha kuva Rengosta siellä asumamme talon pihalta otettuna. Kuvan olen skannannut diasta ilman roskien korjaustoimenpidettä..

Kustaa Erkinpojasta lähtien tietoa perheestä alkaa löytyä kirkonkirjoista, vaikka Kyän sukua koskeva vanhin lehti puuttuukin Blomstedtin tutkimuksen mukaan Sääksmäen kirkonkirjoista. Siihen aukkoon lienee sitten pistetty tytär Saara Kustaantytär Kyä, joka nai Hattulan lukkarin Gabriel Danielinpoika Bergelinin. Olisi todella mielenkiintoista saada selville, mistä lähteestä tämä minun sukututkijani ottaa seuraavat tiedot. Gabriel Bergelinin hautauspäivä löytyy myös Hiskistä ollen 10.3. 1701.  Mutta että seuraava merkintä Hiskissä koskisi hänen tyttärensä pojan syntymää, sitä kysyn:

16.3.1744          17.3.1744 Oinala Sipilä              Matts Larsson   Lisa Gabrielsd:  Jacob

P.S. Se pitää aivan täysin paikkansa. Olen itse tarkistanut rippikirjoista.

Isäni isovanhempien  eli hänen äitinsä Lempin vanhempien Kalle Johannes Kustaanpoika  Nikkilän ja Ulla Kustaantytär Ollilan hauta Rengon kirkon vanhalla hautausmaalla. 

Heidän tyttärensä Elisabet  eli tuo Lisa siis avioituu 1724 Renkoon maanviljelijä Matti Laurinpoika Sipilän vaimoksi ja he saavat 1744  Jaakko-nimisen pojan, joka puolestaan nai 1786 Janakkalan Hyvikkälästä Ulrika Erkintytär Paavola-Sipilän. Heidän tyttärensä Juliaana Jaakontytär menee sitten naimisiin Ahoisten Nikkilän Antti Juho Yrjönpoika Nikkilän kanssa 1804.  Heidän 1812 syntynyt poikansa Kustaa Antinpoika Nikkilä ja tämän puoliso Maija-Leena Iisakintytär Talpila ovat isänpuoleisen isoäitini Lempi Marian s. 1891  isovanhemmat.

Tässä on varmaan joku Nikkilän sukuun kuuluva sukutapaaminen tai kokous meneillän- Isäni on toinen vasemmalta. Hänen vieressään serkku Kyllikki Valaja. Pöydän päässä tässä jutussa mainittu Olavi Ilmari Nikkilä. Kyllikin lapsia on myös kuvassa.

Myöhemmistä sukututkimuksista käy ilmi, että myös samoista juurista lukuun ottamatta näitä myöhemmin kyseenalaistettuja tutkimuksia tulevat myös isänisän puoleisen suvun juuret. Olen pahoillani, jos tämä selvitys on epäselvä, enpä itsekään tahdo mukana pysyä.

Tässä kirjoituksessa seuraamani sukututkimuksen on tehnyt isäni serkku Olavi Ilmari Nikkilä (1913 – 1990), jonka isä oli isoäitini Lempin isoveli Väinö Armas Nikkilä s. 1881.  Olavi Nikkilä oli eläkepäivillään intohimoinen sukututkija. Hän ehkä hiukan suoristi linjoja ja olen silloin tällöin kuullut häntä siitä moitittavan.  Mutta hänen kirjoituksensa talonpoikaispitäjä Rengosta ja sen asukkaista on todella mielenkiintoinen. Nyt kun paikkakunnat tuntuvat häviävän pikkuhiljaa kartalta sulautuessaan suurempiin kuntiin, on entistä tärkeämpää ylläpitää tällaisten ikivanhojen pitäjien historiaa. Vähäiset karvani nousevat pystyyn, kun Renkoa kutsutaan Hämeenlinnaksi. 

Mikähän minusta tulee isona?