Kiireinen ja pinnallinen kohtaa rinnakkaistodellisuuden

 

On aika aloittaa uusi postaus, jonka yritän lopettaa ja julkaista vielä tällä viikolla. Uutta tekstiä aloittaessani en muista yhtään siitä, mitä olen aiemmin kirjoittanut. Tämän tyyppisiä tekstejä kuin tämä, kirjoitan, kun käsittelen lähipäivien tapahtumia. Välillä olen aktiivinen myös Facebookissa. Siis silloin kun huvittaa. Harva kuitenkaan lukee Facebook-päivityksiä loppuun saakka, tykkää ehkä tai vain ohittaa. Ajattelen usein, että vaikka tekisi mieli jotakin kirjoittaa, niin ehkä jätän asian blogiini. Usein se sitten unohtuu, siis se asia, jollei se putkahda pinnalle jossakin muussa yhteydessä. Mitä väliä!

16.3.2022 olin menossa Tuusulanjärvelle

 

Edellinen kuvaa hyvin tämän hetken elämää ja sen hetkellisyyttä, josta useimmiten ei oikein jää mitään jälkiä. Tai sitten jää. 

Helsingin Sanomat on jonkin aikaa julkaissut lauantaisin erinomaista HS Visio-nimistä lisälehteä. Lehti on täynnä asiaa koskien aiheita talous, markkinat, teknologia, autot ja ura. Äskettäin luin HS Visio 26.2.2022 artikkelin ”Pinnallinen totuus. Nyt HS Vision toimittaja tietää itsestään sen, minkä Internet jo tiesi.” Toimittaja Niclas Storås oli pyytänyt useilta nettiyhtiöiltä itseään koskevat tiedot ja niitä kyllä riitti aina yli kymmenen vuoden taakse. Tämä ei ollut minulle mitään uutta, mutta näin siinä myös positiivisia asioita.

Siellä kohde jääkävelylle 16.3.2022. Istuin hetken kuvan keskellä puiden takana olevalla penkillä. Tuhat kertaa käyty paikka 20 vuoden aikana, mutta nyt yleensä tupaten täynnä ihmisiä.

 

Valitettavasti en voi jakaa artikkelia, koska se on merkinnällä vain tilaajille. Helsingin Sanomia arvostellaan paljon valtamediana ja valheiden jakajana. Kommentit ovat yleensä tulleet ihmisiltä, jotka eivät lue lehtiä, mutta klikkaavat otsikoita esim. Facebookissa lukematta tekstiä kuitenkaan loppuun ja kommentoivat negatiivisesti.

Itse luen minua kiinnostavat artikkelit alusta loppuun. Toimittajaa kiinnosti em. tapauksessa erityisesti se, pystyisikö hän tunnistamaan datasta tietoa elämänsä suurista käänteistä, uudesta asunnosta, parisuhteen tilasta tai työpaikan vaihtamisesta. Gdpr-lainsäädäntö toi EU-kansalaisille mahdollisuuden pyytää nähtäväksi itseään koskevat tiedot. Tässä tapauksessa pyydettiin Facebookilta, Googlelta. Linkedinilta, Finnairilta ja Stockmannilta. Tosiasiassa tietoa keräävät lähes kaikki toimijat. Kaupat tietävät yksityiskohtaisesti, mitä ostamme. Mainontaa kohdistetaan kiinnostuksemme mukaan.  Maailma on muovautunut uudenlaiseksi. Lait eivät ole pysyneet perässä teknologian perässä, mutta niitä ollaan säätämässä.

Siellä kirjatoukka Aava, äitinsä ja ehkä tulevaisuuden diginatiivi tulossa mummin ja isomummin luo 11.3.2022

 

Mitä positiivista minä näin? Olen ollut aina eräänlainen diginatiivi, vaikken olekaan aloittanut tietotekniikan käyttöä lapsena. Eivät kaikki lapsetkaan ole sellaisia. Olen silti henkeä pidätellen ollut mukana kaiken uuden kehityksessä ensin Saksasta palattuani 1970-luvulla kauppaopistossa, jossa opettelin ohjelmointikieliä ja systeeminsuunnittelua. Muistan, kuinka silloin 1975 kokeilimme yhteyttä johonkin yliopiston verkkoon. 

  

Vasta 1980-luvulla, kun ensimmäiset IBM PC:t tulivat, olin täysillä mukana.  Olin silloin sovellusneuvojana pankissa ja menin käytännössä soitellen sotaan. Aluksi opettelin asioita kantapään kautta, kunnes sitten aloimme saada koulutusta. Toimin sittemmin koko työurani pankin ja asiakkaan välissä. Kun 1986 syksyllä HOP fuusioitui SYP:iin, niin jouduin kylmiltään hyppäämään vielä opettamaan henkilökuntaa uusien mikroverkkojen ja pankkisovellusten käyttöönotossa.  Tästä kaikesta oli ollut minulle hyötyä, koska ymmärsin myöhemmin entisen maailman käyttöjärjestelmät. Niitähän ei sittemmin Windows- ja Internet-maailmaan mentyämme ole ollut enää minulle paljon merkitystä. Kaikki on sittemmin tehty käyttäjäystävälliseksi ja kaikki osa-alueet ovat eriytyneet omille spesialisteille. 

 

Eikö vieläkään positiivista asiaa. No, ensinnäkin ymmärrän kaiken lukemani ja se riittää. Ehkä joku voisi joskus käyttää tietojamme tutkiessaan historiaa. Minun tietoni ovat vapaasti käytettävissä. Enhän ole muutenkaan ymmärtänyt tätä hurjaa tarvetta olla anonyymi. Minulla ei ole mitään salattavaa, ei edes googlaamissani asioissa.  Joku voisi kyllä ihmetellä, YouTube-videoitani Minecraft-peliin liittyen. Ja onhan siellä muitakin pelejä. Lapsenlapseni Alexin Pc-versio Minecraftilla on toistaiseksi minun laitteellani ja on hän muitakin pelejä siellä pelannut.

Kuvat näyttävät myös hyvin ajan kulumisen. Minulla on edelleen samat vaatteet kuin 2000-luvulla.

 

Olen ajatellut myös paljon, kuinka paljon valokuvani, vanhat että uudet inspiroivat minua. Ne eivät yleisesti ottaen taida kovin paljon kiinnostaa jälkipolviani. Ehkä sitten myöhemmin. Minulle ne ja kaikki kirjoittaminen ovat kokonainen maailma, joka on minulle rakas ja läheinen. (Mietin, mitä kuvia liitän tähän postaukseen, no inspis voitti.)

 

2.2.2009

 

Tällä viikolla lähtee myös kyläkirjan vedos painettavaksi. Kirjan toimittaja on koonnut viimeisten vuosien aikana kirjan aineistoja kuntoon ja pian se julkaistaan.  Kirjoitin kirjaan kolme artikkelia, joista yhden otin 1950-luvun päiväkirjastani.  On ollut sääli, että toimikunta ei ole sitten 2020 jälkeen pystynyt enää tapaamaan tai jos onkin, niin en ole osallistunut. Nimeksi tullee ”Kaartjoen rannoilta – elämää ja ihmisiä Kaloisten seudulla”. Huikeata. 

Fjällbo 2.2.2009. Penkkejä ei ollut vielä montaa eikä laiturista koppeineen tietoakaan.

 

Tämä viimeisin kyläkirjaprojekti alkoi kesällä 2017. Käsittääkseni aloituksia oli ollut joskus ennenkin. Joku oli tietoinen blogeistani ja vinkkasi, että minäkin voisin tulla toimikuntaan. En päässyt omien talonmyynti- ja muuttokiireideni takia heti mukaan. Artikkelien ja valokuvien keruu alkoi, pidettiin tapaamisia. Sitten toimikunnan vetäjä kuoli. Hänen mukanaan hävisi osa kerätyistä valokuvista. Uusi vetäjä ja kirjan toimittaja tuli mukaan. Sitten tuli korona. 

16.3.2022

 

Nyt on jo keskiviikko. Eilinen päivä meni niin, etten jaksanut katsoa edes läppäriini päin. Väsymysoireiden lisäksi olin masentunut erityisesti kaikista Ukrainan sotaan liittyvistä uutisista, jotka ovat sydäntä raastavia. Emme voi koko aikaa käsitellä niitä asioita ja vaipua uutisten maailmaan. On pidettävä myös huoli omasta mielentilastaan. Tiedän kyllä, että huonojen päivien jälkeen tulee aina parempia päiviä, sodan ulkopuolella ja sodassa. Toivoa on hyvä ylläpitää.

Sotauutisten lisäksi olen aina ollut mahdottoman kiinnostunut aivan liian monista asioista. Menen usein syvälle asioihin. Joskus minua alkaa ylenpalttisesti ärsyttää nykyajan pinnallisuus. Se on sitä samaa, mihin viittasin postaukseni alussa. En kuitenkaan halua hypätä ulos. Keskityn joksikin aikaa tavallisiin arkipäiväisiin asioihin. Siivoan, pesen pyykkiä, käyn kaupassa, jopa joskus leivon.

Äskettäin ajoin taas joelle käydessäni vanhan kotitaloni ohitse ja kuvasin ajaessani. Kaikki on muuttunut. Ajatella, että pihalle on jäänyt kasveista melkein vain minun noin 2008 istuttamani tuija.

 

Sellainen päivä oli maanantai. Aloitin ensin tämän postauksen, värjäsin tukkani, leivoin korvapuusteja. Ainakin. En kuitenkaan saanut siivottua loppuun, sillä siivoukseni edellisellä viikolla jäi kesken, kun sain vieraita. Mutta sehän ei ole mitään uutta. Nyt pitäisi jo siivota uudelleen. Hiusten värjäys on ajankohtainen noin 7 viikon välein, kun harmaa juurikasvu tulee niin selvästi esille. Hiusten leikkaus olisi myös tarpeen, mutta se saa odottaa ensi viikolle.

Tässä sama tuija 21.5.2008

 

Iloiset tapahtumat nostattavat vuorostaan aktiivisuutta. Niin kävi viime viikolla, kun sain kuulla kirjan menevän painoon. Se vaikutti pienen hyökyaallon tavoin, mutta laantui aikanaan. Samanaikaisesti olin todella iloinen, että kaikki tämän talven velvollisuudet olivat onnistuneet täydellisesti; autonkatsastus, passin- ja ajokortin haku.

Minni-kissa on edelleen luonasi. Hän alkaa olla tottunut erilaiseen rytmiini kuin kotonaan, jonne hän jossakin vaiheessa palaa. Kotona herätään aikaisin ja on hälinää. Minä nukun pidempään ja en ole muutenkaan niin kiireinen töiden aloituksessa. Saatan lukea aamun Hesaria todella pitkään, välillä tutkien sen herättämiä ajatuksia kännykästä ja kirjoittamalla tärkeitä asioita ylös. Kun Minni on syönyt aamuruokansa, hän menee kirjoituspöydälle nukkumaan ja odottamaan, että tulisin koneelle. En edes joka päivä avaa läppäriäni. Kun en näytä siltä, että asettuisin kirjoittamaan, hän siirtyy tuolille nukkumaan. Koko ajan hän tuijottaa kulmiensa alta minua. Lopulta hän siirtyy kunnolla jatkamaan uniaan sohvan selkämykselle.

Kun on elänyt pitkään kuvitelmien maailmassa, todellinen maailma siirtyy osittain sivuraiteelle. Rinnakkainen todellisuus on kuitenkin yhtä todellinen kuin se hätäisen kiireinen ja pinnallinen maailma ovien ulkopuolella.

Ja nyt maailmamme muuttuu vielä entistä enemmän.On käännekohta.

16.7.2017 en enää omistanut taloa ja pihakin kasvoi ihanaa valkoapilaa, kun katse oli muutossa

Taisi olla viimeinen päivä siellä 28.7.2017