Heijastuksia kultaisessa silmässä

Heräsin pieneen päänsärkyyn. Se oli taas sellaista, joka viittaa säänmuutokseen. Lääkeaamu ja päänsärky. Tällaisena aamuna tunnen valitettavasti, että olen paljon hauraampi kuin olisin, jos olisin aivan terve. Olen oppinut ottamaan sellaiset päivät kevyemmin. En halua jäädä kiinni näihin asioihin, mutta olen realisti.

25.9.2005

Jouduin peruuttamaan menomme ystävämme syntymäpäiväjuhlille. En taida uskaltaa lähteä edes sienimetsään, jonne minun on jo päiväkausia tehnyt mieli lähteä. Säästä näyttää tulevan erinomainen. Kaiken lisäksi vanha läppärini alkoi reistailla heti aamusta. Olen varautunut jo sen hajoamiseen hankkimalla uuden, mutta tärkeiden tiedostojen siirtäminen toiseen on vielä pahasti kesken. Onneksi sain koneen toimimaan ja nyt on kiireellä kopioitava tiedostoja talteen, jotta voin siirtää ne uudelle koneelle.

25.9.2005

Blogini otsikko on pyörinyt mielessäni jo päiväkausia. Minne katosivat viimeisimmät vuosikymmenet. Vanhimmat lapsenlapseni ovat kasvaneet yhtäkkiä suuriksi, kun he hetki sitten vielä viettivät viikonloppuja mummin hoivissa vanhempien ollessa työllistettyjä talonsa rakennuspuuhissa. Valokuvani kertovat noiden viimeisimpien vuosikymmenten tarinan. Olen pohtinut niitä asioita eri näkökulmista usein näissä blogeissa. Näkökulmat ovat kuin viitteitä, otsikoita, joita on sivukaupalla. Voisin kirjoittaa niistä kaikista. Mielessäni usein kirjoitankin, mutten en ehdi sitten niitä kirjoittamaan oikeasti. Näkökulmat esittävät myös muistojen säikeitä ja elämän monikerroksellisuutta. En usko, että te monet lukijoistani edes pohditte näitä asioita. Tai sitten ne ovat teillekin kovin tuttuja asioita, mutta emme ole koskaan niistä keskustelleet. Ja miten niistä edes voi keskustella ja puhua muuta kuin kirjoittamalla.

20.1.2016

Vuosia sitten otin vanhimmasta lapsenlapsestani valokuvan, josta voisin käyttää otsikon nimeä. Olen esittänyt muillekin kuten seuraavalle, nyt 15-vuotiaalle ajatuksen, että otan heidän kaikkien silmästä samantapaisen kuvan. Juuri tänään on sellainen sää, että kuvan ottaminen voisi onnistua. Kuvan he voisivat sitten joskus kehystää ja laittaa omalle seinälleen. Muistona mummista vaikka. 

Nykyään tuntuu, että valokuva on menettänyt paljon arvostaan, kun maailma pursuaa jokaisen ottamia hienoja tai ei niin hienoja kännykkävalokuvia, niin silti tilanne elää ja saattaa muuttua. Tai sitten vain minusta tuntuu siltä huolimatta siitä, että elän valokuvista. Ne inspiroivat minua joka päivä. Ne ovat oikeasta elämästä irrotettu pysähdytetty hetki. Ne ovat kukin myös itse viite, otsikko tai sivujuonne niissä.

25.9.2005

Päivä on valunut iltaan enkä ole saanut mitään aikaiseksi. Tätäkin blogia on syntynyt vain pieni pätkä. Lämmin päivänkajo auringon muodossa hohtaa puiden oksissa ja paistaa kauniisti varaston seinään. Vielä hetki kun se vaipuu taivaanrannan taakse ja täysikuu nousee kumottamaan ikkunasta sisään.

Elokuisen päivän heijastus Annan silmässä palaa mieleeni. Pienempi versio kuvasta on kehystettynä ruokapöydän takana seinällä, isompi pakattuna autotallissa, missä muutkin ihanat taulut ovat poissa silmistäni, poissa elämästäni. Sääli.

Tulee aina aika, kun lapsenlapset eivät enää anna ottaa itsestään kuvia. He peittävät kasvonsa käsiin ja kieltävät valokuvauksen. Sitten yritän tavoittaa heijastusta omassa silmässäni eikä se näytä läheskään niin hyvältä vanhan ihmisen silmässä. 

Silmän heijastus on muutenkin aika vaikea tavoittaa. Kukaan ei jaksa olla mallina niin pitkään. 

Itse asiassa tein tänään aivan vähän töitä puutarhassa ja keräsin ämpärillisen pudonneita omenia. Niistä saan taas hyvän omenapiirakan ja kaksikin.  Kun kaivoin ne vanhat kuvat Annan silmästä, huomasin, että olin ottanut ne jo syyskuun lopussa 2005. Keväällä istuttamani gladiolukset ovat parhaillaan kukassa yksi toisensa jälkeen. Se oli se joka toi blogin otsikon mieleeni. Nyt kun vihdoin sain tämän julkaistavaksi, kuu jo paistaa varaston katon takaa ikkunasta suoraan kirjoittajaan päin muistuttaen, että on aika mennä nukkumaan.

29.12.2015

Muuten ”Heijastuksia kultaisessa silmässä” oli elokuvan nimi kultaiselta 60-luvulta, jonka muistan käyneeni tuoreeltaan katsomassa. Elokuvan ohjasi John Huston ja siinä olivat tähtinä Marlon Brando ja Elisabeth Taylor. Mitäköhän elokuvaa en silloin nähnyt?

25.9.2005