Jollei nyt

niin ei sitten.  Olen  pitkään aikonut kirjoittaa luurangoista ja sen sellaisesta,  mutta se on aina jäänyt. Viime viikolla uutisoitiin eri lehdissä Helsingin Senaatintorilla,  aivan yliopiston edessä äskettäin tehdyistä arkeologisista tutkimuksista. Kaukolämpöputki poksahti rikki torin laidalla syyskuun alussa. Hämeen Sanomissa kirjoitti toimittaja Eeva Nikkilä-Kiipula  8.11., että putkirikko rikkoi vanhan hautausmaan rauhan ja oli arkeologeille lottovoitto. Paikalla olleesta vanhasta hautausmaasta tutkittiin alue, joka oli kooltaan reilut 30 metriä pitkä ja vain pari metriä leveä. Kaivannosta löytyi 260 vainajaa.

Vanha postikortti Senaatintorista. Näkymä yliopsiton suuntaan.

Senaatintorilla oli kolme kirkkoa ennen Tuomiokirkkoa, jonka rakentaminen aloitettiin 1830.  Kirkko vihittiin käyttöönsä vuonna 1852. Kun Helsinki siirrettiin Vanhastakaupungista Vironniemelle suunnilleen nykyisen Senaatintorin paikalle, siihen rakennettiin ensin kivestä Kristiinan kirkko 1649. Tämä kirkko paloi viisi vuotta myöhemmin, elokuussa 1654.

Seuraavaksi paikalle rakennettiin pieni puinen Pyhän Hengen kirkko. Se poltettiin venäläisten saartaessa kaupunkia ja kaupunkilaisten paetessa isonvihan aikana keväällä 1713. Sen jälkeen rakennettiin puusta Ulrika Eleanoran kirkko, joka valmistui 1727 ja purettiin sata vuotta myöhemmin. Kirkkojen yhteydessä ollut hautausmaa jäi nykyisen Senaatintorin alle.

Tässä Kimmo  Pälikön piirtämässä postikortissa on kuvattu eräänä talvena torille rakennettu Ulrika Eleonoran kirkkoa kuvaava rakennus. Lumirakennus oli tosin vain puolet alkuperäisen rakennuksen koosta.

Senaatintori on ollut minulle hyvin merkityksellinen paikka aina 1960-luvulta lähtien. Aloitin tammikuussa 1967 työt Pohjoismaiden Yhdyspankissa aivan torin laidalla Unioninkadun puolella. Tosin sillä kertaa olin pankissa vain 9 kuukautta siirtyen seuraavaksi Helsingin Yliopistoon kadun toiselle puolelle opiskelemaan kirjallisuutta, estetiikkaa ja psykologiaa. Sekin aika jäi lyhyeksi, koska lähdin kesätöihin Saksaan ja melkein jäin sille tielle.

Vaikka melkein vannoin olevani palaamatta niille seuduille,  niin "rikoksentekijän" sanotaan palaavan rikospaikalle. Niin tein minäkin, vaikka olin lähtenyt melkein sillat takanani polttaen. Aloitin kesäkuussa 1975 uudelleen Pohjoismaiden Yhdyspankissa, joka tosin melkein samantien muutti nimensä Suomen Yhdyspankiksi. Sitten hurahtikin aikaa melkein 30 vuotta samassa rakennuksessa kunnes työpaikkani vaihtui Korkeavuorenkadulle ja lopuksi Helsingin Vallilaan, josta lähdin eläkkeelle. Pankin nimikin ehti vaihtua Meritaksi ja lopuksi Nordeaksi ja useita muita pankkeja fuusioitiin meihin. Ja eikös mitä eläkkeellä ollessani veri alkoi taas vetää samoille seuduille. Kaksi vuotta vierähtikin sitten yliopiston tiloissa taidehistorian parissa. Täytyy sanoa, että nytkin on ikävä sinne päin.

Tein postikortin itsestäni Senaatintorilla, kun ystäväni Elisa oli ensin ottanut sopivan kuvan.

On kummallista, etten enää osaa kirjoittaa lennokkaasti vaan selittelen kaikenlaista. Jouduin  hakoteille, kun vanha blogiympäristöni hävisi kesäkuussa. Koin jatkuvuuden hävinneen ja kaikki oli aloitettava alusta. Perinpohjaisesti. Niinkuin arkeologit kaivauksissaan. Niinkuin minäkin lapsesta saakka olen ollut kaivamassa luita. Aluksi ne olivat linnunluita. Olisinkin ollut kauhuissani, jos eteeni olisi tullut ihmisen luuranko. Nyt se ei enää tunnu niin pahalta vaan on osa ihmisen ruumiin kiertokulkua sielun kierrellessä vapaana ties missä  ja milloin. Miten kuten olen kuitenkin ohittanut nämä kaivausalueet sekä Senaatintorin että Rengon vanhan hautausmaan, josta jatkan tovin. En vain niinä lyhyinä aikoina,  kun kaivaukset ovat olleet tekeillä ole liikkunut kyseisillä seuduilla.

Rengon keskustaa postikortissa joskus 1960-luvun alkuvuosina, sellaisena kun minä sen muistan. Näissä näkymissä kuvattiin aikoinaan mm. Ilmari Kiannon kirjaan perustuvaa  elokuvaa Punainen viiva (1959). 

Synnyinkuntani Rengon Pyhän Jaakon  kirkon ympäristössä suoritettiin vastaavanlaisia tutkimuksia kuin nyt Senaatintorilla vuonna 2008. Kirkko sijaitsee nykyisen Hämeenlinnan, entisen Rengon kunnan Muurilan kylässä. Museovirasto oli paikalla, kun kirkon ympäristöä jouduttiin kaivaamaan salaojituksen ja sadevesiviemärien rakentamisen yhteydessä.

Näihin töihin liittyi sekä kirkon rakennushistoriallisten vaiheiden selvittämistä että kirkon lähiympäristön muiden rakenteiden ja historiallisen ajan hautojen tutkimista. En siteeraa täältä löytyvää yksityiskohtaista raporttia sen enempää kuin että siihen tutustuminen ei ehkä sovi herkkähermoisille kuten aikanaan oli tapana sanoa.

On oletettavaa, että jonkun vainajan luut saattavat olla omien esivanhempieni luita. Isänpuoleinen sukunihan on elänyt Rengossa ammoisista ajoista. Toisella kädellä etenen pikkuhiljaa niissäkin tutkimuksissa.  Kaivauksissa otettiin vasen reisiluu DNA-näytteeksi tulevaisuudessa mahdollisesti tehtäviä tutkimuksia varten. Raportin sivuilta 146-152 löytyy yhteenveto ja tulkinta. On mielenkiintoista jatkossa tutustua tutkimusjohtaja FM Kati Salon tekeillä olevaan väitöskirjaan, jossa hän paneutuu ristiretkiajan ja historiallisen ajan tautihistoriaan. Aineistoa on kaivettu aiemmin Porvoosta, Lappeenrannasta ja Pälkäneeltä.

Rengon kirkon itäseinustaa. Aivan keskellä hauta, jossa isäni isoisä ja tämän vaimo ja enoni Jaakko.

Rengon kirkko lännen suunnasta kuvattuna. Raportin kartasta käsitin, että kaivauksia tehtiin kirkon tällä puolella. Kartta löytyy liitteestä 9.

Minä sen sijaan jatkan maltillisempia sukututkimuksia. Tällä hetkellä lähinnä yritän todellakin pitää maltin mielessä, kun huomaan välillä innostuvani liikaa.

En voinut viime keväänä Ahvenanmaan ekskursion yhteydessä olla kuvaamatta Askaisten kirkon kellarin avonaisesta arkusta pilkottavaa luurankoa. Askaisten kirkko oli Louhisaaren kartanoa hallisevien Flemingien kappelikirkko. Mutta mielenkiintoista on myös se, että sen hautausmaa on täynnä tuttuja nimiä, sillä sinne on haudattu monet Kuolemajärveltä evakkoon aikanaan lähteneet ihmiset. Sukututkimus kävelee vastaani kaikkialla.

Heitin jo pois sen pienen luun, joka osui käteeni Ahvenanmaalla, kun tutustuimme Hammarlandin Pyhän Katariina Aleksanterilaisen kirkkoon. Otin siitä kuvan, mutta tarkennus osui kirkon seinään, joten... Lapsi vanhassa naisessa  elää edelleen.