Juho Juhonpojat ja muut sukunimettömät

En aloita koskaan uuden blogin kirjoittamista suurilla odotuksilla. Harvoin sytyn niin paljon, että jatkan kerralla sitkeästi loppuun saakka. En ota itselleni useista yrityksistäni mitään paineita. Elämä kun on joka tapauksessa aina mahdottoman täyttä. Usein ehdimme myllätä pienessä hiekkalaatikossa tai kuplassamme päivät pitkät. Saamatta mitään aikaiseksi.

Rengon kirkon kiviaitaa 7.6.2013

 

Monesti olen maininnut erityisesti unieni inspiroivan minua. Onhan aiheita paljon muitakin, ehkä ei lukijoille yhtä tylsiä kuin uneni, vaikkapa vanhat blogini. Ei ole siis mikään ihme, että vapaaseen kirjoittamiseen löytyy aina aihe. Jossakin hakemistossa odottaa edelleen monta sukututkimukseen liittyvää aihiota.

 

Vanhempiemme haudalla 7.6.2013. Kirjoitin silloisesta kesäkuun 2012 retkestä blogissani kesäkuuss1 2013. Näin jälkikäteen huomaan käyttäneeni lähes samoja valokuvia kuin silloin.

Äskettäin sorruin taas tutkimaan erään kauan sitten eläneen ihmisen sukujuuria. Syy etsimiseen on usein hetken mielijohde, joka pälkähtää mieleeni, usein jostakin lukemastani. Kun alan tutkia, saatan nopeasti lopettaa ja/tai siirtyä johonkin toiseen. Tämä kaikki on harjoittelua ja taidon ylläpitämistä. Jos joku toinen täyttää sanaristikoita, niin minä kuljen rippikirjoissa ympäri maata. Sukujutuista on uskomattoman kiva kirjoittaa, jos löytää jonkin sopivan kohteen.

Muistini juoksee niin vauhdikkaasti, etten nyt edes muista, mistä aloitin tutkimukseni juuri tällä kertaa. Mutta puoliyö oli mennyt, kun vihdoin maltoin lopettaa. Sukututkimus on siitä kiva, että sen voi aivan hyvin jättää kesken mihin tahansa kohtaan. Joka kerta pienikin pätkä, usein minulle tuntematonta sukua saattaa pian johtaa tietojen yhdistämiseen aiemman tutkimuksen kanssa. Hyvä paikka on lopettaa, kun en enää löydä useiden pitäjien rippikirjoissa pyöriessäni, minne henkilö tai perhe muuttaa. 

Vanajan kirkon hautausmaalla 7.6.2012. Heikki Heikinpoikia...

 

Hämeessä on lukematon määrä vaikkapa Johan Johanssoneja. Usein isä on samanniminen ja myös poika ja pojanpoika.  Sukunimet tulivat Hämeessä käyttöön vasta 1800-luvun lopulta alkaen. Aluksi ne muuttuivat koko ajan, usein talon tai torpan mukaan. Joskus taloon vävyksi tullut mies alkoi käyttää sukunimenä vaimon talon nimestä johdettua sukunimeä.

Nyt siis osuin jälleen erääseen Juho Juhonpoikaan. Useimmiten käännän Johan Johanssonin suomalaiseen muotoon. Sen opetti sukututkimuksen opettajani Teuvo Ikonen Tuusulan kansalaisopiston peruskurssilla 2011. Aiheesta väitellään usein erityisen kiivaasti Facebookin sukututkimusryhmissä ja yleensä voittaa vaihtoehto, jossa halutaan ehdottomasti käyttää ruotsinkielisten pappien kirjaamaa muotoa. Joskus tekstiä kirjoittaessani saatan käyttää molempia versioita. Todennäköistä on kuitenkin, että talonpoikaiset ihmiset olivat aikoinaan täysin suomenkielisiä. Annetaan kaikkien kukkien kukkia!

Irjalaan matkalla 7.6.2013. Näkymä Haapaniemenjärvelle, joka yhdistyy Rehakanjärveen/Irjalanlahteen kapean kanavan kautta.

 

Nyt seuraamani Juho Juhonpojan isä oli myös Juho Juhonpoika. 1700–1800-luvulla talollisten suurista lapsijoukoista useimmat joutuivat lähtemään rengeiksi ja piioiksi joko oman pitäjän taloihin tai naapuripitäjiin. Siinä onkin sitten etsimistä, jos lähtee jotakin sukunimetöntä jäljittämään. Useimmiten henkilön jopa kadottaa välillä, jollei hän sitten sattumalta ja yllättäen tule taas eteen. Koska samannimisiä vain patronyymillä olevia henkilöitä on paljon, voi helposti tehdä myös virhepäätelmiä. Joskus tulee myös tilanteita, ettei voi olla varma. Kirjaan silloin epäilykseni henkilön tietoihin.

Loppujen lopuksi löysin tämän vanhemman Juho Juhonpojan s. 1778 Janakkalan Irjalan säteristä renkinä. Menen mieluiten aina tutkimuksessani taaksepäin ennen kuin etenen kohti uudempaa aikaa.

Tämän kuvan olen ottanut 7.6.2013 ajaessamme poispäin saman pikkusillan yli.

 

Säteriksi kutsuttiin Suomessa Ruotsin vallan aikana rälssille kuulunutta tilan kartanoa. Omistajat olivat usein aina 1800-luvulle saakka aatelisiä. Rälssitilojen omistajat olivat olleet kautta aikojen vapautettuja veroista. Alun perin suku oli saanut tilan läänityksenä. Samaan rälssiin kuului aikoinaan useita kartanoita ja tiloja ja jopa kokonaisia kyliä. Hämeessä, erityisesti Janakkalassa ja Vanajassa oli paljon suuria kartanoita. Niihin osuu auttamatta sukututkimusta tehdessään. Lampuodit hoitivat tilojen viljelyksiä. Sekavaksi tilanteen tekee, että välillä kartano muuttuu rustholliksi. Se tarkoitti sitä, että tila oli sotilashenkilön rusthollina. Rusthollari oli tuolloin talonpoika, joka hoiti tilan viljelyksiä.

Kääntymäpaikalla sateen yllättäessä Irjalantiellä. Edessä näkyy kartanon rakennuksia. 7.7.2013

Palaan Irjalaan, jota kutsuttiin myös nimellä Irjala Gård. Samaan aikaan Juho Juhonpojan kanssa siellä oli piikana Liisa Heikintytär s. 1773.  Liisan jälkiä oli yllättäen paljon helpompi seurata kuin Juhon. Ne veivät Janakkalan Sauvalan kartanon Leipijärven torppaan. Se sijaitsi Vähikkälän kylässä. Sauvalan kartano kuului aina 1800-luvun vaihteeseen samalle suvulle kuin Haapajärven ja Rehakanjärven välisellä kannaksella pohjoisempana sijaitseva Irjalan kartano.

Vähikkälä oli Rengon Vehmaisissa olleen syntymäkotini naapurikylä Janakkalassa. Irjala sijaitsi myös lähellä. En lapsuudessa ja nuoruudessa kiinnittänyt näihin asioihin sen enempää huomiota. Täällä voi käydä tutkimassa aluetta. Tilanne lienee ollut toinen aiempina vuosisatoina.

Pian edellisen kuvan jälkeen. Taustalla Rehakanjärven Irjalanlahtea. 7.6.2013

 

Juho Juhonpojan osalta vaikeuksia tuotti erityisesti hänen syntymäaikansa, joka oli merkitty rippikirjoihin 2.2.1778. Loppujen lopuksi ajattelin, että se ei välttämättä ole aivan oikein. Samalla sivulla Irjalassa oli renkinä Juhon jälkeen eräs Erkki Juhonpoika s. 24.5.1781, joka oli sittemmin lähtenyt Turkuun. Merkintä viittasi, että pojat olivat Vanajasta ja veljeksiä. Vanhemmat löytyivät Vanajan Kodjalasta.  Kylä löytyy nykyään Janakkalan Koljalan kylänä. Sen alue kuului aikoinaan Harvialan kartanon alueeseen. Poikien isä oli reservin rakuuna Juho Mikonpoika Karp s. 1750 ja äiti Leena Kustaantytär s. 1754. Vihkimisen aikaan mainitaan isän tiedoissa Janakkalan Kiipula. Pian sen jälkeen perhe on Vanajalla. Jätin syntymäperheen ja muut lapset tällä erää oman onnensa nojaan.

Juho Juhonpojan syntymäaika on Vanajassa 4.11.1778. Veljen Erkki Juhonpojan syntymäaika on oikein.

Vanajan kirkolla 7.6.2013

  

Perheet liikkuvat pitäjien välillä. Osa lapsista syntyi Irjalassa ja loput Hausjärven Karan säterillä. Juho Juhonpojalla on hyvä rengin virka, koska hän näyttää olevan renkien pomona. Juho Juhonpoika ja Liisa Heikintytär vihittiin 30.12.1800 Irjalassa.

Miksi tämä on mielenkiintoista minulle? Samoihin aikoihin, kaksi vuotta aiemmin 1798 läheisessä kartanon Nuoran torpassa kuoli esi-isäni isoisä Gabriel Gabrielinpoika. Hän oli syntynyt 1752, myös Irjalan kartanon mailla, koska hänen isänsä Gabriel Mikonpojan perhe asui silloin siellä isän ollessa kartanossa lampuotina.

Vanajan kirkon 1500-luvulla Antwerpenissä Flanderissa valmistettu kolmiosainen alttarikaappi. 7.6.2013

 

Samaan aikaan eläneet ihmiset lienevät tunteneet toisensa. Paljon väkeä oli tullut Irjalaan Sauvalan kartanon torpista, koska kartanot kuuluivat samoille omistajille.  Edellä mainitun Juho Juhonpojan vaimo Liisa Heikintytär s. 1773 oli siis lähtöisin Sauvalan Leipijärven torpasta, kun taas edellä mainitsemani sukulaisen Gabriel Gabrielinpojan vaimo Sofia Antintytär s. 1758 oli läheisestä Sauvalan Hyvälammin torpasta. Seuraavankin Nuoran torpparin vaimo oli samaisesta Hyvälammin torpasta. Hän oli Sofian isosisko vuonna 1753 syntynyt Maria Antintytär.

Juho Juhonpoika taisi olla kovin kysytty ammatissaan, koska pian hän siirtyi Irjalasta Hausjärven Karan säterille isäntärengiksi. Siellä perheen muut lapset syntyivät, mm. poika Juho Juhonpoika 6.12.1808.

 

Vanajan kirkko 7.6.2013

Tähän päästyäni muistin, miksi jouduin näihin Juho Juhonpoikiin. Jostakin syystä olin tutkimassa tai täydentämässä jotakin pikkuasiaa Lopen Topenolla. Jouduin siellä Juliaana Kustaantytär Hurriin s. 1769, joka oli avioitunut 1792 Hausjärven Karan Anttilan pojan Heikki Erkinpoika Anttilan s. 1760 kanssa. Heidän tyttärensä Helena Heikintytär s. 1804 meni vuorostaan naimisiin tämän nuoremman Juho Juhonpojan kanssa 8.10.1830.

Siihen jätin tällä kertaa sekoiluni vieraassa sukuhistoriassa. Koko perherypäs muutti jostakin syystä Nurmijärvelle Hyvinkäälle 1831.  Tutkiminen vaikeutui, vaikka löysin heidät vielä Nurmijärveltä. Todennäköisesti he muuttivat sieltä jälleen eteenpäin.

Rengon kirkko 7.6.2013

 

Tämä kirjoitukseni kuvaa sitä, miten sukututkimus vetää minua, milloin minnekin. Innostun vielä lisää, jos löydän yhteyksiä tuntemiini, kauan sitten eläneisiin omien sukuhaarojeni ihmisiin. Liikenne etelä-Hämeen pitäjien välillä on ollut erityisen vilkasta. Ensin 1700-luvun puolivälissä väkeä on ollut vähän, mutta 1800-luvulle päästessämme, kaikissa taloissa on isäntäväen perheen lisäksi valtavan paljon työväkeä, niitä renkejä ja piikoja.  

Minulle on vielä paljon epäselviä asioita eli opiskeltavaa riittää loppuelämäksi.

Itse asiassa edellisenä yönä näkemäni uni johdatti minut kirjoittamaan. Koska olin koko illan tutkinut, niin tietenkin uneksin tutkimisesta. Unet haihtuvat nopeasti, jollei niitä kirjaa ylös. Niin kävi nytkin. Kuningasajatukseni on jo kadonnut.

Irjalassa 7.6.2013

 

Vaikka olen aika tarkkaan tutkinut kotitalooni 1800-luvun puolivälissä isännäksi tulleen Henric Johan Davidinpoika Nålbergin sukujuuria, niin jostakin syystä palaan niihin aina uudelleen milloin mistäkin suunnasta. Edellä mainitun Gabriel Gabrielinpojan poika David Gabrielinpoika hyppäsi suuren askeleen ryhtyessään käsityöläiseksi, hänestä tuli pitäjän räätälimestari.

Liikennettä oli lähiseudun kylien välillä paljonkin. Tähän vaikuttivat suuresti ihmisten väliset suhteet. David Gabrielinpoika otti sukunimen Nålberg. Ennen avioitumista Rengon Ahoisten Nikkilän tyttären Hedvigin kanssa hän asui Vähikkälän Tuomolan rälssin torpassa tai alueella. Hänellä on Vähikkälässä neljä räätälioppilasta. Hän otti silloin sukunimen Nålberg. Tästä ehkä jatkan joku toinen kerta. Syvemmälle sukellus kun tuo mukanaan aina yllätyksiä ja uutta ymmärrystä.

Tätä kirjoittaessani huomasin myös jälleen kerran, kuinka vaikeata on käsitellä sukujen useita sukupolvia ja vielä vaikeampaa on kirjoittaa niistä. Aivotreenausta parhaimmillaan! Tätä kirjoittaessani tajusin tehneeni virheen seuraavaan Markkulan Viestin numero 55 lähettämääni artikkeliin. Onneksi taitaa korjaus vielä ehtiä.

Katso myös karttaa täältä. 

Tuusulanjoen tulvaa Mikkolassa 22.11.2020