Hyppäys viime kesään

Viittasin eilisessä kirjoituksessani tähän blogiini, jonka julkaisin 6.7.2012, kun kuvablogi.com silloin hetkeksi avautui sulkeutuakseen pian lopullisesti. Tämä kirjoitus jäi siellä viimeiseksi. Siirrän sen tänne lähes samanlaisena. Huomaan tehneeni täsmälleen samoja juttuja kuin tänä kesänä.  Olen toki edistynyt varsinkin sukututkimuksen alueella. Tosin se on keskittynyt lähes yksinomaan Kuolemajärven sukuihin niinkuin oli tarkoituskin.  Taidehistorian opinnoissa vetkuttelin viimeisten keskeneräisten tehtävien kanssa aina tämän vuoden helmikuulle, jolloin ryhdistäydyin ja sain ne tehtyä. Jaksamisen kanssa on edelleenkin välillä niin ja näin.  Joka tapauksessa muissa asioissa on edessä vielä niin suuria ponnistuksia, että on pakko kiiruhtaa hitaasti. 

Olen etsinyt tähän melkein samat kuvat kuin alkuperäisessä. Yhden kuvista julkaisin kyllä jo eilen, mutta se on uudelleen tämän kirjoituksen lopussa. 

Heinäkuussa 2011 ukkossateen jälkeen tein lapsuudenystäväni Tuulan kanssa pienen kierroksen vanhoilla kotikulmilla. Tämä tie vie Ahoisista mm. Nikkilän talon ohitse Kaloisiin ohittaen Pyntiön myllyn. 

6.7.2012 Paluu tänne ja joelle

Onpa hienoa taas kirjoittaa tekstiä tuttuun paikkaan. Olen parina päivänä tällä viikolla vaihteeksi eksynyt rippikirjojen pariin varsinkin silloin, kun en ole muuta jaksanut.  Eksyminen ei ole johtanut minnekään, se on sellaista haahuilua ja viime talvena oppimieni asioiden kertausta. Tiedän, että minun olisi aika keskittyä sinne Kuolemajärvelle ja tutkia Sirkiän sukua eteenpäin. Aina välillä tulee jokin asia, joka kiinnittää huomion toiseen suuntaan. Varmaan näidenkin ajatusten alkujuuri  syntyi viime viikon matkalla Sastamalaan Vanhan kirjallisuuden päiville, josta olen kirjoittanut toisessa blogissani Unikkopellossa. Ostin sieltä sen Äyräpään kihlakuntaa käsittelevän kirjan, johon palaan ehkä myöhemmin liittyen Karjalaa käsitteleviin tutkimuksiini.

Sain Sastamalassa nimittäin myös vihdoin käsiini Sukuviestin erikoispainoksen, johon oli kerätty sukututkija Rauli Tammelan (1943-2009) lehdessä jatkokertomuksena ilmestynyt tarina, jossa tarkasteltiin erään kylän ja suvun vaiheita 1700-luvulta nykypäiviin asti. Kylä sijaitsee Kaartjärven rannalla Lopen Vojakkalassa.  Suku on nimeltä Siukola ja tarina sai nimekseen "Siukon lasista katsottuna".

Isäni kuvia. Kuvan alla lukee "Rakas kaunis Paloniitunjärvi".  

Voi vain kuvitella, miten tarina on kiehtonut minua siitä lähtien, kun olen lukenut sitä Sukuviestistä. Nyt sain luettavakseni tarinan alusta loppuun.  Olisi jännä löytää yhteyksiä omaan hämäläiseen aivan lähistöllä Rengossa asuneeseen samannimiseen taloon ja jopa samannimiseen sukuun melkein Kaartjoen rannalla.

Tämä on kuva Kaartjoen suvantokohdasta, paikasta, jonne me lapsena pyöräilimme uimaan. Nytkin siellä on joku uimassa. Kuvan olen ottanut sillalta, jonka vieressä on Pyntiön mylly.

Kaartjoki virtaa Kaartjärvestä Haapajärveen. Jonkin lähteen mukaan se on 26 kilometriä pitkä. Seurasin sen matkaa järvestä eteenpäin. Se ohittaa Kaartlammen, menee Räyskäläntien ali (lähellä on Topenon kautta Renkoon myös lapsuuden kotikylääni Vehmaisiin kulkeva Rengontie). Sitten se kaartaa järvien Torho ja Lairo läpi, ohi Loukasten saapuen Paloniitunjärvelle. Sieltä se kaartelee Ahoisten ja Vehmaisten välistä ohittaen Pyntiön myllyn, jatkaen Kaloisten ja Asemin kylien läpi Haapajärvelle.

Pyntiön myllyn rakennuksia. Vehmaisten neljällä ja Ahoisten kahdeksalla talolla oli 1700-luvulla yhteinen mylly Pyntiönkoskessa.

Kaartjoen rannalta Pyntiön myllyn läheisyydestä me neljä tyttöä saimme isäni tehdessä sukupolvenvaihdoksen 1980-luvulla pienet tontit. Olen lahjoittanut oman tonttini tyttärelleni. Joen varrelle liittyy monen monta tarinaa alkaen Paloniitunjärvestä. Pyntiön mylly ja sen vieressä oleva lapsuutemme uimapaikka, ne kaikki ovat oman kertomuksen arvoisia. Kuinka paljon arvokasta tietoa meni isäni mukana. Nyt tietäisin kysymyksiä ja saisin varmaan vastauksia. Isäni kulki paljon  ympäristössä ja tiesi paljon ja joskus kertoikin jotakin. Tiedän itsekin hyvin, kuinka usein käy niin, että harva lähipiiristä jakaa kiinnostuksen samoihin asioihin. Minäkin elin tuolloin vuosia, jolloin muut asiat ja arvot olivat tärkeämpiä ja piti vain mennä viilettää eteenpäin. Nyt itkettää, kun vain ajattelenkin, mitä kaikkea ohitin tuolloin.

Rakennus lienee 1800-luvun lopulta: Jossakin vaiheessa rakennuksessa oli pieni museo, jossa olen käynyt ja josssa oli esillä Nikkilän suvun vanhoja tavaroita. Tämän hetkistä tilannetta en tiedä.

Nyt on jatkettava yksin. Vaikka tähtään oikeaan lähteisiin perustuvaan tutkimukseen, intuitio on myös tärkeä. Ilman sitä olisi elämä ja tutkiminen aika tylsää. Olenhan jo aiemmin huomannut, että toisella tutkijalla on toinen tai erilainen näkökulma, vaikka tutkimme jopa samassa talossa ja kylässä asuneita ihmisiä. Hän valitsee, mistä kertoo ja mitä jättää kertomatta.

Rauli Tammela tiesi paljon, mutta hän myös on nyt kysymysteni ulottumattomissa. Kaukaista sukua olemme mekin, mainitseehan hän kertoessaan itsestään oppimestarinsa sukututkimuksen alueelle olleen maatalousneuvos Olavi I Nikkilän kaukaiseksi sukulaisekseen. Olavi I Nikkilä oli isäni serkku ja oli aikoinaan perustamassa Nikkilän sukuseuraa, josta sittemmin ei tainnut tulla sen enempää. Tästä aiheesta, Nikkilöistä kirjoitin syksyllä 2010 ja varmaan joskus myöhemmin palaan niihinkin tarinoihin, onhan minulla tallessa kaikki sukuselvitykset.  Ehdin tavata Rauli Tammelan vain kerran Markkulan sukuseuran vuosikokouksessa keväällä 2009 ja muistan olleeni innoissani, koska minulla olisi jatkossa ollut hänelle paljon kysymyksiä.  Hän kuoli yllättäen saman vuoden joulukuussa. Tässä linkki Markkulan sukuseuran lehteen, jossa kerrotaan Rauli Tammelasta.

Eilen liitin mukaan kuvan, jossa kuvasin tätä samaa tienristeystä oikealle. Kuva uudelleen alempana.

Niin tai näin, tutkin vaikkapa karjalaisen äitini kotiseutua ja sukuja tai oman syntymäpaikkani yhteyksiä ja sukuja, voin varmaan tehdä niitä rinnakkain ja lomittain. Nyt vielä kehittelen sitä omaa näkökulmaa mielessäni ja samalla kerään näitä pieniä palasia menneestä reppuuni.

Nyt minun kuitenkin pitäisi tänä kesänä ensin tutkia vielä hetki taidehistoriaa, jotta saan viimeiset tehtäväni kirjoitettua. Mutta tapani mukaan vetkuttelen ja teen kaikkea muuta. Ja sitä muutahan riittää. Nyt kun taas jaksan paremmin.