Katse sieluun

Yöpöydälläni pitäisi olla muistikirja, johon kirjoittaisin muistin avuksi aamuyön hämärässä mieleen juolahtavan aiheen tai otsikon.  Yölliset ajatukseni usein koskettavat kirjoituksiani ja tutkimuksiini liittyviä lempiaiheita. Oivallukset yöllä herätessä ovat paikallaan ja sillä hetkellä hyvin ajankohtaisia.  Tosin yöheräämiseni eivät ole mitenkään yleisiä, ne tuntuvat lisääntyvän vain, jollen ole pitkään aikaan saanut tai ehtinyt mitään kirjoittaa.

Yksinkertaisuudessa ja lähiympäristössä piilevät voimavarat...

Minulle tuotiin ystävien toimesta eilen hyviä pahvilaatikoita ja pääsin pakkaamaan (yli)suurta kirjastoani. Tässä vaiheessa en ole vielä valmis luopumaan niistä kirjoista, joita pakkasin noihin suuriin banaanilaatikoihin varastoivaksi. Sinne ne joutuvat ainakin hetkeksi, jotta pääsen kehittelemään niille arvoistaan tulevaisuutta, joka ei elinaikanani ole ainakaan jätesäiliö, paperinkeräys eikä polttouuni.  Olen toki luopunut ja luovun koko ajan suuresta osasta kirjojani ja itse asiassa nuo varastoon nyt joutuvat ovat sitten seuraavana vuorossa. Jollei. Kirjojen joukosta tippuu pois aina osa, johon haluan kiinnittää huomiota. Kirjojen rakastaja hankkii kirjoja vain siksi, että ne tulevat johonkin tarpeeseen. Niitä siirtäessä, kirjahyllyyn piiloutuneet yksilöt tulevat taas näkyviksi. Viime yönä todellakin heräsin ja luulin, että oli jo aamu. Ei ihan ollutkaan, joten eräs lattialle joutunut kirja veti huomioni ja aloin lukea. Osa noista pienistä pokkareista odottaa itse asiassa, että antaisin ne jollekin ystävälle, jakaisin niiden antaman tiedon. Mutta omakin elämämme aika on erilainen tänään kuin ensimmäisen kerran kirjan luettuamme, joten on hyvä hetkeksi palata kirjan maailmaan.

Raalan metsää.

Mitä sanoi Thomas Moore alun perin 2000 ilmestyneessä kirjassaan ”Original Self”, jonka Juha Ahokas on suomentanut nimellä ”Sielun ohjaama elämä”, sitä lähdin lukemaan aamuyöllä ja sain hillitä itseäni, etten olisi noussut ylös ja alkanut itsekin kirjoittaa. Minulla oli yhtäkkiä ymmärtäjä ja kannustaja, joka olisi ymmärtänyt omat ajatuskulkuni. Olisin voinut kirjoittaa samalla tavalla, jos vain olisin osannut. Nyt sain tukea jatkamiselle, vaikken missään nimessä aiokaan keskittyä kirjoittamaan elämänohjeita tai selityksiä. Kun kirjoitan näistä asioista, teen sen vain oman kehitykseni nimissä. Siinä olemme vastuussa vain omalle itsellemme. Ihmisten epävarmuus ja tämän maailman mahdoton ohjevarasto antavat tilaa kaiken maailman elämäntaito-oppaille ja kursseille ja vievät usein ihmistä laidasta laitaan. Kun se oma totuus on siinä aivan lähellä omassa itsessä. Meidän tarvitsee vain tarkkailla omaa itseämme oppiaksemme tuntemaan itsemme. Sen sijaan me pakenemme ulkoiseen maailmaan antaen sisäisen itsemme kärsiä ja kadottaen tärkeän yhteyden siihen.

© Christina Dumanski. Tyttäreni valokuvista. Alex Itämeren rannalla viime kesänä.

En aio tässä siteerata Thomas Mooren kirjaa kuin vähän, mutta suosittelen sitä kaikille luettavaksi. Ehkä se ei aukeakaan ensimmäisellä kerralla, koska olemme etääntyneet omasta sielustamme liian kauas. Mutta saamme ajattelun aiheita. Itsekin ehdin viime yönä lukea vain parikymmentä sivua ja sain niistä tukea omille pyrkimyksilleni.

Moore kuvaa sielun odysseiaa verraten sitä ihmiselämän prosessiin. Homeroksen Odysseus yrittää palata kotiinsa meriltä joutuen erilaisiin seikkailuihin. Tarina onkin jokaisen mysteerinäytelmä yrityksessämme selvitä läpi elämän saapuen lopulta paikkaan, jota voimme kutsua kodiksi.  Tuo koko elämän kestävä matka on sielun matka. Mooren mukaan sielulla on omat sääntönsä, jotka eivät ole samat kuin elämän säännöt yleensä. Sielun tapahtumat ovat syklisiä ja kiertyviä, samat tutut teemat palaavat yhä uudelleen. Menneisyys on tärkeämpi kuin tulevaisuus. Elävillä ja kuolleilla on yhtäläinen rooli. Tunteet ja mielekkyyden tunne ovat ensiarvoisia. Ilo on voimakasta ja tuska voi ulottua koko olemassaolomme perusteisiin (s. 10 -11).

Kreetan Faistoksen varpunen. Huhtikuu 2007.

Minua ilahdutti erityisesti se, kun Moore kertoo, kuinka tärkeätä ovat aiemmin käytössä olevat menetelmät, joilla ihmiset pysyttelivät yhteydessä sisäiseen elämään. Ne kaikki ovat menneet pois muodista. Päiväkirjat, kirjeet, syvälliset keskustelut ovat näitä menetelmiä ja auttavat keskittämään huomion pinnanalaisiin tapahtumiin. Nykyteknologia on lähes hävittänyt kaiken tällaisen. Käymme pinnallisia keskusteluja, mutta meillä ei koskaan ole aikaa pohtia asioita syvällisesti. Emme kirjoita mitään muuta kuin lyhyitä viestejä tai jaamme vain toisten sanomia. Jos kävisimme pintaa syvempiä keskusteluja ystävien kanssa ja kirjoittaisimme asioista, jotka pulpahtavat mieleemme, saisimme yhteyden omaan odysseiaamme. Kokemillamme asioilla, tapaamillamme ihmisillä on syvällinen merkitys.

Muistoja Givernystä kuvissa.

Tässä oli vain yksi Thomas Mooren käsittelemä alue, mutta niin tuttu. On aiheellista pohtia myös lausetta: ”Elä yksinkertaisesti, mutta ole monimutkainen.” Se on juuri sitä, mihin olen pyrkinyt, ulkoisesti yksinkertaiseen elämään, mutta samalla sisäinen elämäni on vain rikastunut.

Entä ”Menneisyyden sisäinen tutkiskelu hoivaa sielua.” Moore vertaa muistoja runouteen.

”Toivota toinen tervetulleeksi elämääsi, sekä vieras ihminen että oudot asiat.” Niinpä, sillä tiellähän tässä olemme koko ajan.

Sisareni Päivikin haudalla. Kolme vuotta kuolemasta tuli täyteen sunnuntaina.

Jatkan tämän kirjan lukemista muun puuhailun ohella. Jonossa on moni muukin kirja. Monet asiat tulevat kohdallemme, kun olemme valmiita niitä vastaanottamaan ja käsittelemään, kunhan vain olemme avoimia ja uskallamme kuunnella intuition ääntä. Täydellisyyteen pyrkiminen ei ole koskaan sielun tavoite.

Ulkoinen ja sisäinen elämä yhdistyvät jännittävällä tavalla. Menetys saattaa olla sielun kehitykselle tärkeämpi asia kuin jonkun saavuttaminen. Olen aina kirjoittanut paradokseista, koska ne yhdistyvät samassa asiassa oudolla tavalla.  Kaksijakoisuus onkin yhtä.

Oma muu puuhailuni liittyy tähän omaan myllerrykseeni. Muutan ensi viikon alussa pois kotoani vesivuotovahingon pakottamana. Muutto on minulle ”koemuutto”, sillä se ei jää ainoaksi. Muutaman kuukauden päästä muutan takaisin ja sitten taas jonnekin saatuani talon myytyä kuten alkuperäinen suunnitelma oli. Olen yllättynyt siitä, kuinka vähän tämä kaikki enää ajatuksen tasolla rasittaa minua. Hetkellisesti mieleeni paukahtaa jokin kauhistuttava asia, mutta työnnän sen pois sanomalla: ”Tämä on elämää.”  Tunnen siirtyneeni sielun ohjaamaan elämään. Mutta eihän se sulje pois sitä ulkoista elämää!