Omalaatuisia ihmisiä

Monena iltana havahdun kellon ollessa jo lähellä puolta yötä tai usein ylikin. Aiemmin illalla iskeneen väsymyksen olen kummallisesti ohittanut ja alkanut touhuta muuta, usein jotakin sukututkimuksiini liittyvää. Mutta kaiken kaikkiaan olen pettynyt, etten ole taaskaan ehtinyt tehdä mitään, vaikka olenkin koko päivän tehnyt jotakin. Miten saisin muutettua vuorokaudet puolta pidemmiksi? Sama mahdoton ajatus tai toive on usein ennenkin tullut mieleeni. Elämässä on vielä niin mahdottoman paljon tehtävää, opiskeltavaa, luettavaa, kuvattavaa, kirjoitettavaa. Mitenköhän ehdin sen kaiken tehdä?

Kaikki kuvat tässä blogissa ovat kesäkuultä 2009, päiviltä jolloin otin kaiken käsiini ja aloitin tämän pitkän prosessin, jonka soisin nyt pian loppuvan.

 

Viikolla annoin toimeksiannon kiinteistönvälittäjälle koskien 15 vuotta asumaani omakotitaloa. Olen pitkään ajatellut, että hoidan myynnin yksin, itse. Olen mielessäni stressannut tätä asiaa etukäteen hurjan paljon, koska olen varsin hyvin huomannut, etten ehdi tehdä kaikkea muutakaan, mitä pitäisi. Olen pohtinut asiaa jo pitkään,jopa ääneen ystävälleni,varmaan kyllästymiseen asti Nämä viimeisen viiden tai melkein kuuden vuoden (huh, onko kaikkeen mennyt niin paljon aikaa?) tapahtumat ovat olleet niin hurjia, että on melkein ihme, että olen selvinnyt niistä täysijärkisenä. En olisi tarvinnut kaikkia niitä kokemuksia kuten oikeudenkäyntiä ja sairastumista. Voin ehkä sanoa oppineeni noista episodeista paljon uutta ja samalla olen kasvattanut kuortani. On todella omituista sanoa niin. Enkö jo aiemmin ollut vahva ja tiennyt asioita? Ja mitä hyötyä minulle on tuosta kaikesta ollut?

 

Pyydän lukijoiltani anteeksi, että aina välillä palaan noihin menneisiin asioihin. Monilla muillakin on vaikeaa eivätkä he sitä mitenkään toitota ympäristölle. Ei ole kahta samanlaista aikaa. En jää enää pohtimaan kaikkia vastoinkäymisiä, koska en koe niitä enää samalla tavalla. On kuitenkin hienoa tuntea säilyttäneensä herkkyytensä. Se on ihmiselle suunnaton voimavara, mutta ensin se pitää ymmärtää. Erityisherkät ihmiset. Miten kuvaisin heitä? Parhaiten heihin sopii määritelmä, että he vaistoavat sellaisia pintaväreitä, mitkä muilta jäävät huomaamatta. He näkevät asioiden taakse ja osaavat tulkita niitä. Olisi ollut hienoa, jos olisin nuorempana ymmärtänyt tämän ominaisuuteni. Olisin tullut paremmin toimeen itseni kanssa ja samalla ehkä muidenkin.

 

Erityisherkkyydestä julkaistiin viime vuonna montakin kirjaa ja aihetta käsiteltiin mediassa monessa paikassa. Muistin silloin sen, kun muutama vuosi sitten tutustuin Sylvi-Sanni Manniseen (1914 – 2009) ja hänen kirjaansa ”Outolintu, erilainen tutkimusraportti yliherkästä väri-ihmisestä muotojen maailmassa”. Virikkeen aiheeseen sain Kotiliesi-lehden artikkelista ”Nyt nousi kyyneleet silmiin” (Kotiliesi 12/2012) ja sen perässä mainittujen linkkien kautta. Lainasin kirjan ja tutkin aihetta. Kommentoin asiaa silloin innokkaasti joillekin ystävilleni, jotka tietenkin palauttivat minut taas maan pinnalle.

 

Sylvi-Sanni Manninen oli aikaansa edellä eikä todennäköisesti saanut eläessään ideaansa läpi Suomessa, koska hän teki suurimman osan tutkimuksistaan ulkomailla. Huomaan, että hänen edellä mainitsemastaan tutkimuksesta on otettu viime vuonna uusi painos. Kirjan esittelyssä mainitaan mm. seuraavaa:

Sylvi-Sanni Manninen on valinnut kirjan motoksi katkelman tanskalaisen kirjailijan, Jens Peter Jacobsenin, teoksesta Mogens and Other Stories (sitaatin suomentanut Sylvi-Sanni Manninen):

'Tiedätkö, että maailmassa on olemassa salainen veljeskunta...? Täällä on ihmisiä, joille luonto on antanut toisenlaisen luonteenlaadun. Heillä on laajempi sydän ja nopeampi veri. He toivovat ja pyytävät enemmän. Heillä on voimakkaammat halut ja kaipaus, joka on villimpää ja polttavampaa kuin rahvaalla. He ovat lapsia, joiden syntymässä haltiattaret olivat läsnä; heidän silmänsä ovat avoimemmat, heidän aistinsa terävämmät kaikessa tajuamisessa.”

Sittemmin viime vuonna erityisherkkä ihminen nousi Suomessa pinnalle Elaine A. Aronin tutkimusten takia. Yhtäkkiä se oli näkyvillä kaikkialla. Oli keskusteluja ja ohjelmia mediassa. Siksi varmaan tuosta Sylvi-Sanni Mannisen kirjastakin otettiin uusi painos. Viime viikolla osui kirjastossa käteni Elaine N. Aronin suomennettu ja viime vuonna ilmestynyt kirja ”Erityisherkkä ihminen ja parisuhde” (englanninkielinen alkuteos ”The Higly Sensitive Person in Love” on julkaistu jo 2000). Koska se on pikalaina, jota ei voi heti perään uudelleen lainata, niin nyt minun on se nopeasti ahmittava.

Highly Sensitive Person, HSP, on ihmistyyppi, jota yhdysvaltalainen psykologian tohtori Elaine Aron on tutkinut vuodesta 1991 lähtien. Aronin mukaan noin 15–20 % ihmisistä on erityisherkkiä.

Paljon tietoa erityisherkkyydestä löydät täältä.

Tapani mukaan en käsittele aihetta sen enempää, mutta suosittelen tutustumaan siihen yllä mainitsemani linkin kautta, jonka takaa löytyy enemmän kuin runsaasti materiaalia.

Kevät tuntuu tulevan kohisten. Piha on kohta lumeton. Olisikin kiva päästä ajoissa siivoamaan viime syksyn ja talven jälkiä. Toisaalta on niin paljon muutakin tekemistä, että ei sitten ehdikään, kun pitäisi. Kovin tuttua. Autotalli ja varastot vaativat tarkastelua ja teettävät työtä. Onpa täällä talossakin vielä remontin jäljiltä jotakin paikattavaa. Kun vaan osaisin edelleen elää päivä kerrallaan huolehtimatta huomisesta ja tulevaisuudesta ja työntämään sen salakavalan piilostressin pois.

Niin pitkälle en ajattele, mutta kuten aiempia blogejani lukeneet saattavat tietää, niin en enää pelkää muuttoa. Kahdeksan kuukauden asuminen vuokra-asunnossa näytti minulle, kuinka paljon helpompaa ja huolettomampaa se on verrattuna omakotitaloon. Niistä ei voi edes puhua samana päivänä. Mutta jos saisin valita vapaasti, niin edelleen valitsisin omakotitalon. Kun on viettänyt lapsuutensa maalla ja myöhemminkin asunut samalla tavalla, niin asumismuodon luonnon läheisyys on ratkaiseva. Mutta aika aikaa kutakin. Nyt joku toinen saa valita tämän talon.

Täällä pääsee katsomaan valokuvia talosta puutarhan keskellä.