Kävelyllä kameran kanssa

Lumisade tuntuu vain kiihtyvän. Aamulla se oli vielä niin mukavan näköistä, että oli pakko tehdä reipas ulkoilulenkki ja samalla kiertää kauppaan.  Ulkona kuljeskellessani tapasin erään lähistöllä asuvan vanhemman rouvan jopa parisen kertaa. Hän kulkee vapaana juoksevan perhoskoiran kanssa. Koira, Lexi nimeltään riensi tapansa mukaan minua tervehtimään haluten leikkiä. Toisella kertaa tavatessamme rouva kysyi, minne minä olen jättänyt koirani, kun hihna roikkui taskustani. Kerroin kameran olevan minun koirani. Rupattelimme sitten niitä näitä hetken, kunnes jatkoin matkaani metsän kautta kylille.

Jaksan todellakin kulkea taas entiseen malliin ja ehkä kevään mittaan pidennän nyt muutaman kilometrin lenkkejäni entisestään. Minulle suurin houkuttelija on sää, erityisesti valokuvauksellinen sää. Tänään ottamissani valokuvissa lumihiutaleet tulivat näkyviin, kun käytin salamaa. Valokuvauksellisen sään tunnistaa valosta. 

Itse asiassa myöhemmin iltapäivällä tiheän lumisateen aikana maailman ollessa mustavalkoinen, teki taas  mieli lähteä kuvaamaan. Siellä tuuli ja sakea lumisade tuli välillä vaakasuoraan. Viedessäni Artun kotiinsa totesin kelin alkavan muuttua entistä huonommaksi ja se on vain siitä huonontunut. Jäin mieluummin katselemaan ikkunasta nauttien samalla hiljaisuudesta. Lumisade eristää kaikki äänet kaukaisuuteen. Tulee lapsuus mieleen. Kun tänään olin tulossa metsästä Hyvinkään tielle, kuulin ambulanssiin, paloauton ja ties minkä äänet kylältä. Otin siinä valokuvan ajatellen, että valokuvasta ei voi mitenkään kuulla ääniä. En laita kuvaa tänne, kun siitä ei kuulu ääntä.

Joskus on vaikea uskoa, että  valokuvauksessa kuten kaikessa muussakin on tultu näin pitkälle.  Tämän kuvan olen ottanut kesällä  2009 Visavuoressa Emil Wkströmin valukuvapimiöstä.

Jokunen aika sitten aloin tehdä pikku videoita kamerallani. Oikeastaan ajattelin niiden olevan eräänlaisia päiväkirjoja, joissa kerron ajankohtaisista asioista. Innostuin aiheesta uudelleen, kun kävin läpi vanhoja videoita, niitä joita tein kesällä 2009 ja sen jälkeen. Löysin muutenkin kaikenlaisia pikku aarteita mm. videonpätkiä matkoilta ja sukukokouksista. 

Videon tekeminen on varsin paljon vaativampaa kuin kuvien näppäily. Jotta niitä olisi muidenkin kiva katsoa, ne pitää suunnitella hyvin. Yritin katsoa YouTubesta joitakin videoita koskien Roomaa ja löysin muutaman tosi hienon, mutta ne olivatkin Helsingin Medialukion tekemiä. Tässä linkki yhteen medialukion ”Muistikuvia Roomasta” videoihin. Turistien tekemissä videoissa on liikaa meteliä ja liikettä.  Pitääpä perehtyä tuohon YouTubeen vihdoinkin paremmin, jotta voin kokeilla sitä julkaistessani sitten joskus omia videoitani. Yritin kerran ladata yhtä videota Facebookiin, mutta se oli kai liian pitkä sinne. Perästä kuuluu.

Alex jaksaa tutkia. Pian tulee 1 vuosi täyteen.

Jos nimittäin näihin asioihin riittää aikani kymmenien muiden tarpeellisten puuhien joukossa. Toisaalta elämähän on pieniä askelia vähän kerrallaan ja joka päivä uusien asioiden opettelua. Tällä hetkellä menen taas eteenpäin monessakin mielessä, mutta varsin maltillisesti. Päivässä ei rakennettu Roomaakaan. Lumisade tuntuu vain kiihtyvän, hurja keli on tiedossa ja huomenna viimeistään minulla taas lumitöitä. Tästä tuli nyt vihdoin täytettä "naiivin naisen muistelmiin."

Mummin kivikokoelmat ovat kiinnostavia.