Innostavia lähteitä

Viikonlopun sukututkimuskurssi, josta kerroin edellisessä kirjoituksessani, aiheutti minussa ylenpalttisen tutkimusinnostuksen. Täytyy kuitenkin sanoa, että asian vieressä kuljeskelen edelleen. Mutta eikö opiskelu vaadikin oman aikansa? Sen piikkiin haluan laittaa viimeaikaiset rääppimiset sukututkimusympäristössä.

Tässä me ahkerat Tuusulasta tulleet opiskelijat istumme etupenkissä. Oikealta Kaarina Pärssinen, minä ja Arja Heikkilä. Meillä kaikilla on karjalaisia sukujuuria.

Lauantainen kurssin kotitehtävä sattui koskemaan Kuolemajärven Seivästön kylää. Otimme selvää kylän talon n:o 3 henkilöistä vuoden 1754 väestöluettelon mukaan. Eri aikojen käsialat ruotsin kielellä kirjoitettuna vaativat erityistä paneutumista. Mitä enemmän tekstejä tutkii, sitä paremmin ne alkavat avautua. Tuttu aihepiiri ehkä hiukan helpottaa. Lisäpotkua antoi se, että samaisen väestöluettelon sivulla oli myös oman tutkimukseni kohde, Karjalaisten kylän talo n:o 1.  Olen nyt hakenut koko Kuolemajärven väestöluettelon tuolta vuodelta Vanhan Suomen Viipurin provinssin luettelosta Kansallisarkiston digitaaliaarkistosta. Eilen ja sunnuntaina ehdin jonkin verran kaivamaan muita henkikirjoja voudintileistä ja maakirjoja.

Tosin en ole ehtinyt siihen sen enempää paneutua, kun yllättäen eilen jouduin vaihteeksi Hämeeseen, Renkoon, omalle synnyinseudulleni, isäni suvun ainaisille asuinsijoille. Useinhan olen siellä tutkinut jotakin pätkää seuraten vaikkapa jotakin henkilöä, joka ei ehkä ole edes sukua. Suuri osa aineistosta vaatii luvan ja menon Kansallisarkistoon.  Kaikki seurakunnan mielenkiintoiset ja tutkimista auttavat materiaalit eivät ole vielä vapaasti tutkittavissa vaan vaativat erillisen luvan. Jouduin Rengon kirkonkokouksen pöytäkirjoihin, joita selasin aikani. Maaliskuun 21 päivänä 1841 käsiteltiin oman kotitaloni silloisen isännän Johan Johanssonin eli Juho Juhonpojan ongelmaa sisarensa Justiina Juhontyttären aviottoman pojan Eric Johanin eli Erkki Juhon osalta. Suoraan sanoen en aivan ymmärtänyt tekstiä, mutta käsitin hänelle myönnetyn viiden ruplan setelin mahdollisesti pojan hoitoon.

Tämä kuva lienee 1930-luvulta. Takimmainen osa aittarakennuksesta on rakennettu päädyssä olevan kaiverruksen mukaan vuonna 1803. Taustalla vasemmalla iso kivi, jonka päällä usein istuin haaveillen. Kuusen oksat ulottuivat maahan asti ja sen alle hautasimme kuolleet linnut.

1700-luku päättyy

Lähdin hiukan seuraamaan tilannetta arkistolaitoksen digitaaliarkiston muista lähteistä kunhan ensin harhailin vanhemmassa ajassa. Talon vanha isäntä talopoika Antti Juhonpoika kuoli 4.8.1794 ollen 73 vuotias. Vainajan nimen perässä kuolleiden ja haudattujen kirjassa (Renko 1777-1839) oli talonnimi ikäänkuin sukunimenä, vaikka siihen aikaan ei vielä sukunimiä käytetty.Talon emäntä Anna Antintytär kuoli neljä vuotta myöhemmin tammikuussa 1798 näivetystautiin.

1800-luvun alkupuoli

Heidän poikansa oli Juho Antinpoika oli sittemmin isäntänä, mutta oli väistynyt jo 1824 mennessä, jolloin talonisäntänä oli hänen vuonna 1796 syntynyt edellä jo mainittu poikansa Juho Juhonpoika, joka siis toi sisarensa Justiinan pojan asian kirkonkokoukseen.  Justiinalla, joka on syntynyt  1792 näyttää olleen myös toinen avioton lapsi. Samoin hänen vuonna 1802 syntynyt pikkusiskonsa Cecilia Juhontytär näyttää saaneen aviottoman lapsen, mutta on jo vuonna 1832 itse kuollut. Tyttöjen isä Juho Antinpoika kuolee 1833 melkein täsmälleen saman ikäisenä (73) kuin isänsä. Tytär Justiina kuolee kylmänvihoihin tai kuolioon 48-vuotiaana 9.11.1840. Jatkan muista perheyhteyksistä myöhemmin, koska nyt keskityin vain tähän kohtaan.

Kirkonkirjan rivien välissä on merkintöjä Juho Juhonpojan kohdalla, jotka viittaavat mahdollisesti oikeusjuttuihin vuonna 1829. Hän saa äkkiseltään laskien 9 lasta Vanajasta olevan Maija Leena Kallentyttären kanssa vuosien 1833-1849 välillä, joista vanhin Leena Maija sitten on jatkossa talon emäntä ja isäntä tulee hänen naidusta miehestään Heikki Juho Nålbergistä. Siitä olenkin aiemmin kirjoittanut Kuvablogin puolella.

Tämä kuva on 1950-1960-luvun vaihteesta ja isäni ottama. Minä poistun kuvasta oikealle ja sisareni Raija istuu ruohikolla hoitelemassa kissoja kuten nykyäänkin.

Myöhempien aikojen valossa  

Kaikki poikkeamat normaalin tasaisesta arkirutiinista auttavat selvittämään vanhoja asioita, värittämään ja valaisemaan niitä. Juho Juhonpoika ja hänen perheensä edesottamukset auttavat ehkä minua selvittämään myös niitä tuntemuksia, joita itselläni on ollut nuoresta saakka eläytyessäni  kotipihallani vanhan 1803 rakennetun aittarakennuksen rapuilla tunnelmiin. En voi mitään sille, että  nuoruudessani koin joskus  haamujen kulkevan pihalla ja huutavan apua.

Justiina ja Cecilia ovat sukuani Hämeestä. Samoin Juho Juhonpoika, joka merkintöjen mukaan näyttää sairastuneen mieleltään ja kuolleen syksyllä 1861 vain 65-vuotiaana. Entä  jo aiemmin ruotuvaivaisena 28-vuotiaana, päivälleen tasan 100 vuotta ennen omaa syntymääni  kuollut Erkki Juho. Myöhemmät kirkonkokousten pöytäkirjat ehkä selventävät hänen kohtaloaan.

Kun tutkimme noiden aikojen tapahtumia, on hyvä ottaa rinnalle historian suuremmat kuviot. Kurssin aikana  kuvittelin useaan otteeseen, kuinka joskus parin sadan vuoden päästä joku tutkii meidän aikaamme.  Maailma on muuttunut niin paljon, että mikään entinen ei enää päde. Ehkä tutkimme itse jo kaiken valmiiksi, mutta jätämme johtopäätösten teon tuleville polville. Se edellyttää, että tässä välillä ei tapahdu mitään suurta katastrofia, joka tuhoaisi kaiken materiaalin.

On mielenkiintoista tutustua Tiina Miettisen juuri tarkastettuun väitöskirjaan " Ihanteista irrallaan. Hämeen maaseudun nainen osana perhettä ja asiakirjoja 1600-luvun alusta 1800-luvun alkuun". Tässä linkki Tampereen Yliopiston sivuille, jonka takaa voi myös ladata väitöskirjan luettavaksi. Kirjan muodossa sen voi myös jatkossa hankkia. Se selittänee minulle ehkä myös tuon ajan olosuhteita oman sukuni  "kvinnspersonien" (lyhennys qp) osalta, kun vaikkapa kirkonkirjat kertovat vain omaa karua kieltään liian lyhyesti.

Ollaan ehkä jo 1970-luvun alkupuolella. Päättelen niin kalaverkoista, jotka roikkuvat aitan seinällä. Näissä  kaikissa kuvissa aitassa on vielä peltikatto. Kaikki aittakuvat olen julkaissut aiemmin kuvablogissa, mutta nyt  sitten uudelleen.