Monenlaista lukemista

Ajattelin, että olen kyllä kovin usein kirjoittanut unista. Se johtunee siitä, että olen aina nähnyt paljon unia. En etsi yleensä niille tarkoituksia enkä merkityksiä. Ne ovat heijastuksia ajatuksistamme ja kokemuksistamme, joskus vain täyteunia.

Viime yönä heräsin nähtyäni kauhistuttavan unen. Kävin sitä heti läpi ja ymmärsin ainekset, joista se oli kursittu kokoon. Uni voi jossakin muodossa toteutuakin. Ajattele, jos yhtäkkiä huomaat olevasi ypöyksin jossakin tuntemattomassa paikassa, mukana ollut käsilaukku tai reppu varastettuna. Siellä on puhelin, kotiavaimet, rahat. Kaiken lisäksi sattuu vielä olemaan puolialaston. Ympärillä on vain tuntemattomia ihmisiä.  Niin kävi minulle viime yön unessani. Uneeni sisältyi paljon muutakin. Tapahtumaan johtaneet asiat olivat yllättäviä ja noloja. Kiersin ihmisten joukossa pyytämässä apua. Lopulta eräs tyttö tiesi, mistä voisin löytää neuvoja ja konkreettisen avun. Hän soitti jonnekin ja kertoi, mitä oli kysymys ja antoi puhelimen minulle. Vastaaja halusi kieltäytyä avusta kiireen vuoksi ja oli sulkemassa puhelinta. Aloin silti kertoa, mitä apua tarvitsin. Heräsin siihen.

 

Vanhoille ihmisille, miksei nuoremmillekin tulee erilaisia pelkoja, joita media nykyään vain kasvattaa. Tämä tuli ensimmäisenä mieleeni. Eräälle ystävälleni oli jopa melkein käynyt vastaavasti. Onneksi hänellä oli kotiavain ja puhelin tallella. Hän pääsi ainakin kotiin häpeämään. Voisiko minulle käydä niin?

Uni ei kuitenkaan tarkoittanut konkreettisesti juuri sellaista tapahtumaa vaan siihen oli kietoutunut paljon asioita monestakin kokemastani asiasta, joita olin sattumalta käsitellyt aiemmin samana päivänä ja edeltävällä viikolla.  Uni alkoikin siitä, että olin siinä ensin erään ihmisen seurassa, joka sitten jätti minut yhtäkkiä yksin häviten paikalta.  Samalla tavalla kävi aikoinaan oikeassa elämässä. Menetin kaiken aiemman lapsenuskoni ihmisten hyvyyteen ja luotettavuuteen. Kun olisin tarvinnut apua, en saanut sitä oikeasti keneltäkään. Jäin yksin. Tiesin useita muita, toisten kokemia tilanteita.  Uni kärjisti nämä tilanteet konkreettiseen muotoon näkyviksi. Toisaalta se kuvasi myös ihmisen oman hallinnan menetystä.

 

 

Elämän murtumakohdat paranevat hitaasti. Hallinnan menetys on pelottava näkymä. Kun ihminen sairastuu, niin moni asia muuttuu. Unet auttavat milloin milläkin tapaa käsittelemään myös sellaisia pelkoja, joita emme tunnista. Näin paljon muitakin unia, kunnes aamulla heräsin uuteen päivään.

  

Uusi päivä. Kirjoitustyöt odottavat. Aloitin blogin jo viime sunnuntaina 2.2.2020, mutta en saanut sitä valmiiksi. Lisään nyt osan siitä tähän. Jätän siitä paljon pois ja muutakin osaa mukailen. Koko viikko on mennyt toipuessa, väsyneenä, tekemättömien töiden painaessa. Olisin halunnut julkaista sen otsikolla 02022020, mutta… Murtumat ja katkelmat, katkot niistä kaikki koostuu.

  

Päivämäärä 02022020 on sama lukee sen sitten alkaen edestä ja takaa. Aamulla jätin Helsingin Sanomat kesken ja päätin ennen töihin ryhtymistä tutkia edes yhtä paperia. 

Omien vanhempieni käsialat ovat kautta aikojen pysyneet samoina. Isäni teki huhtikuussa 1945 irtaimistoselvityksen äitinsä Lempin perinnönjakoa varten. Jako oli viivästynyt sotien takia. Isäni ja hänen veljensä Jaakko olivat armeijan palveluksessa. Isä oli Karjalan kannaksella JR:n 1:n mukana, Jaakko saattoi ikänsä puolesta olla vasta koulutuksessa. Talven 1941 – 1942 mainitaan olleen erityisen rankka ja sitä edelsi katovuosi 1941, joka merkitsi, että viljasato jäi pieneksi ja maassa kärsittiin nälkää. Siitä tuli sitten pysyvä olotila vuosiksi eteenpäin.

Perheen äiti Lempi kuoli 30.12.1941 ja haudattiin tammikuussa 1942. Olen kirjoittanut tästä blogissani ”Harmaan arjen värit” 9.1.2019. Kun isäni ja sisarustensa isä kuoli 1925, nämä saivat holhoojakseen Johan Kaloisen. Tämä vuokrasi tilan Lempille viljelykseen.

 

Vuokrasopimuksessa on tarkkaan määritelty ehdot mm. lasten koulutuksesta. Perunkirjoitus Lempin kuoleman jälkeen pidettiin 20.3.1942. Isääni ja hänen veljeään ja sisariaan, kaikkia edustivat muut valtakirjalla, Jaakolla oli vielä holhooja. Perunkirjoitus koski vain irtaimistoa, koska Lempi oli vain tilan vuokraaja. Lempin kuoltua tila oli isäni nuorimman siskon Eilan miehen hallussa aina perinnönjakoon saakka. He asuivat tilalla. Taisivat heidän kaksi tytärtään myös syntyä tilalla.

 

19.6.2013

Isä luonnosteli perinnönjakoa varten papereita vielä ollessaan sairaalassa Helsingissä, josta hän erään paperin mukaan pääsi kotiin toukokuussa 1945. Koska hän on laatinut myös perinnönjakokirjan kiinteistön osalta, hän lienee kuitenkin ollut kotona jo 11.4.1945. Minulla on vielä kesken asioiden tarkempi läpikäynti, mutta asiakirjat auttavat minua aikataulujen selvittämisessä.

Koska olen viime vuosien aikana yrittänyt kartoittaa vanhempieni taivalta, jatkan ensin näistä uudemmista asioista. Kansiossa on myös paljon materiaalia aiemmista ajoista, joiden tutkimiseen yritän löytää myös aikaa. 

Irtaimistokartoitukset ovat aina kovin mielenkiintoisia. Niitä löytyy myös vanhemmilta ajoilta. Eläimet, lehmien, hiehojen, hevosten ja sonnin osalta on mainittu nimien kanssa. Lampaat, siat ja kanat ovat nimettömiä. Lehmäkanta lienee uudistunut 1950-luvulle tultaessa, koska tunnistan vain Kukka-nimisen hiehon. Hevosia oli silloin Tiina, Lotta, Liisa ja Lirppa. Lotta-hevonen, jonka arvo 1945 oli isäni mukaan 50.000 markkaa, kuului myös sisarteni ja minun lapsuuteen.  Taisi tallissa olla 1940-luvun lopulla vielä toinen- ja kolmaskin hevonen. Tiina oli vain 6000 markan arvoinen, Liisa myös 50.000 markkaa ja Lirppa 14.000 markkaa. Mainitsemisen arvoista on, että hevoset olivat silloin arvokkainta irtaimistoa. Yksi lehmistä (nimestä en saa selvää) oli 10.000 markan arvoinen. Kun tuon 50.000 markkaa muuntaa nykyeuroihin, hinta lähenee 4.000 euroa. Lotta oli meillä vielä kesällä 1957, mutta lehmät olivat silloin enää vain muisto. Perukirjoituksessa 1942 kaikki arviot olivat huomattavasti pienempiä kuin tuossa isäni kartoituksessa.

En ole itse ollut koskaan kiinnostunut tavarasta, esineistä. Olen usein kokenut olevani siinä mielessä erilainen. Se on joskus synnyttänyt pieniä ristiriitoja. Jatkan tutkimuksiani aina kuin se on mahdollista.

Nyt

On lauantai, harmaa päivä. Kaivoin jo esiin Harold Bloomin kirjan ”Lukemisen ylistys”, koska Jukka Petäjän tämän päivän (8.2.2020) Helsingin Sanomiin kirjoittama essee muistutti siitä. Huomenna nimittäin vietetään Suomen kirjasäätiön lanseeraamaa kansallista lukurauhan päivää. Viis noista päivistä, sillä jokainen päivä on tärkeä lukemisen kannalta.  Voi itku, sydämeni itkee verta, kun ajattelen kaikkia niitä maailmoja, joihin olisin päässyt sisälle, jos olisin aikanaan jatkanut kirjallisuuden opintojani.  Nyt vain kuolaan kirjoja, joita olen vuosien mittaan ostanut suureen kirjastooni ehtimättä kuitenkaan paneutua niihin sillä tarkkuudella kuin haluaisin. 

Miten olisi, jos käyttäisin koko huomisen päivän kirjojen lukemiseen ja jättäisin tekemättömät työt ensi viikkoon! Toisaalta on monenlaista lukemista kuten tästäkin käy ilmi. Osa lukemisesta on tulkintaa ja tutkimista. Unetkin ovat aivojen tuottamaa tekstiä, jota joskus luemme ja useimmiten emme.

21.7.2009