tiistai 14. marraskuuta 2017

Tynkäkirjoituksia



Iso kasa uutuuskirjoja odottaa lukemistani. Pöydät, hyllyt, lattia ja kaikki nurkat ovat täynnä sekä  lähellä olevasta kirjastosta lainattuja että syksyn aikana ostettuja tietokirjoja.  Kaikkia kirjoja en voi missään nimessä ostaa. Onneksi kirjaston hyllyssä olevat uudet tietokirjat eivät ole niin suosittuja kuin romaanit. Voin pidentää niiden lainausaikaa netin kautta viisi kertaa. Joskus kuitenkin jossakin on joku muu kiinnostunut ja kirja pitää palauttaa nopeasti, koska se on varattu toiselle enkä voi siksi enää uusia lainausta.

Kesäkuussa 2010 matkalla jossakin itä-Suomessa kohti pohjoista.

Kirjakasassani on eräs kirja, jota nyt odotetaan takaisin. Olli Bäckström Vantaalta tekee väitöskirjaa 1600-luvun sotahistoriasta Pohjoismaissa. Väitöskirjatyön välivaiheilta, runsaasta materiaalista syntyy ilmeisesti tarve kirjoittaa muutakin. Käsissäni on vielä hetken Atena Kustannus Oy:n tänä vuonna  julkaisema Bäckströmin teos ”Ihmeiden huone”, joka tuo lukijan eteen näkökulmia 1600-luvun Eurooppaan.

1600-luku on ollut hiukan vaikea käsiteltävä. Tulee mieleen barokki ja lukemattomat sodat ja se, että emme pääse helposti sen yli tutkiessamme sukuja. Minulla on vielä monta selvitettävää asiaa tuosta vuosisadasta. Siksi mielelläni luen kaiken mahdollisen tiedon, jonka saan eteeni. Nyt jouduin lähes ahmimaan kirjan, koska se oli palautettava mieluummin jo tänään. Samanaikaisesti takanani painostavat taas tekemättömät työt.

Tsarskoje Selon puistossa kesäkuussa 2005. Kuva Heljä Laitinen.

Kirjoittaja kirjoittaa todella upeasti ja kirjaa on sen ja sisältönsä takia nautinto lukea. Voisin jäädä roikkumaan moneen kohtaan, mutta aikani ei salli sitä.  Kiinnostava on mm. luku "Juutalaisten telttakokous, uskonpuhdistusten jälkikausi", jossa mennään myös Venäjälle. Romanoveihin pääsen tutustumaan toisen, ostamani uutuuskirjan ”Romanovit  1613 – 1918” kautta (WSOY 2017) . Simon Sebag Montefioren kirjoittamassa kirjassa on yli 900 sivua, joista suunnilleen sata on viitteitä ja lähteitä.  Siitä sitten joskus myöhemmin.

Usein mielessä pyörivän jonkin asian ajankohtaisuus tai vaikkapa pelkkä syystä tai toisesta johtuva mielenkiinto johonkin aiheeseen, pistää tällaisessa tilanteessa valitsemaan juuri sillä hetkellä sen eniten mieltä koskettavan asian lukemisestaan. Nyt juutuin kirjaa nopeasti silmäiltyäni sivulle 230, jossa kirjoittaja luvussa ”Napolin kansanvillitsijä, 1600-luvun yleinen kriisi". 

On usein puhuttu 1600-luvun ilmastosta. Ko. luvussa mainitaan, että historioitsija Emmanuel Le Roy Ladurie on tutkinut ilmaston historiaa 1000 vuoden ajalta ja kertoi 1967 ilmestyneessä teoksessaan (Histoire du klimat depuis l`an mil), että ajanjakso 1617 – 1650 oli pienen jääkauden kaikkein kylmin periodi (s. 226). Sitä todisti mm. jäätiköiden merkittävä eteneminen. Kerrotaan myös muista syistä. Meille on silti ollut helpompaa ymmärtää vuosisatoja myöhemmin kokonaisuuksia ja tehdä tulkintoja myös käyttäen apuna sen ajan ihmisten käsityksiä, tekoja ja kirjoituksia.

Historioitsijat tutkivat sitä, miten vaikkapa ilmasto muiden ilmiöiden ohella vaikuttaa väestöihin ja koko yhteiskuntaan.  Mainitsemallani sivulla 230 kerrotaan 1600-luvun alankomaalaisen maalaustaiteen genrestä, jota olemme saattaneet joskus ihmetellä.  Lapsena mielessäni oli kuva Hollannista, jossa ihmiset luistelivat kanavilla ja merellä melkein kuin olisivat syntyneet jäällä. Tässä äskettäin katsellessani kesäisiä kuviani Rengosta, muistin ihanat luisteluretket (tosin harvat) eräänä 1960-luvun talvena pitkin öisiä kirkkaita jäänpintoja Rengon keskustassa tähtien tuikkiessa taivaankannella.

Taideteokset ovat Rijksmuseumin, Alankomaiden kansallismuseon kokoelmissa, josta olen ne ladannut.

 Mainitaan oikeastaan nimeltä tuntematon Hendrick Avercamp, jonka sanotaan olevan maalaustaiteen genren tunnetuin edustaja.  Kun kaivan Intenetistä kuvia, ne ovatkin hyvin tuttuja. Sebastian Vrancx maalasi 1611 kuvan jäätyneestä Antwerpenin satamasta. Jää oli niin paksua, että se kannatteli satoja ihmisiä. Jäätynyttä Thames-jokea kuvasi Thomas Fair 1683. Se talvi oli Englannin pahin kylmyys vuosi 1683-1684, koska jopa Thames pysyi jäätyneenä kokonaista kaksi kuukautta. Jään paksuus oli 28 cm. Aiemmin vuosisadan alussa 1620-21 on myös Bosporin salmi ollut umpeenjäätynyt.



Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa marssitti 1658 armeijansa jäätyneiden Pikku- ja Iso-Beltin ylitse kohti Sjaellantia.  Mukana Sjaellanissa oli kaksisataa suomalaista ratsusotilasta, joiden mukana matkasi ”koleeriinen Kaarle Kustaa takkuisten hevosten vetämässä reessä..” Tätä tapahtumaa seurasi aselepo ja Roskilden rauha helmikuussa 1658, jolloin Tanskan asema suurvaltana romuttui.

Kesäisin satoi ja tulvi. 1651 kerrotaan Elben Saksassa tulvineen ja vieneen siltoja mukanaan. Muualta Euroopasta kuului samanlaisia uutisia. Tässä kohdin mieleeni tulee äskettäin lukemani romaani: Susanne Vreelandin ”Sininen neito” (The Girl in Hyacinth Blue. 1999). Kun amerikkalainen kirjailija Susan Vreeland äskettäin kuoli, kiinnostuin hänestä siksi, että hän on kirjoittanut romaaneja taiteeseen liittyen ja oli omaa ikäluokkaani. Siellä eräässä vaiheessa kirjan maalaus oli Alankomaissa lähellä Groningenin kaupungia perheessä, jonka talo oli valtavan tulvan keskellä. Lehmänkin piti asua perheen kanssa talon yläkerroksessa. Kaduilla kuljettiin veneillä. 

Johannes Vermeer (1632 – 1675) oli tässä kuvitteellisessa tarinassa läpi vuosisatoja kiertäneen maalauksen oletettu tekijä. Kaikkihan tuntevat Vermeerin tunnettuun teokseen liittyvän  ”Tyttö ja helmikaulakoru” elokuvan, joka perustuu myös nuoremman amerikkalaisen kirjailijan Tracy Chevalierin samannimiseen romaaniin.

Tuossa ”Sininen neito”-romaanissa, taulun veneestä vauvan kanssa löytäneen köyhän perheen äiti Saskia rakastuu vauvaan ja maalaukseen. Tulvan keskellä eläessä se on tärkeä asia. Hän muistaa isoäitinsä omistaman synkän maalauksen ”Groot Hollandse Waard”, joka kuvasi vuosisatoja aiemmin (1421) kokonaisia kyliä veden alle pyyhkinyttä Pyhän Elisabetin tulvaa. 

Sodat, nälänhädät ja kulkutaudit liittyvät 1600-lukuun ja koettelivat koko Eurooppaa. Suomessa 1695 – 1697 nälänhätä tappoi kolmanneksen väestöstä.   Suurien kuolonvuosien sanotaan olevan koko Suomen historian suurin väestöä koskenut katastrofi.  Samankaltaisia kriisejä vielä suuremmassa laajuudessa ilmaston muutosten, sotien ja leviävien sairauksien muodossa koetaan tälläkin hetkellä ympäri maailmaa. 

Apua. Kirjan viimeinen luku menee tieteen vallankumouksen kautta Tornioon ja sen kirkontorniin 1694. Siitä voisin myös kirjoittaa jotakin, koska Tornio on minullekin tuttu paikka. Ehkä joskus toiste. Kirja on nyt palautettava kirjastoon. Muutkin tehtävät odottavat toimeen tarttumista kuten sukuseuran jäsenkirje.

Blogin nimi johtuu siitä, että aloittamiani kirjoituksia ja blogeja monista eri aiheista roikkuu odottamassa uusia innostumisen hetkiä. Kaiken lisäksi tarvitsen jaksamista. Ihminen valitsee usein sen helpoimman rutiinin tai tavan ja jatkaa elämistä niiden kanssa. Sosiaalinen media on nykyään yksi, tosin ihan hyväkin juttu, varsinkin, jos sitä kautta saa inspiraatioita ja tietoa. Itselleni se on erityisesti Juuret Kuolemajärvellä-ryhmä, joka vie minua usein jonkin asian johtamana tutkimaan jotakin asiaa eteenpäin. Tutkiminen ja kirjoittaminen ovat minun kaltaiselleni amatöörille loppujen lopuksi aika raskasta. Kun sitä jaksaa jatkaa sitkeästi eteenpäin, huomaa helpotusta.  Sitkeys ja pitkäjänteisyys sekavan elämän keskellä on oikein hyvä asia.

Amatööri ymmärtää sen työn mittakaavan ja pituuden, jota tutkimisen ja kirjoittamisen ammattilaiset ovat tehneet koko elämänsä. Hän tajuaa, että tutkiminen on helpompaa, kun opiskellessa lähteet ovat auenneet eri tavalla ja toistaminen on tehnyt tehtävänsä. Tänä päivänä meillä kaikilla on valtavasti paremmat mahdollisuudet päästä kaiken tiedon lähteille. Helpoin tapa on tietenkin kirjallisuuden kautta, mutta myös media tuottaa hienoja dokumentteja, jotka saattavat saada syvemmän tiedon kaipuun heräämään. Huomaan usein olevani siinä välivaiheilla. Yleisesti jaettu tieto on minulle liian pinnallista ja sisältää usein virheitä ja epätarkkuuksia, mikä ei silti ole ollenkaan oleellista. Jokaisen oma asia on, mitä poimii valtavasta tarjonnasta.  Sitä ei ollut vielä minun nuoruudessani eikä edes aikuisiässä. Mutta nyt….

Ketään tuskin kiinnostaa, että elän valokuvaamisen suhteen eräänlaista ongelmallista käännekohtaa. Osittain olen jopa lakannut kuvaamasta, osittain harkitsen uuden kameran hankkimista. Olen tyytymätön kaikkiin vanhoihin kuviini. Mihin tämä kaikki johtaa, aika sen näyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti