Iso kasa uutuuskirjoja odottaa lukemistani. Pöydät, hyllyt, lattia ja kaikki nurkat ovat täynnä sekä lähellä olevasta kirjastosta lainattuja että syksyn aikana ostettuja tietokirjoja. Kaikkia
kirjoja en voi missään nimessä ostaa. Onneksi kirjaston hyllyssä olevat uudet
tietokirjat eivät ole niin suosittuja kuin romaanit. Voin pidentää niiden lainausaikaa
netin kautta viisi kertaa. Joskus kuitenkin jossakin on joku muu kiinnostunut
ja kirja pitää palauttaa nopeasti, koska se on varattu toiselle enkä voi siksi enää
uusia lainausta.
Kesäkuussa 2010 matkalla jossakin itä-Suomessa kohti pohjoista. |
Kirjakasassani on eräs kirja, jota nyt odotetaan takaisin. Olli Bäckström Vantaalta tekee väitöskirjaa 1600-luvun
sotahistoriasta Pohjoismaissa. Väitöskirjatyön välivaiheilta, runsaasta
materiaalista syntyy ilmeisesti tarve kirjoittaa muutakin. Käsissäni on vielä
hetken Atena Kustannus Oy:n tänä vuonna julkaisema Bäckströmin teos ”Ihmeiden huone”,
joka tuo lukijan eteen näkökulmia 1600-luvun Eurooppaan.
1600-luku on ollut hiukan vaikea käsiteltävä. Tulee
mieleen barokki ja lukemattomat sodat ja se, että emme pääse helposti sen yli
tutkiessamme sukuja. Minulla on vielä monta selvitettävää asiaa tuosta
vuosisadasta. Siksi mielelläni luen kaiken mahdollisen tiedon, jonka saan
eteeni. Nyt jouduin lähes ahmimaan kirjan, koska se oli palautettava mieluummin jo tänään.
Samanaikaisesti takanani painostavat taas tekemättömät työt.
Tsarskoje Selon puistossa kesäkuussa 2005. Kuva Heljä Laitinen. |
Kirjoittaja kirjoittaa todella upeasti ja kirjaa on sen
ja sisältönsä takia nautinto lukea. Voisin jäädä roikkumaan moneen kohtaan,
mutta aikani ei salli sitä. Kiinnostava on mm. luku "Juutalaisten telttakokous, uskonpuhdistusten jälkikausi", jossa mennään myös Venäjälle. Romanoveihin
pääsen tutustumaan toisen, ostamani uutuuskirjan ”Romanovit 1613 – 1918” kautta (WSOY 2017) . Simon Sebag
Montefioren kirjoittamassa kirjassa on yli 900 sivua, joista suunnilleen sata
on viitteitä ja lähteitä. Siitä sitten joskus myöhemmin.
Usein mielessä pyörivän jonkin asian ajankohtaisuus tai
vaikkapa pelkkä syystä tai toisesta johtuva mielenkiinto johonkin aiheeseen,
pistää tällaisessa tilanteessa valitsemaan juuri sillä hetkellä sen eniten
mieltä koskettavan asian lukemisestaan. Nyt juutuin kirjaa nopeasti silmäiltyäni
sivulle 230, jossa kirjoittaja luvussa ”Napolin kansanvillitsijä, 1600-luvun
yleinen kriisi".
On usein puhuttu 1600-luvun ilmastosta. Ko. luvussa mainitaan,
että historioitsija Emmanuel Le Roy Ladurie on tutkinut ilmaston historiaa 1000
vuoden ajalta ja kertoi 1967 ilmestyneessä teoksessaan (Histoire du klimat
depuis l`an mil), että ajanjakso 1617 – 1650 oli pienen jääkauden kaikkein
kylmin periodi (s. 226). Sitä todisti mm. jäätiköiden merkittävä eteneminen.
Kerrotaan myös muista syistä. Meille on silti ollut helpompaa ymmärtää
vuosisatoja myöhemmin kokonaisuuksia ja tehdä tulkintoja myös käyttäen apuna
sen ajan ihmisten käsityksiä, tekoja ja kirjoituksia.
Historioitsijat tutkivat sitä, miten vaikkapa ilmasto muiden
ilmiöiden ohella vaikuttaa väestöihin ja koko yhteiskuntaan. Mainitsemallani sivulla 230 kerrotaan 1600-luvun alankomaalaisen maalaustaiteen genrestä, jota olemme saattaneet joskus
ihmetellä. Lapsena mielessäni oli kuva
Hollannista, jossa ihmiset luistelivat kanavilla ja merellä melkein kuin
olisivat syntyneet jäällä. Tässä äskettäin katsellessani kesäisiä kuviani
Rengosta, muistin ihanat luisteluretket (tosin harvat) eräänä 1960-luvun
talvena pitkin öisiä kirkkaita jäänpintoja Rengon keskustassa tähtien
tuikkiessa taivaankannella.
Taideteokset ovat Rijksmuseumin, Alankomaiden kansallismuseon kokoelmissa, josta olen ne ladannut. |
Mainitaan oikeastaan nimeltä tuntematon Hendrick Avercamp, jonka
sanotaan olevan maalaustaiteen genren tunnetuin edustaja. Kun kaivan Intenetistä kuvia, ne ovatkin hyvin tuttuja. Sebastian Vrancx
maalasi 1611 kuvan jäätyneestä Antwerpenin satamasta. Jää oli niin paksua, että
se kannatteli satoja ihmisiä. Jäätynyttä Thames-jokea kuvasi Thomas Fair 1683.
Se talvi oli Englannin pahin kylmyys vuosi 1683-1684, koska jopa Thames pysyi
jäätyneenä kokonaista kaksi kuukautta. Jään paksuus oli 28 cm. Aiemmin
vuosisadan alussa 1620-21 on myös Bosporin salmi ollut umpeenjäätynyt.
Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa marssitti 1658 armeijansa
jäätyneiden Pikku- ja Iso-Beltin ylitse kohti Sjaellantia. Mukana Sjaellanissa oli kaksisataa suomalaista
ratsusotilasta, joiden mukana matkasi ”koleeriinen Kaarle Kustaa takkuisten
hevosten vetämässä reessä..” Tätä tapahtumaa seurasi aselepo ja Roskilden rauha
helmikuussa 1658, jolloin Tanskan asema suurvaltana romuttui.
Kesäisin satoi ja tulvi. 1651 kerrotaan Elben Saksassa
tulvineen ja vieneen siltoja mukanaan. Muualta Euroopasta kuului samanlaisia
uutisia. Tässä kohdin mieleeni tulee äskettäin lukemani romaani: Susanne
Vreelandin ”Sininen neito” (The Girl in Hyacinth Blue. 1999). Kun amerikkalainen
kirjailija Susan
Vreeland äskettäin kuoli, kiinnostuin hänestä siksi, että hän on
kirjoittanut romaaneja taiteeseen liittyen ja oli omaa ikäluokkaani. Siellä
eräässä vaiheessa kirjan maalaus oli Alankomaissa lähellä Groningenin kaupungia
perheessä, jonka talo oli valtavan tulvan keskellä. Lehmänkin piti asua perheen
kanssa talon yläkerroksessa. Kaduilla kuljettiin veneillä.
Johannes Vermeer
(1632 – 1675) oli tässä kuvitteellisessa tarinassa läpi vuosisatoja kiertäneen
maalauksen oletettu tekijä. Kaikkihan tuntevat Vermeerin tunnettuun teokseen
liittyvän ”Tyttö ja helmikaulakoru” elokuvan,
joka perustuu myös nuoremman amerikkalaisen kirjailijan Tracy Chevalierin
samannimiseen romaaniin.
Tuossa ”Sininen neito”-romaanissa, taulun veneestä vauvan
kanssa löytäneen köyhän perheen äiti Saskia rakastuu vauvaan ja maalaukseen.
Tulvan keskellä eläessä se on tärkeä asia. Hän muistaa isoäitinsä omistaman
synkän maalauksen ”Groot Hollandse Waard”, joka kuvasi vuosisatoja aiemmin (1421)
kokonaisia kyliä veden alle pyyhkinyttä Pyhän Elisabetin tulvaa.
Sodat, nälänhädät ja kulkutaudit liittyvät 1600-lukuun ja
koettelivat koko Eurooppaa. Suomessa 1695 – 1697 nälänhätä tappoi kolmanneksen
väestöstä. Suurien kuolonvuosien
sanotaan olevan koko Suomen historian suurin väestöä koskenut katastrofi. Samankaltaisia kriisejä vielä suuremmassa
laajuudessa ilmaston muutosten, sotien ja leviävien sairauksien muodossa koetaan
tälläkin hetkellä ympäri maailmaa.
Apua. Kirjan viimeinen luku menee tieteen vallankumouksen
kautta Tornioon ja sen kirkontorniin 1694. Siitä voisin myös kirjoittaa
jotakin, koska Tornio on minullekin tuttu paikka. Ehkä joskus toiste. Kirja on
nyt palautettava kirjastoon. Muutkin tehtävät odottavat toimeen tarttumista
kuten sukuseuran jäsenkirje.
Blogin nimi johtuu siitä, että aloittamiani kirjoituksia ja
blogeja monista eri aiheista roikkuu odottamassa uusia innostumisen hetkiä.
Kaiken lisäksi tarvitsen jaksamista. Ihminen valitsee usein sen helpoimman
rutiinin tai tavan ja jatkaa elämistä niiden kanssa. Sosiaalinen media on
nykyään yksi, tosin ihan hyväkin juttu, varsinkin, jos sitä kautta saa
inspiraatioita ja tietoa. Itselleni se on erityisesti Juuret Kuolemajärvellä-ryhmä, joka
vie minua usein jonkin asian johtamana tutkimaan jotakin asiaa eteenpäin. Tutkiminen
ja kirjoittaminen ovat minun kaltaiselleni amatöörille loppujen lopuksi aika raskasta.
Kun sitä jaksaa jatkaa sitkeästi eteenpäin, huomaa helpotusta. Sitkeys ja pitkäjänteisyys sekavan elämän
keskellä on oikein hyvä asia.
Amatööri ymmärtää sen työn mittakaavan ja pituuden, jota tutkimisen
ja kirjoittamisen ammattilaiset ovat tehneet koko elämänsä. Hän tajuaa, että
tutkiminen on helpompaa, kun opiskellessa lähteet ovat auenneet eri tavalla ja
toistaminen on tehnyt tehtävänsä. Tänä päivänä meillä kaikilla on valtavasti
paremmat mahdollisuudet päästä kaiken tiedon lähteille. Helpoin tapa on
tietenkin kirjallisuuden kautta, mutta myös media tuottaa hienoja dokumentteja,
jotka saattavat saada syvemmän tiedon kaipuun heräämään. Huomaan usein olevani
siinä välivaiheilla. Yleisesti jaettu tieto on minulle liian pinnallista ja
sisältää usein virheitä ja epätarkkuuksia, mikä ei silti ole ollenkaan oleellista.
Jokaisen oma asia on, mitä poimii valtavasta tarjonnasta. Sitä ei ollut vielä minun nuoruudessani eikä
edes aikuisiässä. Mutta nyt….
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti