perjantai 13. kesäkuuta 2025

Yhteiseloa ja erimielisyyksiä

6.6.2024 perjantai

Aamuyöllä kello 4.03. Heräsin makeiden unien jälkeen ja ajattelin kauhuissani, mitähän olen julkaissut viimeisimmässä blogissani. Oli pakko nousta korjaamaan tekstiä.

Alex on ollut seuranani tiistaista saakka eli tänään on jo neljäs päivä menossa. Hermoni ovat muutenkin kireällä ja hänen kanssaan ne ovat joissakin tilanteissa entistä kireämmällä.  Mutta tällä kertaa hän haluaa jäädä luokseni pidemmäksi aikaa, joten meidän molempien on opeteltava itsehillintää. Olemme siitä sopineet. Toisaalta minulla on hänestä välillä apua, jonka hän muistaa mainita, kun meillä on erimielisyyksiä.

Kesä on jo pitkällä. Paljon on jäänyt minulta väliin.

Olemme keränneet kirjoja, jotka viemme kierrätyskeskukseen tai Järvenpään Prisman autohallin boxiin, jonka sijainnin tarkistin viime lauantaina siellä käydessäni. Lienee käynyt selväksi, että minulla on hurjan paljon kirjoja. Olen aiemmin kerännyt jo paljon kirjoja vietäväksi pois, mutta siihen kasaan sekaantui myös muita kirjoja, joita nyt selvitimme. Kävimme monen monta keskustelua erinäisistä kirjoista. Kerroin kirjojen tarinoita. Kerroin, mistä ne olivat tulleet minulle.

Samalla Alex siivosi tyhjäksi kulmakirjahyllyn, jonne hän asetteli kirjoja, jotka vielä säilytän. Hän siirsi printterin työpöydälle skannerin viereen ja saimme ison määrän valokuva-albumeita printterin entiselle paikalle. Olen kiittänyt hienosta työstä. Mieluisaa on erityisesti, jos annan luvan hävittää jonkun kirjan kokonaan. Ne ovat yleensä kirjastosta ostettuja kirjoja, jotka eivät ehkä kelpaa kierrätykseen. Välillä on tehtävä muita juttuja.

Kerroin aiemmin, että stressitasoni on korkea syynä sukukirjaprojekti. Yritän tänään ottaa taas viimeisen tekstini käsittelyyn. Aiemmin keräsin jo listaa lähdetiedoista. Jouduin lähettämään tekstin ennen viimeistelyäni ja sain aikamoisen vyörytyksen, oikoluvut ja korjausehdotukset, jotka minun on käsiteltävä.

Todennäköisesti en ehdi kirjoittaa Markkulan Viestin enkä Kuolemajärveläisen artikkelia, koska molempien pitää olla valmiita ennen juhannusta. Nyt taidan mennä jatkamaan uniani.


 9.6.2025

On kulunut useita päiviä siitä, kun kirjoitin edellisen tekstin. Aika tuntui kyllä paljon pidemmältä. On aamupäivä. Alex nukkuu vielä. Minulla on pieni hetki kirjoittaa. Heräsin noin kello 7. Aamutoimet on tehty ja niitä on Alexin täällä ollessa enemmän.

Päivät ovat vaihtelevia. Murrosiän kynnyksellä olevan kanssa tulee jatkuvasti erimielisyyksiä. Hän on joko väsynyt, ei jaksa mitään, ei ota neuvoja vastaan, ei kuuntele, ei halua syödä samaan aikaan. Jos pari päivää alussa menee sovussa, niin muut päivät tuovat mukanaan vaikka mitä. Molempien itsehillintä on toisinaan koetuksella.

Elämäni on erilaista verrattuna yksin viettämiini päiviin. Päivät ovat pidempiä ja vaihtelevia, mutta ehdin tehdä paljon vähemmän. Eilen tajusin, miten hän vedättää minua tekemään kaikenlaista varsinkin, kun on kysymys tietotekniikasta. Välillä tarvitaan myös isoveljeä, mutta sekin minun välitykselläni. Sanoin hänelle huomanneeni hänen manipuloivan ja käyttävän minua hyväkseen. Vastaus oli, että hän tekee niin, koska osaan asioita. Toisin sanoen tutkin oleellisia tietokoneasioita hänen puolestaan. Hän on oppinut kaiken ilman lukemista ja tutkimista ja kun esiintyy ongelmia, niin silloin minut tarvitaan apuun. Pelitietokoneen tallennustila on täynnä, se on ollut jo kerran aiemmin. Nyt hän vain ei kuulemma saa enää poistaa mitään, toisin sanoen tarvitaan lisää SSD-muistia. Kirjan tekeminen, sitä tutkimme taas. Hänellä on tietenkin ongelmana myös se, ettei ole rahaa mihinkään. Tietenkään 13-vuotiaalla ei ole eikä kesätöillä ansaitseminen ole mahdollista. 

Yhteistä meille on se, että minäkin opettelin aikoinaan tietotekniikkaan liittyvän kaiken yksin tekemällä, mutta olin silloin jo aikuinen. Niistä ajoista kaikki on muuttunut niin paljon, että jonkin yksittäisen ongelman tutkimiseen menee minultakin aikaa.

On niin paljon muutakin tekemistä.  Yleensä joudun kaikille aina selvittämään, miksi teen vielä ”töitä”. Alexille voin kertoa taustaa ja hän tuntuu ymmärtävän. Olenkin sanonut, että kun saan muut projektit valmiiksi, keskityn omiin asioihini. Sehän on samaa kuin kaikki muu tekemäni, lukemista, tutkimista ja kirjoittamista. Se tapahtuu omilla ehdoillani ilman aikataulua. Kuolema on päätepiste.

Veimme jo osan kirjoista kierrätykseen Prisman boxiin.  Parvekkeen sänky romahti ja satutin varpaani. Tutkin, miten pääsen sängystä eroon. Alex korjasi sen kiinnittämällä jalat uudelleen, mutta sen hävittäminen on kyllä edelleen mielessä. Silmäni osuivat siinä samassa isoon räsymattoon, jonka historiaa en tarkkaan tiedä, mutta epäilin sen olevan äitini tekemä. Omakotitalossa se oli minulla lattialla, mutta nyt se on ollut kasassa parvekkeella. Kaiken lisäksi se vaati pesua. Pitkistä räsymatoista olen päässyt eroon, koska ne ovat kelvanneet lapsenlapselleni. Laitoin kuvan omalle FB-sivulleni ja siitä syntyi keskustelu. Loppujen lopuksi sain maton jakoon Kreetalla asuvan serkkuni välityksellä.

Nyt ennen kello 10 Alex heräsi, paistoin hänelle croissantit. Itse alan tehdä muita juttuja.


ke 11.6.2025 aamulla

Edessä on kaksi sateista päivää. On sovittu, että Alex on luonani vielä perjantaihin saakka, mutta tulee takaisin juhannukseksi.

Eilen sain hänet lähtemään kanssani lenkille jokilaaksoon. Luontolenkin ja Kukkatalossa käynnin jälkeen olin poikki, mutta iloinen siitä, että pystyn sentään jo tekemään pitkähkön kävelyn ilman sauvaa vaikeassa maastossa ja hoitelemaan sen jälkeen  muitakin asioita. Kaiken lisäksi pystyn samalla kiistelemään asioista kaikkitietävän lapsenlapseni kanssa. Minulla ei ollut Kukkataloon mitään asiaa, mutta Alexilla oli mielessä kasvin hankkiminen. Mukaan lähti värinokkonen ja sille ruukku. Hän istutti kasvin heti kotiin palattuamme.

Sain eilen kirjoitettua tekstin Helsingin Kuolemajärvikerhosta ja valittua kuvat sitä varten.  Ehkä en tällä kertaa saa muuta aikaiseksi. Mielessäni on ollut kirjoittaa otsikolla ”Tammikon tiellä”, mutta inspiraationi sisältö on loitontunut jonnekin. Ehkä se palaa.

13.6. 2025 

Vaikka tämä teksti oli odottamassa blogipohjalle, niin en saanut sitä julkaistua. Meillä on ollut yllättävän paljon erimielisyyksiä näiden viimeisten yhteisten päivien aikana. Olemme varmasti molemmat loukanneet toisiamme. Sulattelen kaikkea.  En halua kirjoittaa niistä vielä. On ollut kaikkea muutakin. Viikonlopun aikana alan kirjoittaa seuraavaa, ehkä... 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti