Haahuilun mestariksiko?

Eräänlaista haahuilua. Jos nyt edes tiedän, mitä haahuilu tarkoittaa. Tiedän, että minun on aika saada sukukirjaan tarjoamani tekstit kirjoitettua. Yritän saada innostuksen syttymään kaartelemalla aiheiden ympärillä. On nimittäin paljon materiaalia, johon haluaisin tarttua ja mikä kiinnostaa. Minun on silti pysyttävä annetuissa suppeissa raameissa. Mikään ei kuitenkaan estä minua etsimästä innoitusta omalla tavallani, menemästä laajemmalle ja syvemmälle. Toki olen tutkinut aihepiiriä jatkuvasti jo vuosikausia aina välillä ja teen sitä edelleen vähitellen. Ja haahuilemalla?

Tänään 30.8.2024 blogini julkaisupäivänä kävin sittenkin kuljeksimassa Ainolassa ennen helteen nousua.

Yritin ensin etsiä sopivia karttoja, mutta en löytänyt, joten sukelsin syvälle Kuolemajärven Karjalaisten kylän tila 1: n henkikirjaan vuodelta 1914. Iso tila oli alkanut jakaantua väen kasvaessa palstoiksi, joilla oli asukkaiden perimiä tai ostamia palstoja.  Myöhemmin tiloille alkoi tulla omia nimiä, kun ne lohkottiin omiksi tiloikseen. En nyt löytänyt maanmittausarkistoista joskus aiemmin löytyneitä asiakirjoja, ne olivat estettyjä. Mietinkin, että onko ylipäänsä edes tarpeellista tutkia enää menetettyä maata ja sen omistussuhteita. Kansallisarkiston tietokannat ovat olleet viime vuosina valtavassa myllerryksessä eivätkä aiemmat viitteet aineistoihin päde enää eli kaikki on käytävä uudelleen läpi. Usea digitaalinen aineisto vaatii lisäksi luvan, koska siellä on henkilötietoja, mikä ei minulle ole ongelma.

Kartatkin ovat vaikeita, mutta ehkä keksin jotakin. Kustakin yksittäisestä aiheesta saisin hyvin kirjoittettua myös blogipostauksia.

Myöhemmin ajattelin, että edellinen postaukseni liittyen Efesokseen ja Istanbuliin olisi voinut jäädä jakamatta. Kun liitin siihen aikoinaan kirjoittamani osuuden, mieleeni tuli, miten kauas olen ajan mittaan etääntynyt matkustamisesta ja mielenkiintoisista kohteista maailmalla. Eräässä mielessä olin aikoinaan eläkkeelle lähtiessäni kuin vapaana lentävä varpunen, joka oli samalla pyrkimässä eroon myös kahleista, jotka kurjaksi muuttunut ihmissuhde oli punonut.  Irtautuminen oli kuitenkin erityisen vaikeaa ja vaikutti taustalla moneen asiaan. Myöhemmin tajusin sen. Oli taas tehtävä valintoja. Oikeastaan on aivan turhaa pohtia tällaisia asioita, mutta en vain osaa jättää niitä. Ne asiat vaikuttavat edelleen. Jokaisella ihmisellä on omat painolastinsa ja surunsa, joita ilman emme olisi juuri se ihminen, joka olemme.

Pohdimme mennyttä ja nykypäivää ja elämäämme niissä koko ajan taustalla. Kriisit tuovat ne pinnalle.  Teemme koko ajan uusia valintoja. 

Alkuviikon 26.8.2024 lenkillä ruohottuneella ja lähes umpeen kasvaneella polullani.

Tästä postauksesta tulee eräänlainen sekava salaatti, vähän sellainen kuin viime aikoina tekemäni ruoat, joihin sekoitan kaikenlaisia kasviksia kulhoon; perunoita, tomaatteja, porkkanaa, paprikaa, valkosipulia, vaihtuvia vihanneksia, fetaa, mausteita, timjamia ja persiljaa tuoreena ja kreetalaista ihanaa oliiviöljyä, pippuria ym. ja sitten uusiin kypsymään.  Osittain samoista aineksista saan myös lisukkeen pastalle. Ja hyvältä maistuvat. En millään jaksa tai viitsi hirveästi paneutua ruoanlaittoon. Mutta nyt aion keksi lisää aineksia. Olen ehdoton juuresten ystävä. Jostakin syystä inhoan kurkkua. Pistän panoksia siihen, etten enää osta turhia ruoka-aineita, koska ne jäävät sitten käyttämättä. Omasta mielestäni olen onnistunut ostoksissani hyvin. Marjoja en pakasta pieneen pakastimeeni, syön kesällä niitä ylenpalttisesti ja tarvittaessa ostan valmiina pakasteina. Kuten odottaa, pakastimeni ovi oli kerran tänäkin kesänä, helteisenä päivänä jäänyt raolleen. Suurin piirtein kaikki lähti roskikseen, onneksi en pidä siellä paljon mitään muuta kuin sellaista, minkä aion lähiaikoina käyttää. Tulipa pitkä vuodatus.

Yhden kaalilaatikon olen elokuussa tehnyt ja aion kyllä vielä tehdä toisenkin. Mutta ruoanlaittoni on jäänyt vähäiseksi.

Jännitän ensi viikon ikkunanpesuoperaatiota. Olen toki jo mielessäni suunnitellut, mitä ja miten siirrän huonekaluja syrjään, miten siirrän Minni-kissaa paikasta toiseen. Miten siirryn itse.

Kaiken kaikkiaan yritän ottaa kevyesti. Olotilani on Prednisolon-kuurin takia hyvä, en ole tarvinnut enää Buranaa ollenkaan. Nukun paremmin. Näen taas unia. Pyysin myös uusimaan reseptin, jotta voin tarvittaessa aloittaa kuurin uudelleen. Ihme, kun tätä ei ole aiemmin keksitty. Ylipäänsä ihmettelen, ettei minun ikäistäni henkilöä seurata tarkemmin, koska minulla on jo yksi diagnoosi. Mitään muita verikokeita kuin mitä aikanaan 2012 määrättiin ottamaan lääkkeideni takia, ei olla sittemmin otettu. Nytkin oli CRP pudonnut pois, kuulemma uusien ohjeiden myötä. Kun jäin eläkkeelle, sanottiin, että kerran vuodessa olisi aiheellista käydä lääkärin tutkimuksessa. Ehkä vasta kun sairastumme vakavasti ja olemme lähes loppusuoralla, katse tarkentuu meihin. Jos silloinkaan.

Meninkö taas liian pitkälle?  Jos menenkin, niin useimmiten kuitenkin julkaisen kirjoitukseni. Joskus en.

Tänään oli sumuinen aamu, mutta nyt on jo kirkastanut aurinkoiseksi. Mielessäni on niin paljon tekemistä, etten lähde ulos. Aamulla tarkastin kyllä, että useat kohteeni kuten vaikkapa Ainola ovat vielä syyskuun auki.  Mieltäni rasittavat tekemiset liittyvät siis niihin sukukirjakirjoituksiini, jotka olisi saatava tehtyä. Päälleni kaatuu senkin jälkeen paljon tekemistä ja stressiä.  Se kaikki surettaa minua ja pientä, omaa elämääni. Mihin vielä joudunkaan?

Haahuilu tarkoittaa kuljeksimista ilman päämäärää tai syytä. Mielenkiinto liittyy siihen, vaikkei olekaan varsinaista päämäärää. Itse asiassa kaipaan sellaista elämää juuri nyt. Monipuolisen haahuilun sijaan haahuilen käydessäni kaupassa. Olen joskus ajatellut, että jäin koronavuosina jumiin enkä tahdo päästä siitä jumista ja tavoista irti. Selitän itselleni, että onhan olotilani ollut jo pitkään huono enkä jaksaisi enää niin kuin joskus aiemmin. Haahuiluun olisi kiva saada seuraa.

Mutta olotilan parantuessa, elämä alkaa maistua taas. Yritän muistella aamuista untani, mutten tietenkään saa sitä mieleeni. Tapaan unissani usein jo kuolleita ihmisiä, mikä ehkä viittaa siihen, ettei minullakaan ole enää mahdottomasti aikaa.  Tiesin aamulla herätessäni, mitä minun pitäisi kirjoittaa, mutta nyt en enää muista. Yksi aihe liittyi jotenkin elämän ja muistin valtavan isoon kerroksellisuuteen. Mutta tässä välillä kirjoitan mitä mieleeni tulee.

Syksy on saapumassa. Kesä meni aivan liian nopeasti ohi. Sitten alamme taas odottaa kevättä.