Siis vaikuttiko eilinen Halosenniemen Pekka Halosen 147 syntymäpäivän kunniaksi järjestetty seminaari ja sen aiheet levottomuuteni vai mikä? Seminaarin luennot käsittelivät pääasiassa taiteilijoiden yhteyksiä Italiaan ja sen vanhaan taiteeseen ennen ja nyt. Rooma ja Firenze, taide ja myös Italian historialliset aarteet yleensä ovat usein ennenkin kiihottaneet mielikuvitustani ja kuvablogiin kirjoitin niistä silloin tällöin. Nyt vähän ottaa päähän, etten aiemmin koonnut siellä olevaa materiaalia asioiden mukaisiin kansioihin ja tehnyt niistä erillistä julkaisua. Se ei ole vieläkään mahdotonta, koska kaikki aineisto on muuallakin (tekstit ja kuvat koneeni kovalevyllä ja paperilla kansioissa) tallella. Kokoaminen toiseen muotoon vaatii paneutumisen ja keskittymisen lisäksi toimeen tarttumista.
Levottomuus minussa varmaan syntyykin juuri siitä, etten näytä pystyvän keskittymään vaan haahuilen ympäriinsä. Mietin sitä, miten muut kirjoittajat pystyvät pitämään arkistonsa järjestyksessä, jos heillä on suunnitteilla suurempia projekteja. Kolmen vuoden taidehistorian opiskelu ei pystynyt muuttamaan luonnettani riittävän kurinalaiseksi. Kaikkien arkistojen ja materiaalien moninaisuus vain näytti, kuinka paljon on jo tehty ja että vielä on paljon tehtävää. Sain vain lisää ajateltavaa ja pyörin nyt entistä isommassa ympyrässä.
Tässä taidehistorian opiskelutoverini Raija ja Maj-Lis sekä paikallinen ystäväni Kaarina kahvittelemassa kanssani seminaarin väliajalla. |
Tapasin eilen myös pari opiskelutoveriani. Keskeneräiset opiskelutehtäväni nousivat taas mieleeni. Oikeastaan niiden loppuunsaattaminen on pikku juttu kaikkien muiden huolien rinnalla, mutta en vain saa niitä tehdyksi.
Tänään taas sataa, mikä ei ole uutta. Hyrylässä on perinteiset syksyn suurmarkkinat. Yleensä olen sieltä hakenut talven puolukat. Saa nähdä, miten tänään käy. Sateinen kalseantuntuinen ilma houkuttelee jäämään kotiin. Toisaalta ehkä saan torimiljööstä puhtia viimeistelläkseni aiheeseen liittyvän seminaarityöni tai en tai sitten menetän yöuneni jatkossakin.
Siis asioiden kypsyminen on tärkeätä, mutta myös toimeen tarttuminen, kun sen aika on käsillä. Monet asiat oikeasti latistuvat, jos niihin tartutaan liian äkkiä. Ajoituksen pitää olla kohdallaan. Liika kiirehtiminen kuuluu tähän aikaan, asiat hoidetaan puolittain eikä nähdä kokonaisuutta. Toisaalta tämä ei kuulu tähän juttuun edes, tulipahan vain mieleen. Minullakin on monia asioita tekemättä, joiden oikea aika on juuri nyt. Että silleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti