Taisin jo edellisessä postauksessani antaa viitteitä siitä, että syksy on
alkamassa aiemmin kuin monena aiempana vuotena. Niin on käynyt ainakin minun
pihallani. Aamulla herätessäni tuli mieleeni katsoa, millaisia vastaavat päivät
ovat ennen olleet eri vuosina. Saatan
löytää joitakin sopivia kuviakin.
2010
Elo-syyskuun vaihteessa olen liimannut päiväkirjaani
artikkelin 31.8.2010 ilmestyneestä Keski-Uusimaa-lehdestä. ”Värikkäät
lastenrattaat syksyisessä puutarhassa”.
Kysymys on Pekka Halosen taiteesta ja Halosenniemessä esillä olevasta näyttelystä.
Kävimme äskettäin eli 8. elokuuta
Halosenniemessä ja kiertelimme myös puutarhan ympäri. Kaipasin noita rattaita
ja jälkeenpäin kyselinkin infosta, mikseivät ne olleet siellä. Vastaus oli,
että ehkä ne oli otettu jo pois syksyä vasten. Mainitsemassani artikkelissa
kerrotaan tarkemmin kyseisestä maalauksesta, joka kuvaa syksyistä puutarhaa,
jonne lastenrattaat ovat unohtuneet. Maalauksessa on ”violetin ohella myös
muita kirkkaita värejä; keltaista, okraa, vihreää ja punaista maalattuna
rohkean rennosti ja lennokkaasti paksuin värein ja osin kuivalla siveltimellä.”
Maalaus on vuodelta 1913 eli yli sadan
vuoden takaa.
Halosenniemen puutarha herättää aina mielenkiintoisia
ajatuksia. Punaiset rattaat ovat aina inspiroineet minua ja olenkin niitä
kaikilla käynneilläni siellä kuvannut. Innoittajana on tavallaan ollut Pekka
Halosen maalaus ja ylipäänsä hänen taiteensa. Taide on yleensäkin loputon
lähde. Nyt elokuussa siellä käydessäni näin sieluni silmin, kuinka Pekka
Halonen ja Juhani Aho rakensivat puutarhaan tiilikäytäviä. Ne ovat edelleen
siellä ja kuljin niitä pitkin.
Olimme tulossa Ainolasta, jossa olimme kävelleet ihanassa puutarhassa
Jean ja Aino Sibeliuksen haamujen kanssa. Täällä lähistöllä on paljon sellaisia
paikkoja, joissa voi innostua.
Helsingin Sanomissa oli 2.9.2010 mielipidekirjoitus
otsikolla ”Taideopetuksen vähentäminen olisi suuri virhe”. Kirjoittajat
genetiikan dosentti ja taiteiden maisteri kirjoittavat vastineeksi peruskoulun
uuteen tuntijakoon mm. tutkimusten osoittaneen, että taideaineiden opiskelu on
jopa välttämätöntä, jotta ihmisaivot voisivat saavuttaa täyden potentiaalin. Ja
lisäävät vielä, että jo pelkkä taiteen katselu ja vastaanotto aktivoivat
aivotoimintaa tavoilla, joihin muut virikkeet eivät kykene. Ja myöhemmin vielä, kuinka taiteen tulkinta
auttaa yksilöä kytkemään omat kokemuksensa laajempaan perspektiiviin ja siten tukee
tämän henkistä hyvinvointia.
Syyskuun alussa 2010 olin juuri saanut tiedon, että minut
oli hyväksytty taidehistorian aineopintoihin. Aloitin kesätauon jälkeen käydä
ystävieni kanssa kuntosalilla. Pitkäaikainen työkaverini lähti eläkkeelle ja
minut oli kutsuttu hänen juhliinsa vanhalle työpaikalleni.
2008
Tuntuu vähän omituiselta sukeltaa vähän kauemmas ajassa.
Sinä kesänä olin jäänyt eläkkeelle. Kuukauden vaihteessa oli neuvottelemassa
eräänlaisesta mentorin työstä työpaikallani. Kesä oli hurja. Elokuussa olivat
ne surullisen kuuluista rapujuhlat, joihin en osallistunut. Meillä rapujuhlien
päätarkoitus oli juoda niin paljon kuin sielu sieti. Ja se sieti. Minä en siis osallistunut. Kotona oli
levottomia öitä. Mietin kaikkia tulevia projekteja kuten kirjan kirjoittamista,
mistä ei sitten ole kuitenkaan tullut mitään. Myöhemmin syyskuussa matkustin
sisareni kanssa Samokselle. Ennen sitä olin mukana perustamassa Sirkiän
sukuseuraa. Oli kaikin puolin vilkasta aikaa.
2007
Taisi olla aika sateista. En ehdi mitään. Haluaisin käydä
kuuntelemassa mielenkiintoisia luentoja. Sukutapaaminen oli tulossa. Olin
tavallaan jo valmistautumassa tulevaisuuden harrastuksiin, sillä palaan niihin
usein. Päiväkirjassani alkaa olla työlistoja. Valokuvista näen ja mainitsen sen myös päiväkirjassani, että enoni Martti Ruotsista on käymässä.
2006
En yhtenäkään päivänä ole kirjoittanut päiväkirjaani juuri 1.9.
, joten keräilen tänne huomiota ympäröivistä päivistä. Syksyn alussa 2006 kirjoitan
välinpitämättömyydestä ja asuinkumppanini addiktioista eli riippuvuuksista.
Olemme jo niin pitkällä, että vaikka hän paranisi niistä, paluuta entiseen ei
ole. Kirjoittelen postcrossing-korttteja ja haluaisin kirjoittaa kirjeitä
monelle. Ne ovat vain pakoa oikeasta
kirjoittamisesta. Käyn töissä.
Tarkkailen lintuja, joille olen jo alkanut antaa auringonkukan siemeniä ja
pähkinöitä. Ulkotyöt odottavat. ”Myydään
tämä ja hajotetaan koti.” Mietin poislähtemistä. Valokuvista näen, että paljon muitakin muutoksia ja muuttoja on meneillään.
Uskomatonta, että olen silti edelleen täällä. Useat haaveet
ovat toteutuneet ja olen mennyt sittemmin kohti sellaisia asioita, joihin
pyrinkin. Mutta tätä yhtä asiaa en ole saanut hoidettua vaan se hoituu tai on
hoitumatta edelleen. Kun vaan ymmärtäisimme ne virtaukset, jotka johtavat meitä
huolimatta omasta tahdostamme ja halustamme.
1965
”Asetu tosiasian ääreen kuin pikku lapsi, ole valmis
luopumaan kaikista ennakkokäsityksistä, seuraile nöyränä minne ikinä luonto
vain sinua viekin tai et opi mitään.” Thomas Huxley
Oli muuten yllättävän raskasta lukea syksyn 1965 päiväkirjaa.
Se on sitten joskus aikanaan toisen blogini ”Kirjoituksia polun varrelta”
juttuja, kunhan olen siihen valmis
Tänään
Olin hiukan yllättynyt, miten paljon tietoa saan eri lähteistä. Myös se, kuinka paljon muistoja herää ja kuinka paljon asioita on muuttunut. Ehkä jo pelkästään siinä syksyn alkamisessa on aina jotakin omalla
tavallaan surullista. Muutos. Uuden kauden alku ja vanhan loppu. Olisihan niiden muidenkin vuosien tarinoita löytynyt, mutta uupumus iski. Minusta on myös tullut harvinaisen hajamielinen. Siksi näistä kirjoituksistani on tullut myös niin tylsiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti