Vanhan naisen jytky

Vanhenevilla ja vanhoilla naisilla on uskomattomia kykyjä ja osaamista. Sama koskee myös vanhoja miehiä ainakin osittain. Koska olen itse vanha nainen, pitäydyn tässä kirjoituksessa omalla alueellani, naisissa.  Olen ajatellut asiaa viime aikoina paljonkin, varsinkin seuratessani USA:n presidentin vaaleja. Silti en lähde ottamaan siihen sen enempää kantaa. Muut pitävät siitä erinomaisen hyvin huolta. Pitäydyn lähinnä omassa elämässäni. En myöskään tee mitään tutkimusta vaan ajatukseni ovat omin silmin koettuja ja kovasti vihattua mutu-tuntumaa aiheeseen. Itse asiassa juuri se, pienen ihmisen mielipiteet ja ajatukset ja puheet nousivat nyt  em. vaalien takia tärkeämmäksi kuin mikään tutkimus, faktat tai totuus. 

Se on näkynyt myös meillä pitkään. On aiheellista tutustua ilmiöön ja alkaa kehittää vastavoimia.  Meillä vanhemmilla voi olla siinä oma tärkeä tehtävämme, jos vain niin haluamme. Ensin meidän pitäisi palauttaa vanhojen naisten arvostus, se saattaa olla se vaikein osuus.

Lukemalla ja opiskelemalla paljon

Olen joskus hankkinut kirjasarjan Suomen naisen vuosisadat 1 -4.  Se on  viisaan naisen Kaari Utrion toimittama. Ensimmäinen osa "Piikasesta maisteriksi" on Kaari Utrion kirjoittama. Muissa osissa on muitakin kirjoittajia. Sarja on ilmestynyt 2005 Tammen kustantamana. Olen  alkanut tutustua siihen syvällisemmin ja vasta osa 1 on meneillään. Suomessa naiset ovat tehneet valtavan nousun usein lähes samanlaisesta asemasta, jossa monet musliminaiset vielä elävät. Uskonto määritteli meilläkin lähes kaiken naisen elämässä. Luterilainen protestanttisuus oli miehinen ja ankara uskonto, joka määritteli naisen olevan miehen uskollinen kumppani, kunnollinen perheenemäntä ja miehen auttaja. Työ oli naisen lohtu. Toisin kuin katolisessa uskonnossa naisella ei enää ollut lohtuna Neitsyt Mariaa ja Pyhää Annaa. 

Kirkko oli äärimmäisen tärkeä. Kirkossa oli istumajärjestys; miehet ja naiset istuivat eri puolilla. Lain edessä nainen ei ollut täysvaltainen. Kirkolle ja viranomaisille oli mm. tärkeää olla perillä ihmisten siveellisyydestä. Kirkko piti naista synnin alkusyynä ja miehen viettelijänä, joka passiivisena alistui naiselle. Se näkyi aina tälle vuosisadalle saakka ainakin siinä, että harhautunutta ja vaikkapa aviottoman lapsen saanutta naista pidettiin huorana. Jopa naisen kanssa syntiä tehneet miehet eivät hyväksyneet naista, joka oli synnyttänyt äpärän.  

Naisen historiasta on kirjoitettu paljon ja sitä tutkitaan koko ajan lisää. Kirjasarja antaa  kokonaiskäsityksen. Kirjojen lopussa oheiskirjallisuus ja lähteet ohjaavat eteenpäin.

Suomalaisen naisen historia auttaa meitä itse asiassa tunnistamaan piirteitä itsessämme. Minulle ja sukuni naisille on hyvin tunnusomaista työnteko, on se sitten jollekin työnantajalle annettu työpanos tai sitten kotona työskentely. Karjalainen äitini oli mahdoton työmyyrä, joka selvisi kaikista vaikeista asioista eikä erotellut miesten ja naisten töitä. Toki isäni yritti pitää häntä aisoissa vanhaa perinnettä noudattaen. Kun meille hankittiin auto, äitikin kävi autokoulun. Isäni ei kuitenkaan koskaan antanut hänen ajaa perheen autoa. Olenhan minäkin kokenut aikoinaan saman omassa perheessäni. Miehet ovat viimeiseen saakka yrittäneet pitää kiinni omista ”oikeuksistaan”. 

Tutkimalla omaa ja läheisten  historiaa 

Äiti oli jo omassa lapsuudenkodissaan joutunut ison perheen toiseksi vanhimpana tyttärenä aloittamaan työelämänsä varhain. Töitä riitti ensin kotona ja sitten pian kun lapsi kynnelle kykeni, hänet pistettiin pikkupiiaksi sukulaisperheeseen. Palkka, oli se sitten luonnontuotteita tai rahaa meni perheelle. Haaveet opiskelusta hän sai jättää. Loput itsenäisestä työelämästä tai ehkä myös opiskelusta vei sota.

Äitimme kautta saimme esimerkin, vaikka yritimme parhaamme mukaan olla erilaisia, koska meillä oli siihen ainakin tilaisuus.  Saimme mennä oppikouluun ja jatkaa eteenpäin. Mutta talonpoikaisnaisten ikivanha veri virtasi ainakin minussa. Valitsin lopuksi kuitenkin rankan työnteon ja perheen. Saman näen sisarissani, tyttäressäni ja tyttärentyttäressäni. 

Olen ollut eläkkeellä noin kahdeksan vuotta. Sekin aika on mennyt pelkkään työntekoon. Olen hyvin osannut kerätä itselleni tehtäviä sukuseuroissa ja kerhoissa. Silti eniten olen tehnyt työtä täällä kotona eikä se työmaa ole vuosien mittaan edes  vähentynyt. Olen toki aina välissä opiskellut, mutta sekin on työtä. En olisi varmaan onnellinen rikkaana ja laiskana. Kun on köyhä, joutuu aina ponnistelemaan kaksin verroin enemmän. Ihmisestä kehittyy taitava ja kekseliäs monella mittarilla. Niin äitimmekin 1950-luvulla rankkoina vuosina perheen kasvaessa, joutui keksimään ratkaisuja, millä sai perheen pysymään ruoassa ja vaatteissa. Meiltä silti jäi paljon asioita piiloon. Niitä pohdin nykyään ja yritän välillä selvittää.

Ihailen myös tyttäreni selviytymistä ison perheen kanssa töitä tehden. Tyttärentyttäreni jatkaa samalla tavalla. Meitä kaikkia auttaa se perintö, mutta myös itse kehittämämme taidot. Niitä taitoja on kehittynyt vanhalle naiselle erityisen paljon. Koska hän osaa hoitaa asiat helposti ja kevyesti, ne jäävät huomaamattomiksi.

Keskustelemalla 

Kun viikolla kävin kontrollikäynnillä eläkeikäisen reumalääkärin luona, mainitsin taas kerran tarkoituksella, kuinka lopetin syksyllä 2013 Trexan-nimisen lääkkeen syystä, että se heikensi aivotoimintaani. Kadotin innostukseni ja luovuuteni kärsi. Lääkärit eivät myönnä tällaista. Hän kysyikin heti, olenko taiteilija. Aloin siinä sitten luetella, mitä kaikkea ”harrastan”. Hänkin kertoi sitten, kuinka häntä oli pyydetty sukuseuraan. Hänelle on kuitenkin tärkeintä lääketiede erityisesti reuman osalta. Kehitys on tällä hetkellä niin hurjaa, että vaatii paljon pysyä mukana.  Ajattelin siinä, että on todellakin mahdottomuus kertoa jollekin toiselle, mitä kaikkea tekee. Se ei ole edes tarpeellista. Minulle riittää, että teot puhuvat puolestaan. Tosin eivät ne puhu, ihmiset eivät huomaa. Mutta mitä siitä! Siinä on yksi kehittämisen paikka!

Varautumalla tulevaisuuteen

Äitini säästi sanomalehdet ja aikakauslehtiä. Poltimme ehkä suurimman osan syksyllä 1999 paitsi, että pelastin pahvilaatikoista mustiin jätesäkkeihin papereita, kirjeitä ja kouluvihkoja. Siellä välissä onkin aarteita. Vaatii silti aika paljon paneutua johonkin yksittäiseen paperiin ja tuoda se sieltä muiden pölyisten paperien joukosta tähän päivään, kirjoitukseen, jonka jaan sitten blogini kautta koko maailmalle. Se on saavutus, työvoitto. Tosin emme näe sitä niin. Mutta ajatelkaapa, millaiseksi maailmamme on muuttumassa! Voin jakaa isäni kouluvihon parilla näppäimen painalluksella koko maailmalle.

No, maailma ei tietenkään ole siitä kiinnostunut. Nyt VIELÄ kiinnostaa enemmän huvittelu, valehtelu, suurentelu, lyhytjänteinen elämä ja kirjoitukset, jotka esittävät sitä. 

Tekemällä työtä omalla tavallaan

Kirjoitan ja työskentelen rauhallisessa ympäristössä, hiljaisuuden keskellä. Tällaista ei ole ympäri maailmaa, mutta meillä on. Me voimme kehittää vaikka mitä hienoa. Ehkä tulee päivä, kun kaikki tämä on melkein tuhottu. Silloin se, mitä me olemme tehneet, onkin tärkeätä.

Tänään niputin parin kuukauden sanomalehdet (Helsingin Sanomat ja Keski-Uusimaa) nippuihin. Hesarin kuukausi vaatii kaksi nippua, Keskarille riittää yksi. Aikoinaan tein lehtileikkeitä, sitten en enää tehnyt. Hävitin lehdet. Nyt ystäväni haluaa, että säilytän ne. Niin teki aikoinaan äitini. Pyysikö isä sitä? Hänhän rakasti sanomalehtiä. Eniten kaduttaa, että hävitimme Kanalanvintin poltossa kaikki ikivanhat Kotiliedet. Olen ehkä kirjoittanut aiheesta ennenkin, mutta en juuri nyt löytänyt muuta kuin tämän viime keväänä hyvin vähän luetun blogini (ehkä syynä hämäävä otsikko) ”Matkustin Pariisiin”, jossa uhkaan kirjoittaa aiheesta lisää. 

Jossakin vaiheessa tulevaisuudessa paperisia lehtiä ei enää ole. Hesarikin valmistautuu tulevaisuuteen julkaisemalla netissä jo edellisenä päivänä paperilehdessä ilmestyviä artikkeleita. Minäkin mietin tilauksen lopettamista, mutta rahallisesta syystä. Aika monta asiaa tässäkin, joista lähtee langanpätkä tulevaisuuteen.  Vanha nainen alkaa kääriä niitä rullalle ja virittää polkua tulevaisuuteen. Ajatelkaapa, ennen vanhaan useimmat naiset olivat tässä iässä jo kuolleita.