torstai 5. maaliskuuta 2020

Henki ja elämä


Tähän aikaan kevättä ja jo aikaisemmin alan unelmoida kasveista ja puutarhasta. Saatan yöllä herätessäni sukeltaa kukkien keskelle, uida krookusmeressä, nukkua valkovuokkometsässä ja uida sinivuokkojen järvessä. Tunnen kasvien raikkaan tuoksun nenässäni ja nukahdan uudelleen hymyillen. 


Tiedän, että enää suurimman osan ajasta voin vain unelmoida ja kuvitella. Toki olisi mahdollista enempäänkin, mutta en aio raahata kerrostalon 4. Kerrokseen multasäkkejä enkä ostaa suuria ruukkuja.

Joskus on vain aika siirtyä haaveisiin ja sielun silmien ihaniin näkymiin. Olenhan kerännyt niitä jo koko pitkän elämäni ajan. Riitän itse niin moneen, en tarvitse ympärilleni enempää. Hiljaisuus riittää ja herättää tarvittaessa unelmat melkein kosketeltaviksi.


Vuosikymmenen Kotipuutarha-lehdet tarjoavat luettavaa ja katseltavaa . Otin summamutikassa yhden vuosikertakansion käteeni. Sieltä tuli vuosi 2006. Maaliskuun lehden pääkirjoitus alkaa seuraavasti ”Sukupolvi sukupolvelta me ihmiset vieraannumme luonnosta.” 

En jatka aiheesta, se ei koske edes minua, joka olen muuttumassa kasviksi, ainakin henkisesti. Sivulla 7 netissä neuvoja antava mies seisoo auringonkukan alla. Olisiko se vaikuttanut omiin selfie-kuviini auringonkukan alla. Tuskin varmaan edes tuohon aikaan ehdin lukea kaikkia lehtiä. Muistan, kuinka ne ja muu lehtiposti kerääntyi laatikoihin, joista ne joskus lajittelin.


Minulla  oli aikoinaan paljon suunnitelmia puutarhan ja kasvien suhteen, mutta tuskin tuolloin ehdin työn takia paljon mitään. Yritän muistella, mitä tuolloin lomalla ja viikonloppuisin puuhailin puutarhassani. On mentävä tutkimaan valokuvia. Muistan kyllä valokuvanäyttelyni sinä kesänä ja kuinka aamuisin ja iltaisin elokuussa näyttelypäivän jälkeen rentouduimme pikkuserkkuni kanssa puutarhassa tai luonnon keskellä. Oli erityisen kaunis kesä tai ainakin elokuu. Silloin puutarha oli aina parhaimmillaan.


Luonto, puutarha, metsät, kasvit ja puut toimivat joskus suurena lohtuna. Näen sen itsessäni ja näen sen muissa.

Kävin Kukkatalossa ystävän kanssa. Oli melkein pakko saada narsisseja parvekkeelle, pari helmilinjaa lähti myös mukaan ja tietenkin taas tulppaaneja edellisten kuihtuneiden tilalle. Pieni lohtu ja piristys arkeen ja puutarhattomuuteen.

Kaivoin nyt pihapäiväkirjani esiin. On muutenkin aika alkaa merkata laatikoihin ja muuhun tavaraan, pitäisikö se säilyttää vai heittää armotta roskiin. Kurkistin taas äidin ja isän postikorttilaatikkoon ja otin vielä pari korttia erikseen. Ennen olen jo karsinut sieltä tärkeimmät ja sijoittanut ne kansioon. Siihen päälle voisi kohta kirjoittaa: ”voi hävittää”, jollei nyt joku halua leikata postimerkkejä talteen.


Seuraavaksi otin esille irtolehtisen puutarhapäiväkirjan (se on hajonnut, koska kirjan lehtien välissä on niin paljon tavaraa), josta tutkin syksyä 2005 ja seuraavaa kesää 2006.

Tilasin elokuun lopulla 2005 Kauppila Oy:lta ja Oy Korpikangas Siemen-Frö Ab:ta kuvastojen tultua kotiin erilaisia sipuleita. Tilauslistat ovat tallella. Näen niistä tulevan kukkaloiston aihiot, tulppaanit, krookukset. Tilaamani sipulit saapuivat syyskuun lopulla. Puolessa välissä syyskuuta, 16- 17. päivien välisenä yönä pakkanen iski pihan daalioihin ja auringonkukkiin. Seuraavanakin yönä oli pakkasta. Kukkivan pasuunakukan ehdin siirtää sisälle.


Kun sipulit tulivat postitse syyskuun lopulla, aloin kaivaa niille paikkoja puutarhassa. Vietin usein viikonloppuisin aikaani puutarhatöissä. Siellä riitti koko ajan tekemistä. Raahasin kottikärryllisiä multaa istutuspaikoille. Kummasti se multa aina ajan kuluessa hävisi vajoten saviseen maahan. Istutin tulppaanit ja krookukset. Myöhempinä vuosina jouduin niitä lisäämään. Osa tulppaaneista hävisi pikkuhiljaa ja krookuksetkin vähenivät.

Tuolloin syksyllä 2006 istutin myös lisää ukkolaukkoja. Ne tulivat tulevina vuosina lisääntymään ja ilahduttivat minua alkukesästä. Keräsin niitä jopa niiden kuihduttua talteen koristeeksi. Kaikki istutukset eivät onnistuneet. Ostetut iirikset eivät menestyneet. Myös muut laukkasuvun yksilöt eivät menestyneet.


Vaikka daalioiden kukat ja varret paleltuivat, kaivoin niiden juurakot talteen ja osa niistä jaksoi jatkaa myöhemmin elämäänsä. Anna ja Arttu, lapsenlapseni istuttivat hedelmäpuutarhaan norjanangervon alle 50 + 15 krookusta mummin raahatessa multaa.



Sitten olimmekin jo toukokuun alussa 2006. Olin jo pitkään haravoinut pihoja. Tuosta keväästä alkaen, alkoi pihalle kerääntyä roskakasoja, joista tuli vain osittain komposteja. En koskaan ehtinyt paneutua kompostoinnin salaisuuksiin, vaikka hankinkin kirjoja. Aika oli sen verran rankkaa monelta kantilta katsottuna. Pihan ja puutarhan hoito oli jäänyt yksin minun vastuulleni enkä saanut talon toista omistajaa edes viemään haravointiroskia pois pihalta. Puutarha-asioista syntyi helposti riitaa.

Vähän ennen toukokuun puoliväliä aloin muokata kasvimaata ja lisäyrttimaata. Kylvin siemeniä. Lisää silkkiunikoita, niitä, joita rakastin yli kaiken. Istutin saamani ritarinkukat ja paljon muita taimia kuten Saksan kurjenmiekan ja äitienpäiväksi tyttäreltäni saamani köynnöshortensian. Kaikki eivät kuitenkaan eläneet vuosikausia.


Ruoho vaati usein leikkaamista. Ruohonleikkuri hävisi aina välillä. Kesäkuussa hain riippuvia kasveja, karjalanneidon, verenpisaran ja kaikkea muuta. Kirjan välissä on vielä pussissa Uuden-Seelannin pinaatin siemeniä. Kaikkea en ole tietenkään ehtinyt kirjata. Muut asiat kuten Karjalan matka ja näyttelyyn valmistautuminen päivätyön lisäksi veivät paljon aikaani.

Sitten nimittäin oltiinkin jo ajassa elokuun puolivälin jälkeen. Tilinteko kertoo poikkeavasti aikaisempaan kommenttiini kuivasta ja kuumasta kesästä, josta kasvit olivat kyllä kovasti kärsineet. Ensimmäinen sade oli saapunut. Totesin kukkieni ilahtuneen suuresti, kun ne tietävät tai tietäisivät päässeensä valokuvanäyttelyyn. Oli aika valmistautua seuraavaa kevättä varten. 

Syyskuun puolivälissä koimme taas melkein päivälleen edellisen vuoden tavoin pakkasyön. Puutarhassa vuodenaikojen siirtymävaiheet toistuvat usein samankaltaisina ja tietyt asiat kaivertuvat mieleen. 



Totesin silloin, että puutarhanhoito oli minulle henki ja elämä. Aamuhetket ja illan vietin usein lähellä kasvejani, melkein mennen niihin sisään. Tarvitsin sitä ja nyt usein kaipaan juuri sitä erityistä läheisyyttä kasveihini ja pihapuihin. Se oli silloin yksi minua kannattavista voimavaroista. Pari vuotta myöhemmin keväällä 2008 aloitin blogien kirjoittamisen, joka tuli hyvään aikaan varmistamaan jatkon, kun en enää jaksanut puutarhassa samalla tavalla.

Nyt tutkin sen ajan kuviani!

Kuvistani havaitsin vuoden 2006 olevan äärettömän monimuotoinen, vaiherikkaampija erityisen paljon sisältävä kuin, mitä edeltävä kirjoitukseni antaa ymmärtää. En edes uskalla vilkaista päiväkirjaani. Itse asiassa olen ennenkin kirjoittanut samasta vuodesta. Voimme melkein ihmetellä sitä, mihin kaikkeen ehdimme ja mitä kaikkea koemme ja keräämme itseemme!

Puutarhapäiväkirjani voi myös aikanaan armotta hävittää.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti